Korona on pistänyt koko maailman polvilleen ja niin yksilöt kuin valtiotkin miettivät, mitä seuraavaksi. Omat mielialat ovat vaihdelleet ahdistuksen, loppumattoman uutisnälän, somessa kiertäville mustan huumorin meemeille nauramisen ja huolestuneisuuden välimaastossa. Aikamoinen tuuliviiri siis.
Töissä kotona
Sekä minä että Mies ollaan siinä mielessä onnekkaita, koska meidän molempien työt on 100% tehtävissä läppärillä etänä. Viime viikon olin maanantain jälkeen kokonaan kotitoimistolla ja näin jatkan tästä eteenpäin niin kauan kuin on mahdollisuus ja tarve.
Varhaiskasvatuksen jatkaessa toimintaansa eli lasten päiväkodin ja eskarin ollessa normaalisti auki, huomaan samaan aikaan huokaavani helpotuksesta että painiskelevani henkisen haasteen kanssa: olenko nyt oikeutettu viemään lapset päivähoitoon? Nyt kuitenkin viimeisimmät ohjeet tästä olivat hyvin yksiselitteiset: lapset voi viedä päiväkotiin tai koulun alaluokille vain pakottavassa tarpeessa. Kahden etätöitä tekevän aikuisen ja kotona olevan lapsen yhtälö on kuitenkin jos ei nyt mahdoton niin todella haastava.
Samaan aikaan ajatukseni ovat niiden perheiden luona, joissa arjen peruspilarit ovat heiluneet jo ennen tätä kriisiä. Että mitä minä nyt tässä valittelen.
Kotona on tiivis tunnelma
Maailmanlaajuisen poikkeustilan lisäksi elämme perheenä myös tietynlaisessa poikkeustilassa. Jo kesällä alkanut asuntoprojekti on nimittäin edelleen hieman vaiheessa. Myytiin meidän koti viime syksynä ja muutettiin ennen joulua anopille. Siellä vierähti pari kuukautta kuin siivillä. Päämääränä on oma unelmakotimme, ja tällä hetkellä olemme vaiheessa ”47m2 kerrostalokaksio”. Mutta mikäs tässä. Otetaan nyt sitten vaikka elämän yksinkertaistamisen ja downshiftaamisen nimissä tämä.
Kun korona-uutiset alkoivat levitä ja puheet kahden viikon kotikaranteeneista siinä samalla, en pelännyt itse tautia yhtään niin paljon kuin sitä ajatusta, että me, nelihenkinen perhe, olisimme jumissa kaksiossa tuon ajan. Nyt tämä kuitenkin näyttää olevan päivä päivältä lähempänä todellisuutta.
Olemme liikkeellä muutamalla matkalaukulla vaatteiden ja lasten lelujen suhteen. Valtaosa omaisuudestamme on vuokratussa varastossa. Astioita ja keittiötarvikkeita meillä on sellainen minimimäärä, jolla 4 henkeä tulee toimeen. Eilen investoitiin kahteen viinilasiin, ettei tarvitse lipittää karanteeniviinejä enää Ikean vesilaseista. Lapsille ostin hätäpäissäni jotain askartelutarvikkeita ja meillä on kyllä täällä nyt kaikki, mitä normaalielämiseen tarvitaan. Kuinka lähellä tämä enää kohta on normaalia, onkin sitten iso kysymys.
Suomalaisten ajatuksia ja kokemuksia koronasta maailmalta
Seuraan suomalaisen median lisäksi ehkä liiankin tiiviisti Euroopan tautipesäkkeissä asuvia suomalaisia, jotka päivittävät tuntojaan ulkonaliikkumiskieltojen keskeltä. Mielenkiintoisia (muutenkin kuin korona-näkökulmasta) ovat ainakin seuraavat sometilit, erityisesti instan puolella stoorit, osalla myös pidempia juttuja blogeissa
- Gia ja Mika pitävät sekä Matkakuume-blogia että päivittävät instaa Fuengirolasta
- Annan Madridista löytää instasta
- Näkymiä Vihreältä Kukkulalta Facebook-sivulla hurjia viestejä Roomasta
- Suomalainen im Allgaun Kati elää Etelä-Saksassa
Myös Facebookin Ulkosuomalaisten blogit ryhmä on tällä hetkellä enemmän ja vähemmän täynnä koronan varjostamaa arkea maailmalta. Ryhmä on avoin kaikille, tervetuloa lukemaan. Jos kirjoitat itse blogia ulkomailta, voit jakaa tekstisi tässä ryhmässä vapaasti.
Eteenpäin päivä kerrallaan
Vain muutama viikko sitten julkaisin matkavinkkejä keväiseen Hollantiin. Tuntuu kuin tuosta olisi valovuosi, koska eihän näin monta asiaa voi muuttua näin lyhyessä ajassa? Nyt mietin uskallanko mennä lähikauppaan tai pääseekö ulos vielä ensi viikolla?
Olen nauranut ääneen videolle, jossa soi Bee Gees -yhtyeen Stayin’ alive ja otsake oli ”My plans for this summer”. Lähimmistä ystävistä tai sukulaisista en ole kuullut kenenkään sairastuneen tautiin – joskin on myös olemassa epäselviä tapauksia, koska kaikkiahan ei testata – mutta kaikki tuntuvat vähintään tietävän jonkun, jolla on tartunta.
Pysytään kotona. Pysytään turvassa. Kyllä tämä tästä. Kyllähän?
***
Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä
No Comments