Suomen talvi on atoopikon helvetti

Pahoitteluni rankasta otsikosta. Olen elänyt atooppisen ihon kanssa suurimman osan elämäni talvista Suomessa.  Pystyn nyt vertaamaan niitä muutamaan Saksan talveen, ja näin siinä taitaa käydä, että lämpötilojen laskun yhteydessä kolkutellaan taas helvetin portteja.

Olen kärsinyt enemmän ja vähemmän kaikenlaisista kuivan ja ihottumaisen ihon ongelmista niin kauan kuin muistan. Lapsuudessa laitettiin kylmää Apobasea kylmässä kylppärissä päästä varpaisiin suihkun jälkeen. Homma oli paljon miellyttävämpi, jos sen sai tehtyä viikonloppuisin vaikka takkatulen äärellä.

Teininä en peitellyt huiveilla ja poololla fritsuja vaan punaisena hehkuvaa ihottumaista kaulaani. Hoitokeinoina on kokeiltu vuosien aikana kaikkea vitamiinilisistä valohoitoon, vahvoista kortisoneista Protobiciin ja Ataraxiin, kävinpä myös akupunktiossa taannoin.

Lopputulos on ollut vaihtelevasti aina sama. Oireet voivat poistua joskus pidemmäksikin aikaa, mutta palaavat aina. Aina. Jossain kohtaa. Jossain muodossa.

Kosteampi ilmasto vähensi atooppisia oireita

Ennen Saksaan muuttoa hamstrasin suomalaisesta apteekista tuttuja voiteita niin paljon kuin resepti antoi periksi. Mutta kuinkas kävikään! Se määrä rasvoja, joilla olisin normaalisti selvinnyt Suomessa yhden talven yli, riitti Saksassa yli kahdeksi kokonaiseksi vuodeksi.

Täysin ilman oireita en sielläkään ollut, mutta se, että joutuu sivelemään kortisonivoidetta vähän käsitaipeeseen tai kaulaan silloin tällöin ei ole mun mittapuulla edes mikään ongelma.

Koska en muuttanut ruokavaliotani tai muita elämäntapoja, jotka voisivat ihon hyvinvointiin vaikuttaa, olen vakuuttunut että suurin syy – erittäin positiivisessa mielessä – oli Saksan kosteampi ilmasto. Tämä yhdistettynä aikaisin alkavaan kevääseen, pitkään syksyä jatkuvaan kesään ja lähes pakkaksettomaan talveen oli ihon hyvinvoinnin kannalta toimiva kombo herkälle hipiälle.

Suomessa lämmityskausi on alkanut ja sisällä ei tarvitse palella samalla tavalla kuin useissa Keski-Euroopan kodeissa, mutta vastapainona sisäilma – ja pian pakkasten myötä ulkoilma myös – on kuivempaa. Huomasin tämän heti lokakuun ensimmäisenä pakkasjaksona. Samantien alkaa nahka alkaa punoittaa, kutittaa, iho herkistyy ja tuntuu menevän rikki vaikka ei raapisi. Tähän mennessä Helsingissä on tänä syksynä ollut jo enemmän pakkasaamuja kuin Düsseldorfissa koko viime talvena!

Ylämäki alamäki, ylämäki alamäki

Elämäni ei onneksi ole ollut silkkaa ihokärsimystä, vaan vuosien varrelle on mahtunut useitakin myös todella hyviä jaksoja. Esimerkiksi meidän häiden aikaan ihossa ei ollut mitään vikaa – hämmästyttävää, tilanne olisi voinut olla myös täysi katastrofi. Muutama kuukausi myöhemmin häämatkan aikaan iho sitten ottikin ihan kunnolla osumaa, en oikein vieläkään tiedä miksi, ja paluumatkalla Fidjiltä, viimeistä vaihtolentoa Amsterdamissa odotellessa varasin suoraan lääkäriajan vielä samalle illalle Suomesta. Sisäinen kortisonikuuri ja antibiootithan siitä napsahti ja lääkäri ei kuulemma koskaan ollut nähnyt mitään sellaista.

Ihon hyvinvoinnilla on hämmästyttävän suuri vaikutus yleiseen mielialaan, jaksamiseen ja jopa itsetuntoon. Tätä ei välttämättä pysty täysin ymmärtämään, ellei ole itse kokenut jotain vastaavaa. Suuret sympatiani tässä kohtaa kaikille tavalla tai toisella samojen asioiden kanssa painiskeleville!

Vaikka odotan kunnollista lumitalvea, iloitsen samaan aikaan jokaisesta aamusta, joina lämpömittari näyttää vielä plussaa. Makuuhuoneessa pörisee ilmankostutin ja olen ottanut päästä-varpaisiin rasvauksen takaisin aamu- ja iltarutiineihini. Onneksi on jo marraskuun loppupuoli. Enää joulu- ja tammi- ja helmi- ja maalis- ja huhtikuun niin sitten helpottaa!

Kärsitkö atopiasta? Pistä jakoon toimivimmat parannusvinkkisi ja selviytymiskeinosi!

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply hannamarihenrika 25.11.2019 at 12:53

    Kyllä kärsin! Mun pahin painajainen ois, jos jostain syystä rasvat unohtuis kotiin ku lähden matkalle. 😀 Minun suurin ongelma on ihon auki raapiminen aina uudelleen ja uudelleen. Oon huomannut, että saan motivaatiota just matkoista siihen, että maltan olla raapimatta – esim. ajatus Dubain rannasta sai mut olemaan raapimatta viime talvena ja kun menimme Dubaiin keskellä talvea, tammikuussa, mun iho oli tosi hyvänä. Itse olen testannut myös kaiken maailman valohoidot mutta niistä en ole saanut huomattavaa apua, kun taas viikko auringossa auttaa jo kummasti (kunhan iho on eka siinä kunnossa että viitsi olla siellä rannalla…) Tämä lause kiteyttää aika hyvin mun ajatusmaailman ja tän hetkisen tilanteen: ”mutta se, että joutuu sivelemään kortisonivoidetta vähän käsitaipeeseen tai kaulaan silloin tällöin ei ole mun mittapuulla edes mikään ongelma.” Harmi kun mullakaan ei oo mitään semmosia vinkkejä mitä et varmasti olisi kuullut, tunnollinen rasvaaminen on itselläni ainoa apu (ja se, ettei raavi).

  • Leave a Reply