Luang Prabang (LAO) – Vang Vieng (LAO) – Vientiane (LAO)

Ma 28.2.11 Luang Prabang – Vang Vieng

Luang Prabangissa vietetyn viikonlopun aikana Pikavuoron seuraavalle etapille oli värvätty lisää matkustajia. Aamulla linja-autoasemalla olikin Ajokin edessä kuhinaa. Päivämatkalle saatiin mukaan kymmenkunta matkailijaa muun muassa Suomesta, Hollannista, Australiasta, Ranskasta ja Italiasta. Tunnelma olikin päivän aikana kansainvälinen.

Matkan pituus ei ollut kuin noin 160 kilometriä, mutta koska tie oli käytännössä koko matkan vuoristoista serpentiiniä sen ajamiseen kului koko päivä keskinopeuden ollessa varmaankin korkeintaan 30 km/h. Päivä oli myös sangen lämmin joten aiempaa täydemmässä autossa tarkeni paremmin kuin hyvin. Lämpötilaan saatiin hieman helpotusta ajamalla etuovi auki.

Trooppista tiekuvaa väliltä Luang Prabang - Vang Vieng. Matkalle osui komeaa vuoristomaisemaa.

Vieraiden kunniaksi koettiin päivän aikana teknisiä ongelmiakin. Auton etupään alustasta on kuulunut kolinaa lähes koko matkan, mutta päivän aikana äänet vaikuttivat voimistuvan. Asiaa ruvettiin tutkimaan eräässä pikkukylässä iltapäivällä. Etupyörien ripustuksia ihmeteltäessä havaittiin, että molempien etupyörien toisen iskunvaimentimen (vaimentimia on 2 kpl/pyörä) pää oli irrallaan ja pääsi heilumaan muutaman sentin aiheuttaen kolinaa. Vaimentimien yläpään kiinnitys oli ilmeisesti jossain vaiheessa repeytynyt irti rungosta.

Matkaa pystyttiin kuitenkin jatkamaan Vang Viengiin asti, sillä ajamiseen ei havaittu vika juurikaan vaikuttanut. Nopeus pidettiin kuitenkin varmuuden vuoksi loppumatkalla alhaisena. Perille kaupunkiin päästiin vasta pimeän laskeuduttua kahdeksan maissa illalla.

Ke 2.3.11 Vang Vien – Vientiane

Vang Vienissä vietetyn tiistain jälkeen kaupungista ruvettiin tekemään lähtöä keskiviikkona. Bussille oli myös tiistaina löydetty paikallisen taksikuskin avulla korjaaja ja seitsemältä keskiviikkoaamuna auto ajettiinkin paikalliselle pajalle. Mekaanikolle esiteltiin iskunvaimentimien kiinnitysten ongelmat ja mies rupesi empimättä töihin. Hieman yli kolmen tunnin työskentelyn jälkeen ripustukset olivat jälleen kunnossa. Vaatimattomasta korjaamoympäristöstä huolimatta työn laatu ja uudet hitsisaumat vaikuttivat hyviltä. Ammattimaiselle mekaanikolle maksettiinkin hyvästä työstä jopa hieman ylimääräistä.

Bussi pajalla keskiviikkoaamuna. Iskunvaimenninkiinnitysten korjaamisen jälkeen poistettiin vielä astinlauta, joka on kuopateillä ajoittain osunut maahan.

Kaupungista päästiin liikkeelle kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea puolilta päivin. Tällä kertaa mukana oli vain pääosin omaa porukkaa, edellinen ajopäivä kun oli osoittautunut monine ylimääräisine matkustajineen hieman raskaaksi. Ennakkotietojen mukaan päivän etapin piti olla hankala. Tie oli jonkun lähteen mukaan vuoristoista ja huonoa ja toisen tiedon mukaan välillä piti olla paljon virkavaltaa tarkastamassa kulkijoiden papereita. Kerrankin ennakkotiedot osoittautuivat vääriksi positiivisessa mielessä, tie oli nimittäin aikaisempiin kokemuksiin verrattuna tasaista ja korkeuseroja ei liiemmin ollut. Poliisejakaan ei matkalla juurikaan näkynyt, tai ainakaan ne eivät osoittaneet Pikavuoroa kohtaan minkäänlaista kiinnostusta. Perille Vientianeen tultiin loppuiltapäivästä päivän vielä paistaessa, paljon aiemmin kuin alun perin oli kuviteltu.

Torstaina on ohjelmassa viisumien anominen Thaimaan lähetystöstä. Viisumit pitäisi saada vuorokaudessa, joten perjantaina henkilömatkustajien papereiden pitäisi olla rajan ylitystä varten kunnossa. Vaikka linja-auton papereissa lienee vielä jotain viilattavaa, nekin tullevat kuntoon ennen viisumien saamista joten rajan yli Thaimaahan yritettäneenkin jo perjantaina.

Facebooktwittermailby feather

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.