Ma 26.3.2012, Wanaka – Queenstown (Eeteläsaari, NZ)

Maanantain siirtymä oli lyhyt. Matkaa Wanakasta Queenstowniin oli vain noin sata kilometriä ja komeissa vuoristomaisemissa kulkeneesta, osin mutkaisestakin tiestä sekä muutamasta tähystelytauosta huolimatta matka vei vain puolisentoista tuntia. Perillä oltiin siis jo puolilta päivin. Majoituskin löytyi kaupungin keskustasta nopeasti, joten Queenstownin tutkimiseen jäi aikaa, varsinkin aiemman matkatahdin huomioiden suorastaan ruhtinaallisesti.

Ensivaikutelma Queenstownista oli samankaltainen kuin Wanakastakin – kaikkia kuviteltavissa olevia ulkoilma- ja extreme-lajeja näytti olevan tarjolla viljalti. Tai kuten matkakaverini tunnelman parkkipaikkaa etsiessämme tiivisti: ihan kun Rukalle tulisi. Queenstown on tosin Wanakaa merkittävästi suurempi ja kokonsa puolesta määriteltävissä pikkukaupungiksi kun Wanaka taasen oli selvästi kylä.

Queenstownin keskusta vaikutti hyvin vilkkaalta ja alppikylämaisissa tunnelmissa vaelteli turisteja varmaankin ainakin paristakymmenestä maasta. Selvästikin kaupungin tärkein elinkeino on turismi. Tämä ei olekaan ihme, maisemat ja maasto kun ovat sangen hienoja ja monipuolisia.

 

 

 

by

Su 25.2.2012, Greymouth – Wanaka (Eteläsaari, NZ)

Sunnuntai valkeni lauantaista poiketen sateettomana ja jopa aurinkoisena. Sade tosin alkoi taas aamupäivällä, juuri ennen kuin pääsimme liikkeelle Greymouthista. Päivän aikana tosin selvisi, että sunnuntain säätilat olivat onneksi melko paikallisia ja ajoittaisista kaatosateista huolimatta sää oli myös osan päivää ja joillain reitin varrelle sattuneilla alueilla todella hyvä.

Tarkoituksena oli taas viettää päivä pääosin ajaen. Päivän tavoitteena oli erilaisista ulkoilma-aktiviteeteista ja hienoista alppimaisemistaan tunnettu Wanakan kylä Eteläsaaren keskiosissa. Matkaa kahden paikkakunnan välillä on noin 480 kilometriä. Tämä vaikutti aluksi melko pitkältä päivätaipaleelta, varsinkin kun teiden vuoristoisuudesta ja yleisestä ajettavuudesta ei juurikaan ollut ennakkotietoja. Uuden-Seelannin autoliiton kartan matka- ja ajoaikataulukko kertoi kuitenkin välin kestävän, turvallista ajotapaa noudattaen ja taukoja pitäen, 7 tuntia ja 40 minuuttia. Liian hitaita tiet siis tuskin ovat, päättelimme ennen lähtöä. Ja lähdimme ajamaan.

Jonkin aikaa ajettuamme törmäsimme tien varrella liftaavaan, selvästikin reppumatkalla olevaan pariskuntaan, joka päätettiin hetken mielijohteesta ottaa kyytiin – olihan takapenkillä tilaa. Matkalaiset paljastuivat amerikkalaisiksi ja he olivat sattumoisin menossa juuri samaan kylään kuin mekin.  Ensimmäiset Uudessa-Seelannissa nähdyt liftarit, muuten. Sinänsä jenkit olivat onnekkaita, liftareita nimittäin näkyi päivän kuluessa lukuisia, mutta auto oli jo täynnä joten tilaa muille ei enää ollut. Ja he pääsivät kyydissä lähes neljänsadan kilometrin matkan perille asti, mistä saimmekin perillä vastaanottaa voimallisia kiitoksia. Edellisen päivänä kaatosateessa peukalo pystyssä seisoskelu oli kuulemma palkittu vain muutaman kymmenen kilometrin etenemisellä.

Perillä Wanakassa oltiin jopa yllättävänkin nopeasti, jo viiden jälkeen iltapäivällä. Tiet olivat osin hyvinkin mutkikasta ylä- ja alamäkirumbaa, mutta päivään mahtui myös paljon tasaisempia osuuksia joilla normaalin maantienopeuden (tyypillinen nopeusrajoitus tuntuu olevan 100 km/h) ylläpitäminen oli varsin vaivatonta ja matka eteni ripeästi. Eteläisiksi Alpeiksi nimetty Eteläsaaren alue, jonka sivuitse ja osin välitse päivämatka kulki, tarjosi myös paljon maisemallista nähtävää – varsinkin kun sää oli tällä kertaa pääosin suotuisa.

 

by

La 24.3.2012, Wellington (Pohjoissaari, NZ) – Greymouth (Eteläsaari, NZ)

Lauantainaamun herätys oli aikainen, sillä lautta Wellingtonista Eteläsaaren Pictoniin lähti puoli yhdeksältä ja satamassa piti olla tuntia ennen laivan lähtöä. Sataman autojonoon ehdittiinkin hyvissä ajoin, jo hieman ennen määräaikaa. Jono oli melko pitkä, mutta autokansi ei kuitenkaan lopulta näyttänyt tulevan aivan täyteen.

Matka kesti hieman yli kolme tuntia ja ei oikeastaan yleisjärjestelyiltään poikennut paljon esimerkiksi matkasta vaikkapa Helsingistä Tallinnaan. Laiva tosin oli hieman pienempi vaikkakin kaikki tarvittavat palvelut kuten kahvila, baari ja ravintola siltä löytyivät. Porukkaa oli, varmaankin osin lauantaistakin johtuen melko paljon ja suuri osa matkustajista vaikutti samantapaisilta autoturisteilta kuin mekin.

Perilliä Pictonissa oltiin puolilta päivin ja matkaa jatkettiin välittömästi kohti Eteläsaaren länsirannikkoa ja etelää. Alkumatkan maasto oli vain hieman kumpuilevaa ja osin tasangoista koostuvaa. Viinitarhoja alueella näytti olevan paljon. Päivän edetessä tie muuttui vuoristoisemmaksi ja mutkittelevaksi. Sää ei ollut lauantaina kovin häävi. Vettä nimitäin satoi käytännössä koko iltapäivän ja maiseman peitti usein sankahkokin sumu.

Yöksi majoituttiin Greymouthin pikkukaupunkiin saaren länsirannikolle, jossa oltiin kehnosta säästä huolimatta vielä valoisaan aikaan, kuuden jälkeen alkuillasta. Retkeilymajatyyppisissä majapaikoissa vaikuttaa tähän vuodenaikaan olevan tilaa ilman etukäteisvarauksiakin, niitä nimittäin ei ole Uudessa-Seelannissa tehty. Ongelmia ei pedin löytämisessä kuitenkaan ole tähän mennessä ollut.

 

by

Pe 23.3.2012, Paraparaumu – Wellington (Pohjoissaari, NZ)

Perjantaiksi matkaa Wellingtoniin jäi enää alle viisikymmentä kilometriä, joten selvisimme kaupunkiin jo hyvissä ajoin. Parkkipaikka ja majoituskin järjestyivät helposti ja seuraavia haasteita päästiin ihmettelemään jo varhain iltapäivällä.

Haasteista ehkä merkittävin lienee Eteläsaarelle vesiteitse pääseminen. Lauttamatka kestää nimittäin hieman yli kolme tuntia mutta hinta taasen vaikuttaa sangen korkealta. Väliä liikennöiviä yhtiöitä on kaksi, muuta niiden hinnat ovat käytännössä identtiset. Matka yhteen suuntaan maksaa halvimmillaan autolle ja kahdelle henkilölle 220 NZD eli hieman alle 140 euroa. Ei ole pintateitse matkailu halpaa, semminkin kun aamulehdessä mainostettiin lentomatkaa Eteläsaaren Queenstowniin hintaan 69 NZD.

Ilman eteläisen saaren kierrosta Uuden-Seelannin tutkimukset olisivat kuitenkin jääneet perin puolinaisiksi. Siispä ei auttanut muu kuin maksaa pyydetty summa ja varata laivamatka heti lauantaiaamuksi, iltapäivän vuorot olivat paitsi osin täynnä myös hieman aamulaivaa kalliimpia. Matkavarauksenkin pystyi tekemään hostellissa, joten ylimääräistä aikaa ei varaus- ja maksuprosessiin juurikaan kulunut. Olisi tuo tosin onnistunut samaan hintaan internetissäkin, mutta silloin ongelmaksi olisi muodostunut lipun tulostaminen.

Itse Wellington vaikutti lyhyen vierailun perusteella mukavalta, vaikkakaan ei kovin suurelta kaupungilta. On outoa, miten Wellingtonin ja oikeastaan koko tähän asti nähdyn Uuden-Seelannin tunnelma vaikuttaisi selvästi poikkeavan Australian vastaavasta. Ikään kuin itse (ja kenties myös paikallisasujat) koko ajan tiedostaisi olevansa maailman reunalla, turvallisessa piilopaikassa jonne paha maailma ei yllä samassa mittakaavassa kuin muualle. Henkilökohtaisesti pidän tästä kovasti. Yksi tekijä tässä saattaa olla myös maan kotoisa koko, välimatkat kun ovat täällä järjellisissä mitoissa mitä ei Australiasta aina voinut aina sanoa.

 

by