Pieniä käynnistysvaikeuksia

Testing, testing…

Kyllä, nähtävästi näppäimistö toimii edelleen ja muistan mikä blogini nimi on.

Olin osannut ennakoida töihinpaluun lyttäävän erityisesti alkuun vapaa-ajan energiatasot alaspäin, ja en olisi voinut olla enempää oikeassa. Viime viikonloppuna tankkasin lähinnä unta, siltä osin kuin se vaan tällä hetkellä on mahdollista. Ja jotta arjen vaikeuskerrointa voisi vielä vähän korottaa, lisätwistin tähän viikkoon on tuonut vielä Miehen kuuden päivän työmatka.

Päässäni pyörii jatkuvalla toistolla erinäisiä asioita, joista osa toistuu päivittäin, alkaa muodostua rutiineiksi ja osa taas pomppaa mieleen tuon tuosta, että apua olikos se ja se juttu tänään, huomenna vai kenties eilen? Eväät, vaatteet, kumpparit, reppu, jalkapallon vanhempainilta, päiväkodin täivaroitus, metsäretkipäivä… Palaveri, koulutus, kaiken uuden opettelu, uusien työjargonsanojen googlaus kotimatkalla (sanokaa pliis, etten ole ainut joka tekee tätä!).

Lapsilla on harrastuksia kolmena arkipäivänä, ja teen jatkuvia laskelmia, millä kellonlyömällä lähden töistä, jotta ehdin päiväkodille, jotta ehdimme syömään, jotta ehdimme futiskentän laidalle ja jos vaikka ehtisi hetken rauhoittua kotona ennen iltasatua? Ja sama aamulla toisinpäin.

Sanotaanko nyt vaan nätisti, että pikkasen eri meininki kuin mitä se arki oli Saksassa. Ja nimenomaan erilainen, taas kerran, ei suoranaisesti parempi tai huonompi, vaan erilainen. Tällaisen arjen pyöritys ei olisi onnistunut Saksassa ei sitten mitenkään. Ainakaan ilman jotain supervoimia. Päiväkodin aukiolot, lasten saamat hoitotunnit (max. 35h/vko), harrastusten alkamisajat… Kaikki tuntui olevan suunniteltu sen mukaan, että toinen vanhempi tekee vähintäänkin lyhyempää työpäivää.

Nostan tässä samalla nöyränä hattua kaikille niille perheille, jotka kohtaavat tällaisen tiukkatahtisen arjen jo lasten ollessa pienempiä. Eskarilainen ja nelivuotias ovat jo kuitenkin vähän isompia – monessa maassa he olisivat jo koululaisia! – eikä esim. ikävä ehdi päivän aikana iskea niin pahasti.

Ja mitä tulee siihen parjaamaani pakolliseen lepohetkeen – sanon nyt että olkoot. Alkuviikkoina, kun päiväunet sotkivat meidän iltanukahtamiset, lapset olivat vielä vähän lyhyempää päivää hoidossa. Nyt, kun hoitopäivät venyvät monesta virityksestä huolimatta selvästi pidemmiksi kuin aiemmin, ei se huilihetki näyttäydy enää niin huonossa valossa. Lapsetkaan eivät jaksa valittaa siitä enää ihan niin paljon kuin alkuunsa.

Mutta siis: tällainen pikapäivitys tällä kertaa. Hengissä ollaan, töissä on kivaa ja eiköhän tämä kaikki muu sen ympärillä lutviudu, kun vielä vähän opetellaan. Normaalisti nappaisin tällaiseen juttuun jonkun ajankohtaisen luontokuvan, mutta ei mulla ole nyt ollut aikaa jäädä mitään syksyn lehtiä tiiraamaan. Sen sijaan olis tällainen hätäinen ”kipitän bussipysäkille” -selfie.

***

Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Maria 11.9.2019 at 21:26

    Kyllä lapsiperhearki onnistuu Saksassakin. 😁 Meillä tosin lapset on jo koulussa ja jokaisella on useampi harrastus. Ja lisäksi sitten itsellä on harrastuksia ja tietenkin lemmikkieläimetkin vie aikaa.

    Erona Suomeen on, että ihmiset pitävät yhtä ja apua saa aina tarvittaessa isovanhemmilta, ystäviltä tai vaikka naapurilta.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 15.9.2019 at 20:36

      Tietysti onnistuu, mutta olisin kokenut sen meillä äärimmäisen vaikeasti toteutettavaksi ilman näitä turvaverkkoja isovanhemmista tai naapureista. Au-pair olisi voinut olla siinä kohtaa varteenotettava vaihtoehto…? Ja toki kun lapset eivät olleet vielä siinä iässä, että olisivat voineet olla tai kulkea jonnekin itsenäisesti…

  • Reply Katriina 13.9.2019 at 00:59

    Huomasit varsin osuvasti, että Saksassa kaikki on suunniteltu niin, että toinen vanhemmista tekee lyhempää työpäivää. Osa-aikatyö mahdollistaa sen, että ei tarvitse sanoa itseään irti, eikä koulutus ja työtaito mene hukkaan. Kun lapset lähtevät pesästä, naisilla on vielä 20 vuotta aktiivista työuraa ennen eläkeikää ansaita kunnollinen työeläke. Entiset kotiäidit ovat nyt vanhana köyhiä, koska eivät ole maksaneet sosiaalivakuutuksia. Saksassa ei ole kansaneläkettä eikä sairaanhoitoa makseta veroista.
    Itse olin liian vanha oppimaan onnelliseksi kotiäidiksi vaikka kuinka kovasti yritin.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 15.9.2019 at 20:39

      ”Osa-aikatyö mahdollistaa sen, että ei tarvitse sanoa itseään irti, eikä koulutus ja työtaito mene hukkaan.”

      Tuo on todella, todella hyvä pointti!! Välillä tuntuu, ettei Suomessa juurikaan ymmärretä tuota näkökantaa. Kaikki tai ei mitään, myös työtunneissa. Tai sitten vähemmän tunteja, saman verran töitä, vähemmän palkkaa.

      Ja kyllä: poikkeuksiakin varmasti on, kuten aina.

    Leave a Reply