Lombok – lounaiskulman tutkimuksia

Pe 20.1.2011 Kuta – Bangko-Bangko – Kuta (Lombok, ID)

Perjantaina päätin lähteä tutkimaan Lombokin etelärannikkoa Kutasta käsin. Saaren karttaa tutkiskeltuani mielenkiintoisin suunta näytti olevan länsi, siellä kun kartan mukaan näytti olevan enemmän teitä kuin idässä. Saaren lounaisnurkassa on myös niemi, jonka ohi Balin lautta kulkee ja paikka näytti jo mereltä käsin nähtynä sangen kiinnostavalta. Sinne siis.

Suuntasin siis aamupäivän aurinkoisessa säässä kohti kohti länttä. Alkumatkasta tie oli sangen huonoa, osin suorastaan kulkukelvotonta. Autolla väliä ei olisi pystynyt ajamaan. Selongblanakin rannan ja kylän jälkeen tie kääntyi kohti pohjoista ja parani huomattavasti. Tarkoitukseni oli ajaa kohti länttä mahdollisimman lähellä rantaa kulkevia pienempiä teitä pitkin, mutta koska mainitun tien risteystä ei ollut viitoitettu, se jäi minulta huomaamatta. Päädyin siis käyttämään menomatkalla isompia pääteitä. Vaikka tämä reitti hieman kiersikin, teiden hyvästä kunnosta johtuen matka sujui kuitenkin huomattavan joutuisasti.

Aamupäiväistä maisemaa. Kameran muistikortti täyttyi ja tilaa täytyi tehdä purkamalla vanhat kuvat kamerasta tietokoneelle.

Mutaa ja vettä. Paluumatkan varsinaisesta mutakoettelemuksesta ei tullut valitettavasti otettua kuvaa.

Rantatietä. Suuremmat teistä ovat pääosin ihan kelpokunnossa. Kartasta (ainakaan omastani) ei voinut päätellä, mitkä tiet ovat ajokelpoisia ja mitkä eivät. Samanlainen karttaviiva saattoi käytännössä merkitä kumpaa tahansa.

Ajoin saaren äärimmäisessä lounaisnurkassa sijaitsevan tien lähes päähän asti eikä tästä ole oikeastaan paljoakaan kerrottavaa. Tie loppuu kartan mukaan Bango-Bango –nimiseen paikkaan, jota en tullut ikinä löytäneeksi – tie nimittäin todellisuudessa tuntui vain hiipuvan koko ajan huonokuntoisemmaksi ja ennen sen lopullista päättymistä luovutin ja käännyin takaisin.

Niemimaa oli laivasta käsin muodostamaani mielikuvaan verrattuna jonkinasteinen pettymys. Esimerkiksi rannat niemen pohjoispuolella olivat vaatimattomampia kuin olin mereltä katsoen olettanut ja muutenkaan paikka ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Tie kulki pääsääntöisesti lukuisten enemmän tai vähemmän uinuvien kylien läpi. Länsimaalaisia naamoja päivän aikana ei juurikaan näkynyt. Myöskään hotelleja tai ravintoloita (tai ainakaan sellaiseksi tunnistettavia) en paria rannassa sijainnutta kuolleen oloista paikkaa lukuun ottamatta koko päivän aikana nähnyt.

Paluumatkalla – epäonnekseni, joku voisi sanoa – löysin reitin, jota olin alun perin ajatellut ajaa jo mennessä. Tie oli pientä ja muuttui jossain vaiheessa sangen huonokuntoiseksi. Vuorilta ja mäiltä, osin tien suuntaisesti virtaavat vedet syövät ilmeisesti asfaltin nopeasti huonoon kuntoon. Tiellä oli myös osin vettä ja mutaa. Haastavin kohta taisi erään kylän kohdalla ollut noin 50 metriä pitkä tieosuus, joka oli koko leveydeltään kymmeniä senttejä syvän mutavellin vallassa. Rohkeutta piti hieman kerätä (huomasin, että tämä haaste sai paikallisetkin mopokuskitkin hieman mietteliääksi), mutta selvisin kuin selvisinkin kaatumatta tai pahemmin jumiutumatta, ihme kyllä. Kengät, housunlahkeet ja skootteri tosin olivat melko törkeässä kunnossa tämän mutapainin jälkeen.

Huonokuntoinen tieosuus söi paluumatkasta kolmisen tuntia ja keskinopeus lienee ollut selvästi alle 20 kilometriä tunnissa. Ajaminen tiellä vaati jatkuvaa tarkkuutta ja koska kuoppia ja railoja oli tiessä paljon, vauhtia ei juuri pystynyt parhaimmillaankaan nostamaan yli kolmen kympin. Toisaalta, eipä ollut ainakaan tylsää.

Etelärannikon autiota hiekkarantaa. Lounaassa sijaitsevan niemen pohjoispuolen rannat eivät olleet alkuunkaan näin näyttäviä. Lombokin etelärannikolla tällaisia rantoja taas näyttäisi olevan vierivieressä.

Huonoa tietä, osa 1. Oikeastaan eihän tässä enää juuri tietä ole, jäljellä on vain osa sen pohjarakenteista.

Huonoa tietä, osa 2. Ajallisesti pääosa kotimatkasta oli tämäntyyppistä kulkuväylää.

Päivästä tuli lopulta sangen pitkä mikä ei ehkä täysin kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Olin perillä Kutassa, sangen väsyneenä, vasta tässä vaiheessa jo tihkusateiseksi muuttuneen illan pimennyttyä. Kokonaisuudessaan lähes kymmentuntisen retken aikana kilometrejä taisi tulla pitkälti yli 200 ja bensiiniä paloi kolme tankillista.

Saaren tiekarttoja minulla on kaksi, joista suunnistamiseen käytin perjantaisella retkellä paremmaksi olettamaani, eli suurempaa niistä. Täysin se ei näyttänyt ainakaan saaren tässä osassa pitävän paikkaansa. Takaisin Kutaan päästyäni vertailin kahta karttaani päivän aikana kokemaani ja havaitsin, ettei niistä kumpikaan näyttänyt vastaavan täysin todellisuutta. Toisessa kartassa jonkin alueen tiet saattoivat olevan oikein, toisessa taas jokin toisen. Osa teistä taas näytti olevan väärin molemmissa. Suuremman karttani paikannimet poikkesivat myös lähes aina todellisuudesta. Ilmeisesti kartan kieli poikkeaa siitä, millä kylien nimikyltit käytännössä saaren eteläosassa painetaan. Mielenkiintoista. Ja ennen kaikkea haasteellista. Googlen karttapalvelun reittejä Lombokin osalta en ole viimeaikaisista huonohkoista nettiyhteyksistä johtuen päässyt tutkimaan.

Tänään kuunnellaan kummaa musiikkia:

Primus – My Name Is Mud

Ilmeisistä syistä. Mud, indeed…

 

 

Facebooktwittermailby feather

Kuta Beach, Lombok

Ke 18.1.2012 Senggigi – Kuta Beach (Lombok, ID)

Lombokin saaren etelärannikolta löytyy paikka nimeltä Kuta (kyllä, paikalla on sama nimi kuin Balin ehkä kuuluisimmalla turistirannalla), jota oli kehuttu useammassakin matkaoppaassa ja lähteessä. Päätimmekin suunnata siis keskiviikkona sinne, kulkuvälineenä Senggigin kaupungista vuokraamamme skootterit.

Senggigissä moottoripyörän vuokraus vaikutti ensialkuun sangen helpolta, sillä vuokrapaikkoja pääkadulla näytti olevan muutaman kymmenen metrin välein ja vuokraajat lähestyivät kadulla kuljeskelevia turisteja hyvin aktiivisesti. Vuokrapyörät vaikuttivat yleisesti ottaen hyväkuntoisilta ja vaihtoehtojakin järjestyi nopeasti lisää, mikäli ensin tarjottu kulkupeli ei potentiaalista asiakasta miellyttänyt.

Ongelmaksi muodostuivat kuitenkin kypärät, sillä suurin osa niistä oli sangen huonokuntoisia ja huonosti istuvia. Tunnin arpomisen jälkeen tyydyttävä kypärä-skootterikombinaatio järjestyi lopulta toisesta vuokraamosta. Kokonaisuudessaan kolmen pyörän vuokrausprosessiin saatiinkin tuhlattua lähes pari tuntia. Skootterivuokra viikoksi oli täälläkin sama kuin Balilla eli 40 000 rupiaa (noin 3,5 euroa) päivä.

Sadetauko Lombokin pääkaupungin Mataramin kupeessa. Suojaa saatiin paikallisen hedelmäkauppiaan katoksesta. Sade oli onneksi lähes kuuroluonteista.

Uusi Lombokilla kohdattu liikenteellinen haaste - hevoskärryt. Teillä ajelee näitä melko taajaan ja kuten kuvitella saattaa, ne keräävät erityisest vilkkaammilla tieosuuksilla peräänsä jonoja. Balilla en tällaisia kulkupelejä tieliikenteessä nähnyt.

Liikkeelle kohti saaren eteläosaa päästiin puolen päivän tietämissä. Sää oli alkumatkasta erinomainen mutta muuttui tunnin ajamisen jälkeen sateiseksi. Tällä kertaa oman skootterini varustukseen ei kuulunut sadeviittaa, joka näyttäisi skootterihommissa olevan ainakin tähän vuodenaikaan ensiarvoisen tärkeä varuste Balilla ja Lombokilla. Sellainen olikin pysähdyttävä sateen jatkuessa ostamaan eräästä tienvarren kojusta. Kutan ja etelärannikon lähestyessä sää kuitenkin parani, ja loppumatka ajettiin taas puolipilvisen aurinkoisessa säässä.

Kokonaisuudessaan nelituntinen matka saaren eteläosaan sujui ilman suurempia kommelluksia. Ilman sadetaukoja matka olisi ollut taitettavissa ehkä tuntia nopeamminkin. Myös suunnistuksen kanssa oli pieniä ongelmia tieopastuksen ollessa Lombokilla yhtä kehnoa tai jopa kehnompaa kuin Balilla. Paikallisten avulla oikeat tiet kuitenkin aina löytyivät ja loppujen lopuksi matka perille saatiin taitettua lähes suorinta tietä, ilman ylimääräisiä kiemuroita. Ajamamme päätiet olivat sinänsä hyvässä kunnossa ja saaren pääkaupunkia Mataramia lukuun ottamatta muuta liikennettäkään ei ollut mitenkään haitaksi asti.

Lombokin Kuta vaikutti jo ensisilmäyksellä miellyttävältä paikalta. Kylä on lähes koskemattoman hiekkarannan kupeessa ja vaikka sekä turisteille suunnattuja erilaisia majapaikkoja sekä ravintoloita onkin melko paljon, tunnelma kylässä on silti sangen rauhallinen. Suuremmat resorit ja hotellit paikasta näyttäisivät (vielä) puuttuvan, mikä osaltaan tehnee tunnelmasta rennomman kuin esimerkiksi Senggigissä, jota ei hyvällä tahdollakaan voinut kutsua seesteiseksi. Kokonaisuudessaan siis sangen miellyttävä paikka – voisipa tätä tunnelmamielessä kutsua lähes Balin Kutan vastakohdaksi.

Kutan pääkatu. Kuten kuvasta näkyy, paikan tunnelma on vielä perin kylämäinen.

Perillä - Kuta beach (Lombok). Vaikka termi paratiisiranta lieneekin subjektiivinen, tämä ja myös muut Lombokin etelärannikolla nähdyt rannat täyttänevät useimpien mielestä tämän määritelmän.

Toinen kuva Kutan rannasta. Roskaa ei rannoilla näyttäisi juurikaan olevan ja koko rantaviivalla saattaa olla vain muutama ihminen - eikä aina sitäkään. Erityisesti paikka tuntuu olevan surffareiden suosiossa.

Ainut tähän mennessä esille tullut hieman kiusallinen Kuta Beachilla ovat olleet rannan tuntumassa tai rannalla aikaa viettävää satunnaista lomailijaa aika ajoin piirittävät, erilaista sälää joskus hyvin sitkeästikin kaupustelevat kylän lapset. Tämäkin tosin lienee riesana pienempi kuin esimerkiksi Senggigin kaduilla jatkuvasti päivystävät matkailupalveluita kauppaavat joutomiehet, joita taas Kutalla ei tunnu esiintyvän lainkaan.

 

Facebooktwittermailby feather

Balilta Lombokin saarelle

Ti 17.1.2011 Ubud (Bali, ID) – Senggigi (Lombok, ID)

Lombok on lähes Balin  kokoinen, siitä Indonesian saariketjussa seuraavana itään sijaitseva saari. Matkan saarien välillä voi taittaa vesiteitse ainakin kahdella tavalla, joko käyttämällä hidasta, ilmeisesti valtio-omisteista laivayhtiötä (slow boat, noin 4 h) tai vaihtoehtoisesti valitsemalla jonkun nopeista yksityisomisteisista aluksista (fast boat, olikohan 1 h). Saarien välin voinee lentääkin, sillä Lombokilta kuten Baliltakin löytyy toki myös lentokenttä.

Padangbain satamaa lautalta kuvatuna.

Tällaisella lautalla merimatka Balilta Lombokille taitettiin. Merenkäyntiä ei aurinkoisella merellä juuri ollut. Matka kesti nelisen tuntia ja oli ihan miellyttävä kokemus.

Tällä kertaa kolmihenkinen ryhmämme valitsi tavoista halvimman, eli hitaan laivayhteyden. Hintaa matkalle tällä tavoin kertyi 130 000 rupiaa (hieman yli 11 euroa). Hintaan sisältyivät laivalipun lisäksi kaikki pikkubussikuljetukset, ensin Balilla Ubudista Padangbain satamaan ja Lombokille saavuttuamme noin neljän tunnin laivamatkan jälkeen Lembarin satamakaupungista tunnin matkan päähän pohjoiseen, Senggigin rantakylään. Kuljetuspalvelu tuntui toimivan sangen tehokkaasti ja pelkästään turisteista koostuneet matkustajat haettiin aamulla hotellilta ja paimennettiin molemman pään siirtymisvaiheessa tehokkaasti ja ystävällisesti oikeisiin pikkubusseihin.

Samantyyppisen, lipun ostamalla olisi päässyt myös pienille, Lombokin edustalla sijaitseville Gilin saarille. Tällöin lippu olisi ollut jonkin verran kalliimpi ja se olisi sisältänyt yhden lisävenematkan Lombokilta edelleen Gilin saarille. Matkalipun lunastimme eräästä Ubudin lukuisista matkapalveluita tarjoavista yrityksistä. Saman matkan olisi toki voinut taittaa ostamalla molempien saarien maakuljetukset sekä laivalipun erikseen, mutta tällöin siirtymisestä olisi suurella todennäköisyydellä tullut todennäköisesti kalliimpi ja varsinkin vaivalloisempi. Kaikille väliä matkustaville suosittelen siis ehdottomasti vastaavanlaista pakettilippua erillisten, itse hankittujen etappilippujen sijaan.

Tunnelmaa laivan kannelta. Taustalla häämöttää Lombokin rannikko. Saari vaikutti mereltä katsoen kasvillisuudeltaan Balista poikkeavalta. Bali oli hyvin vehreä mutta Lombokin kasvillisuus näytti vähäisemmältä. Liekö saarella kuivempaa. Koskemattoman näköisiä hiekkarantoja näytti mereltä katsoen olevan lukuisia.

Rahtilaiva Lombokin edustalla.

Huomattavasti nopeampi pikavene olisi taittanut välin merkittävästi nopeammin mutta ollut hinnaltaan kaksinkertainen. Tällöin määränpäänä olisivat olleet Gilin saaret, jonne pikaveneet näyttivät kulkevan suoraan, kulkematta Lobokin pääsaaren kautta.

Senngigi valiintui kohteeksemme lyhyen iteroinnin tuloksena. Lombokin suurin kaupunki Mataram oli lähdekirjallisuuden mukaan tylsä eikä suurta hinkua pienille, muutaman kilometrin läpimitaltaan oleville Gilin saarille kellään ryhmästä ollut. Siispä pääsaaren ainoaksi, bussi-laiva-bussi –yhteyden varrella olevaksi etappikohteeksi valittiin Senggigin kaupunki (tai kylä), joka ennakkotietojen mukaan on ainakin ollut merkittävä turistikohde saarella.

Aamuseitsemältä Ubudista lähdettyämme olimme perillä kolmen maissa iltapäivällä. Paikka osoittautui hieman raskaaksi – hotelleja ja ravintoloita oli toki kaupungissa runsaasti mutta matkailijoita tarjontaan verrattuna melko vähän. Erilaisista turistipalveluista kuten vuokramopoista, taksikyydeistä ja majoituspalveluista näytti siis olevan ylitarjontaa ja kaikkia näitä yritettiin kadulla maleksiville harvoille matkailijoille hyvinkin aktiivisesti, muutaman metrin välein myydä. Ehkäpä tilanne on sesonkiaikaan erilainen ja tunnelma kaupungissa rauhallisempi.

Senggigin katunäkymää. Melko hiljaista oli täälläkin, vaikka jotkut majoituspalvelutarjoajat väittivät kovasti paikan olevan täynnä kiinalaisen uudenvuoden ja sieltä tulevien turistien vuoksi. Huoneita kaupungista olisi kuitenkin saanut alle kymmenellä eurolla eikä kiinalaisen oloisia ihmisiäkään juuri katukuvassa näkynyt.

 

Facebooktwittermailby feather

Hiljaiseloa Ubudissa

Ma 16.1.2012 Ubud (Bali, ID)

[Edit 17.1.11 – lisätty kuvat ja hieman tekstiä]

Juuri matkalipun viereiselle Lombokin saarelle ostettuani onkin hyvä sanoa vielä muutama sananen Ubudista, jossa olen viettänyt viimepäivät, ja jossa siis olen jo toistaa kertaa tällä matkalla.

Ensimmäistä kertaa Ubudiin saavuttuani kaupunki vertautui mielessäni jostain syystä Laosin Luang Prapangiin. Mielikuva oli sangen vahva. Tarkalleen en pysty syytä tähän määrittämään, mutta ehkäpä kaupunkien tunnelma on jollain lailla samankaltainen. Tai sitten kaupunkeihin hakeutuvat turistit (joita molemmissa paikoissa siis on paljon) ovat jotenkin samanhenkisiä. Tai sitten mielikuvani ei vastaa lainkaan todellisuutta ja muuttuisi täysin, mikäli kävisin Luang Prapangissa uudelleen. Syitä ja selityksiä voi olla monia – oikeita tai vääriä. Niiden tulkinta ja analyysi jääkööt siis jokaisen lukijan oman harkinnan varaan ja vastuulle.

Näkymä Ubudin kantakaupungista.

Eräs Ubudin lukuisista taidetta myyvistä liikkeistä. Jalkakäytävät ovat muuten Balilla (kuten monessa muussakin Kaakkois-Aasian kaupungissa) tyypillisesti tehty betonilaatoista, joiden alla kulkee käytävän levyinen ja puolisen metriä syvä sadevesioja. Laatat ovat usein sateella liukkaita ja joskus rikkinäisiä, jolloin kulkuväylällä on puolimetrinen, usein rosoreunainen kuoppa. On siis syytä tarkkailla mihin astuu.

Ubudia pidetään Balin kulttuuripääkaupunkina ja tämä määritelmä ei liene liioiteltu. Kaupungissa nimitäin näkee kaikkialla erilaisia taidegallerioita ja esimerkiksi balilaisia tanssiesityksiä järjestetään useissa paikoissa ja useina iltoina viikossa. Myös erilaisia aktiiviharrasteita kuten koskenlaskua ja maastopyöräilyretkiä mainostetaan katukuvassa paljon. Ja joogaa. Joogamattoa kanniskeleviin matkailijoihin törmää kadulla usein.

Koska kaupunki sijaitsee sisämaassa, rantaa ei paikassa luonnollisestikaan ole. Kaikki edellä mainitut seikat vaikuttanevatkin siihen, minkä tyyppisiä matkailijoita kaupunkiin hakeutuu. Turistit ovat ehkäpä keski-iältään hieman tyypilliseen rantakohteeseen suuntaavia vanhempia sekä yleishabitukseltaan, sanoisinko, henkistyneempiä ja kulttuurisuuntautuneempia. Tunnelma kaupungissa onkin yleisesti ottaen rauhallinen ja sivistynyt, suorastaan seesteinen ja esimerkiksi yöelämää kaupungissa sanottavasti näyttäisi olevan.

Suuri kaupunkihan Ubud ei missään nimessä ole. Kaupungin keskusta on pitkänomainen ja kapeahko koostuen muutamasta samansuuntaisesta joitakin kilometrejä pitkästä kadusta. Näiden edestakainen kävely onkin käynyt tutuksi, esimerkiksi yhdeksi pääkaduksi luettavaa Monkey Forrest Roadia lienee tullut Ubudissa vietettyjen päivien aikana talsittua päästä toiseen jo kymmeniä kertoja.

Vanha riippusilta vehreässä ympäristössä. Sillan rakenteet näyttivät olevan terästä ja kansilankut puuta ja sitä pitkin pääsi yhä jalan kulkemaan. Moottoriliikennettä varten vieressä oli uudempi, betonirakenteinen silta.

Jonkinlaisia kipsiukkoja erään taidepajan edustalta bongattuna.

Majapaikkoja Ubudin pääkatujen varsilla on runsaasti, joskus jopa kymmenen metrin välein. Yösijan löytäminen oli siis helpohkoa ja paikan päällä tehtynä huomattavasti halvempaa kuin internetistä etukäteen varaamalla. Halvimmat paikat kun eivät täälläkään tunnu netin varauspalveluissa olevan. Ubudissa useista asumistani huoneista (fan, kylmä vesi, aamupala) halvin maksoi 150 000 rupiaa eli kolmisentoista euro yöltä.

 

 

Facebooktwittermailby feather