Tulen ikävöimään hiekattomia katuja

Nyt kun The Suuri Uutinen on saatu ulos omasta sisäisestä systeemistä, tuntuu että kaikkea kirjoitettavaa olisi niiiiin  paljon, että ei tiedä mistä aloittaisi. Kyseessä ei siis ollut aprillipila vaikka historia olisi niin antanutkin ymmärtää, mutta sanotaanko että tätä taustaa vasten asian julkistaminen tuona päivänä ei ollut sattumaa, hih!

Aloitan kuitenkin koko paluumuuttoasian purkamisen kevyesti, ilman sen suurempaa punaista lankaa. Seuraavassa hieman niitä päällimmäisiä ajatuksia.

Kuten sanottu, tuleva paluumuutto Suomeen nostaa pintaan todella moninaisten tunteiden kirjon. Jos muuttoa Saksaan päin suunnitellessa olin täynnä innostusta ja sellaista kutkuttavaa jännitystä, ei niitä kumpaakaan ihan rehellisesti ole täällä lähiaikoina näkynyt.

Vanhoihin tuttuihin ympyröihin hyppääminen ei suoranaisesti kutkuta ja mietin, mistä kaivan sen samanlaisen innostuksen kuin mikä täällä on ollut. Ja nyt tässä samalla jo tätä kirjoittaessa näen mielessäni niiden Suomessa olevien läheisten, rakkaiden ystävien ja perheen ilmeet ja tuntuu, että voisin lukea ajatukset. ”Eikö nyt muka ole ihanaa tulla takaisin Suomeen?!”   Tai ainakin näin kuvittelen, korjatkaa jos olen väärässä.

Tietysti on kiva tulla takaisin. Tietää miten kaikki toimii. Ystävät, kummit ja mummit ovat lähellä. Kaupasta saa kunnon kalaa. Asiat voi hoitaa netissä.

Samaan hengenvetoon mietin, että tunnen olevani nyt tilanteessa, jossa jatkuvasti toiseen suuntaan kumarretaan, ja toiseen, noh, pyllistetään. Kaikki, jotka ovat muutosta kuulleet, kyselevät tietysti kiinnostuneina hieman perusteluja ja haluavat tietää, miltä nyt tuntuu. Huomaan muokkaavani vastausta mahdollisimman kohteliaasti sen mukaan, kuka kysyy.

Päiväkodin johtajalle Saksassa: ”Tämä on meille todella harmillinen tilanne, kun lapsetkin ovat sopeutuneet niin hienosti ja oppineet kielenkin. Ja teidän opettajat ovat niin ihania” 

Päiväkodin johtajalle Suomessa: ”Mahtavaa tulla takaisin omaan kotiin ja todella hienoa, että esikoinen pääsee takaisin samaan vanhaan tuttuun päiväkotiin. Kaikkien näiden muutoksien vuosien jälkeen on hienoa, että elämässä on jotain pysyvyyttä”

Naapureille Saksassa: ”Täällä on ollut niin mukavaa asua – ei, emme suinkaan lähde siksi ettemme olisi viihtyneet”

Ystäville Suomessa: ”On se niin ihanaa, että oikeasti ehditään sitten näkemään useammin”

Ja niin edelleen. Tuntuu, että sanoo mitä vaan kelle vaan, ei pysty koskaan sanomaan ihan kaikkea, mitä oikeasti tuntee. En tiedä tarvitseekokaan, mutta silti.

Tällä hetkellä mielessä on lähinnä miljoona täysin irrelevanttia asiaa, joita tulen ikävöimään Saksassa asumisesta, että ne ehkä vaativat jonkun ihan oman nillityspostauksensa.

Ihan ensimmäisenä ehkä tämä kevät. Vaikka aurinkoiset päivät ovat olleet harvassa ja tänäänkin satoi taas vettä ihan yllättäen, täällä ei siltikään ole mitään lumikasoja enää vaan magnoliat kukkii ja kaikki vihertää!  Mietin jo ensi keväälle jotain survival-kevätreissua Saksaan.

Kuvittelen jopa selviäväni Suomen talvesta, varsinkin jos kyseessä on ns. oikea talvi, mutta tätä aikaista kevättä, kukkaloistoa ja hiekattomia katuja tulee ikävä.

Ikävä hiekattomia katuja? Tästä ehkä jotenkin huokuu nyt se, kuinka keskityn taas epäolennaisuuksiin ja ajatukseni ovat jonkinlaisessa sekasorrossa.

Mutta kyllä tämä tästä selkenee. Tekemistä piisaisi ilman muuttomietintöjäkin, joten tänne blogiin tulee varmasti purettua lähiaikoina monen eri kategorian juttuja.

Ja niin! Osa kuvitteli blogin lopettavan tulevan Suomeen muuton vuoksi. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa – H niin kuin Hausfrau jatkaa kuten ennenkin! Kiitos, että olet mukana kaikissa käänteissä jatkossakin. Jos olen liian kiireinen kirjoittamaan kokonaista blogipostausta, Facebook ja Instagram päivittyvät useammin, vink vink.

***

Kuvat eiliseltä retkeltä Düsseldorfin Südparkiin, jossa kasvavat ne komeimmat magnoliat.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Eevis 2.4.2019 at 23:17

    Tiedän tunteen, tai oikeastaan tunteet! Asuin samaisessa kaupungissa 20 vuotta sitten. Tosin vain vuoden, mutta sekin riitti ristiriitaiseen tunnemyrskyyn paluun häämöttäessä. Saksassa onkin sittemmin tullut käytyä lyhyemmin ja pidemmin reissuin noin kerran vuodessa. Oi muistoja! Oi Wolmerswerthin rantatie rullaluistimilla, voi auringon kimmellys Gehryn peilaavan talon seinissä, siinä hopeaisessa!

  • Reply Eve, Jetlaggies 2.4.2019 at 23:52

    Aikamoista tunteiden ja järjen myllerrystä. Muistan itse, miten innoissani aikoinani olin ulkomaille muutosta ja hämmentynyt, kuinka täpinöissäni halusin myös muuttaa myöhemmin takaisin Suomeen. Tämä ratkaisu on sopinut meille toistaiseksi, mutta koskaanhan ei tiedä, mitä käy;) Voimia hämmenykseen ja energiaa muuttosäätöön.

  • Reply Mervi 3.4.2019 at 09:12

    Just oli eilisessä Hesarissa oli juttu tuosta paluun vaikeudesta. Hauska yhteensattuma. Mutta tervetuloa takaisin! Onneksi on muistot kun sopeutuu taas uuteen elämään.
    ”Joskus espoolainen Pauliina Kivi seisoo loputtomien pyykkivuorten keskellä ja miettii ihanaa elämää Shanghaissa – Expat-terapeutti antaa kahdeksan vinkkiä lähdöstä haaveileville”
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006055789.html?share=8258747c633ef2576b096573cf5c482b

  • Reply Make 3.4.2019 at 21:16

    Kannattaa varata lennot Saksan joulumarkkinoille nyt. Samoin pakata muuttokuormaan muutama sata litraa viiniä ja erinäinen kori olutta. Samalla saa hyvän tekosyyn muutamaan vierailuun viinitilalla.

  • Leave a Reply