Hullaantuneena Hollantiin

Muistan lukeneeni joskus Johannan Eau de Cologne-blogista, kuinka hän hehkutti Hollantia ja sanoi siellä olevan aina jotenkin paljon rennompi meininki kuin Saksassa. Itse pitkälti Saksaan ihastuneena tätä alkuun vähän hämmästelin, mutta kun on useamman kerran maiden rajan ylittänyt, on todettava että alan kallistua samalle ajatukselle.

Vietettiin maaliskuinen viikonloppu ystäväperheen kanssa Haagissa, tuossa merenrantakaupungissa, josta en tiennyt etukäteen muuta kuin kansainvälisen rikostuomioistuimen. Odotukset eivät siinä mielessä olleet siis kovin korkealla, mutta osasin odottaa valloittavaa rantaa. Jos on koskaan käynyt Hollannin rannikolla, tietää mistä puhun. Siellä on jotenkin ihan oma fiiliksensä, ja erityisesti kun kotona ainoa vesi lähimailla on Düsseldorfin läpi virtaava Rein, on jo pelkkä horisonttiin katsominen niin vangitsevaa.

Hollantilaisia herkkuja

Ehdittiin kolmessa päivässä piipahtamaan ensin Belgian Antwerpenissä aamiaisella, sitten Hollannin puolella mahtavilla Delta Worksin patorakennelmilla (tästäkin lisää myöhemmin!), yövyimme Haagissa, iki-ihanassa Utrechtissa sekä juustokaupungeissa Edamissa ja Goudassa.

Onko ihan ok kertoa, että pysähdyttiin Utrectissa vain ja ainoastaan ostamassa 6 kpl maailman parhaita juustoskonsseja? Paikan nimi on Keek, ja heillä on kaksi myymälää aivan lähellä toisiaan. Kaikki tuotteet ovat 100% luomua.

Olen ehkä vain pikkuisen kade Sadulle, koska tiedän, että hän voi koska vaan kävellä  ostamaan näitä!

Tällä Hollannin reissulla ihastuin myös syvästi paikalliseen erikoisuuteen, bitterballeneihin.  Tuollaiset baarissa oluen ääreen sopivat sormisyötävät toimivat todella kivasti sivussa tarjoillun sinappikastikkeen kera. Koostumus on pinnalta rapea, sisällöstä tuli ensimmäisenä mieleen lihaperunasoselaatikko, mutta näissä ei ole perunaa vaan jauhoja ja mausteita. Maista ihmeessä, jos tulee tilaisuus!

Autoilijan ja pyöräilijän valtasuhteet vaihtuvat Saksan ja Hollannin rajalla

Saksassa auto on todella Das Auto, ja ainakin Düsseldorfin kulmilla kulkee toinen toistaan kalliimpia kulkupelejä. Autoista pidetään äärimmäisen hyvää huolta (ainakin meidän naapuri hinkkaa autojaan pihalla harva se päivä, vaikka niissä ei mitään vikaa näyttäisi olevan alkujaankaan) ja yleinen infra on usein autoilijan puolella.

Meidän naapurustossa mun valkoinen Skoda on ehdottomasti hintahaitarin alapäästä. On ihan normaalia, että lasten kanssa lasketaan päiväkotimatkoilla, kuinka monta Porschea nähdään aamuisin. Matkaa on 600 metriä.

Hollannissa taas pyöräilijä on kuningas. Ja mikäs siinä, mitättömien korkeuserojen maassa ei tarvitse sotkea niska limassa ylämäkeen, vaan voi ainoastaan lipsutella eteenpäin ja raikas merituuli hulmuaa hiuksissa, koska kypäräähän nyt ei käytä kukaan. Autoilijat pakotetaan parkkeeraamaan mitä käsittämättömiin paikkoihin, vaikkapa tällä lailla suoraan kanaalin reunalle.

Kevätkukkien väriloistoa

Hollantilainen kevät on ehdottomasti kevätkukkien aikaa. Jo pelkästään silmänkantamattomiin jatkuvat tulppaanipellot ja Keukenhofin tulppaaniparatiisi ovat hyvät esimerkit tästä. Kaupungilla voi kulkea vain ihastellen istutuksia ja luonnonkukkia.

Kukkien lisäksi kaduilta voi ihastua vaikkapa kissoihin ja koiriin.

Ja nelivuotiaan mielikuvituksella kaupunkiympäristössä voi törmätä myös seeproihin. Reetan lempieläin onkin ollut jo pitkän aikaa seepra, ja näin ollen niitä nähdään välillä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kotimme lähistöllä on rakennustyömaa, jossa voi usein bongata seerpaväritteisen betoniauton – voi sitä riemua!

Oi Hollanti! En lainkaan ihmettele, miten niin moni tuntuu tähän maahan ihastuvan ja palaavan yhä uudelleen. Niin varmasti minäkin.

***

Blogini löydät myös FacebookistaInstagramistaBloglovinista ja Blogit.fi:stä

Onnea synttärisankareille!

Huh, selvisimme hengissä vaikka kotimme valtasi viikonloppuna yhteensä 17 lasta ikähaitarilla  3-6-vuotta.

Meidän omat päivänsankarit, Reetta 4v ja Armin 6v, olivat juhliinsa tyytyväisiä, ja toivon että saksalaiset vieraatkin viihtyivät, vaikka juhlat eivät välttämättä perinteistä kaavaa noudattaneetkaan.

Ihan ensinnä synttäreiden ulkoistaminen tuntuu olevan kovassa huudossa ja olemme olleet muutamissa juhlissa läheisessä hoplopissa eli täällä päin Logolinossa. Sisäleikkipaikka tarjoaa helppoja ja yllätyksettömiä synttäripaketteja kohtuuhintaan ja lapset voivat vetää sydämensä kyllyydestä verensokerin ensin ylös ja sitten alas.

Lasten synttärijuhlat kotona vai muualla?

Olen noin vuoden verran kuunnellut Arminilta ja Reetalta toiveita, että ”voidaanko me äiti kiltti pitää Logolino-synttärit?”  Olen kierrellyt vastauksen kanssa ja varonut lupaamasta mitään, koska en juurikaan itse perusta näistä, vaikka lapset tykkäisivätkin.

Kun nämä huhtikuiset synttärijuhlat alkoivat lähestyä ja kyselin lapsilta tietoja kutsuttavista kavereista, päädyin hyvin nopeasti varaamaan synttäripaketin Logolinosta. Olin aiemmin pitänyt kiinni ohjenuorasta, että niin monta kaveria saa kutsua kun täyttää vuosia. Mutta nyt kun aikamme täällä on rajoitettu, todettiin Miehen kanssa että kutsukoon kaikki ketkä haluavat – sehän on vain upeaa, että on kavereita ketä kutsua. Listalle kertyi parikymmentä nimeä.

Odotin olevani maailman paras äiti kun kerroin lapsille varanneeni Logolinon synttäriviikonlopulle. Ja ette arvaakaan mitä kävi?! Molemmat katsoivat mua naama ihan vääränä ja vonkuivat ”mutta kun me haluttiin KOTISYNTTÄRIT!!!”.

Niin. Niin tietysti halusitte.

Eipä siinä muuta sitten kuin peruuttamaan tehtyä varausta ja kyselemään toivelistaa kotisynttäreiden tarjoiluista, koristeluista ja ohjelmasta.

Saksalaisten synttäriperinteiden rikkomista

Onnistuttiin vähän puolivahingossa rikkomaan muutamaa saksalaista lastensynttärinormia – niiltä osin kuin itse olen tavoista tietoinen. Ensinnäkin juhlat olivat ennen esikoisen varsinaista syntymäpäivää. Vain muutaman päivän, mutta jokatapauksessa ennen – ja se jos mikä on Saksassa huono homma. Synttäreiden johdosta ei voi missään tapauksessa onnitella etukäteen saati että niitä juhlittaisiin etukäteen. Tällainen tuonee kasapäin huonoa onnea ja on muutenkin vain jotain sellaista, jota ei tehdä.

No, me ei selvästi olla ehditty integroitumaan tähän yhteiskuntaan tarpeeksi hyvin, koska en nähnyt tässä ongelmaa. Eikä meillä yksinkertaisesti olisi ollut muita vaihtoehtoja, niin kauan kun haluttiin pitää juhlat viikonloppuna.

Toinen norminrikkomisasia oli juhlien kesto. Kuulin moneltakin taholta, että suunnittelemamme 2 tunnin kekkerit on saksalaisittain todella lyhyet juhlat, normaalimpi olisi 3-4 tuntia. Tässä kohtaa taas ymmärrän sen vimman pitää juhlat jossain muualla kuin kotona. Veikkaan että mulla menee ainakin kaksi päivää saada koti sen näköiseksi, mitä se oli ennen näitä kahden tunnin juhlia.

Kansainvälinen juhlaväki

Ohjelman olin miettinyt etukäteen ja kirjannut alustavan aikatauluarvion ylös. Siinä juhlahumussa ei sitten tarvinnut miettiä, mitä seuraavaksi ja milloin, vaan lunttasin suoraan paperista. Kun kaikki vieraat olivat (ihaltavan täsmällisesti) paikalla, otettiin kakut buffet-pöytään ja laulettiin onnittelulaulu saksaksi. Olin sen verran hermona etten tajunnut, että voitaisiin laulaa molemmille lapsille erikseen, mutta kukaan ei tuntunut valittavan. Lisäksi unohdin kakuista kynttilät kokonaan, vaikka niin olin ne valmistellut…

Juhlavieraat olivat varsin kansainvälistä sakkia; muutamat suomalais- ja saksalaislapset, intialaiset kaksoset, irakilainen poika, turkkilainen tyttö, japanilais-saksalainen tyttö ja japanilainen poika. Vanhemmille oli kerrottu, että saa joko vain tuoda ja hakea lapsen tai sitten jäädä itsekin, ja oli kyllä kiva että muutamat vanhemmat jäivät paikalle.

Syömisen jälkeen Armin ja Reetta saivat avata lahjat ja osa lapsista meni yläkerran leikkihuoneeseen keskenään. Huoneisiin, joihin lapsilla ei ollut asiaa oltiin aamulla askarreltu stop-kyltit (mm. työhuone, makuuhuone, varasto). Nämä toimivat kovin hyvin, en ainakaan yllättänyt ketään väärästä paikasta.

Helppoa ohjelmaa lastensynttäreille

Seuraava ohjelmanumero oli saksalaisten lastenjuhlien klassikko, Topfschlagen eli kattilan lyöminen. Hieman samaa ideaa kuin aasinhännän kiinnittämisessä, mutta tässä yritetään löytää silmät sidottuna kattilaa lattialta kauhaa apuna käyttäen. Kattilan alta paljastuu joku pieni yllätys, me luotettiin varmaan valintaan eli pieniin nallekarkkipusseihin.

Jahka kaikki lapset olivat saaneet löytää kattilan, pidettiin Kinderdisco! Alakerrasta oli laitettu normaalit valot pois, taustalla vikkui erilaiset led-valoketjut ja lattia oli täynnä ilmapalloja, osassa led-valo sisällä. Olin tehnyt etukäteen Spotifyhin soittolistan niiden biisien mukaan, joita tiedät että ainakin nämä eskarilaiset osaavat tanssia ja laulaa. Disco oli menestys ja lapset saivat vähän päästää ylimääräisiä höyryjä hyppimällä sohvalla ja patjoilla.

Loppuun vielä jotain suomalaista synttäriperinnettä, eli ongintaa. Ongimme portaikossa yläkerrasta alakertaan ja jokainen sai kalastettua ämpäriin pussukan, jossa oli vähän namia, saippuakuplia ja sen sellaista pientä. Tällaiset synttäripussukat ovat käsittääkseni tavanomaiset myös täällä, mutta ongintaa ei taideta tuntea ainakaan siinä määrin kuin se Suomessa on ihan klassikko.

Lahjatoivelista myös lastenjuhliin

Armin ja Reetta saivat ihania lahjoja, joista on varmasti iloa pitkäksi aikaa. Olin antanut lahjatoiveita tiedoksi niille, ketkä niitä erikseen kysyivät.

Tässä tosiaan vielä yksi asia, joka eroaa siitä mihin olin Suomessa tottunut. Vähän samaan tapaan kuin hääpari voi toteuttaa toivelistaa häälahjoille, täällä helposti kysellään, missä lelukaupasta synttärisankarin toiveet ovat esillä? Kyllä, meidänkin kylän lelukaupassa voi käydä tekemässä toivekorin, johon lapsi voi käydä keräämässä kaupasta (kaiken), mitä toivoo lahjaksi. Vieraat sitten vain pyytävät nähdä tuon korin ja valitsevat sieltä mitä haluavat päivänsankarille ostaa. Helppoa? Joo. Tylsää? Joo.

Katsotaan, kuinka monta vuotta saan ylläpidettyä tätä Arminin ja Reetan yhteisten synttärijuhlien perinnettä. Ainakin tänä vuonna meni vielä mainiosti. Huh, seuraavan kerran juhlarumba edessä vasta ensi vuonna!

***

Blogini löydät myös FacebookistaInstagramistaBloglovinista ja Blogit.fi:stä

Logopedia tarjosi apua ääntämiseen

Alkusyksystä 5-vuotias Armin sai lastenlääkäriltä lähetteen logopediaan eli tietynlaiseen puheterapiaan. Kirjoitin asiasta jo silloin pidemmin, ja lupailin palata asiaan myöhemmin.

Tänään kävikin yllättäen niin, että viikoittaisesta käynnistä tulikin hetkessä viimeinen. Olimme saaneet töiden aloitukseni jälkeen varsin mielenkiintoisen vakiotapaamisajan: perjantaisin klo 16.45. Alkuun puhuttiin, että katsotaan jaksaako lapsi tuolloin enää keskittyä mihinkään kolmen vartin verran, mutta se ei muodostunutkaan ongelmaksi. Enemmän ongelmaa on tullut meidän viikonloppureissuista, joille startataan helposti jo perjantaiaamuisin.

Mutta siis, logopedi oli sitä mieltä, että Armin voisi tulla vielä pari kertaa ja sitten pitää taukoa. ”Hänhän kuitenkin aloittaa koulun syksyllä, eikö vain?”  Tässä kohtaa oli aika päivittää uutiset ja kertoa, että muutamme piakkoin Suomeen. Hetken siinä mietittiin seuraavia viikkoa (taas reissua luvassa, sitten pääsiäinen, sitten logopedi itse oli jossain koulutuksessa…) ja päätimme yhteistuumin, että eiköhän tämä nyt sitten ollut tässä.

Continue Reading

Tulen ikävöimään hiekattomia katuja

Nyt kun The Suuri Uutinen on saatu ulos omasta sisäisestä systeemistä, tuntuu että kaikkea kirjoitettavaa olisi niiiiin  paljon, että ei tiedä mistä aloittaisi. Kyseessä ei siis ollut aprillipila vaikka historia olisi niin antanutkin ymmärtää, mutta sanotaanko että tätä taustaa vasten asian julkistaminen tuona päivänä ei ollut sattumaa, hih!

Aloitan kuitenkin koko paluumuuttoasian purkamisen kevyesti, ilman sen suurempaa punaista lankaa. Seuraavassa hieman niitä päällimmäisiä ajatuksia.

Kuten sanottu, tuleva paluumuutto Suomeen nostaa pintaan todella moninaisten tunteiden kirjon. Jos muuttoa Saksaan päin suunnitellessa olin täynnä innostusta ja sellaista kutkuttavaa jännitystä, ei niitä kumpaakaan ihan rehellisesti ole täällä lähiaikoina näkynyt.

Continue Reading