Lentelyä – Tasmaniasta Melbournen kautta Uuteen-Seelantiin

Ti 20.3.2012 Hobart (Tasmania, AU) – Ke 21.3.2012 Waitomo (Pohjoissaari, NZ)

Vuokra-auton palautus tiistaiaamuna Hobartin lentokentälle sujui ilman ongelmia ja Jetstarin hieman yli tunnin mittainen lento takaisin Melbourneen meni rutiinilla. Alkuperäinen tarkoituksenihan oli palata Melbourneen vasta tiistai-iltana ja hypätä Uuden-Seelannin koneeseen heti keskiviikkoaamuna. Nyt kuitenkin, johtuen edelleen odottamastani kansainvälisen ajokortin sisältämästä kirjeestä jouduin tulemaan kaupunkiin jo aamupäivällä.

Siispä Melbournen kentällä vähän aikaa pyörittyäni suuntasin taas kaupungin keskustaan ja kohti keskuspostin Poste Restanten toimipistettä. En odottanut juuri mitään, sillä olin henkisesti valmistautunut siihen, etten tule näkemään kyseistä kirjettä ikinä. Yllätykseni olikin hyvinkin positiivinen kun henkilö tiskin takana näytti tällä kertaa oikeasti löytävän jotain nimelläni varustettua tietokoneeltaan. Ajokortti oli kuin olikin saapunut perille. Aivan halvaksi ei tämä muutaman tunnin keskustavierailu tullut, sillä lentokenttäbussin edestakainen matka maksoi 28 AUD ja laukun lentokenttäsäilytys vielä tuohon kympin päälle.

Siinä se vihdoin on: kansainvälinen ajokortti postituskuorineen. Suomen posti oli leimannut kuoren lähteneeksi 1.3. ja australian posti vastaanotetuksi 16.3. Pikakirjeelle luvattu maksimissaan kuuden työpaäivän toimitusaika ei siis aivan toteutunut.

Palasin lentokentälle alkuillasta ja yö kentällä meni paljolti samoin kuin aiempikin samalla kentällä viettämäni. Hieman yli kolmen tunnin lento Aucklandiin lähti Melbournesta keskiviikkona kahdeksalta aamulla. Kuljetuspalvelusta vastasi tällä kertaa Emirates, joka osoittautui koneessa sangen miellyttäväksi yhtiöksi. Kone oli siisti ja palvelu hyvää.

Sateiseen ja harmaaseen Aucklandiin saavuttiin aikataulun mukaisesti paikallista aikaa iltapäivällä, kellon siirryttyä taas kaksi tuntia eteenpäin. Aikaero Suomeen taitaa siis nyt olla yksitoista tuntia. Erillistä viisumia ei suomalainen maahan tarvitse ja rajamuodollisuudet sujuivat muutenkin sangen rennoissa merkeissä eikä ongelmia ollut, vaikka erilaisten tuotteiden, varsinkin ruokatarpeiden, maahantuonti on sangen rajoitettua ja sitä valvotaan ainakin teoriassa tarkasti.

Sateinen ja harmaa Aucklandin lentokenttä.

Vuokra-auto oli varattu netistä jo tiistaina ja perillä osoittautui, ettei kyseisellä yrityksellä ole lentokenttätoimistoa. Firma kuitenkin lähetti pikkubussin hakemaan asiakkaitaan ja muutama tunti maahan saapumisemme jälkeen meillä oli auto (noin 100 tkm ajettu automaattivaihteinen Mitsubishi) alla. Vaikka vaivalla saamani kansainvälinen ajokortti taskussani olikin, päätin olla esittämättä sitä ellei sitä erikseen vuokraustilanteessa pyydettäisi. Ei pyydetty. Auton olisi siis ainakin tästä vuokraamosta saanut suomalaisella kortilla ilman minkäänlaisia ongelmia.

Auton alkuperäinen vuokrahinta kahdelletoista päivälle oli 320 NZD (noin 200 euroa). Vuokraamossa kuitenkin selvisi, että Uudessa-Seelannissa liikennevakuutus ei ole pakollinen ja kolaritilanteessa, vaikka syy ei olisi edes oma, auton omavastuu on 3000 dollaria. Tämä peritään kaikissa tapauksissa vuokraajalta, joka saa sen myöhemmin (ehkä) takaisin kolarin syypäältä tai tämän vakuutusyhtiöltä. Tällaisissa tilanteissa summa kuulemma ”yleensä” palautuu takaisin vuokraajalle. Ei kuulostanut hyvältä. Päätimme siis tällä kertaa sijoittaa vuokra-autoon vielä 120 ylimääräistä dollaria, jolloin omavastuu tippui 250 dollariin. Kerran näinkin, varmistellen.

Maaseutuhostel. Yö täällä, kuuden hengen huoneessa, maksoi 28 NZD /henkilö (noin 18 eur). Tämä oli jonkin verran edullisempaa kuin Australiassa keskimäärin. Muutenkin yleinen hintataso vaikuttaisi ensimmäisten havaintojen perusteella suurempaanaapuria edullisemmalta.

Iltapuhteiksi ajelimme vielä muutaman tunnin ensin sateista moottoritietä ja myöhemmin sateista maantietä kohti etelää. Yöksi pysähdyttiin retkeilymajaan Waitomoon, vajaan kahdensadan kilometrin päähän lähtöpisteestä. Yleisenä suuntana tulee siis lähipäivinä olemaan etelä ja matkaa on tarkoitus ainakin alkuun taittaa päivittäin.

Tänään kuunnellaan (ja katsellaan), Australian jäädessä taakse:

David Bowie – Let´s Dance

Vaikka itse kappale ei taida mainittuun maahan juuri liittyäkään, video sen sijaan niin tekee. Post-post-modernin nykyajan valossa suorastaan hellyttävän alleviivaavaa symbolismia, muuten. Siispä: put on your red shoes and dance the blues.

 

Facebooktwittermailby feather

4 vastausta artikkeliin ”Lentelyä – Tasmaniasta Melbournen kautta Uuteen-Seelantiin

  1. Jos on hintataso ollut muuten riittävän kova niin autonvuokraus vaikuttaa edulliselta, molemmissa maissa. Varmasti oli hyvä päätös ottaa lisävakuutus. Kulkeehan se pikakirjekin ”yleensä” kuudessa päivässä. USAssa kannattaa myös ottaa autoon mahdollisimman kattava vakuutus, sikäläinen oikeuskäytäntö kun saattaa erota suomalaisesta käytännöstä ja etenkin maalaisjärjestä, melkoisestikin.

    Google mapsin mukaan lämpötilat vastaavat viileää suomalaista kesäpäivää.

    Eipä ollut vaikea arvata missä maassa videossa liikuttiin. Tästä hepusta http://www.youtube.com/watch?v=ejorQVy3m8E&ob=av2e tuli jopa ministeri Australiassa.

  2. Totta, auton vuokraus lienee kalliimpaa monessa paikassa. Tosin netin hakukoneilla löytää autoja uskomattomankin tuntuisilla hinnoilla monestakin paikasta. Jenkkien autoasia on vielä ratkaisematta. Ehkä sielläkin on tosiaan syytä panostaa vakuutuksiin.

    Kappas, en tiennytkään Midnight Oilin laulajan päätyneen ministeriksi asti. Ei tosin olle yllättävää, sanoituksethan ovat perin poliittisia. Tuo biisi muuten pyöri mielessä monesti, mutta en tullut sitä sitten missään artikkelissa linkittäneeksi. Ainakin itselleni kappale on ensimmäisiä biisejä, joka sanoista ”Australia” ja ”musiikki” tulee mieleen.

  3. Heij,

    Ajatus on vuokrata auto/campervan joulukuussa kun saavun Uuteen Seelantiin. Olen jonkin verran selaillut vuokra-autoja netistä mutta osaatko sinä suositella jotain erityistä nettisivua?

    t.Lotta

    • Heipä hei Lotta,
      muistelisin, että oma vuokra-automme oli tuolta:

      http://www.a2b-car-rental.co.nz/

      Menopeli ei ollut kovin uusi, mutta mitään ongelmia sen kanssa ei ollut. Vaikka kilometrejä kertyikin melkolailla. Myöskään en muista noudon tai palautuksen kanssa olleen mitään häikkää. Toimisto oli Aucklandin lentokentän kupeessa, ja firman kaverit hakivat meidät kentältä.

      Valitsimme muuten suosiolla automaattivaihteisen auton. Kummallekaan meistä ei ”väärältä” puolelta ajaminen ollut tuttua, joten päätimme eliminoida näin yhden lisävaikeusasteen. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen oli sinänsä yllättävän helppo tottua. Yllättäen suurin ongelma tuntuivat olevan hallintaviikset (vilkku ja pyyhkijät), jotka olivat väärin päin. Omat aivoni menivät moisesta sen verran sekaisin, että vielä kotimaassakin – varsinkin väsyneenä – pyyhkijät menivät päälle kun piti vilkuttaa tai päinvastoin vielä kuukausia matkan päättymisen jälkeenkin.

      Mielikuvani mukaan Uudessa-Seelannissa ei hirveästi campervaneja teillä nähnyt, ainakaan verrattuna Australiaan jossa niitä näki jatkuvasti. Saatan olla tässä tosin väärässä, reissuta kun on jo jonkin aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.