Pekingistä Mongoliaan (1. pvä)

Ke 27.4.11 Trans-Mongolian juna – päivä 1

Juna K3 lähti aamuaurinkoisesta Pekingistä kohti pohjoista aikataulun mukaisesti ennen kahdeksaa. Päärautatieaseman odotushallissa numero 3 oli ollut jo ennen junan lähtöä helppo tunnistaa olevansa oikeassa paikassa. Länsimaisia reppuselkiä, joiden joukossa kovin nuoria matkailijoita ei juurikaan näkynyt, kerääntyyi nimittäin sinne tasaiseen tahtiin junan lähtöhetken lähestyessä. Junan matkustajista huomattava osa, jopa enemmistö, vaikuttikin kuuluvan tähän ryhmään. Sama havainto oli lounasaikaan tehtävissä myös ravintolavaunussa. Paikalliset nimittäin olivat asiakaskunnassa selvänä vähemmistönä. Mutta, vaikka jo ravintolavaunun mainitsinkin, ruokajärjestelyistä myöhemmin lisää.

una numero K3 Pekingin rautatieaseman laiturilla 7. Matka kohti Moskovaa on alkamassa.

Juna numero K3 Pekingin rautatieaseman laiturilla 7. Matka kohti Moskovaa on alkamassa.

Jo pian oikean vaunun löydyttyä pitkästä junasta alkoi näyttää ilmeiseltä, että deluxe-luokan lippuun kannatti tosiaan sijoittaa vähän ylimääräistä. Vaunu koostui kahdeksasta kahden hengen hytistä eli matkustajia koko vaunuun olisi mahtunut korkeintaan kuusitoista. Kaksi makuuhyttiä jakoivat aina yhden, hyttien välissä sijainneen pesuhuoneen, joka oli varustettu pesualtaalla ja käsisuihkulla. Varsinainen wc oli vaunun päässä ja niitä oli vain yksi. Yleisilme koko vaunussa oli sangen siisti, jopa ylellinen tuoden mieleen filmatisoinnit Agatha Christien kirjoista, joissa tapahtumaymäristönä on menneen maailman juna.

Kuvia sisältä vaunusta. Vasemmalla käytävä ja oikealla yritelmä kuvata hyttiä sisältä. Kuva on otettu ovelta. Sängyt makuuosastossa ovat päällekäin, keskellä näyvän pöydän oikealla puolella. Yläsängyn voi päivällä kääntää yläasentoon. Pöydän vasemmalla puolella on yksittäinen istuin sekä ovi kahden hytin jakamaan pesuhuoneeseen.

Edellä mainitun ohella, ja ehkä vielä sitä tärkeimmäksikin mukavuustekijäksi muodostui kuitenkin vaunuun tullut matkustajamäärä. Meitä oli vain neljä. Amerikkalaiset isä ja kolmekymppinen poika, japanilainen nuorehko nainen ja allekirjoittanut. Isä ja poika saivat yhteisen hytin, minä ja japanilainen molemmat omamme. Loput vaunun osastoista jäivät tyhjäksi. On melkoista luksusta junamatkailla henkilökohtaisessa osastossa asustellen. Pidän. Pääosa muista asemalla näkemistäni rinkkamatkailijoista oli siis ilmeisesti ostanut lippunsa neljän sängyn osastoista. Tai sitten pitkässä junassa (sillä juna oli sangen pitkä) yksinkertaisesti oli niin paljon vaunuja, että kaikki osastot olivat puolikäytössä.

Keskiviikko oli aurinkoinen ja alkumatkasta maisemat olivat melko vuoristoisia ja tunneleita radalla oli paljon. Iltapäivällä maisemat muuttuivat kuitenkin jo paljon tasaisemmiksi ollen jo illan hämättyttyä Gobin autiomaata. Tähän liittyen illalla vaunun käytävällä oli havaittavissa mielenkiintoinen ilmiö. Molemmissa päissä hämärästi valaistua käytävää nimittäin leijui merkillistä usvaa, jonka läpi valo siivilöityi lähes aavemaisesti. Se ei haissut oikein miltään eikä tuntunut mitenkään kostealtakaan; siis ei savua eikä höyryä. Mitä ihmettä? Vanhempi amerikkalaisista kanssamatkustajistani tarjosikin kysymykseen pian vastauksen, jota en itse olisi itse heti tullut ajatelleeksi. Kyseessä oli Gobin autiomaan pöly, joka ilmeisesti pääsee sisään vaunuihinkin. Perin mielenkiintoista.

Aamupäivän vuoristoista Pohjois-Kiinan maisemaa kuvattuna junan likaisen ikkunan läpi.

Iltapäivällä maasto muuttui tasaisemmaksi alkaen muistuttaa autiomaata. Vaunun ilmeisesti ainut avattava, ei lukittu ikkunakin oli löytynyt tässä vaihessa.

Kiinan puoleiselle raja-asemalle saavuttiin yhdeksän maissa illalla. Olin jo aiemmin ihmetellyt miksi aikatauluun merkitty pysähdysaika asemalla oli peräti yli kolme tuntia. Syy selvisi kuitenkin pian. Junaa nimittäin vekslailtiin edes takaisin, se paloiteltiin ja vaunut ajettiin muutaman ryppäissä sisälle halliin, jossa vaunut tunkattiin ilmaan. Kiinassa ja Mongoliassa rautateiden raideleveys on erilainen, joten telit, vai miksi pyörärakenteita kutsuisi, vaihdettiin. Koko prossessin ajan matkustajat olivat vaunuissa sisällä ihmetellen ikkunasta tapahtumaa. Sää on tähän vuodenaikaan miellyttävä (lämpötila illalla oli ehkä +15 oC), mutta vaihtohomma lienee aika ankeaa keskitalvella jos pakkasta on kolmekymmentä astetta, vaikka se jonkinlaisessa hallissa sisällä tehdäänkin.

Vaunu halliin, vaunu ilmaan, pyörät pois, uudet tilalle, vaunu alas, vaunu ulos hallista. Kuvassa vaunu ilmaan -vaihe.

Vaihtoprosessiin meni ehkä parisen tuntia aikaa ja kolmas tunti meni rajamuodollisuuksiin. Passit oli kerätty pois jo ennen renkaiden vaihtoa ja kun juna peruutti uusine pyörineen takaisin asemalle, ne pian palautettiinkin matkustajille. Junasta ei asemalla tarvinnut poistua, mikäli näin ei halunnut. Ilmeisesti tuon halliosuuden ajan olisi kuitenkin voinut viettää asemallakin, sillä paikalliset matkustajat tuntuivat tehneen pääosin niin. Kellon ylitettyä puoliyön juna lähti taas liikkeelle kohti Mongolian puoleista raja-asemaa.

Mongolian puolelle päästiin lyhyen, ehkä vartin siirtymisen jälkeen. Passit kerättiin taas pois ja ohjelmassa oli muutaman kaavakkeen täyttö. Taaskaan junasta ei tarvinnut poistua. Mongolian rajamuodollisuudet olivat ohi nopeammin kuin kiinan ja sujuivat ongelmitta. Juna lähti liikkeelle kohti Mongolian sisäosia puoli kahden aikoihin yöllä, jolloin matkustajatkkin pääsivät vihdoin nukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.