Junaruokajuttuja (5. pvä)

Su 1.5.11 Trans-Mongolian juna (Peking-Moskova) – päivä 5

Viides ja viimeinen kokonainen matkapäivä sujui sangen samanlaisissa merkeissä kuin perjantaikin. Päivän suurin tapahtuma lienee ollut Ural-vuoriston ylittäminen ja siirtyminen virallisesti Aasiasta Euroopan puolelle.  Vuoriston ilmeisesti korkeimmalla kohdalla kahden maanosan rajaa markkeerasi muutaman metrin korkuinen kivipaasi, joka onnistuttiinkin sekä omasta että kanssamatkustajieni toimesta bongaamaan radan varresta. Hieman tarkkaavaisuutta se tosin vaati sillä paasi vilahti ikkunan ohi sangen vikkelästi ja oli lisäksi valokuvauksen kannalta väärällä puolella (eli sillä, jonka puoleisia ikkunoita ei saanut auki) junaa. Junan henkilökunnalle täytyy antaa kiitokset ennakkovaroituksesta, sillä muuten toteemi olisi ainakin itseltäni mitä suurimmalla todennäköisyydellä jäänyt huomaamatta.

Aasian ja Euroopan rajalla seisova paasi. Aasia on vasemmalla ja Eurooppa oikealla. Näinkin kehnon kuvan saaminen oli sangen haasteellista.

Itse Ural-vuoristo osoittautui melko vaatimattomaksi ilmestykseksi. Pieniä korkeuseroja vuoriston kohdalla toki oli, mutta tuntuu hieman liioitellulta kutsua nähtyä mäkimaastoa vuoristoksi. Vuoriston alueella maasto oli ehkä hieman sankemmin metsäisempää kuin sitä ennen tai sen jälkeen, ja se toi itse asiassa mieleen Bangkokin Pikavuoron aikana ylittämämme Uralin eteläpään maisemat. Junan ikkunasta ulos katsellessani mieleen palautui selvästi bussimatkan aikana etelämpää ottamani tiekuva.

Ural-vuoriston kumpuilevia maisemia. kovin kummoinen vuoristo Ural ei ole.

Kulotusta radan varressa sunnuntaina.

Koska matkapäivästä ei suuremmin ole raportoitavaa ehkäpä tässä vaiheessa on hyvä käsitellä junan ruokahuoltoa, joka kiinnostanee sekä lukijoita että varsinkin potentiaalisia samaa reittiä junalla matkustavia. Ainakin itseäni kiinnosti ennen junamatkan alkua.

Kuten jo aiemmin olen tainnut mainitakin, ravintolavaunut vaihdettiin kaikilla rajoilla. Kiinassa ravintolavaunu oli siis kiinalainen, mongoliassa mongolialainen ja venäjällä luonnollisesti venäläinen. Kiinassa vaunupalvelija jakoi heti matkan alkajaisiksi kaksi ruokakuponkia, yhden lounaalle ja yhden päivälliselle. Ensimmäisenä päivänä Kiinassa ruoka oli siis ilmaista. Juomista piti tällöinkin maksaa, mikäli sellaisia ravintolavaunusta halusi. Kuten arvata saattaa, ensimmäisenä päivänä ravintolavaunu olikin sangen suosittu, aterioiden hinta kun ainakin oli kohdallaan.

 

Kiinalainen ateria junamatkan ensimmäisenä päivänä. Annokset olivat melko pieniä mutta niistä ei tarvinnut maksaa mitään. Tässä kuvattuna päivällinen, lounas oli paljolti samanlainen. Lihapullien sijaan tarjoiltiin vain lihakastiketta.

Jännityksellä odotimme, olisiko ruoka ilmaista myös jatkossa. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan sekä Mongoliassa että Venäjällä aterioista ravintolavaunussa joutui maksamaan. Mongoliassa valuuttana pystyi käyttämään kiinan yuaneja ja ainakin us-dollarit kelpasivat myös. Vaihtorahaksi tosin saattoi saada mitä tahansa valuuttaa, eräällä ruokailijalle huomasin esimerkiksi tarjottavan pieniä eurokolikoita. Takaisin saattoi saada myös Mongolian rahaa, joka ei maasta poistumisen jälkeen kelvanne oikein muuhun kuin matkamuistoksi. Juomineen ateriat maksoivat molemmissa maissa ehkäpä keskimäärin hieman yli kymmenen us-dollaria.

Venäjällä maksamiseen kelpasivat myös us-dollarit sekä tietenkin ruplat. Eurotkin (tai myös ehkä yuanit) olisivat ehkä myös kelvanneet. Itse en näitä valuuttoja kokeillut sillä dollarivarantoni oli sangen hyvä ja niitä junassa sitten käytinkin. Vaihtorahana sai ruplia, joita sitten pystyi käyttämään ostoksiin myös asemapysähdyksillä. Asemien kioskeilla dollareita ei nimittäin olisi välttämättä hyväksytty.  Vaihtokurssi ravintolavaunussa toki oli huonompi kuin pankeissa. Yksi us-dollari noteerattiin 25 ruplan arvoiseksi, kun se pankeissa Moskovassa näytti olevan luokkaa 27. Mikäli siis haluaa rahalleen parhaan vastineen kannattaa matkalle varmaankin varata ruplia. Ilmankin toki pärjää.

Venäläinen ravintolavaunuateria. Tässä riisiä ja naudanlihapihvi (oli hieman sitkeää). Tyypillisesti tarjolla oli kanaa, kalaa, porsasta tai nautaa sekä riisiä, keitettyjä tai paistettuja perunoita, joista pystyi valitsemaan itselleen sopivan annoksen. Ja Venäjällä kun oltiin, tarjolla oli tietenkin keittoja.

Kuumaa vettä junassa on saatavissa mielin määrin, sillä kaikkien vaunujen päässä on vedenkeitinpönttö josta vesi ei kertaakaan matkan aikana loppunut. Olin varannut matkalle runsaahkosti juomavettä, joka riittikin pariksi ensimmäiseksi päiväksi. Tämän jälkeen ostelin joitakin pieniä juomavesipulloja mutta lopulta päädyin juomaan vaunun vedenkeittimestä saamaani vettä, jonka annoin jäähtyä hyttini pöydällä ennen käyttöä. Jokaisessa hytissä olikin kuuman veden säilyttämiseen sopiva kannu. Mitään vatsavaivoja en kuuman junaveden juomisesta saanut.

Evästä. Tonnikalaa, leipää ja jälkiruoaksi rusinoita. Otin mukaan myös muutaman kuppinuudelin, jotka tulivat myös syödyksi. Asemalaitureilta löytyi Venäjällä erilaisia kioskeja, joista pystyi ostamaan ainakin juomia ja yleistä kioskeille tyypillistä ruokasälää sekä usein myös erilaisia piirakoita.

Facebooktwittermail

2 vastausta artikkeliin ”Junaruokajuttuja (5. pvä)

  1. Hei!
    Olipa mukava löytää blogisi ja lukea kokemuksia reissusta, mikä on ollut haaveenani jo reilun 10 vuotta. Parin viime viikon ajan olen vakavasti alkanut miettiä matkan mahdollisuutta ensi kesälle. Nähtäväksi jää, toteutuuko vai ei, mutta haaveilla ja suunnitella aina saa. Jos ei ensi kesänä, niin sitten myöhemmin. Koettava tämä reissu kuitenkin joskus on!

    Semmoista olen kasvissyöjänä pohtinut, selviääkö porkkananpurija junamatkasta hengissä, eli löytyykö junan ravintoloista tai aseman kioskeista mitään muuta kuin riisiä tai perunaa (lihan lisäksi)? Meneekö koko junamatka nuudeleilla ja leivällä? 😉 Kalaa vatsani sietää vain harvakseltaan, mutta ehkä parina päivänä sitä uskaltaa syödä, täytyyhän ainakin Baikalin kalaa maistaa! Ja kyllähän nyt viikon kärvistelee vähän huonommallakin sapuskalla, varsinkin, kun liikuntasuoritukset jäävät vähiin… 😉

    • Kappas, täällähän on vanhakin viesti kesältä. Kiitoksia palautteesta. Varsinkin alkumatkasta (Mongoliaan asti) junassa tuntui olevan runsaastikin kasvissyöjiä. Kiina, Mongolia ja Venäjä maina eivät taida olla ruokakulttuurisellisesti kasvissyöjän ykköspaikkoja. Aika leipä-nuudeli-perunalastu -linjalle varmaankin junamatka menee. Venäjällä on niitä piirakoita (myös kaali), mutta nämä pitäisi opetella venäjäksi. Muuten sisältö selviää vasta kun haukkaat lörtsyä.

      Jostain muistan muuten kuulleeni (tai lukeneeni), että Kiina on äärivegaanille hankala paikka. Lähes kaikissa sapuskoissa on käytännössä jotain eläinproteiinia. Riisikin saattaa olla keitetty jossain kanaliemessä.

      Kannattaa muuten pitää taukoja Siperiassa, hypätä välillä pariksi päiväksi junasta pois. Matkakokemus tosin tällä tavoin muodostuu hieman erilaiseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *