Automatkamme Saksasta Kroatiaan jatkui Itävallan läpiajolla kohti pientä pohjois-italialaista San Vigilion kylää. Kohde oli valikoitunut yöpymispaikaksi ensisijaisesti maantieteellisellä perusteella ja toisena vahvana tekijänä oli hotelliyön siedettävä hinta. Kylä sijaitsee Italian Alppien eli Dolomiittien kupeessa ja maisemat ovat sen mukaiset.
Näkymät lasten leikkipuiston laidalta. Vähän eri kuin mitä kotona Saksassa – tai Suomessa. Meinas jäädä lapset vahtimatta kun piti tuijottaa vuoria…!
Kylässä näkyi paljon erilaisia laskettelutarvikkeiden vuokrausyrityksiä, joista ei ihan saatu selville, mitä ne tekevät noin heinäkuun helteillä. Mutta kyseessä lienee siis enimmäkseen talviturismista elävä paikka. Näin kesäaikaan turisteja oli katukuvassa aika vähän, hotellin aamiaisellakaan ei montaa pöytää ollut katettuna.
Viinijuhlat keskellä kylää
Alunperin yritin etsiä meille majoitusta jonkun kauniin alppijärven rannalta, mutta niiden hinnat oli aivan pilvissä. Päädyttiin siis San Vigilioon, ja meillä kävi kuitenkin tuuri, kun satuttiin paikalle juuri sinä päivänä, kun kylän keskuskatu suljettiin ja alueelle kasattiin valkoliinaisia pystypöytiä illan viinijuhlaa varten!
Illalla kadulla oli tarjolla maisteluannoksia lukuisista lähialuiden viineistä, pikkupurtavaa ja elävää musiikkia, joka jatkui pitkälle iltaan ja kuului suoraan myös hotellihuoneeseemme. Jos aamulla ei olisi ollut aikainen lähtö taas eteenpäin eikä lapset menisi nukkumaan illalla kahdeksalta, olisi viinijuhlassa voinut viettää pidempäänkin aikaa. Nyt tyydyimme hakemaan sieltä lapsille pellen taituroimat kuvioilmapallot, Armin halusi miekan ja Reetta kissan. Miekka oli taistelukunnossa muutaman minuutin kunnes ruusupensas osoittautui voimakkaammaksi vastustajaksi. Kissa, tai tarkalleen sen pää, pysyi menossa mukana pidempään.
San Vigiliossa oli lapsille aivan loistava leikkipuisto, jossa oli useamman kokoista liukumäkeä, keinua, kiipeilytelinettä ja paras kaikista: vaijeriliuku! Suomessa Espoon Leppävaaran Angry Birds -puistossa tuollainen liuku oli tullut tutuksi, mutta puolisen vuotta sitten se oli vielä hieman liian hurja ainakin kaksivuotiaalle Reetalle. Nytpä ei ollut enää puhettakaan, etteikö siihen olisi uskallettu mennä ja hienostihan se meni!
Vaikka lapsia viihdyttävä leikkipuisto miellyttää myös aikuisia, meitä lämmitti myös halvat Aperol Spritzit (3,50€) ja kylän herttainen tunnelma. Välipysähdyspaikaksi siis aivan loistava. Tämän etapin paras osuus on kuitenkin vasta tulossa.
Dolomiittien hurjat serpenttiinitiet
Olin ennen reissuun lähtöä toivonut mielessäni, että pääsisimme ajamaan hieman kunnollista serpenttiinitietä jossain kohtaa Alpeita. Jollain aiemmalla roadtripillä ollaan muutama neulansilmämutka vedetty, ja jotenkin siitä jäi niin vahva muistikuva että tahtoo uudestaan! Tiedättekö sellaista kunnon mutkittelevaa, vuoren rinnettä kääntyillen kohoavaa kapeaa tietä, joka näyttää navigaattorin näkymässä tällaiselta:
Ei oltu tsekattu ajoreittiä mitenkään erityisesti etukäteen, vaan luotettiin uuden auton naviin ja sen tarjoamaan nopeimpaan reittiin. Tiet olivat jotain aivan muuta kuin Saksan motarit. Kapeita, mutkittelevia ja joka kylän läpi kulkevia teitä, joissa yksi kaista yhteen suuntaan ja toinen toiseen. Jossain kohtaa ylämäkiä alkoi tulla vain toinen toisensa perään, ja sitten se alkoi: ihan hurja mutkittelu korkeuksissa!
Navigaattorin seuraaminen oli korkeusmittarin ansiosta erittäin mielenkiintoista, ja korkeimmillaan käytiin tasan 2200 metrissä! Välillä kun luuli, että nyt ollaan laskeuduttu jo niin alas vuoren rinnettä, että ollaan varmaan lähellä meren pinnan korkeutta, saatettiinkin olla vielä jossain 600 metrissä vuorien välissä. Eikä sitä kyllä ilman tuota mittaria olisi tiennyt. Toinen mielenkiintoinen oli tuo nopeusrajoitus… 90km/h tuollaisella tiellä, ei tulisi mieleenkään!
Maantie SR 48: ylämäki alamäki, ylämäki alamäki
Muistikuvieni aiemmat serpenttiinitiet olivat aivan lastenleikkiä näihin verrattuna. Suunta oli vain ylöspäin, tien toisella puolella on vuorenrinne ja toisella puolella pudotus alaspäin. Turvakaiteita? Äääh, mitä turhaa! Vaikka muutoin nautinkin maisemien katselusta ja Dolomiittien ihastelusta, muutaman kerran jouduin kääntämään katseeni poispäin ja nojautumaan kuskin puolelle vuorenrinnettä kohti.
Serpenttiiniteitä tuli sitten ajettua toista tuntia. Muutaman kerran noustiin kunnolla ja samat sitten alaspäin. Tie oli SR 48 Italiassa, jos haluaa päästä ajamaan saman reitin kuin me – tai jos haluaa välttää sitä! Valokuvien välityksellä maiseman syvyyttä on käsittämättömän vaikea välittää.
Kun navigaattori kertoi meidän olevan 2200 metrissä, ja vuoren huippu oli ihan lähellä, päätettiin pysähtyä ensimmäiselle mahdolliselle syvennykselle tiellä. Se kannatti! Liikkuvasta autosta ikkunan läpi on mahdoton saada kivoja kuvia, pysähdys mahdollisti lyhyen kuvaussession (ja puskapissan!). Ilma oli +13c kun lähtiessä oli ollut +28c. Vuoren korkeimmilla rinteillä laidunsi lehmiä, joiden kaulassa olevien kellojen kalkatus kaikui seudun ainoana äänenä. Lapset muistelevat vieläkin vuoristolehmiä, ne tekivät selvästi vaikutuksen.
Erilaisia kahviloita, ravintoloita ja pysähdyspaikkoja oli reitin varrella mitä mielenkiitoisimmissa paikoissa. Jokunen bensa-asemakin taisi olla, mutta hinnat yhtä korkealla kuin sijaintikin. Jos aikaa ja lämpimiä vaatteita olisi ollut enemmän, olisi ollut ihana jäädä kahville vuoristoon.
Reetta oli vetänyt unta mukavasti koko nousun ajan, oli aika ottaa hänetkin haukkaamaan hieman raitista ilmaa. Kuvassa myös uudenkarhea menopelimme, Skoda Suberb 4×4, jonka yksi parhaita lisävarusteita näissä ajo-olosuhteissa oli lasikatto. Olisi jäänyt monet vuorenhuiput näkemättä ilman sitä!
Lopulta Dolomiitit jäivät taakse ja maisema tasaantui. Kun vuoret jäivät koristamaan mantereen horisonttia, näkyi selkeästi kuinka pilvet roikkuivat niiden yllä ja meren puolella oli aivan selkeää. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista joskus maantiedon tunneilla taisi olla puhetta… Lämpötila nousi vuorten huippujen reilusta +10 asteesta takaisin tuttuun +30 asteeseen.
Matka jatkui kohti Sloveniaa upeaa kokemusta rikkaampana.
Miltä Dolomiittien ylitys kuulosti? Haluaisitko itse lähteä?
***
Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä
28 Comments
Tuohan on aivan huikea reitti.Tasamaan asukkaalle Alpit ovat mahtava kokemus, mutta taitavat olla siellä asuvillekin. Suosittelen. Huvittaisi kylläkin ajaa, mutta ei ehkä toteudu. Olen ajanut Großglocknerin solan reitin Itävallassa ja Simplonin solan kautta Sveitsistä Italiaan ja päin vastoin. Näkymät olivat sielläkin hyvät. Minulla vai ei ollut tilaisuutta pahemmin ihastella, koska ajoin itse. Ensimmäisellä kerralla käskin surkeasti ajavan kuskin varakuskiksi ja toisella kerralla ajoin yksin. Matkustin tosin kerran junassa Tukholmasta etelään erään nuoren sveitsiläisen naisen kanssa, joka oli ihastuksissaan Skoonen tasamaasta ja oli halunnut nähdä sellaistakin. Sveitsissä kun kaikki on vuorta ylos ja alas eikä näe horisonttia muuten kuin vuoren huipulta. Vaihtelu virkistää.
Näinhän se aina on, ihminen halajaa jotain mitä ei itsellä ole – olkoon se sitten tasainen maisema tai vuorimaisema ?
Äärettömän upeat maisemat, voi kunpa joskus pääsisi tuollaisissa maisemissa käymään. Noi kiemurat vuoristotiet ai että, Teneriffal kokenu ensimmäisen kerran tuollaisen tien ja toisen kerran Lanzarotella, tosin eihän ne ole mitään varmaan tuohon verrattuna, mutta kokemuksia nekin. 😀
Suosittelen lämpimästi <3 Teneriffa ja Lanzarote on mulla kokematta, ehkä vielä joku päivä? 🙂
Onpas ollut edulliset Aperol Spritzit! Comojärvellä maksoi jossain kymmenen euroa, jäi väliin.
Upeita maisemia, Dolomiiteilla haluan ehdottomasti kyllä päästä pian käymään! En ehkä välttämättä itse kuitenkaan tykkäisi ajaa tuollaisia teitä…
Sivukylien ehdottomia plussia on hintataso! Ja olen myös ihan tyytyväinen, että sain vaan olla kyydissä, vaikka onneks mitään urpoja kuskeja ei tullut noilla teillä vastaan…
No haluaisin ehdottomasti lähteäa! On sitten mielettömät maisemat – ja mikä mahtava tuuri, että juuri teidän oleskelupäivänä paikalla on viinijuhlat.
Oli kyllä hauska sattuma! Viinitapahtuma oli vain kahtena iltana koko kesän aikana, joten sattuma oli kohdillaan 🙂
Jes, olen pitkään halunnut päästä käymään Dolomiiteillä! Pitää muistaa tankata tankki täyteen ennen ylitystä, sitten kun matkaan pääsen. Vaikuttaa aika täydelliseltä vuorten ylitykseltä viineineen ja kahveineen. ^_^
Aikaa olisi saanut kulumaan tuolla pidempäänkin. Jos sää olisi ollut heti aamusta kirkkaampi, oltaisiin ehkä menty Dolomiittien korkeimmalle vuorelle Marmoladalle, mutta aamu aukesi sateisena niin jätettiin väliin pilvisyyden vuoksi.
Olimme viime kesänä reilut kaksi viikkoa Italiassa. Matkamme viimeiset päivät meidän piti viettää Dolomiiteillä. Mutta reittisuunnitelma ososittautui vaikeaksi, koska olimme Cique Terressä ilman autoa. Vaihdoimme dolomiitit Rapalloon. Dolomiiteistä siis haaveilen yhdä edelleen. Ja mikä ettei, kuvissa näyttäa kyllä hyvältä. Eikö olekin kiva pöllähtää keskelle kyläjuhlaa? Meille kävi viime vuona Rapallossa samoin. Pöllähdimme keskelle kyläjuhlaa!
Kaikenlaiset kyläjuhlat ja tapahtumat ovat kyllä aina ihania yllätyksiä – niistä harvemmin löytää netistäkään mitään etukäteen, ainakaan tästä juhlasta ei löydetty vaikka yritettiin kyllä 😀
San Vigilio on kyllä ihana paikka. Dolomiitit ja Alpit ylipäätänsä ovat kivoja ajettavia. On tullut ajettua Stelvio Pass, San Bernandino Pass, GrossGlocknerin maisematie ja muutama muu läpi. Juttu on siinä, että autossa pitää olla riittävästi vääntöä. Muuten menee tyhmäksi koko ajaminen.
Me muuten jouduttiin/päästiin Saksassa kahdessa kylässä keskelle kyläjuhlia. Oli kyllä mainio meininki niissä.
Oi ootte ehtineet moneen paikkaan! 🙂 Ja totta – autolla on varmasti merkitystä tuollaisilla teillä!
Ehdottomasti kiinnostaisi! Maisemat näyttää sun kuvissa niin upeilta, että vaikka yleensä en edes juuri kiinnitä blogeiss huomiota kuviin, nyt olisi voinut katsella niitä enemmänkin. 🙂 Täällä Hollannissa asuessa kaipaa aina vuoristomaisemia. <3
Voi kiitos! Mietittiin vuorten keskellä, että mahtaisiko niihin kyllästyä, jos asuisi siellä keskellä? Alkuun ajatuksena oli ettei tietenkään voisi, mutta niin se vaan taitaa olla että ihminen kaipaa sitä mitä ei aina itsellä ole 🙂
Tosi upeat maisemat!! ^_^ Ehdottomasti haluan tuohon suuntaan päästä vielä joku päivä! 🙂
Suosittelen 🙂
Oih, Dolomiitit on ollu mulla jo kauan haaveissa. Upeita maisemia! Siis nuo nopeusrajoitukset on ihan älyttömiä tuollaisilla teillä! Miten joku uskaltaa ajaa niin lujaa..
Jännästi sellainen neulansilmämutka löyhentää raskaintakin kaasujalkaa 😀
Alppi-maisemat ovat mielestäni kauneimmat juurikin Dolomiiteillä! Siellä kyllä kelpaa kesällä ajella maisemia ihastelemassa ja pysähdellä niihin suloisiin pieniin alppikyliin. Plussaa italialaisten ravintoloiden herkuista ja viineistä. 🙂 Olen itse ollut roadtripillä Alpeilla parikin kertaa, mutta tuo reitti Italiasta Sloveniaan on kokematta. Täytyy varmaan alkaa suunnittelemaan uutta reissua sinne lähitulevaisuudessa. 🙂
Suosittelen, muista vaan hankkia ne tarrat motarilla 😛
Olin tänä kesänä Alpeilla vaeltamassa ja noiden upeiden maisemien lisäksi myös lämpötilaerot tuli tutuksi 🙂 me tosin oltiin vaan tyytyväisiä että ylhäällä oli viileämpää. Italian puolelle laskeutuessa Meranissa oli +34 astetta. Se olisi ollut ihan tuskainen lämpötila vaeltamiseen!
Vaeltaminen olisi kyllä jotain mikä kiehtoisi kovasti! Teittekö pitkääkin matkaa?
Enpä ole tuolla ollut, mutta mielelläni menisin! Todella kaunista! Nuo alppitalotkin on niin ihania!
Vuoret ja vaellukset on alkaneet kiinnostaa, kun niin paljon on jo kaupunkeja ja rantakohteita nähnyt. Jotain uutta sitä aina tekee mieli.
Haahaa, ikuinen kaipuu johonkin uuteen <3
Ihana Italia! Me olemme suunnitelleet reissua Dolomiiteille moneen otteeseen, mutta tähän asti esteenä (vai tekosyynä?) on ollut autottomuus.. reissu voisi julkisilla olla astetta hankalampi, haha! 🙂
Joku bussi siellä taisi kulkea? Mutta auton vuokraushan olisi helppoa, lentäen johonkin ja autolla eteenpäin 🙂