Aito ja alkuperäinen Tanskan Legoland

*Kaupallinen yhteistyö: Legoland Billund Resort & Legoland Billund

Koko perheen pitkä viikonloppu Tanskan Billundissa piti sisällään useamman mielenkiintoisen kohteen, mutta kyllähän se Legoland on se ykköskohde edelleen. Tämä Tanskan paikka on se aito ja alkuperäinen, paikka josta nämä kaikkien tuntemat rakennuspalikat ovat alunperin matkanneet maailmalle.

Legolandin huvipuisto kehittyi kuin varkain alueella olevan Lego-tehtaan ympärille, kun vuosi vuodelta useammat kiinnostuneet halusivat tulla ihmettelemään, miten näitä luovuuden rakennuspalikoita oikein tehdään. Vuonna 2018 Legoland julistikin jo 50-vuotista taivaltaan ja puisto kehittyy jatkuvasti.

Hyvät laitteet yli 100-senttisille

Nukuttuamme yön upouudessa Legoland Castle-hotellissa suuntasimme puiston porteille heti sen avautuessa perjantaina klo 10. Portilla ei ollut juurikaan ruuhkaa, ja hotellilta saaduilla rannekkeilla olimme vikkelästi sisällä. Meillä ei ollut mitään tarkempaa suunnitelmaa, miten lähteä kiertämään puistoa, vaan mentiin pitkälti lasten mielenkiinnon ja toiveiden mukaan. Nyt kun nuorimmaisemmekin Reetta on ylittänyt 100cm maagisen rajan, laitteita oli tarjolla jo huimasti aiempia huvipuistokäyntejä enemmän ja parasta olikin se, kun päästiin aina kaikki neljä yhdessä härveleihin.

Aloitettiin kuitenkin yhdestä klassikosta, Safarista, joka on erityisesti perheen pienimpien mieleen. Idea on tuttu mistä tahansa rekkarallista tai muusta ajelusta, mutta onhan nuo legoelukat nyt vaan siistejä!

Maailmanluokan huvipuistossa ilman maailmanluokan jonoja

Arkipäivä oli loistava valinta vierailulle, koska näin kuumimman kesäsesongin ehtoopuolella jonoja ei muodostunut juuri lainkaan. Pisin odotusaika laitteiden edustalla olevien kylttien mukaan oli 15min, joka on varsin kohtuullinen. Verrattuna vaikkapa Pariisin Disneylandiin, jossa sai maaliskuussakin räntäsateessa jonottaa pahimmillaan yli tunnin yhteen laitteeseen. Nyt vaan käytännössä käveltiin sisään! Tämä mahdollisti myös lempilaitteissa uusintakäynnin päivän lopuksi.

Laitetarjonnan puolesta testattiin lähes kaikki laitteet, joihin 100cm lapset pääsivät ja lisäksi esikoisen kanssa käytiin Haunted Housessa, jonne piti olla 110cm. Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut mikään todellinen kauhupaikka, vaan lähinnä sellaista huumorikauhua – ja kaikki luonnollisesti Lego-twistillä. Lasten lempilaitteiksi muodostui päivän päätteeksi Dragon ja Flying Eagle -vuoristoradat. Näistä ensimmäinen oli meidän Reetan ihka ensimmäinen vuoristorata, joten sillä saattaa olla tekemistä asian kanssa. Hurjapää mikä hurjapää!

Jahka pituutta tulee 120cm aukeaa ovet myös vielä isompiin vuoristoratoihin. Uusintakäyntiä odotellessa, koska aikuisetkaan eivät nyt ehtineet käydä tämän puolen tarjontaa kokeilemassa.

Ikuinen kuuma peruna: ruokailu huvipuistossa

Ruokailu huvipuistossa herättää aina kysymyksiä ja valitettavan usein myös pettymyksiä. Laatu ja hinta harvoin kohtaavat paikoissa, joissa vaihtoehdot ovat vähäiset. Meidän taktiikka oli syödä mahdollisimman runsas aamiainen hotellilla, yritä pärjätä jonkin verran omilla (Suomesta tuoduilla!) eväillä ja syödä sitten pikaisesti jotain ”oikeaa ruokaa”, jotta aikaa puiston kiertämiselle ja laitteille jäisi mahdollisimman paljon. Taktiikka toimi hyvin, lapset olisivat varmaan jaksaneet odottaa lounasta vielä pidempään kuin aikuiset, mutta nälkäkiukkua estääksemme ruokapaikaksi valikoitui Burger Kitchen. Lapset saivat toivomansa nuggettiannoksen ja juustohampurilaisen valtavilla ranskalaisilla ja miehen kanssa syötiin joku aikuisten burgeriateria puoliksi, juomia sai hakea automaatista oman mielen mukaan itse. Hintaa setille tuli n. 33 euroa.

Puiston alueella oli lukuisia pieniä välipalakiskoja, joista kylttien mukaan saisi pirtelöitä, jäätelöitä, jäähilejuomia ja kaikenlaista vastaavaa. Näistä suurinosa oli kuitenkin virailupäivänämme säpissä. Toisaalta valitsen paljon mielummin lyhyet laitejonot kuin avoinnaolevat herkkukioskit, veikkaan nimittäin näiden avaavan luukkunsa kuitenkin viikonloppuisin. Omien eväiden nauttiminen on sallittua, ja piknik-paikkoja oli silmiinpistävän paljon. Monilla puistovierailla olikin jopa kylmälaukut messissä ja tavaroita vedettiin saksastakin tutuilla kärryillä mukana.

Viiden tähden henkilökunta

Unohda tehtäviinsä kyllästyneet laitteenhoitajat, lapsia huomioimattomat aikuiset ja yleinen tympeys – nyt täytyy antaa täysin vilpitön ja kiittävä palaute ihan koko henkilökunnalle Legolandissa. Eikä vain huvipuistossa, vaan samoihin ystävällisiin ja huomioonottaviin asiakaskohtaamisiin sai tottua koko Billundin alueella.

Legolandissa hommaa oli vauhditettu tähtitarroilla. Saimme heti hotellin respasta viiden tähtitarran liuskan, ja ohjeistuksena oli antaa tähti ”hymyilevälle henkilökunnan edustajalle”. Yksi meni heti respan sedälle (veikkaan hänen saavan aika paljon tarroja) ja loput jaeltiin päivän aikana niin lasten kanssa miekkailemaan jääneelle laitteenhoitajalle, hauskalle vuoristoradan naiselle, joka leikkipyssytteli lasten kanssa radan toiselta laidalta odotellessamme vuoroamme ja vaikkapa lapset erityisesti huomioivalle tarjoilijalle hotellin ravintolassa. Näistä kohtaamisista tuli tosi hyvä mieli kaikille. Annettiin lasten usein päättää, keille tarrat annettiin ja Armin ja Reetta saivat itse käydä tarran antamassa. Oli ihanaa nähdä tähtitarran saavan henkilön aito ilo ja lapset saivat vielä joko haleja, high fiveja tai lentosuukkoja.

Ehtiikö kaiken yhdessä päivässä?

Koko päivän aikana ehdittiin yhteensä 16 laitteeseen, pidettiin leikkihetki ruuan jälkeen Duplo-alueella ja käytiin ihmettelemässä Atlantis-meriakvaario. Laitteet menivät kiinni klo 17 ja koko puisto klo 18. Meillä oli tosiaan hyvä päivä vierailulle, koska laitejonoissa seisomiseen ei hukkaantunut juurikaan aikaa. Siltikin oltaisiin helposti keksineet vielä koluttavaa toisellekin päivälle, ja silloin olisi toki voinut käydä uudelleen läpi ekan päivän suosikkeja.

Huvipuiston viimeinen tunti on kuin tehty Minilandin huikeiden Lego-rakennelmien ihasteluun ja tietenkin ostoksille kaupan puolella. Sekä Miniland että kauppa olivat paljon isommat kuin Saksan Legolandissa. Erityisesti Miniland yllätti koollaan. Tiedettiin, että jossain siellä pitäisi olla myös joku rakennelma Suomesta, mutta kovasta yrityksestä huolimatta ei onnistuttu sitä löytämään. Ruotsin lippuja näkyi kyllä, että oltiin ehkä lähellä.

Mutta siis tähän Minilandin kiertämiseen voisi hyvin varata aikaa toista tuntia. Varsinkin, jos haluaisi rauhassa ihastella kaikkia pieniä yksityiskohtia, vuoren rinteellä eli kiven syrjässä kapuavia kiipeilijöitä, pitkiä junaratoja tai Kennedy Space Centerin avaruusrakettia. Olipa siellä Neuschwansteinin prinsessalinnakin, joka juuri oltiin keväällä nähty Etelä-Saksassa ihan livenä!

Lego-kauppa oli puhdasta Lego-huumaa parhaimmillaan  – tai pahimmillaan, riippuen hieman katsontakannasta. Kauppa jakautui kahteen osioon, vasemmalla puolella oli NinjaGo-juttuja ja muita Technic-Lego-sarjan tavaraa, oikealla puolella enemmän Lego Friends-sarjaa ja ns. peruslegoja. Meillä olisi kotona Legoja ihan riittämiin, mutta jos nyt kuitenkin jotain pientä… Valinnanvaikeus meinasi iskeä ihan toden teolla, mutta hyviin matkamuistoihin päädyttiin.

Kauniita unia, Legojen kuvia

Koko päivän kruunasi majoittuminen tuliterässä Lego Castle hotellissa, josta oli vain muutaman minuutin kävely pääportille. Nukuimme ritariteemaisessa huoneessa, josta ei yksityiskohtia puuttunut. Katsokaa nyt vaikka noita sinisiä lippuja! Lapsille oli kerrossänky, jonka juurella laatikollinen legoja vapaasti rakenneltavaksi ja suora näköyhteys telkkariin, josta tuli 24/7 saman teeman piirrettyjä. Aamiainen ja illallisbuffa hoituivat alakerran ravintolassa ja jo pelkästään käytävillä kävely oli pieni seikkailu, koska tunnelmaa luotiin ritarimaisella taustamusiikilla.

***

Muut Legoland Billund Resortin vierailuun liittyvät jutut

Drive-in eläintarha Billundissa – Givskud Zoo

Lalandia – viihdekeskus ja vesipuisto Legolandin kupeessa

Legolandin hulinasta Frederician rauhaan

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Maija 20.10.2019 at 22:42

    Hyvä idea nuo tähtitarrat! Olisi voinut olla Saksassakin viime viikolla käytössä. Respa oli hyvinkin reipas ja iloinen, mutta monessa laitteessa oli väsähtänyt työntekijä, samoin ravintolassa. Hyvältä näyttää tuo uusittu hotelli.

  • Leave a Reply