Kaikki tiet vievät Frankfurtiin

Suurkaupungin tuntua aisti heti kaupunkiin johtavista leveistä sisäänajokaistoista ja liikennemerkeistä lähtien. Nyt ei olla enää Düsseldorfissa, nyt ollaan saavuttu Frankfurt am Mainiin. Eurooppalaisissa kaupungeissa vielä suhteellisen harvakseltaan olevia pilvenpiirtäjiä näkyi horisontissa, mutta kaukana ollaan vielä todellisesta suuren maailman meiningistä.

Pitkän suunnittelun jälkeen 10 Saksassa, Hollannissa ja Luxembourgissa asuvan suomalaisen bloggaajan reissuretkue kohtasi toisensa järjestyksessään neljännessä tapaamisessa. Itselle tämä oli alle vuoden kestäneellä ”uralla” jo toinen, joten aika rytinällä sitä ollaan nyt sisäpiirissä. Haha! Muistan, kun olen itse lukenut erinäisiä blogijuttuja bloggaajien keskinäisistä tapaamisista, ja ollut aina vähän sitä mieltä, että no tolleen ne keksii toisistaan juttua, kun ei muuta kirjoitettavaa ole.

Taustalla on kuitenkin paljon enemmän. Jokaisella meistä oli se oma rakas blogi, jota päivitetään just silloin kun itselle tuntuu hyvälle. Joku puhtaasti harrastepohjalta, omaksi ilokseen tai joku jo ammattimaisemmin, tavoitteellisemmin. Porukan yhdistäviksi asioiksi riitti hyvin suomalaisuus, ulkomailla asuminen ja bloggaaminen – muuten meitä olikin monista eri taustoista ja nykytilanteista. Oli todella mielenkiintoista kuulla, miten kukakin oli eri reittejään päätynyt asumaan sinne, missä nyt sitten asuukaan. Niin se vaan elämä kuljettaa ja tarjoaa aina jotain uutta ja mielenkiintoista, kun vaan uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin kiinni.

Yritin kuvailla tapaamista muutamalle tutulle myös niin, että siinä on sitä samaa tunnetta, jonka voit saada työpaikalla. Olet lähetellyt jo pidemmän aikaa sähköposteja henkilölle X, jakanut ajatuksia ja suunnitellut jotain yhteistä projektia. Ja sitten vihdoin näet sen henkilön livenä. Se tunne!

Kymmenen hengen liikuttelu – varsinkaan jos on kyse kymmenestä kameroitaan kantavasta ja käyttävästä bloggaajasta – ei ole aina kovin nopeaa, joten lauantaina ohjelmana oli typistettynä lounas ja illallinen. Kellään ei tuntunut olevan mitään sitä vastaan, että fokus oli ruuassa ja juomassa kaiken pölötyksen ohella.

Lounaspaikaksi aiemmin Frankfurtissa asunut Kati oli valkannut oikein perinteisen, ronskin ja rehdin ruuan Apfelwein Wagnerin. Nälkä oli jo kova kun pöytään päästiin, joten nappivalinta. Ravintolassa oli juuri sopivasti hälyä tulevan jalkapallo-ottelun kannattajien toimesta, joten meidän päästämä volyymi ei ollut lainkaan liian huomiotaherättävää. Vaikkakin naapuripöydästä kyllä tiedusteltiin, mikä mahtaa olla tuo kieli jota puhutaan?

Wagnerissa kuului ehdottomasti juoda paikallista omenaviiniä, ja maun mukaan joko yksinään, kuplaveteen tai spriteen sekoitettuna. Monen mielestä viini oli hapanta, mutta omaan makuhermoon tuo maistui ihan sellaisenaan. Ruuaksi otin itse kunnon schnitzelin, mutta sain onneksi myös maistiaisen toista paikallista erikoisuutta, Grüne Soßea eli vihreää kastiketta. Ulkonäkö viittaa vahvasti pinaattikeittoon, vieläpä kun se tarjoillaan keitettyjen kananmunapuolikkaiden kanssa, mutta maku oli raikkaampi, yrttinen. Kannattaa kokeilla, jos kaupunkiin päätyy!

Todistin lounaalla ensimmäistä kertaa elämässäni asiaa, jonka luulin olevan mahdoton. Näin omin silmin, kuinka kaikki 10 leidiä laittoi tuosta noin vain 20€ yhteiseen pottiin lounaslaskua maksettaessa, ja sama käytäntö toistui myös illallisella. Ei siis pitkän kuitin kierrätystä jokaisella erikseen, laskimien kaivamista tai yksittäisten eurojen laskemista. Onkohan nämä niitä iän mukanaan tuomia etuja, kun kaikki ei ole enää niin sentin päälle? Tiedä häntä, mutta aivan loistavaa toimintaa.

Lounaan ja illallisen väliin mahtui nopeat välijuomat hotellilla Kaija Koon tahdissa, ja sen verran kevyesti kaikki olivat pakanneet, ettei matkakaiuttimia ollut mukana. Kännykkä tyhjässä vesilasissa sai toimia löyhänä korvikkeena.

Ennen iltaruokaa oli vielä terassikelit, eli +16c ja vettä satoi kaatamalla. Mutta ison varjon alla pystyi kastumatta nauttimaan yhdet lasit viiniä ennen fiinimpään ravintolaan siirtymistä. Oili oli varannut meille pöydän Traresista, jossa listata löytyi mielenkiintoisia makuyhdistelmiä. Vai mitä sanotte tästä tonnikala-tartar-pihvistä avocadokastikkeella, sitruunasorbetilla ja popkorneilla?

Pääruuaksi otin tulikuumalta (+300c) lautaselta tarjoiltuja suussasulavia naudanlihapaloja, päällä rucolaa ja parmesania. Tämäkin setti toimi oikein mainiosti, joskin öljyä olisi voinut olla noin desi vähemmän.

Pitkän päivän jälkeen lähdimme kaikki vielä laulamaan karaokea suoraan hotellille nukkumaan. Huonekaverini Heini oli varustautunut yöhön yhtä järeästi kuin minä: silmälapuilla ja korvatulpilla. Hotel The Frankfurt oli oikein miellyttävä paikka, kiitos Eeva varauksesta. Hotellien kanssa vaakakupissa painaa aina paljon myös aamiainen, josta ainakin itse tykkäsin kovasti.

Sateisena, harmaana ja tuulisena avautuvalle sunnuntaille sopi kuin nenä päähän etukäteen sovittu jokiristeily Primus Linien laivalla. Saimme lahjakortit risteilylle Frankfurtin turismitoimistosta, ja olin ajatellut että saadaan matkustaa ihan keskenämme, kun kuumin kesäsesonki oli jo ohi. Väärässä olin, laivan sisätilat olivat käytännössä täynnä, niin ettei vapaita pöytiä tainnut olla lainkaan. Ulkokannelle ei eksynyt kuin muutama sadetta uhmaava turisti ja bloggaaja, mutta aika nopeasti hekin palasivat sisälle nauttimaan pöytiintarjoilluista kakuista ja kahveista.

Reipas tunti vierähti Main-jokea eestaas seilatessa, ja sitten kurkittiin nopsasti Frankfurtin vanha kaupunki – tai ne pari rekunstroitua ristikkotaloa, jota siitä oli jäljellä. Toisessa maailmansodassa tämäkin paikka oli saanut osumaa ihan huolella.

Noin vuorokauden pikapyrähdys Frankfurtissa alkoi olla kotimatkaa vajaa taputeltu. Osalla meistä kotimatka oli lyhyempi, osalla pidempi, mutta kaikki kuittasivat illalla olevansa turvallisesti perillä. Kiitos huikeasta viikonlopusta ja mahtavasta seurasta:

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply