Yksi keittiö, kiitos!

Tulevan asunnon remontin suunnittelu on alkanut vauhdikkaasti. Kaikenlaisia ideoita, haaveita ja vaihtoehtoja sinkoilee mielessä paljon, mutta aikaa niihin perehtymiseen on harmittavan vähän. Yöhommiksi menee. Pala palalta tässä alkaa kuitenkin hahmottua suuria linjoja ja yksi iso kokonaisuus eli keittiö on jo siirtynyt ruutupaperilta ammattilaisten piirtämiksi havainnekuviksi.

Vaikka aiempien kotien kohdalla remontointi on tullut tutuksi, on nyt kuitenkin ensimmäinen kerta kun pääsemme myös keittiön kimppuun. Tarkoitus on niin sanotusti räjäyttää koko keittiö, muuttaa osan keittiökoneista paikkaa ja freesata ilmettä. Helpommin sanottu kuin tehty.

Ensimmäinen kerta toden sanoo?

On varmasti olemassa ihmisiä, joilla on selkeät speksit tiedossa, Pinterest inspiraatiota täynnä ja harmoninen värimaailma mietittynä (terkkuja Lauralle!). Ja sitten olen minä, joka alkaa tähän suunnittelunhomman täysin pystymetsästä ja toivoo, että eteeni tulisi hyvä haltijatar, joka heilauttaisi taikasauvaansa ja sanoisi että ”kas tässäpä on sinulle sellainen keittiö, jossa mikään ei ota päähän ja pysyimme budjetissa!”. Vaan mikäpä tässä, on sitä kaikenlaista ennenkin toteutettu, joten eiköhän yksi keittiökin tästä onnistu?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuleva keittiömme on isohko L-muoto, jonka pitkällä sivulla ikkuna. Saksassa tiskiallas olisi sijoitettu tuohon ikkunan eteen, koska onhan se kiva tiirailla pihalle samalla. Kuivauskaappi on tuntematon käsite, ja puhtaat tiskit jätettiin joko pöydälle kuivamaan tai kuivattiin suoraan paikoilleen laitettavaksi. Mietin, olisinko jopa uskaltanut toivoa tällaista samanlaista muutosta nyt, mutta se vaatisi viemäröinnin muutoksia ainakin jonkin verran, joten jatketaan suomalaisella versiolla.

Saksan kodin keittiö

Aloitin keittiösuunnittelun vetämällä ihan ranskalaisin viivoin sen kummemmin miettimättä, mitä ominaisuuksia unelmakeittiö voisi sisältää. Ja samaan hengenvetoon todettakoon, että mielessä oli myös paljon asioita, joita siinä keittiössä ei ainakaan saisi olla. Näitä oli melkein jopa enemmän, ja pikkuhiljaa osittain poissulkevalla taktiikalla alkaa muotoutua se, mitkä asiat on niitä tärkeitä.

Valintoja, valintoja, valintoja

Itse en kaihda värejä, mutta keittiön kanssa en uskalla lähteä kovin leikittelemään. Joten valkoinen it is. Ja joo – valkoisiakin on montaa eri sävyä, mutta tässä kohtaa liikutaan taas sellaisella alueella, joka ei ole mun vahvuuksia, joten todettakoon tässä vaiheessa vain että valkoinen. Yläkaappien päälle en osaa tehdä mitään hienoja asetelmia enkä halua pyyhkiä sieltä pölyjä, joten kaappien on ulotuttava kattoon saakka. Katsotaan, mitä sinne yläkaappeihin sitten tulisi hillottua, mutta ehkäpä jotkut sesonkikoristeet tai muut harvoin tarvittavat asiat?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Työtason materiaaliksi on varmistumassa kvartsikomposiitti, koska olen kuullut ja lukenut tästä paljon hyvää ja jonkinsortin kivitasoa toivotaan. Puutasot uskon kuitenkin pilaavani parissa vuodessa joten parempi valita kestävämpi ratkaisu. Moni keittömyyjä muistutteli, että tuo kvartsikomposiitti ei sitten kestä kuumuutta, mutta eipä mulla ole ennenkään ollut tapana laittaa vaikka uunivuokaa ilman pannulappua pöydälle.

Tässä kun on muutamien keittiösuunnittelijoiden kanssa jutellut, tuntuu etta joka kierroksella tulee vain enemmän ja enemmän päätettävää, pohdittavaa, vertailtavaa ja selvitettävää.

Kiiltävät vai mattapintaiset ovet? Vetimillä, uralla vai ilman? Avautuuko mikron ovi mihin suuntaan? Ulospäin kiitos.  Integroidaanko kodinkoneet? Onko liesituuletin EC ja IC? Anteeksi kuinka?  Minkävärinen lattia keittiöön tulee? Mistä minä sen tiedän?!  Oletteko miettineet välitilaa? Millainen valaistus? Kiinnitetäänkö tiskiallas alta vai päältä? Pelkästään tiskialtaita on miljoona erilaista!  Minkätyylistä hanaa toivoisitte? Ööööh, sellaista josta tulee kylmää tai kuumaa vettä valinnan mukaan. Apua!

Kierros kierrokselta asiat selkenee

Tiedän, että kun hinkkaan näitä suunnitelmia vielä ehkä yhden kierroksen eteenpäin, ollaan jo aika lähellä sitä yleiskuvaa, jonka pohjalta voi jo tehdä lopullisia päätöksiä. Toistaiseksi saamamme tarjoukset eivät ole hinnaltaan kovin radikaalisti toisistaan eronneet, joten voidaankin mahdollisesti keskittyä muihin tekijöihin kuin pelkkään loppusummaan. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Keittiön ollessa kyseessä, kokonaisuus on todella osiensa summa ja enemmänkin. Siksi yksityiskohtia on varmastikin lupa hinkata kuntoon ihan huolella.

Kiitos tuhannesti instan ja facen puolella aiemmin antamistanne keittiövinkeistä (sellaisen sinivuokkokuvan alla) ja oli mukava kuulla teidän omista keittiöhaaveista. Ensi kerralla voin jatkaa lisää näitä keittiöspekseja, koska tätä osa-aluetta pääsee nyt eniten työstämään vielä tässä vaiheessa, kun uuden kodin avaimet eivät ole vielä omassa taskussa – vaikka sinne tulee kylläkin sähkölukko, niin voidaan puhua avaimista vain kuvainnollisella tasolla.

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply