Lombok – lounaiskulman tutkimuksia

Pe 20.1.2011 Kuta – Bangko-Bangko – Kuta (Lombok, ID)

Perjantaina päätin lähteä tutkimaan Lombokin etelärannikkoa Kutasta käsin. Saaren karttaa tutkiskeltuani mielenkiintoisin suunta näytti olevan länsi, siellä kun kartan mukaan näytti olevan enemmän teitä kuin idässä. Saaren lounaisnurkassa on myös niemi, jonka ohi Balin lautta kulkee ja paikka näytti jo mereltä käsin nähtynä sangen kiinnostavalta. Sinne siis.

Suuntasin siis aamupäivän aurinkoisessa säässä kohti kohti länttä. Alkumatkasta tie oli sangen huonoa, osin suorastaan kulkukelvotonta. Autolla väliä ei olisi pystynyt ajamaan. Selongblanakin rannan ja kylän jälkeen tie kääntyi kohti pohjoista ja parani huomattavasti. Tarkoitukseni oli ajaa kohti länttä mahdollisimman lähellä rantaa kulkevia pienempiä teitä pitkin, mutta koska mainitun tien risteystä ei ollut viitoitettu, se jäi minulta huomaamatta. Päädyin siis käyttämään menomatkalla isompia pääteitä. Vaikka tämä reitti hieman kiersikin, teiden hyvästä kunnosta johtuen matka sujui kuitenkin huomattavan joutuisasti.

Aamupäiväistä maisemaa. Kameran muistikortti täyttyi ja tilaa täytyi tehdä purkamalla vanhat kuvat kamerasta tietokoneelle.

Mutaa ja vettä. Paluumatkan varsinaisesta mutakoettelemuksesta ei tullut valitettavasti otettua kuvaa.

Rantatietä. Suuremmat teistä ovat pääosin ihan kelpokunnossa. Kartasta (ainakaan omastani) ei voinut päätellä, mitkä tiet ovat ajokelpoisia ja mitkä eivät. Samanlainen karttaviiva saattoi käytännössä merkitä kumpaa tahansa.

Ajoin saaren äärimmäisessä lounaisnurkassa sijaitsevan tien lähes päähän asti eikä tästä ole oikeastaan paljoakaan kerrottavaa. Tie loppuu kartan mukaan Bango-Bango –nimiseen paikkaan, jota en tullut ikinä löytäneeksi – tie nimittäin todellisuudessa tuntui vain hiipuvan koko ajan huonokuntoisemmaksi ja ennen sen lopullista päättymistä luovutin ja käännyin takaisin.

Niemimaa oli laivasta käsin muodostamaani mielikuvaan verrattuna jonkinasteinen pettymys. Esimerkiksi rannat niemen pohjoispuolella olivat vaatimattomampia kuin olin mereltä katsoen olettanut ja muutenkaan paikka ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta. Tie kulki pääsääntöisesti lukuisten enemmän tai vähemmän uinuvien kylien läpi. Länsimaalaisia naamoja päivän aikana ei juurikaan näkynyt. Myöskään hotelleja tai ravintoloita (tai ainakaan sellaiseksi tunnistettavia) en paria rannassa sijainnutta kuolleen oloista paikkaa lukuun ottamatta koko päivän aikana nähnyt.

Paluumatkalla – epäonnekseni, joku voisi sanoa – löysin reitin, jota olin alun perin ajatellut ajaa jo mennessä. Tie oli pientä ja muuttui jossain vaiheessa sangen huonokuntoiseksi. Vuorilta ja mäiltä, osin tien suuntaisesti virtaavat vedet syövät ilmeisesti asfaltin nopeasti huonoon kuntoon. Tiellä oli myös osin vettä ja mutaa. Haastavin kohta taisi erään kylän kohdalla ollut noin 50 metriä pitkä tieosuus, joka oli koko leveydeltään kymmeniä senttejä syvän mutavellin vallassa. Rohkeutta piti hieman kerätä (huomasin, että tämä haaste sai paikallisetkin mopokuskitkin hieman mietteliääksi), mutta selvisin kuin selvisinkin kaatumatta tai pahemmin jumiutumatta, ihme kyllä. Kengät, housunlahkeet ja skootteri tosin olivat melko törkeässä kunnossa tämän mutapainin jälkeen.

Huonokuntoinen tieosuus söi paluumatkasta kolmisen tuntia ja keskinopeus lienee ollut selvästi alle 20 kilometriä tunnissa. Ajaminen tiellä vaati jatkuvaa tarkkuutta ja koska kuoppia ja railoja oli tiessä paljon, vauhtia ei juuri pystynyt parhaimmillaankaan nostamaan yli kolmen kympin. Toisaalta, eipä ollut ainakaan tylsää.

Etelärannikon autiota hiekkarantaa. Lounaassa sijaitsevan niemen pohjoispuolen rannat eivät olleet alkuunkaan näin näyttäviä. Lombokin etelärannikolla tällaisia rantoja taas näyttäisi olevan vierivieressä.

Huonoa tietä, osa 1. Oikeastaan eihän tässä enää juuri tietä ole, jäljellä on vain osa sen pohjarakenteista.

Huonoa tietä, osa 2. Ajallisesti pääosa kotimatkasta oli tämäntyyppistä kulkuväylää.

Päivästä tuli lopulta sangen pitkä mikä ei ehkä täysin kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Olin perillä Kutassa, sangen väsyneenä, vasta tässä vaiheessa jo tihkusateiseksi muuttuneen illan pimennyttyä. Kokonaisuudessaan lähes kymmentuntisen retken aikana kilometrejä taisi tulla pitkälti yli 200 ja bensiiniä paloi kolme tankillista.

Saaren tiekarttoja minulla on kaksi, joista suunnistamiseen käytin perjantaisella retkellä paremmaksi olettamaani, eli suurempaa niistä. Täysin se ei näyttänyt ainakaan saaren tässä osassa pitävän paikkaansa. Takaisin Kutaan päästyäni vertailin kahta karttaani päivän aikana kokemaani ja havaitsin, ettei niistä kumpikaan näyttänyt vastaavan täysin todellisuutta. Toisessa kartassa jonkin alueen tiet saattoivat olevan oikein, toisessa taas jokin toisen. Osa teistä taas näytti olevan väärin molemmissa. Suuremman karttani paikannimet poikkesivat myös lähes aina todellisuudesta. Ilmeisesti kartan kieli poikkeaa siitä, millä kylien nimikyltit käytännössä saaren eteläosassa painetaan. Mielenkiintoista. Ja ennen kaikkea haasteellista. Googlen karttapalvelun reittejä Lombokin osalta en ole viimeaikaisista huonohkoista nettiyhteyksistä johtuen päässyt tutkimaan.

Tänään kuunnellaan kummaa musiikkia:

Primus – My Name Is Mud

Ilmeisistä syistä. Mud, indeed…

 

 

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.