Paluumuuttovalmisteluja, tänään tapahtunutta

Nyt tapahtuu vauhdilla, ja niin on pakkokin. Tällä viikolla on jo ehtinyt tapahtua seuraavia asioita, vaikka on vasta maanantai!

Auto myyty

Mahtava kauppakassini, työmatkani pelastaja valkoinen ”Fabio” myytiin tänään samaan autokauppaan, kuin mistä se pari vuotta sitten ostettiin. Italialainen autokauppias antoi ihan reilun tarjouksen ja kauppa oli hetkessä hoidettu. Viime lauantaina tosin suhailtiin pyytämänsä myös vastatarjousta wirkaufendeinauto.de:stä, joka mainostaa aina ahkeraan itseään telkkarissa, mutta heidän arvionsa oli reippaasti alakanttiin verrattuna tuohon autoliikkeeseen.

Tällaisella vähän pienemmällä kulkupeleillä oli erittäin kiva ajella, erityisesti keskustassa, kun perheen ykkösauto on aina ollut mittasuhteiltaan isompi. Tämä ketteryys mahtui näpsäkästi kapeampiinkin parkkihallin koloihin. Samalla tuli opittua paremmin taskuparkkeerauksia, ruutuun peruuttamisia ja tietysti sitä manuaalilla ajoa, kun lähes 10 vuoden ajan on tullut ajettua vain automaatilla.

1/5 päiväkodin tätiä hyvästelty

Hakiessani Reettaa iltapäivällä päiväkodista, toinen hänen ihanista hoitajistaan (vai opettajistaan? Kasvattajista? Mikä lienee sopivin termi?) kertoi, että jääkin lomalle eikä näin ollen sitten enää nähdä! Voi itku! Tai no, itkulta vältyttiin tällä kertaa, mutta sain sentään kiiteltyä hänet parhaalla mahdollisella saksallani ja kerroin samalla olevani erittäin tyytyväinen päiväkotiin ja sen henkilökuntaan ylipäänsä. 

Tästä havahtuneena valmistelin kotona pienet muistamispussukat molempien lasten päiväkotiryhmien ohjaajille ja samaan syssyyn läheisimmille naapureille. En ollut täysin varautunut näihin muistamisiin viime jouluna Suomessa ollessa, joten tilasin kaikenlaista pientä suomikivaa saksalaisesta Little Finland -nettikaupasta. Sain pussukoihin sitten mm. salmiakkisuklaapalloja ja kauniit peltiset Muumi-keksipurkit. 

Osoitteenmuutos

Sain naputeltua myös koko perheen (!) puolesta osoitteenmuutoksen Suomen päähän, nopeasti ja helposti netissä – oi Suomi, tämä on kyllä mahtavaa! Verkkopankkitunnuksilla sisään, tiedot sivulle ja vahvistus sähköpostiin. Saksan suuntaan meillä odottaa parisivuinen paperilomake, joka pitää käydä erikseen kiikuttamassa kaupungintalolle. Tämän jälkeen muuttoilmoitus, Abmeldung, pitää lähettää sähköpostin liitteenä useampaan paikkaan, jotta voimme todistaa muuttaneemme pois ja näin ollen irtisanoa mm. netin, sähkön yms palveluita. 

Roskat pois

Sain edelliseen juttuun kommentteja Ulkosuomalaisten blogit -palstalla, että kannattaa muistaa tehdä kunnon siivous ennen kuin päästää muuttomiehiä pakkaamaan. Olipa joillain lähteneet vanhat tiskirätit tai paperiroskikset muuttokuormaan, ja tätä yritän toki välttää viimeiseen saakka. Kävin läpi ensinnä lasten omaisuutta, miten meillä onkaan noin 354 erilaista puuhavihkoa?! Tyhjensin kaikki vanhat lehdet yms paperiroskiksesta, kaikki pahvit, pullot ja lasipurkit autotallista ja kiikutin paikallisen Prisman lajittelupaikalle. Tavaraa kertyi, kröhöm, koko tilavan farmariauton peräkontillinen, joten kierrätyskeikka oli paikallaan!

Lisäksi tuli vielä päivällä ajettua meidän pienen pihan nurmikko – sekin nyt viimeistä kertaa. Noh, kohta voi jatkaa samaa hommaa Suomessa, olen kuullut että siellä on kauniin vihreää ja vehreää juuri nyt. Lapset touhusivat omiaan pihalla samaan aikaan, ja Armin tuli tiedustelemaan, voidaanko ottaa muuttokuormaan mukaan hänen uudet lemmikkinsä: etana ja pikkuinen kuoriainen, joka pelästyessään menee kerälle aivan palloksi.

Huomenna luvassa viimeinen Suomi-koulukerta ja samalla jätän vastuutehtäväni puheenjohtajana eteenpäin. On tämä kyllä sellaista hidasta hyvästien jättämistä nyt päivittäin, mutta tänään on silti ollut oikein hyvä fiilis touhuta näiden asioiden parissa. TJ 7. Jaksaa jaksaa!

***

Blogini löydät myös FacebookistaInstagramistaBloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Vihreän saaren emäntä 21.5.2019 at 00:03

    Ihanat nuo keksipurkit!

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 21.5.2019 at 14:04

      Eikö ookkin! Meillä on yksi itsellämme, keltainen, joka toimii nykyisin lasten purkkapurkkina. Meillä onkin aina ”muumipurkkaa” 😉

  • Reply Senna 21.5.2019 at 09:23

    Tuo osoitteenmuutos Suomeen onnistuu vain nopsasti Internetissä jos omistaa suomalaisen pankkitilin. Mun piti tulostaa netistä kaavake, täyttää ja lähettää postitse Suomeen ja siitä ei oo sen jälkeen kuulunut mitään. Meen sit Suomessa käymään maistraatissa! ☺️

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 21.5.2019 at 14:06

      Ah totta puhut!! Meillä säilyi kaikki tilit Suomessa ennallaan ja nuo pankkitunnukset ovat olleet ahkerassa käytössä täältä käsin jatkuvasti. Eihän sitä silloin edes meinaa muistaa, että et suurinpiirtein ole olemassa Suomessa, jos sinulla ei ole pankkitunnuksia 😀

  • Reply Katriina 21.5.2019 at 13:55

    Oli hauska lukea sinun positiivisia ja informatiivisia kertomuksiasi. Minä, vanha konkari, opin uutta Saksastakin. Tietty, että paikalliseksi juurtuneena en pyöri ympäri Saksaa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, erityisest reippaille, suloisille Reetalle ja Arminille.

  • Leave a Reply