Robotti-imuri kaksiossa

Onhan sitä varmaan ihmiset ostelleet hullumpiakin asioita kuin robotti-imurin kaksioon. Mutta kyllä mua silti vähän huvitti, kun tuo valkoinen kiekko meille saapui. Tai no, ei ehkä niinkään huvittanut vaan lähinnä ärsytti alkuunsa. En siis ollut mitenkään myyty tuolle kapistukselle heti alkuunsa, mutta kaikenlaista tekniikkaa rakastava mieheni oli jo pitkään suunnitellut moisen hankintaa.

Ensiajatukseni robotti-imurista olivat siis ei-niin-mairittelevia. Taas yksi sähkövempele lisää, ei se varmaan siivoa edes kovin hyvin ja eihän siinä nyt ole mitään järkeä sitä tähän väliaikaiseen kaksioon hankkia. Kapistus on nököttänyt minikeittiömme seinustalla nyt pari kuukautta, ja hämmästyttävää kyllä, on saanut olla siinä ilman että kukaan olisi kompastunut tai astunut päälle.

Mutta pikkuhiljaa, hieman salakavalasti pieni ”Roborokkimme” on lunastanut paikkansa muuallakin kuin seinän vieressä. Ei nyt sentään sydämessä, mutta sillä tavalla kuitenkin vakuuttanut, että odotan jo, kuinka voin päästää sen valtoimenaan tutkimaan uuden isomman olohuoneemme pölypalleroita.

Robotti-imurin pölysäiliön nopeahko täyttyvyys puhuu sen puolesta, että ei se ihan turhaan nuohoa tätä meidän tällä hetkellä suht pientä lattia-alaa. Ja jonkin verran robotilla pystyy kyllä vähentämään normaalia imurointia, mutta rehellisyyden nimissä  – ei tuosta ole tavallisen imurin korvaajaksi, eli hommasta ei pääse kokonaan eroon. Toisaalta imurointi on ollut mulla aina sellainen ihan jees  kotihomma. Varsinkin kun olen kovin tykästynyt mun valkoiseen Mielen koneeseen, jossa yhtenä parhaana ominaisuutena on tuo varressa oleva erillinen kahva.

 

Mutta siis. Robotilta jää pölypallot autuaasti ”poissa silmistä – poissa mielestä” metodilla mm. ovien taakse, kulmien kanssa on vähän niin ja näin, pitkäkarvaiset tai paksut matot se kiertää myös eikä kovin vahvasti selviydy lyhytnukkaisistakaan. Pikkukivet lähtee mutta hiukset jää – joko mattoon tai imurin harjasten ympärille. Kapeat väliköt, ruokapöydän alustan tuolijalkasokkelo sekä mahdolliset muut esteet pysäyttävät tehokkaasti noin 35 cm leveän kiekon etenemisen.

Toisaalta – jos jotain huonoa niin aina jotain hyvääkin! Lapset tykkäävät robosta ihan hurjana, ja pahimmankin lelu- ja pikkulegokaaoksen he taikovat paikoilleen lähes salamannopeasti, kun vain ilmoittaa että kohta lähtee Roborokki liikkeelle. Kun imuri sitten lähtee risteilemään ympäri asuntoa, sitä täytyy tietysti vakoilla kuin salapoliisi konsanaan. Ollaan alusta lähtien teroitettu, ettei roboon saa koskea kun se liikkuu eikä mennä sen eteen esteeksi.

Ensimmäisellä kerrallaan robo tutki meidän kodin ja tallensi muistiinsa se sopukat. Näin ollen – jos asiat pysyvät paikoillaan – sen on helppo kiertää tuttu reitti joka kerta. Jaksan kerrasta toiseen ihailla sen kykyä palata telakkaan kun homma on valmis, miten hauskasti se peruuttakaan siihen paikalleen, ja sanoo lopuks ”charging”.

Joten jos siis mietit robotti-imuria, sanoisin että hauska vempele, joka pääsisi parhaiten oikeuksiinsa isohkoissa, avarissa tiloissa ja erityisesti silloin, jos sen voisi ja ennenkaikkea muistaisi laittaa päälle silloin kun ei itse ole kotona. Toisaalta tuo toimii myös kaksiossakin, joten jos perusimurointi ei napostele, robo voi tulla jeesaamaan ja oikeaan imuriin voi tarttua hieman harvemmin.

***