”Mites siellä töissä menee?”

Tähän kysymykseen olen saanut vastata lukuisia kertoja kuluneen puolentoista kuukauden aikana. Joka kerta olen voinut rehellisesti vastata ”Tosi kivasti, kiitos kysymästä”.  Minulta toivottiin aiemmin juttua omista kokemuksista työelämästä Saksassa, ja ajattelin jo nyt kertoa teille ainakin näistä alkutunnelmista. 

Teitittely vai sinuttelu

Toimistommehan on todella pieni, vain minä ja esimieheni sekä Etelä-Saksasta käsin työskentelevä vanhempi Herra Perustaja. Näin ollen meininki on ollut aika rento, sain esimerkiksi luvan sinutella esimiehiäni heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Rehellisesti sanottuna en juurikaan tiedä, mikä tämän asian suhteen on normi, mutta ainakin sähköposteissa ja puhelimessa ollaan kaikkien kanssa hyvinkin virallisia.

Tämä sinuttelu on osoittautunut tavallaan ennakoitua hankalammaksi, koska minulla ei ole ollut aiemmin oikein ketään, kenen kanssa olisin puhunut saksaa sinutellen! Kontaktini ovat rajoittuneet lähinnä naapurin eläkeläisiin, päiväkodin täteihin, lastenlääkäreihin ja kaupankassoihin – ja näitä kaikkiahan teititellään jatkuvasti. Nyt sinuttelussa joutuu myös taivuttamaan verbejä  – teitittely olisi ollut siinäkin mielessä helpompaa, hah! 

Koska olemme kaksin toimistolla, keskustelua syntyy juuri niin paljon kuin vaan kehtaa laittaa itseään likoon. Pyrimme puhumaan kaiken mahdollisen sekä työasioista että lounastunnin kevyemmistä aiheista saksaksi, ja sitten paikataan tai oikaistaan englannilla jos tarvetta. Olen miettinyt, että kielenoppimisen kannalta olisi parempi, jos toimistossa olisi vaikka edes kolme tai neljä henkilöä, jolloin kuulisin enemmän myös muiden välisiä keskusteluja. Mutta tällä mennään nyt.

Pienen toimiston etuja ovat monipuoliset työtehtävät

Tulin firmaan töihin tilanteessa, jossa heillä on sisäisestikin paljon muutoksia ja nyt on tarkoitus tehdä monta asiaa eri tavalla – suoraviivaisemmin ja fiksummin – kuin aiemmin. Näin ollen olen saanut aika vapaat kädet miettiä ja ehdottaa parhaita toteutuksia ja kertoa rohkeasti mikä toimii ja mikä ei. Kärjistetysti on tarkoitus saada vähän ruotuun noita kahden miehen vuosien aikana vääntämiä virityksiä, niin että niistä jälkipolvetkin tajuavat jotain – jos ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Helppoahan tämä ei kuitenkaan ole ollut monessa mielessä. Kielen kanssa taistelen ja takkuilen jatkuvasti, mutta mitään en ole niin sanotusti ryssinyt vajavaisesta kielitaidostani johtuen. Joten sanottakoon, että selviän ja tällä mennään eteenpäin. Yrityksen liiketoiminnan sisäistäminen on myös vaatinut paljon, ja toimistolla on järkyttävä määrä asioita, ”jotka vaan pitää tietää”.  Viimeisimmät työkaverini Suomesta muistavat varmasti, mitä tällä tarkoitan! 

Työtehtävät ovat näin pienessä, kovin start-up-henkisessä toimistossa moninaiset, hyvässä balanssissa tulee sellaisia pyyntöjä kuin ”Skannaisitko nämä laskut?” ja ”Tekisitkö meille uudet kotisivut?”  ja kaikkea siltä väliltä. Ei ole reskontraosastoa, ei markkinointiosastoa, ei siivoojaa, ei postinkuljetuspalvelua – joten niiden oikeiden töiden lisäksi on kaikenlaista pientä juoksevaa hommaa, joissa toki pyrin auttamaan parhaani mukaan.

Ainutlaatuinen messukokemus

Kaiken tämän alkuhämmästelyn lisäksi minut sysättiin suoraan sain mahtavan tilaisuuden olla mukana tällaisen luomu-tuotealan maailmanlaajuisesti johtavilla messuilla Saksan Nürnbergissä. Biofach (luomuruoka ja -tuotteet) ja Vivaness (luonnonkosmetiikka) tapahtumien nelipäiväisillä messuilla olin paikalla kaksi viimeistä. Tämä tarkoittaa samalla, että olin ennen sitä kaksi päivää pitämässä ihan yksin meidän toimistoa pystyssä. Edelleen hieman hymyilyttää koko ajatus. 

Messut olivat valtavat. Halleja oli yhteensä 9, joista ehdin hätäiseen tutustua kolmeen näiden kahden päivän aikana. Näytteilleasettajia liki 3 000. Koko tapahtuma oli suunnattu ainoastaan yrityksille, joten homma oli hyvin ammattimaista ja kaiken viherpiiperryksen (hyvässä mielessä) lisäksi bisnes-edellä menevää. Ständeillä ei ollut jaossa mitään turhanpäiväisiä goodie-bägejä, eikä kukaan niitä odottanutkaan, kun tavoitteena kaikilla oli vain löytää parhaat mahdolliset kumppanit sille omalle liiketoiminnalle. Neljä päivää on lyhyt aika tällaisen volyymin keskellä. 

Olin saanut Instagramin kautta hyviä käytännön vinkkejä etukäteen, (kiitos Toisiin maisemiin ja Oh, wie nordisch! bloggaajat) joten minulla oli mukanani kahdet mukavat kengät, kunnon kosteusvoide suojaamaan ihoa hallin kuivalta sisäilmalta ja avoin asenne, että tässä sitä nyt vaan kohdataan paljon mielenkiintoisia ihmisiä – aivan ympäri maailmaa! 

Messuilla oli iso määrä henkilökuntaa vastaanottamassa ja opastamassa kävijöitä, saapuessani aulassa soitti mies flyygeliä ja olisipa siellä ollut erilaisia iltabileitäkin halukkaille. Yli 3-vuotiaille lapsille oli järjestetty maksuton lastenhoitomahdollisuus ja ruokaa – pieniä maisteluannoksia – sai näytteilleasettajien toimesta lähes joka kulmalta. Tarjolla olisi ollut myös käytäväkaupalla luomuviinien maistelumahdollisuuksia ja myös luomu-Gin & Tonic -piste. Harmittavasti nämä jäivät tällä kertaa testaamatta. Osa näytteilleasettajien ständeistä oli mitä mielikuvituksellisimpia virityksiä.

Kotiuduttuani messumatkalta myöhään lauantai-iltana nousi itselleni hieman kuumetta sunnuntain puolella, mutta nyt näyttää jo hieman paremmalta. Lapset sen sijaan nostivat nyt sitten kuumeen itselleen, ja jouduin ilmoittamaan etten pääse ainakaan huomenna töihin. ”Ei se mitään, älä huoli, muista että lapset ovat tärkeimmät”,  sanoi pomo ja toivotti pikaista paranemista. Tällaiselle tunnollisuuteen taipuvalle työntekijälle ei ole mitenkään turhan helppo jäädä kotiin, mutta näihän se on, että tietysti lapset hoidetaan ensin kuntoon.

Töihin ehtii aina, toivottavasti jo ylihuomenna!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Katriina 20.2.2019 at 17:18

    Ekaluokkalaiset turkkilaispojat ovat suloisia, kun näkevät niin vaivaa ja haluavat olla kohteliaita: käyttävät teitittelyssä monikon toista persoonamuotoa (ihr) , niin kuin suomalaisetkin, ja muistavat käyttää puhuttelussa minun sukunimeänikin :” Frau NN, ihr…”
    Edesmennyt sisareni taas teititteli kummilastaan , eli tytärtänikin, mutta en minä eikä kukaan muukaan korjannut häntä. Minulla on selvä linja: teitittelen kaikkia saksalaisia paitsi tuttujen suomalaisten aviopuolisoita, niin ei tarvitse muistella, olenko tehnyt joskus sinukaupat eikä kukaan tule ”iholle” ja Suomessa ”vanhanaikaiseen” tapaan. Rähjäsin eräänä elokuun aamuna Suomessa sähköyhtiön asentajalle, joka tuli katkaisemaan lomakohteeni sähköä tolpasta. Sähkön saa katkaista, mutta minua ei sinutella.

  • Leave a Reply