Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kultaa ja köyhyyttä Brysselissä

Yritin jo aiemmin kirjoittaa yhden yön retkestämme parin tunnin ajomatkan päässä olevaan Brysseliin, mutta jutusta meinasi tulla liian pitkä. Toinen syy siihen, etten saanut tekstiä valmiiksi oli kaupungin jättämät ristiriitaiset tunnelmat. En muista milloin viimeksi olen reissussa joutunut nieleskelemään kyyneleitä.

Saksalaiset arkivapaat mahdollistivat meille viiden päivän mittaisen vapaan, ja päätettiin suunnata yhdeksi yöksi Brysseliin. Lähdettiin rennosti aamupäivällä ja jouduttiin hieman viilaamaan alkuperäistä nähtävyyssuunnitelmaani lennosta, koska lapset, sää ja aikataulut eivät sallineet järjettömästi erivapauksia.

Oltiin meidän mittapuulla sniiduiltu ihan huolella majoituksen kanssa tällä kertaa. Varattiin Trivagon kautta löytynyt huoneistohotelli, tai pikemminkin pelkkä huoneisto. Kyseessä oli pelkistetty kerrostalokaksio, perussiisti mutta vastapäätä toista kerrostaloa, joka oli täydellisen remontin alla. Kiviporat jyskyttivät, tuulettimet huusivat ja metalli kalisi. Äänieristys asunnossa oli olematon. Mekkala talttui kuitenkin yöksi ja alkoi aamulla aikasta tarkkaan samaan aikaan kun lapset muutenkin heräsivät, joten ei siitä vaivaksi saakka ollut.

Vohveleita ja ranskalaisia

Asunnolla piti olla tietyllä kellonlyömällä hakemassa avaimia, koska minkäänsortin respaa ei todellakaan ollut. Jätettiin iltapäivälle suunniteltu Atomium seuraavaan päivään ja lähdettiin kiertelemään keskustaa. Lapsille reissu oli myyty erityisesti lupauksella maailmankuuluista belgialaisista vohveleista, aidoista ranskalaisista ja patsaasta, joka esittää pissaavaa poikaa – kun kohderyhmänä ja 2v ja 4v, niin erityisesti jälkimmäinen aiheutti vahvaa kiherrystä!

Vohvelit oli just niin hyviä kuin muistelinkin niiden olevan. Manneken Pis patsaan liepeillä on vierekkäin useita vohvelikioskeja, jotka kaikki mainostavat 1 euron vohveleita ja näyteikkunoissa on toinen toistaan isommilla täytteillä kruunattuja vohveleita. Totuus on se, että eurolla saa sen vohvelin – ja kaikki lisukkeet maksavat 0,50 eurosta ylöspäin. Lasten toivoma tomusokeri oli euron, Nutella ja banaanisiivut hieman enemmän. Mutta ihan sama, pakkohan sellainen on tuolla syödä!

Manneken Pis oli nopsasti nähty ja kuvattu, patsaan sijainnista ei voinut erehtyä – seuraa vaan turistiryhmien virtaa ja ihmettele, miksi ne kaikki kököttää yhdessä risteyksessä.

Poliiseja ja sotilaita

Turistiryhmien lisäksi kaupungilla liikkui silmiinpistävän paljon poliiseja ja maastopukuasuisia sotilaita. Jälkimmäiset aina neljän hengen ryhmissä ja rynnäkkökiväärit käsissään. En oikein osannut päättää, tuliko näiden näkemisestä turvallisempi vai turvattomampi olo. Arminia kiinnosti paljon, ketä he aikovat ampua. Yritettiin parhaamme mukaan selittää, etteivät he ammu ketään vaan suojelevat ihmisiä. Vastausta ei sulatettu suoraan, vaan jatkoa seurasi: ”No miksi niillä on sitten ne pyssyt? Ketä ne ampuu?”

Vaikka yritin kovasti ymmärtää, ettei juuri mikään paikka loista parhaimmillaan loka-marraskuun kalsean harmaina päivinä, olin silti hieman hämmentynyt Brysselin ankean nuhjuisesta tunnelmasta. Pyörittiin kävellen lähinnä Manneken Pisin, Grand-Placen ja Brusselin Pörssin tietämillä, eli kovin pienellä alueella ihan ytimessä. En tiedä onko keskustassa pitkäänkin ollut osa kaduista kokonaan suljettu autoliikenteeltä, mutta kävelykatuja oli aika paljon.

Rapistuvat julkisivut ihmetyttivät

Kiinnitettiin huomiota useisiin täysin hylätyn näköisiin tyhjiin liikehuoneistoihin, joita oli sekä katutasossa että ylemmissä kerroksissa. Joissain vanhoissa, aikanaan komeissa mutta nyt kunnostusta vailla olevissa rakennuksissa oli avoinaisia, rikkinäisiä ikkunoita, joista saattoivat ränsistyneet verhot lepattaa tuulessa. Kuinka tuollaisilla paikoilla on voitu päästää tiloja noin huonoon kuntoon?

Kadun varsilta pystyi löytämään hienojakin seinämaalauksia, mutta suoranaisia töhryjä oli kuitenkin reippaasti enemmän. Toisaalta näytti siltä, kuin koko kaupunki olisi ollut remontissa. Erilaisia työmaita oli tuon tuosta, työmaa-aidat ohjasivat liikennettä, oli uudisrakennusta, purkutöitä ja kaikenlaista kunnostusta.

Makeahko pilven polttelusta tuleva tuoksu leijaili useammassakin kadunkulmassa. Pinkkejä roskapusseja odotti kasoissa noutoa, osa roskista oli jo ehtinyt levitä pitkin katuja.

Lapset kylmillä kaduilla

Pahinta oli kuitenkin kadulla elävät kerjäläiset, asunnottomat ja muut huono-osaiset. Ainahan kaikenlaista on tullut nähtyä, Helsingissäkin oli aina ne samat kerjäläiset tietyissä kadunkulmissa. Ikävä kyllä niihin tottui, tai osasi paremmmin olla kiinnittämättä huomiota, niin surullista kuin se onkin.

Ilma oli viileä, meidän lapsilla oli pipot, kaulaliinat ja lämpimät talvitakit. Kun käveltiin illalliselle Namaste Indian ravintolaan, näin kadulla olevan perheen. Heillä oli tyhjän betoniseinustan viereen kyhätty paikka, patja ja joitain vilttejä. Tyhjäkatseisten vanhempien jaloissa könysi kaksi suurinpiirtein samanikäistä lasta kuin omamme. En pystynyt kuin vilkaisemaan heihin päin. Kun pysähdyttiin lukemaan ravintolan ruokalistaa oven ulkopuolelle, purin hampaita yhteen ja pinnistin kaikkeni etten olisi purskahtanut vaan itkuun.

Mulle on ihan sama, minkä vuoksi se perhe oli siinä kadulla. Mulle on ihan sama, vaikka sanotaan ettei ne ole oikeasti kerjäläisiä, että ne vaan esittää tai ihan mitä tahansa. Siinä oli lapsia  kylmällä kadulla, piste. Samaan aikaan tunsin lohdutonta surua ja äärimmäistä vihaa sitä kohtaan, että näin voi käydä. Tieto, että oltiin EU:n pääkaupungissa ei lieventänyt tunteita lainkaan.

Astuttiin sisään lämpimään ravintolaan, saatiin syötyä ja astuttiin ulos, jonne oli jo ehtinyt laskeutua pimeys. Saman perheen ohi kulkiessamme Armin kiinnitti myös huomionsa heihin. Olen tiennyt, että nelivuotiaat voivat haastaa vanhempiaan esittämällä vaikeita kysymyksiä. Mutta mitä sinä vastaisit, kun lapsi kysyy ”Äiti? Isi? Miksi nuo oli tuossa kadulla?”.

Grand Placen kullatut rakennukset eivät enää jaksaneet ilahduttaa niin paljoa, kuin olisin toivonut niiden tekevän.

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Lotta 2.11.2017 at 16:52

    Voi, ymmärrän tuon tunteen. Ristiriita on hirvittävä Euroopan pääkaupungissa, jossa niin ikään majailevat huippupalkkaiset EU-virkamuehet. Asuessani Brysselissä ahdistuin itsekin etenkin vauva sylissä kerjäävistä naisista. Ihan sama ovatko he osa rikollusliigaa vai ei ja miten he ovat kadulle päätyneet liikkumattomiksi huumattuine lapsineem (ovatko ne edes heidän lapsiaan?). Sosiaalitoimi vousi hakea edes alaikäiset kadulta pois. Bryssel.on…. useiden eri todellisuuksien ja monentasoisten huolten kaupunki. Lasren kanssa pyörin itse aina etäämpänä keskustasta, viehättäviä puistoja kyllä löytyy mutta ne pitää tietää.

    • Reply Valkkis / https://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 2.11.2017 at 22:45

      Me kohdattiin myös nainen kerjäämässä liikennevaloihin pysähtyneiden autojen ikkunoilla, vauva rinnalle sidottuna. Niin surullisia nämä. Ja ehdottomasti toivoisi että edes alaikäiset pääsisivät jonnekin turvaan kadulta.

  • Reply Miia - Nordic Days 2.11.2017 at 21:19

    Kiva lukea välillä rehellisiäkin matkakertomuksia! 🙂 Itsellä meni jossain vaiheessa maku eurooppalaisiin pääkaupunkeihin juuri noiden ylläkuvaamiesi asioiden takia.. sitten menin käymään Mumbaissa, jossa se köyhyys näkyy ihan kaikkialla ja todella huonovointisia katulapsia ihan joka puolella. Sen jälkeen on ollu vähän helpompi käsitellä Euroopan kerjäläisiä. Joka tapauksessa aina tuntuu tosi pahalta nähdä lapsia kadulla, ne ei ansaitse sitä missään tilanteessa!

    • Reply Valkkis / https://www.rantapallo.fi/hausfrau/ 7.11.2017 at 10:51

      Kiitos! Mä mietin tän kokemuksen jälkeen just tuota, että mitenkähän sitä selviäisi jostain todella köyhästä ja kurjasta paikasta. Dubaissa muistan nähneeni, kun bussilasteittain (Pakistanilaisia? Afganistanilaisia?) rakennustyömiehiä kuskattiin aamuvarhaisella työmaille ja auringonlaskiessa sitten takaisin. On sekin aika hurjaa hommaa.

  • Reply m 27.12.2017 at 23:08

    Hei, tulipa sattumalta luettua tämä vähän vanhempi postaus. Brysselissä itse asuvana myönnän vältteleväni ns. turistialueita. Keskusta ei tosiaan ole joka paikasta kovin puunattu, eikä muutenkaan mikään ihanteellisin mahdollinen kaupunkilomakohde. Täytyy nimittäin vähän tietää, missä liikkuu.

    Myös osa asuinalueista on aika kurjan oloisia, kun taas osa varsin viihtyisiä ja lähellä luontoa. Erittäin vaurasta omakotialuettakin löytyy hyvin läheltä eli elämää on siis todella laidasta laitaan. Belgian monet muut kaupungit ovat minusta paljon suositeltavampia kohteita: parhaimmissa niistä keskustat ovat vanhoja, kauniita ja kivalla tavalla eläviä. Niissä kaikki paikat ovat myös pääsääntöisesti kivojen kävelyreittien varrella ja lähempänä toisiaan.

    Silmille hypäävä kurjuus on aina raastavaa.. Mutta otetaanko kerjäläisten lapsia kovin usein huostaan Suomessakaan?

  • Leave a Reply