Kohti pohjoista – Christchurch, Uusi-Seelanti

Ti 27.3.2012, Queenstown – Christchurch (Eteläsaari, NZ)

Tiistai valkeni Queenstownissa aurinkoisena ja vaikka tarkoituksena oli ajaa päivän aikana 480 kilometrin matka Christchurchiin asti, ei lähdön kanssa pidetty erityistä kiirettä. Aamupalan ja auton tankkaamisen jälkeen tielle päästiin puolilta päivin.

Päivän matkasta ei ole oikeastaan mitään erityistä kerrottavaa. Se meni jälleen olosuhteisiin nähden joutuisasti. Ensimmäiset kaksi kolmasosaa tie kulki pääosin vuorien välisillä tasaisilla ylängöillä tai mutkitellen niiden rinteillä. Muutama vuoristojärvikin päivämatkan varrelle mahtui. Rannikkoa lähestyttäessä maisemat muuttuivat sangen tasaiseksi maatalousmaaksi. Yleisesti ottaen yllättävänkin nopeakulkuisia ovat Uuden-Seelannin tiet tähän asti olleet.

Vasemmalla Queenstownissa erään liikkeen edessä kuvattu seikkailumenu. Elämyksiä on kaupan joka lähtöön. Sen sijaan ilmaisista esitteistä ja kartoista Uudessa-Seelannissa ei ole pulaa. Kuvassa näkyvän kaltaisia telineitä on kaikkialla. Näitä lappuja alkaa meidänkin automme olla jo täynnä. Vielä emme tosin ole niitä pahemmin sortuneet lukemaan, joten kaikki ei liene vielä menetetty.

Ylätasankoa alkumatkan varrelta.

Vuoristojärvi. Tämä taisi olla padottu eli siis ainakin osin teko-sellainen. Kuten kuvastakin näkyy, vesi oli väriltään sangen turkoosia.

Noin vuosi sitten pahoin maanjäristyksessä vaurioituneeseen Christchurchiin autokuntamme saapui noin kuudelta iltapäivällä. Kaupungin laitamien teollisuus- ja automarkettivyöhykkeellä ei vuoden takaisesta katastrofista näyttänyt aluksi näkyvän jälkeäkään. Ainoa aiemmin Uudessa-Seelannissa näkemistämme kaupungeista poikkeava seikka näyttivät olevan motellit, joita oli sisäänajotien varrella paljon ja ne näyttivät ”No vacancy” -kylttien perusteella olevan pääosin täynnä.

Keskustaan päästyämme laitakaupunkimotellien käyttöasteelle löytyi ainakin yksi selitys. Kaupungin ydinkeskusta näytti olevan kymmenien korttelien alueelta kokonaan suljettua työmaata, joten majoitusliikkeitäkään ei sieltä löytyisi. Ja saattaahan olla että osa paikallisasukkaista asuu vieläkin, kotinsa menetettyään, motellissa odotellen uuden asunnon valmistumista. Tämä tosin on silkkaa arvailua.

Myös hostelli, johon alkuperäinen tarkoituksemme oli kirjautua, oli suljettu. Ovessa olleen ilmoituksen mukaan rakennus ei ollut rakenteellisesti turvallinen ja se oli käyttökiellossa. Keskustan järjestelyistä päätellen tilanne on sama hyvin monessa Christchurchin rakennuksessa. Pienen kiertelyn jälkeen huone kuitenkin löytyi keskustan kupeesta, kolmannesta paikasta ja majoittumistoimiin päästiin ennen auringonlaskua. Varsinaisen kaupunkikierroksen tekeminen jäi keskiviikoksi. Melko hiljaiselta Christchurch tosin kokoisekseen kaupungiksi jo tiistai-iltana vaikutti.

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.