Onnea synttärisankareille!

Huh, selvisimme hengissä vaikka kotimme valtasi viikonloppuna yhteensä 17 lasta ikähaitarilla  3-6-vuotta.

Meidän omat päivänsankarit, Reetta 4v ja Armin 6v, olivat juhliinsa tyytyväisiä, ja toivon että saksalaiset vieraatkin viihtyivät, vaikka juhlat eivät välttämättä perinteistä kaavaa noudattaneetkaan.

Ihan ensinnä synttäreiden ulkoistaminen tuntuu olevan kovassa huudossa ja olemme olleet muutamissa juhlissa läheisessä hoplopissa eli täällä päin Logolinossa. Sisäleikkipaikka tarjoaa helppoja ja yllätyksettömiä synttäripaketteja kohtuuhintaan ja lapset voivat vetää sydämensä kyllyydestä verensokerin ensin ylös ja sitten alas.

Lasten synttärijuhlat kotona vai muualla?

Olen noin vuoden verran kuunnellut Arminilta ja Reetalta toiveita, että ”voidaanko me äiti kiltti pitää Logolino-synttärit?”  Olen kierrellyt vastauksen kanssa ja varonut lupaamasta mitään, koska en juurikaan itse perusta näistä, vaikka lapset tykkäisivätkin.

Kun nämä huhtikuiset synttärijuhlat alkoivat lähestyä ja kyselin lapsilta tietoja kutsuttavista kavereista, päädyin hyvin nopeasti varaamaan synttäripaketin Logolinosta. Olin aiemmin pitänyt kiinni ohjenuorasta, että niin monta kaveria saa kutsua kun täyttää vuosia. Mutta nyt kun aikamme täällä on rajoitettu, todettiin Miehen kanssa että kutsukoon kaikki ketkä haluavat – sehän on vain upeaa, että on kavereita ketä kutsua. Listalle kertyi parikymmentä nimeä.

Odotin olevani maailman paras äiti kun kerroin lapsille varanneeni Logolinon synttäriviikonlopulle. Ja ette arvaakaan mitä kävi?! Molemmat katsoivat mua naama ihan vääränä ja vonkuivat ”mutta kun me haluttiin KOTISYNTTÄRIT!!!”.

Niin. Niin tietysti halusitte.

Eipä siinä muuta sitten kuin peruuttamaan tehtyä varausta ja kyselemään toivelistaa kotisynttäreiden tarjoiluista, koristeluista ja ohjelmasta.

Saksalaisten synttäriperinteiden rikkomista

Onnistuttiin vähän puolivahingossa rikkomaan muutamaa saksalaista lastensynttärinormia – niiltä osin kuin itse olen tavoista tietoinen. Ensinnäkin juhlat olivat ennen esikoisen varsinaista syntymäpäivää. Vain muutaman päivän, mutta jokatapauksessa ennen – ja se jos mikä on Saksassa huono homma. Synttäreiden johdosta ei voi missään tapauksessa onnitella etukäteen saati että niitä juhlittaisiin etukäteen. Tällainen tuonee kasapäin huonoa onnea ja on muutenkin vain jotain sellaista, jota ei tehdä.

No, me ei selvästi olla ehditty integroitumaan tähän yhteiskuntaan tarpeeksi hyvin, koska en nähnyt tässä ongelmaa. Eikä meillä yksinkertaisesti olisi ollut muita vaihtoehtoja, niin kauan kun haluttiin pitää juhlat viikonloppuna.

Toinen norminrikkomisasia oli juhlien kesto. Kuulin moneltakin taholta, että suunnittelemamme 2 tunnin kekkerit on saksalaisittain todella lyhyet juhlat, normaalimpi olisi 3-4 tuntia. Tässä kohtaa taas ymmärrän sen vimman pitää juhlat jossain muualla kuin kotona. Veikkaan että mulla menee ainakin kaksi päivää saada koti sen näköiseksi, mitä se oli ennen näitä kahden tunnin juhlia.

Kansainvälinen juhlaväki

Ohjelman olin miettinyt etukäteen ja kirjannut alustavan aikatauluarvion ylös. Siinä juhlahumussa ei sitten tarvinnut miettiä, mitä seuraavaksi ja milloin, vaan lunttasin suoraan paperista. Kun kaikki vieraat olivat (ihaltavan täsmällisesti) paikalla, otettiin kakut buffet-pöytään ja laulettiin onnittelulaulu saksaksi. Olin sen verran hermona etten tajunnut, että voitaisiin laulaa molemmille lapsille erikseen, mutta kukaan ei tuntunut valittavan. Lisäksi unohdin kakuista kynttilät kokonaan, vaikka niin olin ne valmistellut…

Juhlavieraat olivat varsin kansainvälistä sakkia; muutamat suomalais- ja saksalaislapset, intialaiset kaksoset, irakilainen poika, turkkilainen tyttö, japanilais-saksalainen tyttö ja japanilainen poika. Vanhemmille oli kerrottu, että saa joko vain tuoda ja hakea lapsen tai sitten jäädä itsekin, ja oli kyllä kiva että muutamat vanhemmat jäivät paikalle.

Syömisen jälkeen Armin ja Reetta saivat avata lahjat ja osa lapsista meni yläkerran leikkihuoneeseen keskenään. Huoneisiin, joihin lapsilla ei ollut asiaa oltiin aamulla askarreltu stop-kyltit (mm. työhuone, makuuhuone, varasto). Nämä toimivat kovin hyvin, en ainakaan yllättänyt ketään väärästä paikasta.

Helppoa ohjelmaa lastensynttäreille

Seuraava ohjelmanumero oli saksalaisten lastenjuhlien klassikko, Topfschlagen eli kattilan lyöminen. Hieman samaa ideaa kuin aasinhännän kiinnittämisessä, mutta tässä yritetään löytää silmät sidottuna kattilaa lattialta kauhaa apuna käyttäen. Kattilan alta paljastuu joku pieni yllätys, me luotettiin varmaan valintaan eli pieniin nallekarkkipusseihin.

Jahka kaikki lapset olivat saaneet löytää kattilan, pidettiin Kinderdisco! Alakerrasta oli laitettu normaalit valot pois, taustalla vikkui erilaiset led-valoketjut ja lattia oli täynnä ilmapalloja, osassa led-valo sisällä. Olin tehnyt etukäteen Spotifyhin soittolistan niiden biisien mukaan, joita tiedät että ainakin nämä eskarilaiset osaavat tanssia ja laulaa. Disco oli menestys ja lapset saivat vähän päästää ylimääräisiä höyryjä hyppimällä sohvalla ja patjoilla.

Loppuun vielä jotain suomalaista synttäriperinnettä, eli ongintaa. Ongimme portaikossa yläkerrasta alakertaan ja jokainen sai kalastettua ämpäriin pussukan, jossa oli vähän namia, saippuakuplia ja sen sellaista pientä. Tällaiset synttäripussukat ovat käsittääkseni tavanomaiset myös täällä, mutta ongintaa ei taideta tuntea ainakaan siinä määrin kuin se Suomessa on ihan klassikko.

Lahjatoivelista myös lastenjuhliin

Armin ja Reetta saivat ihania lahjoja, joista on varmasti iloa pitkäksi aikaa. Olin antanut lahjatoiveita tiedoksi niille, ketkä niitä erikseen kysyivät.

Tässä tosiaan vielä yksi asia, joka eroaa siitä mihin olin Suomessa tottunut. Vähän samaan tapaan kuin hääpari voi toteuttaa toivelistaa häälahjoille, täällä helposti kysellään, missä lelukaupasta synttärisankarin toiveet ovat esillä? Kyllä, meidänkin kylän lelukaupassa voi käydä tekemässä toivekorin, johon lapsi voi käydä keräämässä kaupasta (kaiken), mitä toivoo lahjaksi. Vieraat sitten vain pyytävät nähdä tuon korin ja valitsevat sieltä mitä haluavat päivänsankarille ostaa. Helppoa? Joo. Tylsää? Joo.

Katsotaan, kuinka monta vuotta saan ylläpidettyä tätä Arminin ja Reetan yhteisten synttärijuhlien perinnettä. Ainakin tänä vuonna meni vielä mainiosti. Huh, seuraavan kerran juhlarumba edessä vasta ensi vuonna!

***

Blogini löydät myös FacebookistaInstagramistaBloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Vihreän saaren emäntä 8.4.2019 at 23:59

    Onnea synttäisankareille! Ja hatunnosto myös juhlien järjestämisestä. Musta kuulostaa vaan kätevältä nuo yhdet synttärit per vuosi:)
    Täällä Irlannissa järjestetään myös aika paljon noita ”hoplop” yms synttäreitä. Ja kuten kirjoitit, ovat aika yllätyksettömiä. Synttäreillä, joilla olemme nyt parin vuoden aikana ehtineet olemaan on monesti aina lapsen vanhempi/vanhemmat mukana, joka tietysti tuplaa tai triplaa osallistujamäärän. Tästä syystä tulimme viime kesänä järjestäneeksi tyttären synttärit pieneläintilalla, joka osoittautui vallan kivaksi vaihtoehdoksi. Sinänsä tykkään käydä täällä lasten synttäreillä, koska ne ovat samalla sosiaalinen tapahtuma kun paikalla on paljon muita vanhempia.

  • Leave a Reply