Muisteloita Kazakstanista, osa 2 – Taksikyytiä Astanassa

Ma 19.11.2012, Helsinki (FI)

Seuraava sattumus tapahtui Kazakstanin pääkaupungissa Astanassa, johon pysähdyimme neljäksi päiväksi matkallamme läpi maan kohti Kiinan luoteista kulmaa ja lopulta Thaimaata. Seuraavassa seikkailussa en ollut mukana itse, mutta onhan kuulopuheisiinkin toki voitava luottaa, semminkin kun kertojina olivat jo tässä vaiheessa extreme-henkisen linja-automatkailun karaisemat kanssamatkustajat.

Helmikuisessa Astanassa siis vietettiin kaikkiaan neljä päivää. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kolmen oli tarkoitus riittää, mutta kaupungissa viettämänämme aikana selvisi, että viisumit on käytävä leimauttamassa tietyssä virastossa ennen lähtöä. Koska tämä virasto ei tietenkään ollut auki suunniteltuna lähtöpäivänä (joka oli sunnuntaina), oli vierailua pidennettävä päivällä maanantaiaamuun.

Liikennetilanteita ja modernia arkkitehtuuria Kazakstanin pääkaupungissa.

Matkalaiset olivat hajautuneet ympäri kaupunkia, kuka mihinkin ja mieleiseensä majoitukseen. Kohtaamispaikaksi sovittiin tuo edellä mainittu viisumivirasto ja ajaksi maanantainen aamu. Kirpakassa parinkymmenen asteen pakkasessa matkaseurue alkoikin tipoittain kerääntyä paikalle määräajan molemmin puolin. Mutta kuinka ollakaan, neljä kaverusta oli yhä joukosta poissa kellon ollessa jo puoli tuntia yli sovitun määräajan.

Kellon lähestyessä jo seuraavaa tasatuntia kadonneet lampaat saapuivat vihdoin passivirastoon. Selityskin oli, jos ei hyvä, niin ainakin omaperäinen. Koira ei ollut tällä kertaa niin sanotusti syönyt kotitehtäviä. Sen sijaan seurueen miehittämä taksi oli ajanut matkalla kaivoon.

Kaikki neljä olivat majoittuneet samassa paikassa ja napanneet kiireissään lennosta taksin, joka muistaakseni oli tarinan mukaan vanha Audi (mistä en tosin mene takuuseen). Aamutoimet olivat hieman venähtäneet, joten alkoi olla jo kiire. Kuski lähtikin ripeästi ajamaan kohti annettua osoitetta. Pian matka kuitenkin tyssäsi kuin seinään, toinen eturengas nimittäin jämähti vauhdissa sadevesikaivoon jonka kansi puuttui. Liekö ollut varastettu vai määräaikaishuollossa, se kansi. Tarina ei kerro.

Eipä siinä mitään. Kuski ja matkustajat nousivat ulos autosta ihmettelemään tilannetta ja lopulta kovaonninen taksi nousi takaisin kadulle miesvoimin puskurista nostamalla. Ihme kyllä, auto osoittautui koettelemuksen jälkeen vielä ajokuntoiseksikin. Matka siis jatkui, ja nelikko pääsi perille viisumitoimistoon, hieman myöhässä mutta kokemusta rikkaampana.

Jääveistoksia talvisessa Astanassa.

Tarvittavat leimat saatiin passeihin ja muutaman tunnin kuluttua koko retkue oli taas jo kodinomaiseksi paikaksi muodostuneessa Ajokissa, matkalla kohti etelää ja Kiinan rajaa. Ensin tosin piti tankata, sillä bussin tankista oli hävinnyt nelipäiväisen pysähdyksen (jonka auto seisoi paikallisen bussiyrityksen suuressa vartioidussa hallissa) aikana toista sataa litraa dieseliä. Mutta se on toinen tarina se.

 

 

Facebooktwittermailby feather

4 vastausta artikkeliin ”Muisteloita Kazakstanista, osa 2 – Taksikyytiä Astanassa

  1. Hauska tarina jälleen. Ei heti tulisi mieleen, että matka voi tyssätä sadevesikaivoon. 😀 Onneksi tällä kertaa vain väliaikaisesti.

    Katosiko bussista/matkustajilta reissun aikana paljonkin tavaraa ? Voisi kuvitella, että noin pitkällä matkalla on vaaransa, varsinkin kun ajetaan keskellä ei-mitään ja vastaan voi tulla ketä tahansa. Virallisesta Pikavuoro-blogista sain kuitenkin sen käsityksen, että kohtalaisen vähillä tappioilla selvisitte. Australian osuuden aikana muistaakseni katosi peräkärry ja jonkun matkatavarat siinä samalla.

    Astanan jääveistokset näyttävät upeilta!

    • Muistelen, että tappioita ei tuossa mielessä tullut juuri lainkaan. En esimerkiksi muista, että bussin ruumasta olisi kadonnut mitään ensimmäisen reissun aikana. Tässä mielessä en muista virallisessa blogissa tai yleensäkään pikavuorotiedotuksessa mitään kaunistellun. Huhujen mukaan Kazakstanissa piti olla mm. maantierosvoja, mutta eipä niitäkään näkynyt. Maa siinä missä muutkin. Niinhän se menee: älä usko tyhmää kaveria – ota itse selvää, kuten aikanaan insinöörikoulussakin opetettiin.

      Ajokista varastettiin akut Kabodzassa, virallisen Pikavuoro Bangkokiin -reissun jo päätyttyä. Tuolloin bussille etsittiin kuumeisesti pidempiaikaista parkkipaikkaa useammastakin Kaakkois-Aasian maasta ja kävimme tuolloin toteamassa, ettei sitä Phnom Penhistä ainkaan löytynyt. Ensimmäisen pikavuoron aikana sattui myös joitakin bussin tekniikan korjaukseen liittyviä hölmöilyjä, amatöörit kun olivat asialla. Näitä kaikkia ei raportoitu. No, ehkäpä jonain päivänä…

      Noita veistoksia oli muuten Astanassa paljon.

      • Paljon kiitoksia selventävästä vastauksesta! Tätä blogia on mukava lukea ja kommentoida, kun omiin kommentteihin saa aina asiallisen vastauksen. Välillä tuntuu, että kyselen tyhmiä, mutta minkäs teet, kun reissauskokemusta ei minulla juuri ole…

        Kaikenlaisia huhuja ja pelottelutarinoita varmaan liikkuu monista maista, eivätkä jutut aina pidä paikkaansa. Kuten sanoit, niin oikeaa tietoa saa parhaiten ottamalla itse asioista selvää – jos uskaltaa. 🙂

        • Eipä kestä. Täytyy tunnustaa, että itsekin olin hieman jämähtänyt Euroopan matkailuun ennen ensimmäistä pikavuororeissua. Tunsin esimerkiksi Venäjää ja Kiinaa kohtaan meloisia ennakkoluuloja. Mutta eiväthän ne tosiaan olleet maita kummempia nekään. Pikavuoro Bangkokiin oli tässä mielessä erinomainen reissu. Sen jälkeen ei monikaan paikka ole hirvittänyt. Afrikka on ehkä se manner, jota kohtaan nykyään tunnen suurimpia epäilyksiä. Mutta ehkäpä sitäkin maanosaa tulee jossain vaiheessa tarkemmin tutkittua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.