Neuschwanstein – supersuosion saavuttanut satulinna

Kun ajatellaan klassista satulinnaa, mieleen tulee usein ensimmäisenä sellainen Prinsessa Ruususen linna, jonka Disney on mielikuviimme iskostanut. Tuonkin mielikuvituksen tuotteen taustalla sanotaan olevan oikea linna, ja se linna on tämä, Schloss Neuschwanstein Etelä-Saksassa.

Linna on yksi maan suosituimmista turistikohteista, ja siellä kerrotaan vierailevan noin 1,4 miljoonaa vierailijaa vuosittain.

Linnaksi tämä yksilö on verrattain uusi, vuosina 1868—1892 rakennettu valkoinen, valtavan kokoinen kaunistus ihannoi keskiaikaista ritarilinnatyyliä. Baijerin kuningas Ludwig II rakennutti linnan itselleen ihan yksityiseksi asunnoksi, mutta kustannukset nousivat suuruudenhullujen suunnitelmien kanssa, kuningas velkaantui pahasti ja lopulta hänet syrjäytettiin vallasta vain muutama päivä ennen kuolemaansa. Ludwig II ehti yöpyä vain 11 yötä unelmiensa linnassa.

Bussilla edullisesti linnalle ja takaisin

Huikealla vuosittaisella vierailijamäärällä voi olla aika varma, että menipä paikalle mihin vuodenaikaan tahansa, paikalla on muitakin. Kun tämän faktan muistaa ja ottaa siihen lisäksi vielä vähän extrahermoja mukaan, vierailu on varmasti keskimääräistä mukavampi. Toukokuussa aamupäivällä parkkipaikalle mahtui ihan hyvin, mutta kehottaisin kuitenkin tulemaan ajoissa etenkin kesäkuukausina. Opasteet olivat tarpeeksi selkeät ja parkkimaksu alkaen 6 euroa per päivä.

Turistiryhmien busseja ajelehti tasaisena virtana ja niistä purkautui aasialaisia ja jenkkiläisiä usein turhan kevyissä vetimissä kalsakkaan kevätsäähän. Pieni takatalvi oli yllättänyt Schwangaun alueen edellisenä päivänä ja maassa oli paikoitellen lunta nupullaan olevien voikukkien juurella. Onneksi meillä suomalaisilla oli edelleen toppaa ja goretexiä päällä, joten ei tullut vilu eikä märkä missään vaiheessa.

Koska itse linna on korkealla rinteessä, meidän piti ensin selvittää, miten sinne oikein pääsisi. Parkkipaikkojen keskeltä voi ostaa liput shuttle-bussiin, jolla pääsee ylös linnalle ja halutessaan myös alas. Hinta oli varsin kohtuullinen, lapset ilmaiseksi ja aikuisilta 3 euroa meno-paluu. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto. Kävely ylös kestäisi noin 40min – ilman lapsia. Romantiikanhaluisille oli tarjolla hevoskärryt, joista toivottavasti mahdollisimman moni kieltäytyy nyt ja tulevaisuudessa. Busseja lähti ylös parinkymmenen minuutin välein.

Kuva: www.neuschwanstein.de

Bussit jättävät matkustajat kääntöpaikalle, josta on vielä hieman kävelymatkaa linnalle. Reitin mutkitellessa näimme ensimmäisiä vilauksia valkoisista torneista ja ihailimme maisemaa alas laaksoon.

Linnan näkee parhaiten Marienbrückeltä

Se kuvakulma linnasta, joka lienee monille tutuin, avautuu suoraan Marienbrückeltä eli Marian sillalta. Pöllat-joen yläpuolelta, 90 metrin korkeudessa kulkevalla sillalla astutaan leveiden puulautojen päälle. Kehikko ja aidat ovat sentään metallista, mutta voisin sanoa, että heikkohermoisempaa saattaisi täällä hirvittää. Linnan ikkunasta kuvattuna Marienbrücke on tuo pieni vaalea pätkä kahden kallion välissä, rotkon yllä.

Ennen astumista sillalle epämääräinen digitaalinen infotaulu pyöritti lukuja, joiden päättelimme laskevan sillalla olevien henkilöiden määrää. Maksimi näytti olevan 400, mutta ohjetta ei näyttänyt kukaan noudattavan – jos se nyt edes tuota tarkoitti. 35 metriä pitkälle sillalle lappasi väkeä ihan tasaiseen tahtiin. Onneksi luin vasta matkan jälkeen, että tämä silta on muutamallakin nettisaitilla (esim. täällä ja täällä) rankattu yhdeksi maailman vaarallisimmista silloista.

Kuulemani mukaan silta ei ole aina auki, se voidaan sulkea esim. huuonojen sääolosuhteiden vuoksi. Meillä kävi siis siinä mielessä hyvä tuuri, että ylipäänsä päästiin sillalle ja vieläpä niin, ettei se ollut aivan niin tupaten täynnä kuin mitä matkailussivustojen arvosteluista olisi voinut olettaa.

Syy mennä sillalle on kuitenkin ilmeinen: näkymät Neuschwansteinille.

 

Varaa liput etukäteen netistä

Eli tee juuri niin kuin minä sanon, ei niinkuin minä teen. Muistan kaverini sanoneen, että Neuschwansteinille on hyvä varata liput netistä ennakkoon – ja tämä tarkoittaa vähintään kaksi päivää aikaisemmin. Havahduin tähän matkan pyörteissä liian myöhään, joten päädyimme rehellisesti kokeilemaan onneamme lipunmyynnillä. Liput voi ostaa joko Ticket Centeristä parkkipaikkojen läheisyydestä ennen nousua linnalle. Tai sitten jättää todella viime tippaan (kuten me) ja tiedustella tilannetta linnan sisäpihan tiskiltä.

Linnavierailu on mahdollinen vain opastetulla kierroksella. ”Opastus” on käytännössä audioguide-laitteet, jotka otimme taas aikuisille englanniksi ja lapsille saksaksi, jotta hekin ymmärtäisivät edes jotain. Kierroksella kuljetaan oman oppaan johdolla suht isossa ryhmässä. Harmittavasti oppaan tehtäväksi jäi lähinnä toivottaa meidät pikaisesti tervetulleiksi, tarkistaa että kaikkien audioguidet toimivat ja pitää ryhmä kasassa ja liikkeellä tarpeeksi rivakkaa tahtia.

Vierailijoiden määrä linnassa on tosiaan päätähuimaavaa, ja miettikääs tätä: Linna on avoinna yleisölle 361 päivänä vuodessa kesäaikaan klo 9-18 ja talviaikaan klo 10-16. Opastettuja kierroksia noin 30 hengen ryhmissä lähtee kaikkien näiden tuntien aikana 5 minuutin välein.  Aikamoista liukuhihnameininkiä, mutta minkäs teet.

Nämä faktat huomioonottaen olin todella hämmästynyt, että saatiin linnan sisäpihan lipunmyynnistä jonottamatta tiketit tunnin päästä lähtevälle kierrokselle. Oman lähtöajan koittaessa kannattaa olla ajoissa paikalla. Sisäänkäynnillä on selkeät näytöt, joista näkee ryhmän numeron ja sisäänpääsyajan. Saksalaisella tehokkuudella tämäkin hoidetaan! Hinta aikuiselta mielestäni kohtuullinen 13 euroa, lapset ilmaiseksi. Käytettiin odotteluaika tutkimalla linnan sisäpihaa ja syömällä vähän eväitä, alueella on ainakin kioskipalveluita (muista käteinen, ollaan Saksassa!) mutta omat eväät ovat hyvä lisä.

Kierros linnan sisätiloissa

Ryhmäkierros linnan – joka on edelleen kesken ja välillä toki myös osittain remontissa – sisätiloissa kestää noin puolisen tuntia, mutta siinä ajassa ehtii nähdä huoneen jos toisenkin. Rakennus on tosiaan tehty näyttämään vanhemmalta kuin mitä oikeasti on eikä sen koristeluissa ole säästelty aikaa eikä vaivaa. Erityisesti yli 5 metriä korkea valtaistuinsali – josta puuttuu vain valtaistuin – oli mahtipontisen näköinen kimalluksineen. Linnan sisätiloissa ei ollut luvallista kuvata, joten en voi jakaa kuvia sieltä.

Hyvä syy mennä itse paikan päälle? Näin tietysti, mutta voit myös vilkaista komeat panoramakuvat täältä.

Kierrokselle ei voinut ottaa lastenrattaita eikä isoja reppuja. Ne voi jättää sisäpihan lipunmyynnin viereisiin säilytyslokeroihin. Joskaan tämän reppuasian kanssa ei näytetty olevan turhan tarkkoja.

Jos linnassa olisi voinut liikkua omaan tahtiin, siellä olisi helposti vierähtänyt pidempään kuin puoli tuntia. Hieman hätäiseltä kierros siis tuntui, mutta hitaampi kiertovauhti tarkoittaisi tietenkin vähemmän kävijöitä ja sitä kautta vähemmän pääsylipputuloja. Linnasta kuitenkin pidetään selvästi hyvää huolta, osa sen julkisivusta oli pitkälti rakennustelineiden peitossa samoin kuin suuri laulajien sali sisällä.

Turistikierros ei olisi turistikierros ilman loppuhuipentumaa eli matkamuistokauppaa. Vaikka ajatukseni on, ettei mitään turhaa p*skaa kannata ostaa, ehkä jotain pientä kuitenkin? Mukaan lähti jääkaappimagneetti ja lapsille pienet muistot myös. Saanko esitellä Prinsessa Reetta I ja Ritari Armin:

Suloinen Schwangaun kylä

Kokonaisuudessaan meillä meni linnan alueella yhteensä 4 tuntia ilman minkään sortin ajallista optimointia, eli nopeamminkin onnistuu jos kiire meinaa olla. Toki huippusesongilla väkeä voi olla sen verran reippaasti, että sitä aikaa kannattaa kuitenkin varata. Olisi ikävää olla tällaisissa ”kerran elämässä” -paikoissa jäniksen selässä. 

Nukuttiin kaksi yötä läheisessä Schwangaun pikkukylässä, Bei Weirich -hotellissa, jossa aika oli pysähtynyt jonnekin 1930-luvulle ja paikan respana, aamiaiskokkina ja jokapaikan höylänä toimi mitä suloisin vanha herra. Jos etsit modernia viiden tähden paikkaa, älä yövy täällä! Jos sen sijaan haluat tukea vanhan herran elämäntyötä (oletan näin, ei faktaa), valinta ei ole hullumpi.

Joutsenet olivat Neuschwansteinin (= ”uusi joutsen kivi”) rakennuttajan Ludwig II:n lempilintuja, ja niitä näkyi alueella siellä ja täällä. Jopa mun parsakeitossa, jonka nautin kivenheiton päässä meidän hotellilta olevan Hotel Weinbauerin ravintolassa. Suositus tälle! Ja lähi-Rewestä löytyi vallan mukiinmenevä luomu-Riesling, jota voi jos jostain vielä pullon laatikollisen saisin…

Pakko kertoa pieni lopputarina: Hotellimme harmaantunut ja hidasliikkeinen herrasmies tarjoili meille ensimmäisenä aamuna aamiaisen pöytään: sämpyläkori, voit ja hillot, kaakaot lapsille ja kahvit aikuisille. Hän sattui samalla kysäisemään, haluaisimmeko jotain muuta? Kysymys oli kohteliaan retorinen, mutta Armin vastasi siltä istumalta, että hän haluaisi croissantteja, bitte. Herra pahoitteli, ettei hänellä nyt ollut niitä.

Arvaatteko mitä tapahtui seuraavana aamuna? Kyllä vain, aamiaiskorissamme oli sämpylöiden lisäksi croissantit. Vielen Dank! 

Hausfrau kuittaa päivänsä prinsessana!

***

Neuschwansteinin nettisivut englanniksi

***

Tämä juttusarja käsittelee toukokuussa 2019 tekemäämme roadtrippiä Sveitsissä (ja vähän Saksassakin). Kategoriasta ”Matkailu maittain – Sveitsi” löydät kaikki muut sarjan jutut. Tervetuloa mukaan!

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply TravelAinu 19.11.2019 at 13:06

    Moi Jenni,
    Pakko kysyä noista hevoskärryistä, kun tuli tunne, että meiltä on jäänyt jotain huomaamatta tai sitten asiat on muuttuneet. En halua suositella niitä kenellekään, jos hevosia kohdellaan huonosti.
    Tässä meidän kokemus n. neljän vuoden takaa:
    Me suostuttiin kerran lasten pyyntöihin mennä niillä kärryillä alas Linnalta. Jouduttiin kuitenkin odottamaan, että hevonen on pitänyt juomahetkensä loppuun (odotettiin n. 15min.). Samalla lapset pommittivat kuskia kysymyksillä (myös koko matkan alas) ja saimme tietää hevosten persoonallisuuksista, sukuhistoriasta, käytettävästä varustuksesta ym. Alhaalla odotti kuljetusvaunu hevosille kotiin ja työvuoroon tulivat uudet hevoset. Meidän kokemus oli se, että hevosten hyvinvointi tuli asiakkaiden edelle ja hevosia rakastettiin ja kunnioitettiin ja niiden ei tarvinnut tehdä pitkää päivää. Hevoset olivat suuria lihaksikkaita työhevosia, jotka ovat eläneet aina vuoristo-olosuhteissa ja kaksi hevosta veti aina yhtä kärryä. En myöskään nähnyt, että hevosilla olisi ollut mitään hiertymiä.
    Alueella on kyllä varmana useampia yrittäjiä, mutta toivoisin, että Saksan viranomaiset pitäisivät huolta siitä, että mitään eläinrääkkäystä siellä ei pääsisi harjoittamaan.

  • Leave a Reply