Luin aamulla Hesarin kolumnin otsikolla ”Olemme itse syypäitä siihen, että ravintolat muuttuvat englanninkielisiksi”, ja se sai minut kautta rantain ajattelemaan kielen opiskelun merkitystä muuttaessa toiseen maahan.
Mielipidekirjoituksessa ihmeteltiin, miksi suomalaisen ravintolan ruokalistat voivat olla vain englanniksi ja tuotiin ilmi, että suomea osaavia tarjoilijoita on kuulemma todella hankala löytää töihin. Tällaista englanninkielistymistä ei monikaan pidä edes ongelmallisena.
Toisaalta en toki minäkään. Kansainvälinen meininki on jees, ja pärjään mainiosti ravintolassa englanniksi. Valitettavasti esimerkiksi vanhempani eivät niinkään, mutta ”aina sieltä ravintolasta joku löytyy, joka voi kääntää listan”, kuten kolumnissakin todettiin kirjoittajan tutun sanoneen.
Umpikujassa ilman kielitaitoa
Uskoisin, että Suomessa, ainakin pääkaupunkiseudulla, voi elää englannilla aivan mainiosti pitkäänkin, ihan normaalia mukavaa arkea, osaamatta suomea edes auttavasti. Ravintoloiden lisäksi kaikki arkipäiväiset palvelut onnistuvat englanniksi. Helsingin kaupungin nettisivuilta saa olennaisimmat tiedot englannin lisäksi useammalla eri kielellä ja lisäksi siellä on tarjolla omat kieliversionsa erityisesti maahanmuuttajille.
Edelleen, tämä on ehdottomasti hieno asia, mutta silti kohdattuani itse aika päinvastaista palvelukulttuuria Saksassa, saa se minut pohtimaan erilaisia motiiveja opiskella vieraan maan kieltä. Kieleen nivoutuu kuitenkin niin moni kulttuurillinen nyanssi, ettei sitä voi eikä kannata sivuuttaa.
Kun muutimme Saksaan, saksan kielen taitoni rajoittui suurinpiirtein lukusanoihin 1-10 ja muutamiin tervehdyksiin, joita olin opetellut hätäpäissäni Babbel-sovelluksen avulla. Alkuun jouduin käyttämään paljon englantia, jonka turvin luovin useita asioita eteenpäin. Jouduin myös todellisiin umpikujatilanteisiin silloin tällöin, kun oma saksani ei riittänyt alkuunkaan tilanteen vaatimalla tavalla eikä vastapuolella ollut vähäistäkään taitoa tai halua edes yrittää englanniksi. Näin ollen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja, kuin pyrkiä opettelemaan sitä saksaa ja nopeasti. Toki tämä oli ollut tavoite alunperinkin.
Pakko on hyvä motivaattori
Mutta olisinko ollut niin motivoitunut opiskelemaan saksaa, jos olisinkin pärjännyt jouhevammin englannilla? Todennäköisesti en. Uuden kielen opiskelu on aina hankalaa. Paitsi jollekin synnynnäisesti lahjakkaille kielipäille kuulemma. Se vaatii sitoutumista, pänttäämistä, rohkeutta ja tunnollisuutta. On helppo luovuttaa, jos ei välttämättä koe hyötyvänsä ponnisteluista enempää kuin mitä siihen on pistänyt itseään likoon.
Uskon, että olisin voinut elää ihan mukavaa, rimaa hipoen sujuvaa arkea englannin ja suomen täyttämässä kuplassa, jota ympäröi saksalainen maailma. Mutta paljon olisi jäänyt puuttumaan. Monta pientä kohtaamista ja keskustelua käymättä. Monta asiaa oppimatta. Monta vitsiä nauramatta ja monta laulua laulamatta, kuten vaikka ”Wie heißt die Mutter von Niki Lauda? Mama Laudaaa”
Pakko on hyvä motivaattori. Ainakin minulle. Kaikki lasten saksalaisesta päiväkodista tulevat infolappuset, esitietolomakkeet, kaikki virallinen posti, laskut ja läpäreet – kaikki olivat saksaksi. Naapurin rouvat eivät todellakaan puhuneet englantia. Lähikauppojen kassojen henkilökunnan kielipalettiin kuului saksan lisäksi paljon useammin turkki kuin englanti, yleensä vain se saksa. Saksaan muuttaville annetaan yleensä ensimmäiseksi ohjeeksi: opettele saksaa.
Vaihdatko englantiin liian helposti?
Lisäksi esimerkiksi päiväkodilla ne äidit ja isät, jotka kyllä osasivat englantia, puhuivat minulle sitkeästi saksaa. Ei minun pyynnöstäni, vaan omasta aloitteestaan. Olenko väärässä, jos väitän suomalaisen herkemmin vaihtavan englantiin, jos huomaa puhekumppaninsa takeltelevan suomen kanssa?
Suomi on hankalaa, kyllä, mutta sitä suuremmalla syyllä kaikki tilaisuudet päästä käyttämään sitä ovat tärkeitä. Suomessa jopa päiväkodin tyytyväisyyskyselykin oli tarjolla useammalla kielellä! Itsehän hinkkasin vastaavia lomakkeita saksassa sanakirjan kanssa iltapuhteina, ei siellä mitään kieliversioita tunnettu, vaikka päiväkodissa oli lapsia useammalta mantereelta.
Toki suomen kielen puhujia on moninkertaisesti vähemmän verrattuna nyt vaikkapa niihin saksan puhujiin (noin 100 miljoonaa), joten asioiden vertaaminen samassa vaa’assa ei ole ihan reilua. Ja kun tässä nyt pauhataan siitä, että Suomessa vaan syntyvyys laskee, niin tätä menoa tulevaisuudessa suomenpuhujia ei näytä olevan ainakaan enempää.
Joten eikö siinäkin mielessä kannattaisi nimenomaan panostaa siihen kielen säilymiseen, kehittymiseen ja monimuotoisuuteen? Ollaan ylpeitä siitä, että meillä on näin mahtava kieli, jolla voi maalailla kaikista sisukkaimmat sielunmaisemat – eikä niitä voi kääntää englanniksi.
***
Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä
4 Comments
Jotenkin omituista, että suomalaiset moittivat saksalaisia ”kielitaidottomiksi”. Kielitaidolla he ymmärtävät englannin puhumista, ja kritisoivat poliitikkoja ja maanmiehiämme englannin kielen puhumisen perusteella.
Oletan, että koulu ja TV ovat antaneet harhakuvan, että ”koko maailma” puhuu englantia. Sitten turistit tuskailevat, kun huomaavat, että ei niin olekaan. Haukkuvat saman tien telviosinkin ohjelman omalaatuiseksi tai saksalaiset, ranskalaiset ja italialaiset ”epäystävällsisksi” heitä kohtaan.
Harva kaiketi tietää, että Saksassa voi opiskella suomea kansalaisopistoissa ja yliopistoissa.
No, meitä asuu Saksassa myös joukko suomalaisia, jotka arvostavat äidinkieltään ja pitävät kielitaitoaan yllä, tekevät parhaansa myös opettaaksen sitä lapsilleen suomikouluissa.
Ikävintä minusta on, kun ja jos suomalaiset rupeavat puhumaan suomikoulua käyneille lapsille lomalla englantia, vaikka he eivät sitä osaakaan, eivätkä ujot uskalla edes yrittää suomea. Kieltäydyin toimimasta tulkkina.
Suomi ei ole sen vaikeampaa kuin muut kielet. Jotkut säikähtävät 15 sijamuotoa, mutta kuuntelemalla ja puhumalla niistäkin selviää. Meillä on ainakin samat latinalaiset kirjaimet monen muun kanssa ei hankalia erilaisia ässiä, konsonanttikasautumia, liudennuksia, nasaali tai kurkkuääteitä tms.
Tervehdys Saksasta! Jotenkin… sanoisinko niin suomalaista. Joku poliitikko jokunen aika sitten tarjosi jo englantia kolmanneksi viralliseksi kieleksi. Olisi niin kansainvälistä se.
Minä osaan englantia, mutta minua tökkii aivan hirvittävästi sen käyttäminen Suomessa ravintoloissa. Mainitsin tuosta täällä Saksassa ja minulle vastattiin, että ”ette taida olla kovin ylpeitä kielestänne?” Niinpä. Ei taideta olla. Tarjoilijalta vaadittava ravintola-suomi ei ole kovin vaikeaa opittavaksi eli tarjoilijan ei tarvitse puhua täydellistä suomea, mutta jonkinsortin alkeet edes.
Minä olen asunut ulkomailla, osaan englantia sujuvasti ja vaadin ehdottomasti Suomessa suomenkielistä palvelua. Tämä siksi, koska oman kielemme puolesta kannattaa taistella ja sen taitoa vaalia. Englanninkielinen elämä on varsinkin pk-seudulla toki mahdollista, mutta kyllä se on niin, että elämä ja kosketus ihan kaikkeen jää kovin pinnalliseksi jos se tapahtuu kaiken aikaa vieraalla kielellä. Suomessa jopa ylpeillään sillä, että puhutaan englantia joka paikassa, suomi on kuulemma junttia.
Ulkomaalaisille puhutaan herkästi englantia, osa suomalaisista on liiankin auttamishaluisia, osa taas ajattelee näin saavansa harjoitella englannintaitoaan vaikka se ulkomaalainen on ehkä englanniksi kaikkea muuta kuin sujuva.
Toisaalta nykyään kuulee sellaisiakin puheenvuoroja, että on jopa rasistista puhutella ulkomaalaisen näköistä englanniksi koska tämä on kuulemma ”rodullistamista”
Olen muutaman kerran törmännyt tilanteeseen, jossa minulle on puhuttu väkisin englantia, koska nimi ei ole saksalainen. Todella ärsyttävää varsinkin, kun yritän kielen oppimisen takia käyttää saksaa mahdollisimman paljon. Tässä pari päivää sitten hotelliin kirjautuessani respan tyttö puhui minulle englantia ja puhuin takaisin saksaksi. Neiti kyllä puhui sitten itsekseen ja työkaverilleen kyllä paikallista. 😀