Suomen suurin matkablogiyhteisö

Saksan kielen ylläpito on hankalampaa kuin luulin

Siinähän se otsikossa tulikin se olennainen. Reilun parin vuoden aikana opitun saksan kielen ylläpito on Suomessa paljastunut reippaasti haastavammaksi kuin olin kuvitellut. Ajattelin kirjoittaa tällaisen missä mennään postauksen, ja kiitos sinulle lukijani, joka tästä aiheesta erikseen kyselit Instagramissa!

Kielitaito ennen paluumuuttoa

Tilanne ennen paluumuuttoa oli itselläni se, että olin läpäissyt kielikurssipaikkani epävirallisen B1-tason kokeen. Lisäksi työskentelin pienessä toimistossa, jossa tein töitä pääasiallisesti saksaksi ja se mitä jäi puuttumaan, paikattiin englannilla. Ääntämiseni kehittyi jatkuvasti, mutta ei missään nimessä ollut lähelläkään täydellistä. Ymmärsin suht hyvin lähes mitä tahansa puheena olevaa aihetta vaikkapa radiosta ja luettuna myös hankalampia tekstejä. Olen myös hyvä arvaamaan ja muodostamaan parhaita veikkauksia kontekstin perusteella. En pelännyt yrittää puhua saksaksi, mikä oli ehkä se kaikkein tärkein oppi.

Lapset olivat ehtineet päiväkodissa saavuttaa mielestäni vallan mainion kielitaidon. He ymmärsivät käytännössä kaiken mitä heiän tarvitsikin (toki uusia sanoja tulee varmasti enemmän eteen kuin natiiville) ja osasivat muodostaa oikeaoppisempia sivulauseita kuin minä. Kovin satunaisesti – siis oikeastaan harmittavan harvoin – kuulin heidän oikeasti puhuvan saksaa. Minulle he eivät käytännössä koskaan puhuneet mitään saksaksi, kuin korkeintaan joitain lyhyitä heittoja. Välillä erityisesti nelivuotiaalla meni kielet hieman sekaisin.

”Äiti, mikä on Sprudelwasser saksaksi?”

”Sprudelwasser on rakas saksaa, se on kuplavettä suomeksi”.

Enemmän meillä saattoi kuulua saksalaisia lastenlauluja, kun lapset lauleskelivat jotain päiväkodissa oppimaansa. Mukava aivopähkinä itselle oli aina välillä yrittää etsiä Spotifystä tai YouTubesta lapsille tietty laulu. Vihjeenä oli usein pari sinnepäin sanottua sanaa ja mahdollinen koreografia. Että siitä sitten vaan etsimään. Hämmästyttävän usein onnistuin.

Suunnitelmani kielitaidon ylläpitämiseksi

Ei tässä nyt rehellisyyden nimissä ollut mitään kovin loppuun saakka hiottua suunnitelmaa, mutta joitain tavoitteita kuitenkin. Olin ajatellut, että kaikki piirretyt mitä katsotaan, näkyvätkin meillä jatkossa saksaksi. Lisäksi tähän voisi lisätä erilaiset satu-cd:t eli nykyisin vaikkapa Spotifyn valikoimasta jotain kuunneltavaaa tarinaa lapsille. Saksankielistä lastenvahtia aloin etsimään samantien, ja kaksi eri nuorta naista meillä kävikin jo kesän aikana muutaman kerran. Näiden lisäksi olin löytänyt lähistöltämme saksankielisen kerhon, joka kokoontuisi joka lauantai.

Näiden lisäksi ajatuksissani siinsi ajatus pyrkiä tutustumaan johonkin Saksasta Suomeen muuttaneeseen perheeseen, joiden kanssa voisimme treffailla silloin tällöin. Au pair olisi toki myös mielenkiintoinen vaihtoehto, josta itse aina välillä haaveilen, mutta sitä ei oikeastaan tosissaan harkittu kuitenkaan missään vaiheessa.

Itse päätin jatkaa Deutsch Perfekt -lehden tilaustani, kaivelin kansalaisopiston saksan kursseja aikuisille, googlailin kielikahviloita Helsingistä ja mietin tandem-puhekaverin hankkimista.

Paluumuuton jälkeen

Suureksi ilokseni kuulin lastenhuoneesta soljuvaa saksan pulputusta, kun Armin ja Reetta touhuilivat keskenään. Heillä selvästi oli leikkikielenä saksa, ja tuntui kuin he haluaisivat nyt korostaa sitä, kun ympärillä kuuluu pelkkää suomea.

Iloni väljähtyi kuitenkin nopeammin kuin mihin olin valmistautunut. Jo parissa viikossa (!) saksa alkoi vähä vähältä väistyä leikeistä. Nyt kun paluumuutosta on reilut neljä kuukautta, saksaa ei kuule lasten suusta enää juuri lainkaan.

En tiedä missä unelmalinnoissa elin suunnitellessani kielitaidon ylläpitoa. Totuus on, että se vaatii todella suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja jatkuvaa työtä. Netflix-sarja silloin tällöin tai paristi muutaman tunnin ajan käynyt lastenvahti ei voi koskaan korvata seitsemän tunnin päiväkotipäivää ja saksankielistä asuinympäristöä. Toki tämä olisi pitänyt arvata. Tunnen ajoittain suurta harmitusta ja pettymystä, jopa surua siitä, että joudun myöntämään itselleni, että olen pakotettu laskemaan rimaa kielitaidon säilyttämisen suhteen – ja rajusti.

Mitäs nyt sitten?

Yritän olla kieriskelemättä liikaa harmistuksessani ja keskittyä tekemään sen verran, mitä tällä hetkellä on mielekästä. Jatkamme piirrettyjen ja leffojen katsomista saksaksi aina silloin tällöin. Kuuntelemme edelleen tuttuja saksalaisia lastenlauluja. Lapset ovat sen verran kuitti nyt pidentyneistä hoitopäivistä, ja niiden päälle on vielä harrastuksia, joten tuntuisi turhan raskaalta yrittää ympätä tähän yhtälöön vielä jotain tuntematonta saksankielistä lastenvahtia. Kielikerho paljastui enemmän kielikylpyhenkiseksi ja turhan kalliiksi.

Toivon kovasti, että Armin pääsisi aloittamaan ensi syksynä saksan opinnot aloittaessaan koulun. Minun pitäisi vaan vielä vakuuttaa 14 muuta alueen ekaluokkalaisten perhettä siitä, että saksa olisi tosi jees ykköskieleksi, jotta opetusryhmä perustettaisiin.

Minä kerään yöpöydän kulmalle niitä Deutsch Perfekt -lehtiä, joita olen hädintuskin ehtinyt (lue: jaksanut) avata.

Keskitymme mielummin tällä hetkellä ensisijaisesti siihen, että totumme nykyiseen arkirytmiin, jossa on kaksi täysipäiväisesti töitä tekevä aikuista. Keskityn mielummin kuuntelemaan, mitä lapseni haluavat minulle päiväkodin ja eskaripäivän jälkeen kertoa. Keskityn mielummin siihen, että kannustan lapsia löytämään omat paikkansa uusissa ryhmissä, että he saisivat uusia kavereita ja osaisivat olla reiluja kaikille.

Keskityn mielummin siihen, että en ole itse ihan rättipuhki jouluun mennessä.

Tukeudun ajatukseen: Kokemuksesta tiedän nyt, että uuden kielen oppiminen onnistuu, kun siihen on mahdollisuus. Minä pystyn, lapset pystyvät. Jos vain tulee tarve, niin me pystytään siihen. Pysyvä kaksikielisyys taitaa kuitenkin nyt jäädä haaveeksi.

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Vihreän saaren emäntä 6.10.2019 at 22:40

    Tosiasia taitaa valitettavasti olla se, että lapset ovat sen verran laiskoja, että kun he saavat asiansa läpi sillä helpoiten ilmaistavalla kielellä, niin se on sitten siinä. Lapsesi ovat kuitenkin asuneet kaksi vuotta saksankielisessä ympäristössä ja oppineet kielen, joten uskon, että kun mahdollisuus tulee (kuunnella tai puhua kieltä), he kyllä selviävät siitä mainiosti eli ei se opittu kieli heiltä mihinkään häviä.
    Tsemppiä arkeen ja sen pyöritykseen!

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 7.10.2019 at 08:08

      Kiitos tsempeistä! Tämä oli hyvä pointti, tuo lasten taipumus hieman luistella sieltä mistä on helpointa, näinhän se toki on. Ei heillä tietenkään ole minkään sortin intressiä pitää saksaa aktiivisena 😀 Ehkä tämä harmautuva syksy saa mieleni vähän apeaksi, ja näkee tilanteen huonompana kuin se oikeasti onkaan.

  • Reply Eichhörnchen 6.10.2019 at 23:03

    Olen kuullut, että Helsingissä on saksalainen koulu. Olisiko se vaihtoehto?

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 7.10.2019 at 08:10

      Kyllä vain, sellainen on keskustassa Kampissa. Periaatteessa olisi vaihtoehto, mutta sitten kun mietin käytännön kannalta, en ole enää yhtään niin varma. Koulumatkan menisi reippaasti enemmän aikaa kuin alle kilometrin päässä olevaan lähikouluun enkö haluaisi laittaa ekaluokkalaista kulkemaan pitkää matkaa yksin keskustaan.

  • Reply Senna 7.10.2019 at 15:52

    Valitettavasti se vaan on niin! Harmihan se on mutta arkipäivän pyörityksessä se on vaikeaa ja raskasta. Itse olin ranskankielisessä tarhassa ja sen jälkeen koulussakin oli ekalta luokalta saakka ranskaa mutta edes se ei ollut tarpeeksi. Ylioppilaaksi kirjoitin ja ranska oli ollut aina ykkös kielenä mutta tänä päivänä en ymmärrä puheesta melkein mitään. Saksa on niin vaikea kieli kuin myös suomi. Luulen että tässä meidän vuoden aikana suomessa lasten opettajat tulevat oppimaan enemmän saksaa kuin mitä pojat suomea! 😂 Mutta onhan se mahtava kokemus ja vaikka lapset siitä suht kaiken tulevat unohtamaan niin kyllä se on heitä kasvattanut, tehnyt rohkeemmaksi ja suurentanut horisonttia!

  • Reply Auli 25.10.2019 at 00:04

    Helsingissä on myös Goethe-Institut, jossa oli kiva käydä välillä. Opiskelin itse saksaa Yliopistossa ja tykkäsin heidän tarjonnastaan.

  • Reply Satu 16.3.2021 at 13:01

    Tuo on kyllä totta, että kielen ylläpito on se haastavin asia. Itsekin asuin aikoinaan vuosikausia Saksassa, mutta muutama vuosi paluumuuton jälkeen kieli oli lähes kokonaan kadonnut. Asiaan ei ole muuta ratkaisua kuin kielen käyttäminen ja ehkäpä kielikoulutus. Lapsille tärkeintä on varmasti, että pääsee vain puhumaan normaalissa arjessa, tuo Au pair ei välttämättä olisi hullumpi idea.

  • Reply Sis 19.3.2021 at 08:34

    Hei! Olisi kiinnostavaa kuulla tästä nyt vähän pidemmän ajan jälkeen. Oletteko saaneet pidettyä saksan edes jollain tapana mukana perheen menossa?

    Terkkuja Sveitsistä, missä meidän lapset juuri opettelee ranskaa, ja minä jo murehdin muutaman vuoden päästä häämöttää Suomeen paluuta. 😀

    • Reply Sari 14.5.2021 at 07:10

      Minuakin kiinnostaa kuulla, mitä on löytynyt. Ihmettelen, miten S2-oppilaiden äidinkieltä on tuettu vuosikausia, mutta paluumuuttajan perheen lasten kielirikkautta ei tueta. Samaan aikaan valitetaan koulujen kielivalikoiman kapeutumista. Minullakin 10- ja 8-vuotiaat koulussa täysin puhuneet ja saksaksi lukemaan oppineet lapsenlapset. Harmi, jos näin etäkaudellakaan ei ole mitään kehitetty ympäri Suomea asuville paluumuuttajaperheille.

      Löytyisiköhän rahoitusta, jos Hausfrau, Oma ja vaikka miniäni laittaisi ideariihen pystyyn ja kehittäisimme virtuaalisen ja leikkimielisen ”Deutschkoulun” saksan kielen ylläpitoon? Jos kiinnostaa,
      minuun voi ottaa yhteyttä. Intohimoni ovat kasvatusalan hankkeet!

      • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 12.7.2021 at 08:56

        Hei! Ekaluokkalainen ei valitettavasti saanut koulussa aloitettua saksan kieltä – halukkaita oli vain 3, kun ryhmän toteutumiseen olisi vaadittu min. 15 oppilasta. Joten englannilla mennään. Saksan osalta pieni oljenkorsi on ollut yksityisen kielikoulun järjestämä Deutsche Club, joka on 45min kerran viikossa. Sillä ei mennä kuuhun, mutta jos nyt jotain edes. Lapsi on tykännyt, vaikka opettajanvaihdos kesken kauden hieman surettikin.

        Nuoremmalla lapsella (nyt 6v) saksa on lähinnä enää muisto vain, sanan sieltä ja toisen täältä osaa ja tunnistaa, jos jossain puhutaan saksaa.

        Jaksan uskoa, että jos meidän perheellä tai lapsilla tulee tulevaisuudessa tarvetta oppia saksaa uudelleen – tai jotain muuta kieltä – siihen on valmiudet vaikka tuo ylläpito ei nyt onnistunutkaan.

        Suomen kielen ylläpitoon maailmalla on tarjolla loistavat Suomi-koulut, luulisi että saksalaiset olisivat kehittäneet jotain samanhenkistä…?

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 12.7.2021 at 09:02

      Terveisiä Sveitsiin – se on uskomattoman kaunis maa! <3

      Ranska on kaunis kieli, itse aloitin sen opiskelun A-kielenä 3. luokalla. Harmittavan vähän vaan on tullut tilanteita, jolloin sitä olisi tarvinnut :/ Jos tavoitteena on saada ylläpidettyä ranskan kieltä Suomessa, niin sanoisin nyt omasta kokemuksesta että se tosiaan voi vaatia enemmän eforttia kuin alkuunsa ajattelee. Mutta keinojahan on: au pair, lastenhoitaja (joku vaihto-opiskelija esim), musiikki, piirretyt, kirjat (äänikirjat?) ja toki riippuen alueesta, mahdollinen koulun puolelta tuleva tuki ulkomailla opitun kielen ylläpitoa varten. Tsemppiä ja oi nauttikaa Sveitsistä!!

    Leave a Reply