Tytöistä, pojista ja lapsista

En ole äärimmäisyyksiin menevän sukupuolineutraaliuden kannattaja, mutta moni asia näissä tyttöjen ja poikien jutuissa välillä ottaa päähän.

Olen pyrkinyt ottamaan kasvatukselliseksi ohjenuorakseni sen, etten haluaisi kieltää lapsiltani mitään vain sen vuoksi, että toinen on tyttö ja toinen poika. Tiettyyn pisteeseen saakka tämä sujuu ihan mutkattomasti, mutta olen joutunut myös joustamaan tästä. Eniten huomaan törmääväni muiden ihmisten mietteisiin tai ympäristön paineeseen jaotella lapsia ja heidän tekemisiään sukupuolen mukaan. Välillä myös teen sen ihan itse, sen verran tiukassa nämä jaot istuvat – mutta pidän onnistuneena askeleena jo asian tiedostamista, tällöin voi viela korjata omiakin ajatuksiaan.

Hän

Lähimpien ystävieni lapset alkavat ovat monet pari-kolmevuotiaita ja tällöin ympäristön vaikutukset luonnollisesti voimistuvat. Olemme lähiaikoina vaihtaneet ajatuksia erilaisista lausahduksista, joita isovanhemmat, naapurit tai kaupan kassat ovat sanoneet. Asioita, joita henkilöt ovat tarkoittaneet hyvällä, mutta jotka eivät millään tavalla kohtaa sukupuolisensitiivisemmän ajatusmaailman kanssa.

Tässä samalla kun pohdin, miten syvältä erilaiset puolihuolimattomat heitot viitaten toisen sukupuolen eriäviin taitoihin tai toivottaviin piirteisiin kumpuavat, tajusin yhden ilmiselvän asian. Kieli.

Lapseni on kolmevuotias, hänellä on vaaleat hiukset ja hän tykkää dinosauruksista.

Suomen kielen hienous on se, että tässä koko lauseessa puhutaan vain ja ainoastaan lapsesta.

My child is 3 years old, she has blond hair and she likes dinosaurs.

Mein Kind ist 3 Jahre alt, sie hat blonde Haare und sie mag Dinosaurier.

Esimerkiksi englanniksi ja saksaksi ei pääse kovin pitkälle, kun sukupuoli on pakko tuoda esille. Kuinka hieno sana onkaan suomen kielen hän!

Jos joutuu kasvuympäristön kielen mukaan jatkuvasti ajattelemaan ihmisiä – ja esineitä – feminiineinä tai maskuliineina (ja neutraaleina), niin kyllähän siinä rakentuu aika vahvasti pään sisään jaottelu näiden välille. Kuinka pitkälle tämä ajattelu kantaakaan? Onkohan tästä tehty jotain tutkimusta?

Itse voi vaikuttaa mutta ympäristö jyrää

Mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä One glass of milk, please -blogin Annuska kirjoitti taas kerran loistavan jutun sukupuolisensitiivisyydestä Amerikassa. Siinä saa kasvattaa sekä itselleen että lapsille paksua nahkaa selvitäkseen arjesta. Samalla ainakin minulla on huoli siitä, kuinka osaisimme kasvattaa lapsemme niin, että heidän itsetuntonsa kestää ulkopuolelta tulevat tokaisut ja suusta lentelevät sammakot, jos he eivät aina mahdukaan siihen pienen tytön tai pienen pojan totuttuun muottiin.

Ajatus siitä, että on helpompi mennä vain valtavirran mukana, jotta lasta ei kiusata erilaisuudesta, on ymmärrettävä. Kukapa ei haluaisi suojata lastaan kiusaamiselta? Jos sama energia käytettäisiin ihmisten monimuotoisuuden opettamiseen ja hyväksymiseen, ainakin jonkinlainen kiusaaminen vähenisi ajan kanssa? Jos aina vaan ehdotetaan pinkkiä tytöille ja sinistä pojille, ei mene kauaa kun tämä iskostuu lapselle mieleen ja hän luulee, että näin sen kuuluu ollakin. Saman voi yhdistää mihin tahansa turhan päiten sukupuolen mukaan jaoteltuun asiaan.

Kaikki värit kuuluvat kaikille

Lapseni olivat olleet muutaman kuukauden päivähoidossa Saksassa, kun he alkoivat puhua väreistä ”tyttöjen väreinä” ja ”poikien väreinä”. Minä näin lähinnä punaista sillä hetkellä, ja rauhalliseen sävyyn kyselin, mistä moinen ajatus oli heille tullut ja yritin kevyesti naureskella, että eihän tuo pidä lainkaan paikkaansa. Samaan hengenvetoon halusin muistuttaa, että kaikki saavat käyttää kaikkia värejä. Kaikki värit kuuluvat kaikille. Olen tainnut tarpeeksi monta kertaa tästä jo mainita, koska nykyisin toteamus lapsen suusta voi mennä näin:

”Pinkki on tyttöjen väri! Mutta pojat voi käyttää sitä kanssa!”

Eli homma hallussa jo ainakin puoliksi.

”Hassu setä, kun luuli poikaa tytöksi”

Yksi asiansa on vielä toisen sukupuolen korostaminen toista alentamalla. Facebookin Ulkosuomalaisten blogit -ryhmässä oli Annuskan blogitekstin pohjalta keskustelua aiheesta, ja Life in English -blogin kirjoittaja Anu tämän loistavasti sanoikin: En ole koskaan ymmartanyt logiikkaa, etta miehekkyytta pitaa rakentaa sortamalla/solvaamalla naisia ja tyttojä.”  Tätäkin tapahtuu niin helpon huomaamatta! Minulla on myös antaa ihan tuore arkipäivän esimerkki, kun kävin lasten kanssa ostoksilla grillillä. 

Iäkäs viiksisuinen setä pakkasi puolikkaan broilerin pussiin ja kysyi pojalta ”Kannatko sinä tämän?”. Poika puisteli päätään – ei vaan sillä hetkellä halunnut ottaa pussia. ”Mitä, etkö jaksa vai? Oletko joku tyttö?” Poika vastasi ihmetellen että eeeeen, ja vieressä kolmevuotias pikkusisko totesi painokkaasti, että ”Minä olen tyttö ja tuo on poika!”. Niin. Hassu setä, kun luuli poikaa tytöksi, taisi olla kolmevuotiaan mietteet tuossa mutta mitä jäi isommalle mieleen? Ei ehkä mitään tästä yhdestä kerrasta, mutta toistuvasti tällaisten kuuleminen varmasti jättää muistijäljen.

Jos en olisi jäätynyt ja vain hymistellyt tälle sedän todella huonolle vitsille, olisin hyvin voinut jättää ostokset siihen ja huomauttaa perisaksalaiseen tyyliin asiasta.

Kynsilakkaa pojalla

Toinen arjen esimerkki täältä Saksasta oli, kun käytiin ostamassa pojalle uudet tennarit tutusta kenkäkaupasta (siitä samasta, jossa taannoin kadotin kaksivuotiaani). Arminin kynnet oli lakattu kauniisti pinkillä, ja hän ihasteli myyjän huolitellusti laitettuja pitkiä kynsiä. ”Nein, du bist ein Junge”  eli ”Ei, sinä olet poika”  kommentoi myyjä heristäen sormeaan Arminin käsien yllä. Poika hämmentyi ja isä huomautti, että ne saavat olla, Armin tykkää niistä.

Pahempia esimerkkejä kuin tämä löytyy varmasti kasapäin, ja olenkin siinä mielessä oikein tyytyväinen, että ainakin toistaiseksi näitä omakohtaisia kokemuksia on aika vähän. Toki olen autuaan tietämätön, miten esimerkiksi päivähoidossa näistä asioista puhutaan.

Maailma ei ole tässä vielä läheskään valmis, mutta pyrin olemaan itse valmiimpi kohtaamaan sen – ja toivon että lapsemmekin ovat.

Loppukevennyksenä vielä korvamato loppupäivään, J.Karjalainenkin sen tiesi jo vuonna 1988, että hän on hieno sana:

”Hän, sai mut uskomaan, hän
Sai mut toivomaan, hän
Ja vielä enemmän”

Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta? Oletko joutunut oikomaan muiden sanomisia? 

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Katriina 20.7.2018 at 17:07

    Vain me ulkomaalaiset joudumme miettimään substantiivien (nomen) sukua (genus) ja meidän on opeteltava ne ulkoa. Lapset oppivat ne intuitiivisesti korvakuulolta ja jäljittelemällä, kun opettelevat puhumaan. On epätodennäköistä, että pikkulapset ajattelisivat sukupuolisesti. En tiedä, milloin indogermaanisissa kielissä on otettu käyttöön artikkelit ja millä perusteella ryhmittely on tapahtunut – ehkä satunnaisesti. Esimerkikisi sika voi olla das Schwein (sian suku), die Sau (emakko), der Eber (karju) ja das Ferkel (porsas). Kielioppi tuntee jaottelun merkityksen ja johtopäätteen nojalla. Esimerkiksi Wikikirjastossa on lyhyt johdanto aiheeseen > Saksan kieli/kielioppi/substantiivit/substantiivien ryhmittely. Aikuisopiskelijan kannattaa kuitenkin tilata esim. Amazonin kautta bestselleri: Pahlow, Heike: Deutsche Grammatik einfach, kompakt und übersichtlich, taskukirja 9,95 € tai Rekiaro,Ilkka : Saksan peruskielioppi.
    Tuollaisia grillimyyjän tökeöitä huomautuksia sattuu, mutta mielestäni Reetan vastaus ukolle on geniaalinen. Niin, oli aika, jolloin kaikilla kauniilla nuorilla miehillä oli pitkä tukka ja he provosoivat sillä vanhoja. Nyt hekin ovat joko kaljuja tai heillä on muutama lyhyt harmaa karva päässään. 🙂 Vaihteeksi kannattaa katsella vaikka TV:stä , kuinka muotitietoisia kampauksien, asujen ja jalkineitten värien suhteen jalkapalloilijat tai kilpapyöräilijät ovat.
    Saksassa on muuten puute ammattityöläisistä, ja työnantajat houkuttelevat erilaisilla tempauksilla (Girls day) tyttöjä opiskelemaan teknisiin ja ”miesten” ammatteihin. En usko että Arminille ja Reetalle pääsisi tulemaan vanhakantainen rooliajattelu. Hauskaa lämmintä viikonloppua!

  • Reply Lotta Lindfors 20.7.2018 at 19:10

    Tämä on niin mielenkiintoinen aihe! Mulla tuli heti mieleen yksi tutkija, joka on nimenomaan keskittynyt tohon, että miten kieli muokkaa ajatusmaailmaa. Lera Boroditsky on cognitive scientist (en tiedä mikä toi on suomeksi?) ja hän on tehnyt ihan tosi kiinnostavia havaintoja mm. siihen liittyen, miten se että sanoilla on suvut vaikuttaa lapsiin ja yleisestikin kaikkien meidän ajatteluun.
    Laitan tähän linkin yhteen artikkeliin ja jos etsit YouTubesta nimen perusteella, niin löytyy paljon kiinnostavaa katseltavaa.

    http://www.businessinsider.com/how-language-shapes-your-perception-of-gender-color-and-justice-2017-11?r=US&IR=T#time-can-flow-in-all-different-directions-1

    Ja tässä muuten kiinnostava podcast aiheesta, myös tota Boroditskyä haastatellaan siinä.
    https://www.npr.org/2018/01/29/581657754/lost-in-translation-the-power-of-language-to-shape-how-we-view-the-world?t=1532102733346

  • Leave a Reply