Suomalaista päiväkotia ei ole vielä takana kovin pitkää taivalta, jotta voisin puhua mistään kokemuksen syvällä rintaäänellä. Tässä alussa tuleekin enimmäkseen kiinnitettyä huomiota niihin pieniin eroihin Suomen ja Saksan käytäntöjen välillä. Joistain asioista voin olla mieltä että Suomessa menee paremmin, joissain taas kallistun Saksan mallin puolelle. Moni asia tehdään vain eri tavalla, joka ei ole sen huonompi tai parempi kuin toinen.
Paremmin olevista asioista Suomen puolella on esimerkkinä joka sään ulkoilu. Ainakin meidän lapsien käytöksestä ja yleisestä olemisesta huomaa helposti sen, ovatko he päässeet ulkoilemaan vaiko eivät. Saksassa jouduin monena päivänä hoitamaan lasten ”ulkoiluttamisen” päiväkotipäivän jälkeen, koska muuten olisi ohjelmassa olisi ollut lähinnä seinille hyppimistä (ensin lapset ja sitten äiti).
Mutta yksi asia hiertää tällä hetkellä suomalaisessa päiväkodissa – ja myös eskarissa – ylitse muiden, nimittäin pakollinen päivälepo. Nopealla lähipiirin haastattelulla ja pikagooglauksella kyseessä on jokasyksyinen polemiikki, kun perheissä ja päiväkodeissa sovitellaan yhteen erilaisia käytäntöjä – ja niitähän tuntuu riittävän hoitoyksiköstä ja perheestä toiseen.
Ei päiväunia kahteen vuoteen
Hieman taustaa meidän lasten päikkärinukkumisesta näin alkuun: Armin nukkui onnellisena päikkäreitä hieman yli nelivuotiaaksi. Tunti pari päivällä ja sen päälle 12h yöllä. Sitten päikkärit jäi pois ja yöllä on vedettu kellon ympäri keskeytyksettä parin vuoden ajan. Reetta on selvästi vähäunisempi; hän lopetti unet noin 2,5-vuotiaana. Ja yöuniksi riittää 11 tuntia vaikka ikää on kaksi vuotta vähemmän kuin isoveljellä. Näin ne kaksi samojen vanhempien kaksi lasta voivat vaan olla erilaisia.
Saksassa päiväkodin lounaan jälkeen oli Flüsterstunde eli ”kuiskaustunti”, joka kesti klo 12:45-13:30. Vanhempia oli ohjeistettu olemaan hakematta lapsia tämän kolmen vartin aikana, jotta tilat saatiin todella rauhoitettua. Flüsterstunden aikana lapsilla – myös kolmevuotiailla kuten Reetta – oli mahdollisuus tehdä jotain rauhallista, piirtää, muovailla, rakennella – tai mennä tyynyin ja patjoin varusteltuun nurkkaukseen omatoimisesti lepäämään jos nukutti. Reetta ei tietämäni mukaan nukkunut koskaan, paitsi kerran kun hänelle oli noussut yllättäen kuume kesken päivän.
Arminin eskarissa, joka siis alkoi vuotta aikaisemmin kuin Suomessa, oli samantyyppinen käytäntö, että ruuan jälkeen sai touhuilla erilaisia juttuja ja leikkiäkin, mutta hiljaa ja rauhallisesti. Sielläkin oli patjanurkkaus, johon sai mennä hoitajan kainaloon kuuntelemaan satua, jos halusi – ja vaikka nukahtaa, jos nukutti. Jotkut kuulemma ottivat pikku tirsat. Mutta ei Armin. Iltapäivisin kävinkin sitten vielä usein puistossa lasten kanssa ja iltaisin meillä oli kaksi sopivasti väsynyttä muksua, jotka menivät suit sait unille kahdeksalta.
Tunnin verran pää tyynyssä
Nyt päivärytmi on jo viikossa ihan erilainen. Lounas on ensinnäkin jo aiemmin eli 11:30 ja siitä lapset ohjataan levolle puoliltapäivin. Lepohetki kestää klo 13:00 saakka ja alle eskari-ikäisten annetaan nukkua siitäkin vielä pidempään. Olin itsevarmasti esitellyt Reetan lapsena, joka ei ole nukkunut kahteen vuoteen päiväunia ja jo heti toisena päiväkotipäivänä jouduin pyörtämään tämän väittämän. Siellähän se tyttö pötkötti pitkin pituuttaan pienessä sängyssä aivan umpiunessa. Sama toistui viikolla toisenakin päivänä, tällöin ihan rehellisen kuolalammikon kera.
Arminin eskariryhmällä on myös päivälepo, jonka aluksi luetaan satu. Tämän jälkeen ohjeistuksena on maata paikallaan. Sinne yhteen saakka. Tekemättä mitään. Se on aika pitkä aika, varsinkaan jos ei nukuta yhtään.
Kyseenalainen pakollinen lepo
Tämän lyhyen ihmiskokeen tuloksena meillä on ollut pahimmillaan iltakymmeneltä kaksi hereillä olevaa lasta, jotka ovat pyörineet sängyissään yli tunnin. Lukeneet kirjaa, rakentaneet majaa, tapelleet ja valittaneet, kuinka ei väsytä. Minä kurkin kelloa ja lasken väheneviä tunteja aamuherätykseen. Kierre on valmis.
En halua alkaa tämän asian suhteen mitenkään sotajalalle. Mutta miten paljon tuollainen pakkolepuuttaminen hyödyttää ketään? Tiedostan hyvin, että osa eskarilaisista voi vielä tarvita unta ja heille tämä mahdollisuus suotakoon, ja olen ehdottomasti yleisen lepohetken kannalla. Mutta eikö nyt ne lapset, jotka eivät näitä unia tarvitse tai joilla se vaikuttaa muuhun nukkumiseen, voisi tehdä jotain muuta kuin kärvistellä laverilla?
On niin monia erilaisia tapoja mahdollistaa tämä lepohetki, ja tällä kertaa kyllä Saksan kokemukset voittavat 6-0.
***
Blogini uusimmat jutut näet helposti Facebookissa, kuvia ja myös arkisempia stooreja Instagramissa, ja voit seurata minua myös Bloglovinissa ja Blogit.fi:ssä
13 Comments
Meidän lasten päiväkodissa on käytäntönä Torkkula ja Virkkula tämän vuoden alusta alkaen. Torkkula on perinteinen päiväuni, huone pimennetään, aluksi satu, yms. Virkkulassa, ja ilmeisesti kaikki eskarilaiset nyt kuuluvat automaattisesti tähän sakkiin, saattaa myös olla jokin satu, tai vaikka jotain hierontaa palloilla, rentoutusta tms ja nukahtaakin saa jos nukuttaa, mutta yhteisen hetken jälkeen saa puuhailla muutakin, rauhallisia pöytä hommia tms. Vanhemmat saa niiden nuorempienkin lasten kanssa päättää, kumpaan lapsi osallistuu ja Torkkulan päiväunillakin saatetaan herätellä sovitusti esim. tunnin unien jälkeen. Päivälevon/rauhoittumisen ajaksi ryhmiä saatetaan yhdistellä, että nukkuvat saavat oikeasti hiljaisen ajan ja kun ryhmässä saattaa kovastikin jakaantua lapset toiseen ja toiseen, niin järkevääkin yhdistellä nukkuvat yhden ryhmän ja puuhailijat toisen ryhmän tiloihin.
Torkkula ja Virkkula kuulostaa just siltä mitä mä kaipaisin meille myös! En siis missään nimessä halua riistää unimahdollisuutta kaikilta, vaan antaa näille unettomille jotain virikkeellistä tekemistä. Mutta mahtaako olla joku resurssikysymys vai vaan vakiintunut käytäntö, johon ollaan haluttomia tekemään muutoksia, en tiedä mutta ajattelin vanhempainillassa ottaa esille…
Mun mielestä siitä saa jo älähtää, jos 25% eskariajasta menee lepäämiseen. Meillä eskariaika on 8:30-12:30 ja klo 12:30-13 lapset kuuntelee tarinaa. Eli tämä tapahtuu eskariajan jälkeen eikä koske niitä, jotka ei tartte eskarin lisäksi hoitoa. Saa nukkua jos nukuttaa mutta varsinainen pötköttely on siis eskariajan päätteeksi ja kestää max 30 min ja heti sen jälkeen saa nousta.
Mä en ymmärrä, miksei päiväkodeissa yhdistetä lepohetkillä lapsia ja laiteta nukkujat yhteen tilaan ja valvovat hiljaiset puuhailijat toiseen.
Kiitos kommentista, olen pyöritellyt tuota ihan samaa, että mun mielestä on aika hukkaan heitettyä eskariaikaa tuollainen pakkolepo… ja tosiaan 25% tällä hetkellä! Mutta otan asiaa puheeksi vanhempainillassa, katsotaan millainen vastaanotto tulee…
Oliko teillä jo se vanhempainilta? Meidän eskarin vanhempainillassa tuli myös puhetta tuosta lepohetkestä, joka siis kulkee nimellä satuhetki, ja selvisi, että huoneessa on patjat (ei peittoja tai tyynyjä) mutta ei ole pakko maata ja että huoneessa ei ole edes pimeää. Kuulemma kevätkaudella antavat sitten lasten valita satuhetken ja hiljaisen puuhailun välillä eli antavat päätösvastuuta tekemiselle lapsille itselleen mutta tässä vaiheessa kaikilla on vielä se satu.
(Mun oma tytär rakastaa tarinoita. Meillä oli isovanhemmat kylässä ja olisivat voineet hakea tytön parina päivänä eskarista jo heti klo 12:30 mutta tyttö ehdottomasti halusi olla mukana vielä satuhetkessä ja lähteä vasta sen jälkeen kotiin. On kuulemma aika harvinaista tällainen. Mutta hän on aina tykännyt saduista ja jaksanut kuunnella niitä pitkään, ja nykyään lukee itsekin jo paljon.)
Kiva kun kysyit! Kyllä, vanhempainilta oli ja kyselin tästä, mutta vastaus oli että joillekin se lepohetki on kovin tärkeä, osa nukkuukin ja samaan aikaan on henkilökunnan palavereja.
Nyt muutama vajaa viikko vedetty päiväkotia ja eskaria pidemmillä päivillä ja tällä hetkellä iltaunille nukahtaminen suht samaan aikaan kuin ennenkin ei ole ollut enää niin suuri ongelma kuin alkuun. Mutta seuraan kyllä tilannetta.
Viikonloppuisin eletään meidän normaalin rytmin mukaan, eli ei unia, eikä sekään tunnu aiheuttavan lapsissa kummempaa hämmennystä.
Joo, meillä sama! Ragnar oli ihan paniikissa ekana päivänä miksi hänet laitetaan pimeään huoneeseen makaamaan. Ei ollut myös nukkunut 1,5v. pitempään päikkäreitä. Meidän tarhassa on sääntö että pitää maata ja kuunnella tarina loppuun ja kuka ei ole nukahtanut saa nousta ylös. Mutta kun Ragnar ei mene pimeeseen huoneeseen eikä varsinkaan kuuntelemaan suomalaista tarinaa mitä ei vielä ymmärrä niin minä haen klo 12 tarhasta pois! 👍🏼
Luulen, että monesti tuo pakollinen päivälepo on vähän seurausta siitä, kuinka rajalliset resurssit päiväkodeissa on henkilökunnan osalta. Että sinä lepohetken aikana koitetaan hoitaa ne pakolliset työt, mitä lasten läsnäollessa on vaikea/ mahdoton hoitaa.
Tätä tapaa en millään tavalla puolustele. Yksi hoitotyön periaatteista kuitenkin on asiakkaan itsemäärämisoikeus, eli periaatteessahan päiväkodissa pitäisi lapsen vanhemmalla olla mahdollisuus päättää heidän lepoajoistaan.
Minusta on hyvä, että aiot hetimiten ottaa tuon asian puheeksi päiväkodilla, moni tuskailee asian kanssa kotona, mutta epäröi avointa keskustelua. Kerrohan sitten miten asiat ratkesivat ja toivotaan, että päiväkodilla on mahdollisuus esim. tuohon edellä mainittuun Torkkula/ Virkkula käytäntöön. Ensimmäisessä päiväkotiharjoittelupaikassani vuonna 1996 oli muuten jo sellainen käytössä, joten siellä oli tuolloin ymmärretty lasten erilaiset tarpeet.
Jo kaksikymmentä ja jotain vuotta sitten yritin saada järkeä pakkoleposysteemiin, ei onnistunut silloin, toivottavasti nyt. Lapset oppivat keskustelemaan toistensa kanssa äänettömästi ja kaikkea muuta hassua kuvitteluleikkiä, kiitos päiväunipakon. Ja lopulta nukahtivatkin, ja nuokkuivat pilkkien iltapäivätuokion ajan. Koulun alku tuntui suunnattomalta vapautukselta, kun iltavalvominen loppui. Vahvat sympatiat sinne!
Kylläpä tuli sinun postaus osuvaan aikaan, koska juuri taas eilen illalla keskusteltiin asiasta tytön kanssa (täyttää ensi kuussa 5 vuotta). Meillä menee ihan samalla tavalla, että vanhempi poika nukkui melkein 5 vuotiaaksi aina päiväunet ja tarvitsee enemmän unta ja tyttö lopetti päiväunien nukkumisen jo melkein pari vuotta sitten. Hän viihtyy muuten päiväkodissa hyvin, mutta useamman kerran viikossa juttelen hänen kanssaan tästä lepohetkestä ja sen pituudesta. Hän tykkää muuten kuunnella satuja, mutta kokee, että lepohetki on liian pitkä. Ja jos hän välillä sattuu nukahtamaan, on se toki heti nähtävissä illalla, kun uni ei tule. Olen tästä keskustellut ja kertonut päiväkodissa. Toivottavasti tähän tulisi jossain vaiheessa muutos!
Tutustu varhaiskasvatuksen perusteisiin, löytyy opetushallituksen sivuilta. Siinä n. 60 sivuisessa varhaiskasvatusta määräävässä oppaassa mainitaan 3krt lepo, eikä kertaakaan nukkuminen.
Tässä niistä yksi:
Lasten hyvinvointia edistetään antamalla mahdollisuus päivän aikana rauhoittumiseen ja lepoon sekä tarjoamalla monipuolista, terveellistä ja riittävää ravintoa.
Eskarissa on oma esiopetusopas, joka on idesltaan ihan sama. Eskariaikaa ei käytetä nukkumiseen, sadun kuunteluun voidaan käyttää, sehän on pedagoginen toiminta, mutta silloin se on n. Max 30min.
Jos varhaiskasvatusyksikkö ei muuta käytäntöä niin keskustele lasten kanssa, että heidän ei tarvitse nukkua ja että koittavat pysyä hereillä. Joskus lapset nukkuvat koska luulevat että heidän kuuluu nukkua ja mukavasti silitellään.
Ota asia rohkeasti vanhempainiltaan, mutta varaudu siihen että kukaan ei tue sua, ellet ole etukäteen sopinut jonkun kanssa – suomalainen kulttuuri….
Mun lapset on jo aikuisia, mutta muistan kyllä tämän painin päikkärin kanssa. Pojillani ikäeroa 2 vuotta. Kun toinen lähti 3-vuotiaana päikkäriin, hän aluksi nukkui siellä päiväunet, muistaakseni noin 4-vuotiaaksi. Pienempi poika meni 2-vuotiaana ja nukkui päikkäreitä, joka oli ihan ok. Ehkä vuoden kuluttua meni hulina meillä kotona iltaisin hurjaksi, kun pikkukundi oli bailufiiliksissä jonnekin 22.30 asti ja isompi kypsä jo klo 20.30. Olin yksinhuoltaja, joten tämä rassasi melko paljon.
Keskustelin asiasta. Ensin oltiin sitä mieltä, että kestäkestä, koska pienempi tarvitsee unta. Puhuttiin että aina joskus hän voi valvoa, mutta yleisimmin pitää nukkua. No meni hulinaksi kotona, joten keskustelin uudelleen. Vasta tuolloin oikein pyydettiin että poika nukkuisi. Sanoin että ei se sovi. Kysyttiin minulta syytä taas. Olin tuolloin työttömänä, joten päikkärin mielestä yksinhuoltaja voi aivan hyvin venytellä lapsia vaikka kuinka myöhään. Oli hankalaa, koska pojat olivat niin eri tahdissa ja kaipasin itsekin lepoa. Olin jo päälle 40-vuotias. Tuohon aikaa työttömyyttä pidettiin lomailuna.
Sitten nousi esiin yksi iso syy heidän puoleltaan kun en antanut periksi: nuorempani ja eräs toinen poika eivät tulleet juttuun keskenään, kemiat löivät kipinää. Tämä toinen oli nähtävästi jollain lailla vammainen. Tädit eivät halunneet, että nämä kaksi ovat samoissa tiloissa päikkäriaikaan ja minun poikani (ja minut itseni) yritettiin laittaa maksumiehiksi. En suostunut. Muuten minulla ei ole kovin paljoa pahaa sanottavaa päikkäreistä, mutta joskus näistä päikkäritädeistä kylläkin, vaikka ymmärränkin asian. Kaikkihan me yritämme helpoimmalla päästä …
Yleensä tuohon lepohetki-aikaan osuu hoitajien/opettajien tauot, talonkokoukset ym. muut eli aikalailla resurssikysymys myöskin (luulen, että eskareille tekee myös hyvää levätä hetki).
Tiedän ainakin yhden päikyn, jossa osa ulkoili tuohon aikaan, toivottavasti teilläkin ratkeaa asia lasten parhaaksi.