Vuosi 2021: uudet kujeet – vaiko sittenkin vanhat

Monien kiroama vuosi 2020 päättyi kuukausi sitten. Silloin sosiaalinen media oli pullollaan orastavaa toivoa: Onneksi se on ohi! Kyllä tämä tästä!

Mutta kuinkas sitten kävikään. Dystooppinen tieteiselokuvatodellisuus, jossa miellyttävät, mutta keinotekoisen oloiset kuulutusäänet kehottavat varomaan kanssaihmisiä ja pesemään käsiä on läsnä julksissa tiloissa vahvemmin kuin koskaan. Lähes kaikki elävät elämäänsä maski päässä ja suuri maailma kulkee lockdownista lockdowniin.

Jos vuosi 2020 oli raskas, ei juuri päättynyt tammikuu 2021 kovin hääviltä näyttänyt sekään.

Seurailimme Jasminin kanssa tilanteen kehittymistä viime vuoden loppupuolella. Se ei näyttänyt hyvältä. Teimme lopulta ratkaisuja joulukuun alussa. Päätimme paeta kaupunkien ahdistavaa ja masentavaa koronarajoitustodellisuutta maaseudulle. Ratkaisua edesautoi se tosiseikka, että työnantajat suorastaan pakottavat ihmiset pois toimistolta kotihommiin. Elämme merkillisiä aikoja.

Siispä kalpimme tänne, Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen rajamaastoon (artikkelikuvat). Lumiseen peltomaisemaan harvakseltaan ripoteltuja taloja ja hiljaisia pikkuteitä katsellessa koko koronahässäkkä oikeastaan unohtuu. Kaupungissa kärvistelyyn verrattuna tämä oli mainio valinta.

Vuosi sitten suunnittelimme autoreissua Euroopan halki Portugaliin. Se olisi ollut ensimmäinen pidempi keikka maailmanypäryskieroksemme jälkeen. Pääsiäiseksi ajateltu matka tietenkin peruuntui, kuten niin moni muukin asia viime vuonna. Tuolloin pohdimme, jotta ensi vuonna sitten.

Vähänpä tiesimme. Ei taida matka onnistua tänäkään keväänä, ehkei koko vuonna.

Mahdotonta matkailu ei kuitenkaan tällä hetkelläkään ole. Sosiaalisen median perusteella useampikin porukka on viettänyt talveaan reissaten autolla Euroopassa. Kovin lystiä se ei vaan taida olla. Asuttujen paikkojen vältteleminen, suljetut ravintolat ja kaiken maailman ulkonaliikkumiskiellot imevät kummasti ilon pakumatkailun vapaudesta. Tai näin ainakin kuvittelisin asian olevan. Joku pariskunta oli kuulemma saanut Kreikassa sakot ajettuaan omaa reissuautoaan ilman maskeja. He eivät olleet naimisissa. Samassa autossa saa istua maskitta vain, jos on näyttää avioliittotodistus. Ei kuulosta kivalta tämä tällainen todellisuus.

Ei, täällä maalla on paremmin. Sääli sinänsä, sillä Nissan on paremmassa ajokunnossa kuin oikeastaan kertaakaan sen jälkeen kun se Siperiasta palasi.

Mitä itse pandemiaan ja koronaan tulee, on maailma nähdäkseni maalannut itsensä nurkkaan. Näin helposti leviävän viruksen tukahduttaminen globalisoituneessa maailmassa tarkoittaa käytännössä vuosikausien kärvistelyä erilaisissa rajoitustiloissa. Avaamista ja sulkemista. Jatkuvaa epävarmuutta. Ahdistusta.

Kaiken lisäksi  kukaan ei näytä tietävän, miten tästä oravanpyörästä päästään pois. Toivotaan, että rokote on se lääke. Ellei, taitaa kansa monessa raskaita rajoituksia soveltavassa maassa käydä rauhattomaksi. Monella eurooppalaisella on mitta täynnä 2020-todellisuutta. Mutta saapa nähdä. Saapa nähdä.

 

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 433, Riika (Latvia) – maailma kierretty autoillen

 

Kreikka ei ole ainut Euroopan kolkka, jossa on ollut viime aikoina lunta ja pakkasta. Myös Keski-Euroopassa oli hyvin talvista. Vuoristoisessa Itävallassa lunta oli tullut niin paljon, että osa maanteistä oli suljettu. Avoinna olleita teitä reunustaneet lumivallit olivat paikka paikoin komeita, parikin metriä korkeita. Maan aura-autot ovat selvästi syystä suuria, teknisen ja vakuuttavan näköisiä laitteita. Ne olivat yhä töissä monin paikoin. Saksassa ja Puolassa lunta oli vähemmän, mutta ilma kuitenkin selvästi talvinen. Lämpötila pyöri nollan molemmin puolin ja maa oli lähes kaikkialla valkoinen. Liettuassa oli ollut lumimyrsky ja osa teistä oli niin jäässä, että jokunen rekka oli ojassakin. Suomalaiselle kuskille olosuhteet eivät kuitenkaan olleet Baltiassakaan mitenkään erityisen vaativat.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä, lähdin siis Italiasta suoraan pohjoiseen. Ajoin oikeastaan suorinta tietä Keski-Euroopan halki ja päätyen lopulta tänne, Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Ensimmäisen muutaman päivän tauon pidin Prahassa. Majapaikkaa pyörittänyt nuori kaveri oli hyvin kiinnostunut Nissanista ja sillä reissaamisesta. Hän oli juuri hankkimassa itselleen ja tyttöystävälleen autoa samaan tarkoitukseen ja perehtynyt aiheeseen jo sangen syvällisesti. Juttelimme useamman tunnin. Pakettiautolla matkaaminen on selvästi monen mielessä ympäri maailman. Se näyttää olevan suoranainen muotijuttu. Mitä Yhdysvalloissa edellä, sitä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista ja tämä on sarjan viimeinen osa. Kaksi vuotta sitten oli haikea päivä. Pakettiautomatkamme maailman ympäri päättyi silloin samaan parkkiruutuun kuin mistä se oli lähes puolitoista vuotta aiemmin alkanut. Matkamittariin oli kertynyt yli 80 000 kilometriä ja olo oli pöllämystynyt. Kovin tuntui epätodelliselta koko reissu. Mutta hyvä että se tuli tehtyä, ja erinomaista, että tulimme tehneeksi sen ennen vuotta 2020. 

Koko seikkailun voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

Facebooktwittermailby feather

Päivä 417, Montecatini Terme (Toscana, Italia)

En ajanut Albaniaan ja entiseen Jugoslaviaan, vaan Kreikan itärannikolle Igoumenitsaan. Se on satamakaupunki, josta pääsee laivalla Italian eteläosaan, aivan sinne saappaan kantapään kupeeseen. Hylkäsin Balkanin pelkästä mukavuudenhalusta. Alueen valtioissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ja ne ovat minulle jossain määrin tuttujakin. Rajatarkastukset olivat se asia, joita en enää jaksanut. Niistä on kai jäänyt traumoja. Italian kautta kulkien minun ei tarvitse näyttää passia enää missään, sillä kaikki reitin maat täältä pohjoiseen ovat Schengen-alueen maita. Voin vaan ajaa.

Olin perillä Igoumentsassa iltapäivällä ja sain paikan myöhään samana iltana lähteneeseen autolauttaan. Matka autolle ja yhdelle matkustajalle maksoi hieman yli sata euroa. Seuraavana päivänä…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather

Päivä 404, Kalamata (Kreikka)

Eilen oli tapaninpäivä. Joulu meni oikeastaan huomaamatta, mutta se ei minua kummemmin haittaa. En ole jouluihmisiä. Joskus aiemmin tapanani oli olla ihan periaatteesta aina tähän aikaan vuodesta matkoilla jossain, mutta tällä kertaa tämä on vain sattumaa. Ei pidä kangistua kaavoihin. Tasan vuosi sitten vietimme juhlapyhiä laivassa Atlantilla. Jouluaattona jaloittelimme Senegalin pääkaupungissa Dakarissa. Siitä tuntuu olevan kovin kauan.

Ajoin lopulta Thessalonikista aivan manner-Kreikan eteläosaan, Peloponnesoksen niemimaalle. Maaseudulta läheltä Kalamataa löytyi auki ollut majatalo, josta otin huoneen. Pieni keittiökin tässä on. Täällä on viihtyisää ja…

Teksti kertoo päivälleen kahden vuoden takaisista tapahtumista. Koko tarinan voi lukea matkasta kertovista kirjoista:

Panamericana: seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä.(osa 1)
Länttä ja itää: seikkailuja Pohjois-Amerikan ja Siperian maanteillä (osa 2)

Seuraa Facebookissa: facebook.com/havaintoja
Seuraa Instagramissa: @havaintoja.matkan.varrelta

 

Facebooktwittermailby feather