To 15.11.2012, Helsinki (FI)
Lähdön jälleen kerran lähestyessä (ja sattumoisin edellisten Pikavuoromatkojen kuvia pitkästä aikaa selattuani) palasi mieleeni muutamia Kazakstanissa, tuossa ensimmäisen bussiretken kaiketi kiinnostavimmassa maassa, sattuneita pieniä tapahtumia. Ja mikäpä olisikaan parempi bloggausaihe kuin juuri erilaiset matka-aiheiset anekdootit, mietin, ja päätin laittaa virtuaalipaperille seuraavaa.
Arolla hämärtää alkuillasta. Tiet olivat suoria ja pitkiä. Kuva on tässä kerrotulta päivältä.
En muista tarkalleen missä kohtaa suurta, pääosin aromaisemaista maata seuraava tapahtui, mutta uskon meidän olleen matkalla Kostanaysta kohti pääkaupunkia Astanaa. Bussi tuntui alkuillasta kulkevan poikkeuksellisen hyvin ja matka eteni vauhdilla, joten päätimme ajaa läpi yön päästäksemme mahdollisimman pian arolta takaisin sivistyksen pariin.
Pakkanen ulkona oli kova ja tie olosuhteisiin nähden suhteellisen hyvä. Kartat olivat kuitenkin puutteellisia ja iltayöstä kohtasimme valtatien risteyskohdan, jossa (osin Googlen kartat ja iPhone –yhdistelmän ansiosta) eksyimme pääväylältä pienemmälle tielle, joka ennen pitkää muuttui päällystämättömäksi.
Lopulta kuoppaisen ja kapean tien johdosta etenimme enää kävelyvauhtia. Kääntymäänkään ei mahtunut. Arolla oli pimeää ja asutusta ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Yllätys olikin melkoinen, kun tienreunan ojasta tai kuopasta Ajokin ajovaloihin könysi arviolta keski-ikäinen, journalistisin termein määriteltynä selvästi päihtynyt mieshenkilö. Sanalla sanoen kaveri oli siis umpijurrissa.
Selkä kaarella, kädet sivuilla roikkuen ja suu auki tämä arojen sankarihahmo hieman horjuen katseli, kun hyvin valaistu Salon Tilausmatkojen linja-auto ohitti hänet jokusen metrin päästä öisessä pimeydessä. Lienee ollut kotona kerrottavaa. Tiedä vaikka kazakstanilaiseen kansanperinteeseen syntyi uusi ufotarina, jossa kertoja vain täpärästi vältti abduktion.
Parinkymmenen kilometrin päässä kinttupolku päättyi ja päädyimme takaisin valtatielle. Tekemämme lenkki osoittautui lopulta täysin turhaksi, sillä tie näytti olevan sama jolta olimme sivuun poikenneet. Ja mahtui tuolle sivutien pätkälle lopulta harvaa asutustakin, joten tien sivusta materialisoitunut kaveri lienee ollut vain kotimatkalla. Taitavat taksitolpat olla valitettavan harvassa Kazakstanin maaseudulla.
Toinen mieleeni palannut sattumus liittyykin aasinsiltamaisesti juuri taksikyyteihin. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.
by 
Ihan pistooli kokemus 🙂
Totta, aivan pistooli…
Meinaa muuten tämä sanonta tulla välillä suusta sellaisessakin seurassa, joka ei voi sitä mitenkään ymmärtää. Kirottu manageri!
Kirjoita ihmeessä lisää näistä kertomatta jääneistä tapauksista, jos jaksat. Tosi hauska lukea. Täytyykin pistää myös tämä blogi jälleen seurantaan, kun uusi Pikavuoro-reissu lähestyy. 🙂
Blogin bannerissa oleva kuva on tosi hieno!
Juu,
ainakin yksi pieni juttu on ainakin mielessä jonka koitan saada jossain vaiheessa paperille. Ehkä niitä palaa mieleen vielä usempiakin. Olen kyllä välillä todella laiska kirjaamaan asioita ylös. Varsinkin aloittaminen on joskus tuskien takana. Kun sitten vauhtiin pääsen ei tekstin tuottaminen ole enää mikään ongelma.
Kiitoksia kuvakehuista ja kehuista muutenkin. Itsekin hämmästyin löydettyäni tuon bannerikuvan hiljattain, Amerikan kuvasatoa pitkästä aikaa selaillessani. Se taitaa vielä olla otettu tuulilasin läpi. Hämmästyttävän hyvin onnistunut. Näin se taitaa useinmiten olla kuvissani – parhaat otokset tulee otettua vahingossa.
Itse kuva on muuten Jenkkien lounaisosista, olisiko Arizonaa tai Uutta-Meksikoa.
Kyllä on hyvin pesty tuulilasi sitten. Ei tahran tahraa kuvassa. 🙂
Aina on mukava myös tietää, mistä kuva on, sillä tavoin tulee maailma tutuksi virtuaalimatkaajallekin.
No niinpä, puhdas on lasi. Kun mietin asiaa, luulen vieläpä ajaneeni autoa tuon kuvan ottamisen aikaan. Muistan räpsineeni tiekuvia kun ajelimme noilla seuduilla ja olin ratissa. Eipä siellä juurikaan muuta liikennettä sinänsä ollutkaan. Rauhallisia seutuja…
Kyllä tulee itellekkin nostalginen olo tätä lukiessa. Eipä ollu ainut kommervenkki, joka kyseisellä matkalla tapahtui. Koitappa päästä, Tölli, nopesti kyytiin ettet missaa näitä hyviä kokemuksia.
Juu, eipä ollut ainoa sattumus ei. Katsotaanpa milloin selviän taas Ajokin kyytiin. Menomatkan reitti on mietinnässä ja taidanpa tehdä siihen muutaman mutkan. Näillä näkymin olisin varmaankin tulossa kyytiin eteläisestä Kiinasta, jo ennen Hong Kongia. Hainan olisi mukava nähdä. Laosistahan oli joskus puhetta, mutta sinne on kovin hankalaa ja kallista lentää.