Ensivaikutelmia Vietnamista

Pe 8.4.11 Ho Chi Minh City (Saigon, VN)

Jo eilen bussin ylitettyä Kambodzan ja Vietnamin välisen rajan oli ilmeistä, että saavuttiin selvästi vauraampaan maahan. Lähes koko matkan rajalta Saigoniin maisema oli jollain lailla urbaania ja peltomaisemaa näkyi melko vähän. Kieli, ja erityisesti kirjoitusasu kaikissa viitoissa ja kylteissä muuttui myös länsimaiseksi, sillä Vietnamissa käytetään vain latinalaisia aakkosia toisin kuin esimerkiksi Kambodzassa ja Thaimaassa, joiden kieli kirjoitetaan ensisijaisesti niiden omilla aakkosilla. Tiet muuttuivat myös paremmiksi ollen ajoittain nelikaistaisia, jollaisia Kambodzassa ei tainnut olla lainkaan.

Liikennettä Saigonin keskustassa (District 1). Autokanta kaupungissa on yllättävän hyvää.

Saigonissa on valtava määrä mopoja ja skoottereita ja teiden ylittäminen kaupungissa on ajoin haasteellista, liikennevirta kun ei tunnu lakkaavan lainkaan ja liikennevaloja ei kaikissa risteyksissä ole. Vaikka skoottereita saattaa tulla vastaan kadun vierustaa pitkin myös väärää kaistaa ajen, liikenne vaikuttaa silti jotenkin järjestäytyneemmältä kuin Kambodzassa tai jopa Thaimaassa. Ajoneuvoja on vaan todella paljon. Mielenkiintoista oli myös huomata, että kaupungissa ei näyttäisi olevan lainkaan kolipyöräisiä mopotakseja eli tuk-tukeja. Kaikki taksit ovat uudehkoja henkilö- tai tila-autoja ja niissä on taksamittarit, joita myös ainakin omien kokemuusteni mukaan käytetään. Jonkinainen osoitus kaupungin sivistystasosta tämäkin. Itse henkilökohtaisesti pidän tästä kovasti sillä mopotaksejen hintataso riippuu omista tinkimistaidoista ja on monesti korkeampi kuin mittaritaksin, joka kuitenkin on kyytinä mukavampi ja käytännössä aina ilmastoitu.

Kokonaisuutena Vietnam on ainakin tähän mennessä, Saigonin perusteella, ollut melkoinen yllätys positiiviseen suuntaan. Itse odotin ennakkokäsitysteni ja joidenkin kuulemieni huhujen perusteella jotain aivan muuta, ehkä osin vielä alkeelisempaa menoa kuin Kambodzassa. Tunnelma Saigonissa on kuitenkin sangen asiallinen ja joissain suhteissa kaupunki vaikuttaa, sanoisiko länsimaisemmalta tai eurooppalaisemmalta, kuin esimerkiksi suurkaupungit Thaimaassa. Toisaalta onhan Saigon Vietnamin suurin kaupunki ja varmaankin siten myös vaurain. Ja on myös syytä muistaa, että Vietnam on väestöpohjaltaan pinta-alaansa nähden valtava maa; ihmisiä Suomen kokoisessa maassa on yli 90 miljoonaa ja väkiluku lienee kasvussa.

Saigonilaisia viettämässä aikaa liikekeskustassa sijaitsevalla aukiolla. Kaupungissa on paljon puistoja ja ne on sijoiteltu luontevasti katuverkoston lomaan. Viheralueet vaikuttivat myös hyvin hoidetuilta.

Teoriassa Vietnam on myös kommunistinen maa, mutta käytännössä Vietnamin kommunismi näyttää kovin markkinataloushenkiseltä kuten Kiinassakin. Lenin ja Ho Chi Minh eivät tule ensimmäisenä mieleen kun katselee muodikkaasti pukeutuneita kaupunkilaisteinejä kikattamassa älypuhelimiinsa Pizza Hutissa. Saigonissa ei voi välttyä ajatukselta, että Vietnam tulee lähitulevaisuudessa olemaan Kaakkois-Aasian taloudellinen suurvalta. Ellei se sitä jo ole.

Hiljaisempi katu kaupungin keskustassa. Vanhempien rakennusten arkkitehtuuri on huomattavan eurooppalaistyylistä. Huomaa sähkötolppa ja sähköasennukset kuvan oikeassa reunassa. Vaikka muut asiat vaikuttaisivat kaupungissa olevan hyvässä järjestyksessä, sähkövedot on toteutettu tyypilliseen aasialaiseen tyyliin.

Tänään kuunnellaan, eilisten kommenttien hengessä:

Country Joe & The Fish; What are we fighting for

Tosin noista ajoista on jo 40 vuotta ja ainakaan vielä täällä ei ole näkynyt mitään niihin viittaavaa.

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.