Linja-autoillen Kambodzasta Vietnamiin

To 7.4.11 Ho Chi Minh City (Saigon, VN)

Bussi Phnom Penhistä kohti Vietnamin Ho Chi Minh Cityä eli entiseltä nimeltään Saigonia lähti puoli yhdeksältä aamulla. Ilmeisesti kaupungissa ei ole varsinaista linja-autoasemaa vaan kullakin bussifirmalla on omansa, sillä parkkipaikka jolta linja-auto lähti oli sangen pieni ja kyseinen Mekong Express -nimeä kantava auto oli ainut bussi tontilla. Lipun hintaan sisältyi nouto hotellilta, joten lähtöpaikan löytäminen ja sinne pääseminen oli sangen vaivatonta. Matkalippuja busseihin näytti saavan ostaa lähes kaikista hotelleista ja Guest Houseista kaupungissa, mutta eräältä joenrantabulevardin poikkikadulta löytyi myös bussiyrityksen toimisto jossa lippu maksoi 12 dollaria. Ei siis hinnalla pilattu, matkan pituus kun kuitenkin oli seitsemän tuntia.

Mekong Express -bussi Phnom Pehnistä Saigoniin kuvattuna ennen lähtöä. Tällä kertaa ilmastointikin oli säädetty matkustamossa sopivaksi eikä päivän aikana tarvinnut palella.

Thaimaassa kaikki ainakin itse käyttämäni pidemmän matkan julkiset kulkuneuvot lähtivät aina myöhässä ja olivat perille päästyään vielä enemmän sitä. Pieni yllätys olikin, kun hotellille varttia vailla kahdeksaksi sovittu nouto oli ajoissa. Yritys mainosti kaikkia linja-autojaan japanilaisvalmisteisiksi ja bussi olikin sangen siisti. Myös palvelu oli hyvää ja kohteliasta. Tiedotus matkan aikana toimi myös hyvin, sillä bussiemäntä kuulutti kuulutuksensa myös englanniksi.

Tällä lossilla ylitettiin Mekong-joki. Alukseen mahtui hämmästyttävän monta bussia ja muuta ajoneuvoa. Matkustajat saivat (tai meidän piti) istua lauttamatkan bussissa.

Kambodzan ja Vietnamin rajalle bussi saapui puolen päivän jälkeen. Jo aamulla bussiyhtiön henkilökunta oli tarkastanut, että kaikki matkustajat olivat täyttäneet maahan tulon yhteydessä jaetun maastapoistumiskaavakkeen. Bussiemäntä keräsi kaikilta passit pois ennen rajaa ja ne palautettiin takaisin Kambodzan puoleisella raja-asemalla. Tässä vaiheessa kaavakkeet olivat hävinneet passin välistä ja matkustajat joutuivat vain käymään oman passinsa kanssa henkiökohtaisesti hakemassa tiskiltä poistumisleiman. Kaiken muun byrokratian lienee hoitanut kuljetusyritys.

Kun kaikki matkustajat olivat saaneet matkustusasiakirjansa leimattua noustiin taas bussiin, joka ajoi lyhyen matkan Vietnamin puoleiselle raja-asemalle. Autossa emäntä keräsi taas kaikkien passit pois ja bussin pysähdyttyä kehoitti kaikkia ottamaan kaikki matkatavaransa ja siirtymään sisälle tullirakennukseen. Sisällä odotti parinkymmenen minuutin epätietoisuus ennen kuin tiskiltä ruvettiin huutelemaan passin omistajien nimiä. Kaikki passit oli siis käsitelty kootusti ja kun sain oman passini käteeni, siihen oli leimattu 15 päivää maassaoloaikaa kuten pitikin. Ennen tullirakennuksesta poistumista matkatavarat piti vielä laittaa läpivalaisuhihnalle, mutta tämä tarkastus vaikutti pelkältä muollisuudelta. Kokoinasuudessaan rajanylitys oli siis sangen helppo ja bussiyhtiö näytti huolihtivan monesta rutiinista matkustajien puolesta. Niin ja tietysti, pitkästä aikaa, tällä kertaa ei tarvinnut kantaa huolta siitä pääseekö bussi rajan yli.

Bussimatkan Vietamin puoleinen osuus oli selvästi alkuosuutta lyhyempi ja perillä oltiin kolmen jälkeen iltapäivällä. Varsinaista linja-autoasemaa ei tuntunut Saigonissakaan olevan vaan matkustajat jätettiin jonkinlaisen aukion kupeeseen kaupungin keskustassa. Tämä lienee ollut vakiokäytäntö, sillä bussin taakse ilmestyi nopeasti rivi takseja. Siispä mittaritaksi alle ja liikenteeseen. Koska matka jatkuu junalla, järkevimmältä tuntui ottaa hotelli rautatieaseman lähettyviltä. Muutaman minuutin kävelymatkan päästä asemalta löytyikin hyvä ja siisti sellainen noin 15 Us-dollarin yöhintaan. Vartin taksimatka maksoi parisen dollaria ja se maksettiin paikallisella valuutalla (Dong). Vaikuttaisi siltä, etteivät dollarit ole täällä yleisesti päivittäisessä käytössä. Yhden Dongin arvo on muuten aika vähäinen, yksi Us-dollari on hieman yli 20 000 dongia. Nollia seteleissä siis piisaa.

Hei hulinaa. Bussin ikkunasta kuvattua liikennettä Saigoniin saavuttaessa.

Junaliput Hanoihin päätettiin hankkia välittömästi ja asemalla selvisikin, että osa lähipäivien parhaan luokan makuupaikoista oli myyty jo loppuun. Lyhyen pähkäilyn jälkeen matka varattiin lauantaiaamuna kello 6:30 lähtevään junaan jossa tilaa oli, ja joka olisi perillä Hanoissa kolmen jälkeen iltapäivällä sunnuntaina. Matkan hinta parhaassa makuuvaunuluokassa oli noin 50 euroa.

Myös paikalliset tuntuvat käyttävän kaupungista nimeä Saigon, vaikka virallinen nimi onkin Ho Chi Minh City. Koska yksinkertainen on kaunista, taidan jatkossa itsekin kutsua kaupunkia Saigoniksi.

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.