Samppanjakellarissa lasten kanssa

Hyvissä ajoin ennen viikonloppumatkaamme Ranskaan Champagnen alueelle kyselin lasten kanssa matkailuun erikoistuneessa Facebook-ryhmässä vinkkejä, josko joku olisi ollut tuolla lasten kanssa – ja ehkäpä jopa viinikellarikierroksella? Sain muutamia vastauksia, joissa suositeltiin eri sampanjataloja, mutta yksikään vastaajista ei osannut sanoa mitään niissä lasten kanssa vierailusta.  Joten tämä juttu olisi nyt sitten sellainen vastaus kysymykseen: Voiko samppanjakellarikierrokselle mennä lasten kanssa?

Spoilaan itseni heti alkuun: Kyllä voi.

Elegantti kierros Moët & Chandonilla

Sampanjataloista tunnetuin lienee Moët & Chandon – tai ainakin se on niistä isoin. Jättiyrityksen vuosittainen aikaansaannos on hengästyttävät 28 000 000 pulloa kuohuvaa, ja niistä tietysti jokainen on aikanaan makoillut yhteensä 21 kilometriä pitkien kellarikäytävien telineissä.

Pullot ovat äärimmäsen herkkiä valmistumisvaiheessa, oppaammekaan ei tohtinut koskea kuin yhteen tiettyyn mallipulloon, koska riskinä olisi pullon räjähtäminen – ja sitä kautta ikävän suuri ketjureaktion mahdollisuus. Kierros kellareissa oli minulle ennestään tuttu noin kymmenen vuoden takaa, mutta nyt nuorenparin matkailu on muuttunut perhematkailuksi – nähtävästi vaan osa kohteista pysyy silti samoina.

Tunnustan kyllä miettineeni – ja hieman jännittäneeni myös – onko ihan totaalikreisiä lähteä 1,5h kestävälle kierrokselle 5-vuotiaan ja 3-vuotiaan kanssa. Varsinkin, kun aihe ei varmastikaan ole kovin kiinnostava, eivätkä he englanninkielisestä opastuksesta mitään muutenkaan ymmärtäisi. Kauhukuvissani toinen kaataisi ensin tyylikkään aulatilan kukkamaljakot, juoksisi hämärissä käytävissä näkymättömiin ja toinen mölisisi jatkuvasti oppaan puheiden päälle.

Ei itkeä saa, ei meluta saa…

Valmistauduttiin kierrokseen kertomalla lapsille mahdollisimman paljon siitä, mitä oikein olisi luvassa. Että odotetaan ensin aulassa ihan rauhassa meidän oman ryhmän vuoroa. Että sinne tulee muitakin kuin me. Että opas puhuu englantia, ja äiti ja isi voi sitten kertoa mitä se sanoo. Että kaikki muutkin ryhmän jäsenet haluavat kuulla, mitä opas sanoo, joten pitää olla ihan hipihiljaa. Että jos jotain asiaa tai kysyttävää tulee, niin saa kuitenkin hiljaa kuiskata. Että mihinkään ei saa koskea.

Mahtoikohan siinä olla kaikki?

Ennen kierroksen alkua kaikki odottivat innolla (not) mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Oppaamme pyyhälsi paikalle suoraan edellisen kierroksen päättyessä, keräsi keltaisten lippujen haltijat yhteen ja alkoi kertomaan Moët & Chandonin suvun ja yrityksen perustajista aulan sivukäytävällä, jossa oli näiden mahtimiesten muotokuvia.

Pienryhmässä osaavan oppaan johdolla

Näiden infojen ja muutamien ennakkoon harjoiteltujen vitsien jälkeen siirryttiin katsomaan lyhyt, selostukseton video sampanjan valmistuksesta. Video oli taidokkaasti kuvattu erilaisia kuvaustekniikoita hyödyntäen ja lapsille me myytiin tämä tietysti ”päiväleffana”.

Sitten noin 12 hengen ryhmämme laskeutui portaita pitkin maan alle hämyisiin kellareihin, joissa oli sama +10c kuin maaliskuinen ulkoilmakin. Tässä mielessä erittäin hyvä, ettei tarvinnut miettiä vaatetusta sen kummemmin, kun samat takit ja pipot kelpasivat. Kellareissa on tuo viileä lämpötila sitten myös kesähelteillä, se kannattaa huomioida jos vierailua sesonkiaikaan suunnittelee.

Mitä pidemmälle kierros eteni, sitä rennommaksi opaskin tuntui muuttuvan. Kun ryhmästä vielä muutamat rohkaistuivat kysymään jotain, tämä unkarista kotoisin oleva nainen tuntui selvästi pääsevän eroon ulkoa opetellusta oppaan ääninauhastaan.

Kierroksella kuultiin mielenkiintoisia faktoja mm. kuinka Napoleon oli ollut viinitalon perustajan hyvä ystävä ja kuinka Moët & Chandonin valmistamat juomat levittäytyivät ympäri Euroopan hoveja. Kovasti tuotiin esiin, miten valtavat viljelykset viinirypäleitä Moëtillä on Champagnen alueella. Ja onhan se totta, markkinajohtajalla on käytössään 12 000 hehtaaria, kun seuraavalla suurimmalla tuottajalla on ”vain” 400 hehtaaria. Tästäkin huolimatta Moët & Chandon joutuu ostamaan 75% rypäleistä omien viljelysten ulkopuolelta eikä sekään riitä vastaamaan maailmanlaajuiseen kysyntään.

Joka sekunti jossain päin maailmaa avataan pullo Möttöstä.

Hintansa arvoinen vierailu

Vierailu oli mielenkiintoinen, sopivan mittainen (1h 15min + maistelu n. 15min + kauppakierros omaan tahtiin) ja väittäisin sopivan hintaiseksikin. Opastettu kierros ja kaksi lasia shamppanjaa lopuksi (Imperial Brut  ja Imperial Rosé) kustansi 32€/aikuinen, lapset pääsevät ilmaiseksi ja saivat maistelun yhteydessä lasilliset vettä.

Kallein osio koko kierroksella oli luonnollisesti kauppa, josta olisi voinut ostaa normisamppanjoiden, niiden erikoisversioiden ja eri vuosikertapullojen lisäksi vaikkapa Moët & Chandon sisustustyynyjä, sateenvarjon tai matkalaukun nimilapun. Myymälä oli tyylikäs ja juomat aseteltu esille kuin taideteokset ikään. Ostin kotiinviemisiksi pullon ei-niin-usein-tarjolla-olevaa Imperial Nectar Roséta ja siihen mätsäävän oranssin lasin. Mies nappasi pullon Domppaa eli Dom Perignota – kerrankos nyt paikan päällä oltiin.

Pakko tähän loppuun nyt vielä ihan rehellisesti vähän hehkuttaa: lapset saivat kierroksen päätteeksi oppaalta 10/10 pistettä käytöksestään kierroksella. Kumpikaan ei mölynnyt, juossut, koskenut mihinkään tai muutenkaan sössinyt muiden kokemusta kierroksesta – meillä vanhemmilla toki osan ajasta huomio oli tiiviisti lapsissa oppaan sijaan. Simultaanitulkattiin kuiskaten mahdollisimman paljon tietoa myös lapsille, jotta he jaksaisivat viihtyä paremmin. Tähdet ja universumi olivat myös selvästi oikeassa asennossa, heh!

Ja taidettiin me luvata omavalintaiset herkkuleivokset konditoriosta onnistuneen kierroksen päätteeksi.

Santé sanoo ranskalainen ja kohottaa lasillisen samppanjaa!

***

Luvassa myöhemmin juttu toisen samppanjatalon, Mercierin, kierrokselta. Laita blogi seurantaan somekanavissa, niin saat tiedon uusista postauksista nopeimmin!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Jenna / Huge passion for life 2.4.2019 at 13:16

    Shamppanjatalokierros Champagnen alueella kiinnostaisi, mutta omalla reissulla ilman lasta. Kiva, että teillä meni kierros hyvin ja muksut jaksoivat hyvin koko ajan. 🙂 Uskon kyllä, että alussa ei voinut tietää, miten kierros menee. Kierroksen hintakin kuulostaa kohtuulliselta.

    • Reply Jenni / H niin kuin Hausfrau 2.4.2019 at 22:56

      Aikuisten oma kierros kuulostaa myös mainiolta 🙂

  • Reply Asko Leppilampi 2.4.2019 at 22:54

    Kiitos upean tyylikkäästä kuvauksesta! Minulla on ollut kerran, vuonna 1985, ollut mahdollisuus tehdä tuo erittäin mielenkiintoinen kierros. Olisi ehkä syytä ottaa uusiksi vaikka tuskinpa valmistusmenetelmät ovat siitä muuttuneet 🙂

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 4.4.2019 at 20:17

    Kiitos jutusta! Mielenkiintoisia kertomuksia samppanjan alkulähteiltä. Jatkoa odotellessa.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA 6.4.2019 at 09:27

    Pommeryn kierros olisi voinut olla lapsille kivempi. Kellareissa on paljon erilaisia taideteoksia ja valoefektejä. Siellä on siis vaihtuvia nykytaiteen näyttelyitä (aika huimia) ja sitten vanhaa taidetta. Lisäksi käytävissä ainakin vieraillessamme vaihtuivat valot hauskasti. No hyvä juttu, että lapset kuitenkin jaksoivat.

  • Leave a Reply