Lyhytpikavuoroilua

Pe 1.4.11 Sihanoukville (KH)

– Editoitu 5.4.11 (Lisätty kuvat)

Ajokki Royal starttasi Thaimaan Pattayalta aamuhämärissä ja liikkeellä oltiin jo heti kuuden jälkeen. Suuntana oli tällä kertaa Kambodza, joten ei liene enää syytä puhua enää Pikavuorosta Bangkokiin. Matkalle lähdettiin tällä kertaa pienellä porukalla sillä lähtijöitä oli vain viisi: kuskin lisäksi kaksi alkuperäisen pikavuoron matkustajaa sekä kaksi uutta, Thaimaassa lomaillutta suomalaista. Itäisestä Thaimaasta rajan voi ylittää ainakin kahdessa paikassa, pohjoisemmassa sijaitsevan Poipetin kaupungin kupeesta sekä aivan rannikolla sijaitsevasta Tratin kylästä. Kambodzan pikavuoron reitti kulki tällä kertaa rannikkoa myötäillen Tratin kautta.

Noin parin sadan kilometrin matka vehreän ja hieman kumpuilevan maaston halki rajakylään sujui puolipilvisessä säässä ilman erityisiä ongelmia ja perillä raja-asemalla oltiin yhdentoista jälkeen aamupäivällä. Raja-asemalla tunnelma oli sangen rento ja Thaimaasta poistuminen sujui sekä matkustajien että auton osalta ilman ongelmia. Matkatavaroita tai autoa ei tarkistettu mitenkään ja todennäköisesti rajan ylikin olisi voinut kävellä näyttämättä passiakaan, sen verran epävirallisen oloiselta toiminta vaikutti.

Kuva Thaimaan ja Kambodzan rajalta, raja-asemien väliltä. Raja-asemat sijaitsevat hienossa paikassa meren rannalla.

Kambodzan puoleisella raja-asemalla sama leppoisa tunnelma jatkui. Suomalaiset tarvitsevat maahan viisumin, mutta sen sai ostaa rajalta. Rajaa oli ylittämässä samoihin aikoihin useita muitakin länsimaisia reppumatkailijoita. Viisumin hankkiminen sujui sangen helposti, mutta tälläkin kertaa, kuten taannoin Kiinan lähetystössä, oli rajakopin ulkopuolella pyörivistä henkilöistä vaikea erottaa viranomaisia yksityisitä viisuminavuntarjoajista. Käytimmekin suosiolla näistä erään palveluksia ja viisumi tuli maksamaan tällä kertaa 1200 thaimaan bathia. Saman tuntuivat muutkin länsimaiset matkailijat maksavan, vaikkakin viisumiin todellinen hinta oli ainakin viime syksynä ollut 20 us-dollaria. Nyt siis maksoimme lähes kaksinkertaisen hinnan. Aina näistä asioista ei jaksa vääntää ja nyt ainakin viisumin eteen ei tarvinnut tehdä itse mitään, vaan kaiken kaavakkeiden täytöstä lähtien hoiti edellä mainittu asiamies. Puolen tunnin istuskelun jälkeen kaveri toimitti viisumilla varustetut passit takaisin leimattuna ja homma oli henkilömatkustajien osalta selvä.

Linja-auton maahan saaminen vei jonkin verran enemmän aikaa. Suurin syy tähän oli se, että autotullausasioista vastannut virkamies oli kuulemma kotona nukkumassa, ja hänen paikalle saapumisensa vei lähes tunnin. Odotellessa miehen saapumista paikalle eräs rajalla pyörineistä poliisiupseereista kiinnitti huomiota bussin tuulilasiin Laosissa teipattuihin Suomen ja Thaimaan lippuihin. Koska Kambodza ja Thaimaa ovat maina melko huonoissa väleissä, Thaimaan lippu herätti poliisissa närää. Siispä autotullin virkamiestä odotellessa tarrat revittiin poliisin mieliksi tuulilasista pois. ”We love the king” -teippaus sai lasiin jäädä, sillä myös Kambodza on kuingaskunta joten tämä ei poliisia tuntunut häiritsevän.

Tullin virkamiehen saavuttua paikalle selvisi, että ajoneuvon dokumenteista puuttui taas eräs todistus, jota ilman autoa ei maahan saisi tuoda. Puolen tunnin neuvottelun ja pienen tullimaksun maksamisen jälkeen bussi kuitenkin päästettiin maahan. Minkäänlaista paperia tai leimaa tullista ei kuitenkaan suostuttu antamaan ja ilmeisesti auton maahan tuloa ei myöskään kirjattu ylös mihinkään. Tämä oli sekä hyvä että huono asia, sillä mikäli bussi pysäytettäisiin maassa poliisin toimesta tiedossa olisi varmaankin sakkoja ja muita ongelmia. Toisaalta kun bussin sisääntuloa ei kirjattu mihinkään se voisi tarvittaessa olla Kambodzassa kuinka kauan tahansa viranomaisten sitä tietämättä. Maasta poistuessa edessä lienee kuitenkin taas edessä jonkinlainen maksu, tapahtuipa se sitten viikon kuluttua tai vasta puolen vuoden päästä.

Tietä Kambodzassa. Ajamamme päätiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa.

Rajalta oli tarkoitus ajaa suoraa maan pääkaupunkiin Phnom Pheniin. Alkumatka oli melko mäkistä ja vei odotettua enemmän aikaa. Niinpä illan lähestyessä suunnitelmaa muutettiin ja bussilla päätettiin ajaa Sihanoukvillen rantakaupunkiin, vaikka se tiesikin seuraavaksi päiväksi yli viidenkymmenen kilometrin ajamista takaisin samaa tietä matkalla maan pääkaupunkiin. Perille saavuttiin kahdeksan jälkeen illalla ja pienen pyörimisen jälkeen pienehkön kaupungin Victory Hill -nimisestä osasta löydettiin mainio hotelli 15 dollarin yöhintaan. Hotellilla oli jopa vartioitu parkkipaikka ja se sijaitsi paikallisen poliisikasarmin vieressä, joten bussin turvallisuudestakaan ei tarvinnut yön aikana kantaa huolta.

Päivällä kuvattua Sihanoukvillen Victory Hillin baarialuetta. Iltayöstä meno oli tälläkin kadulla hieman riehakkaampaa muistuttaen käsitystäni villin lännen kaupungista jossa sheriffi on lynkattu.

 

La 2.4.11 Phnom Penh (KH)

Matkaa pääkaupunkiin oli alle kolme sataa kilometriä ja sitä lähdettiin taittamaan lyhyen kaupunkikierroksen jälkeen yhdeltä iltapäivällä. Aamupäivä oli sangen kuuma mutta loppujen lopuksi yllätykseksemme autossa sisällä lämpötila pysyi matkan aikana jossain määrin järjellisissä lukemissa ollen vain hieman yli kolmekymmentä astetta. Tie Sihaunoukvillestä Phnom Penhiin oli melko hyvä ja liikenne sillä oli kohtuullista, joten matka sujui vehreissä maisemissa melko ripeästi. Ajoittaista hidastelua aiheuttivat välillä hitaasti kulkeneet rekat sekä tiellä vaellelleet lehmät. Kambodza näyttikin olevan ensimmäinen Pikavuoromaa, jossa eläimien kanssa sai ajaessa olla tarkkana. Jatkuvasti näitä hidasteita ei kuitenkaan ollut, joten keskinopeus pystyttiin pitämään melko korkeana.

Julkista liikennettä Kambodzassa. Joitakin kymmenniä kilometrejä ennen pääkaupunkia vastaavanlaisia kimppakyytejä tuli vastaan kymmenittäin. Liekö lauantain työvuorot loppuneet jossain tehtaassa.

Phnom Penhin ruuhkaiselle kaupunkialueelle saavuttiin ennen kuutta alkuillasta. Olimme tavanneet jo rajalla erään suomalaisen joka omistaa hotellin kaupungissa ja sopineet tulevamme sinne päästyämme kaupunkiin. Osoite siis oli tiedossa. Paikallisilta taksikuskeilta pysähdyttiin aika ajoin kysymään reittiä, mutta tästä huolimatta (tai juuri sen takia) olimme pian eksyksissä. Eräästä liikkeestä löytyi kuitenkin alle parikymppinen englanninkielen taitoinen poika, joka tuntui tietävän paikan ja lupautui lähtemään oppaaksi kyytiin. Tämän jälkeen loppumatka hotellille sujuikin ilman kommelluksia ja perille päästiin kahdeksan jälkeen illalla. Hotellin eteen oli varattu valmiiksi pysäköintitilaakin, joten parkkeerauskin oli tällä kertaa suhteellisen yksinkertainen operaatio.

Ruuhkaa Phnom Pehnin laitamilla. Täällä harhaillessa aikaa paloi parisen tuntia.

Ajokin kohtalo ratkennee toivottavasti lähipäivinä. Sille koitetaan etsiä Phnom Penhistä pitkäaikaisparkkipaikkaa ja myös auton myyminen on edelleen mahdollisuus. Kaupungissa asuvien suomalaisten kautta oli jo ennen kaupunkiin tuloa saatu yhteys joihinkin paikallisiin, jotka olivat ainakin alustavasti kiinnostuneet tulemaan katsomaan bussia ostomielessä.

Tänään kuunnellaan, koska onhan tämä pakko tänne linja-autoiluhengessa laittaa:

Simo Salminen; Alle lujaa

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.