Tunnelmia kahden kuukauden jälkeen

Yritin tänään pohtia, tuntuuko Saksassa nyt viettämämme kahden kuukauden aika pitkältä vai lyhyeltä. En ole oikein vieläkään osaa tähän vastata, vaikka olen pyöritellyt ajatusta edestakaisin koko päivän. Tavallaanhan aika helmikuun alusta tähän päivään tuntuu hujahtaneen ohi yhtä vauhdilla kuin autobaanan vasemman kaistan menopelit.

Muuttaminen näin kevättä vasten on kyllä ollut ihan lottovoitto, jota olen jaksanut mielessäni kiitellä useamman kerran. Joka päivä on ulkona vähän valoisampaa, luonto on herännyt hämmästyttävällä nopeudella ja mikä ihmeellisintä, ensimmäisenä esiin ovat tulleet toinen toistaan kauniimmat kukkaset (edelleen magnolia ehdoton uusi suosikki!) ja pikkuhiljaa kukkien puhkeamisen jälkeen puissa alkaa näkyä vaaleanvihreitä hiirenkorvia.

Voisi olla mieli aika erilainen, jos muutto olisi osunut vaikkapa loka-marraskuulle, jolloin olisi ehkä odotellut suomalaisittain tutun talven, pakkasten ja lumen tuloa – joita sitten täällä olisikin saanut odottaa ihan turhaan. Nyt jokainen päivä vaikkapa ihan tutuillakin kulmilla on mielenkiintoinen, kun lapsetkin bongailevat mielellään uusia kukkia ja kasveja. Ja perhosia! Ainakin sitruunaperhonen ja neitoperhonen ollaan jo nähty. Ja jos nähdään joitain muita, niin ne onkin sitten vain ”saksalaisia perhosia”.

IMG_1490

Kahden kuukauden aikana ollaan pyöritty Arminin ja Reetan kanssa aika pitkälti tässä lähikulmilla ja samoissa leikkipuistoissa muutamia syrjähyppyjä lukuunottamatta. On tuntunut hyvältä ajatukselta sekä itsensä että lasten kannalta ottaa kotiseutu ensin haltuun, ja sitten pikkuhiljaa siitä laajentaa reviiriä.

Huomaan ainakin itse sen, että lähtisin jo mielellään tekemään lasten kanssa retkiä jo vähän pidemmällekin tai enemmän suunnitellusti tiettyihin kohteisiin. Alkuunsa meillä oli suunnitelma hommata iso kartta, johon olisi merkitty paikkoja, joissa ollaan käyty, mutta se jäi kuitenkin toteuttamatta. Nyt ollaan kuitenkin niin sanotusti jo sen verran hyvin kartalla, että autossakaan ei tarvitse ihan joka matkalle laittaa navia päälle. Mutta myös se Düsseldorfin keskusta ja muut turistialueet kiinnostavat, nyt kun asutaan sellaisessa suurinpiirtein Mikkelin kokoisessa kaupungissa, ja siellä Iisalmen kaliiperia olevassa kaupunginosassa.

Saksan kieltä opettelen hitaasti ja sitkeästi, vielä toistaiseksi ilman mitään kursseja ihan vain arjessa. Sönkkään sämpylätilaukseni ja kahvini saksaksi, ja ainakin kirjoitetun kielen sanavarasto karttuu nopeasti ja monet sanat pystyy myös arvaamaan. Englantiin joudun toki turvautumaan heti jos puhe menee vähänkään muutamaan perusfraasia pidemmälle. Ja oi että, sydämeni suli muutama päivä takaperin kun Armin sai tilattua lähileipomossa ihan itse oman pretzelin! Kyllä oli poika ylpeä itsestään ja äiti pojastaan, tähän kohtaan sopii laittaa paljon sydämiä.

pretzel

Lisäksi Armin on alkanut kyselemään paljon sanoja

”Äiti mitä on lintu saksaksi?”

”Vogel”

”Äiti mikä on linnunpönttö saksaksi?”

”Ööööh ootas kun äiti kattoo…”

Jos ei olisi kännykkää ja Google Translatoria, joutuisin varmaan kulkemaan sellainen pieni taskusanakirja mukana koko ajan. Myös joitain saksankielisiä sanoja on tarttunut Arminille mieleen, koska olen saanut selvittää hänelle ainakin sanojen genau, bitte ja nein merkitykset.

Ensi viikolla ollaan lähdössä koko perheen voimin käymään Suomessa, ja siihen liittyen onkin risteillyt ihan uusia mietteitä mielessä. Tottakai ihan superhauskaa päästä pitkäksi viikonlopuksi Helsinkiin, varsinkin kun tiedossa on kaikkea kivaa ennalta sovittua ohjelmaa ja ehditään nähdä monet ystävät, kaverit ja perheenjäsenet visiitin aikana. Mutta mietin jo nyt myös sitä, miltä tuntuu tulla sitten Suomesta takaisin tänne Saksan kotiin.

kevätselfie

Summa summarum: Saksa on ollut hyvä meille ja odotetaan innolla mitä kaikkea vielä on tulossa!

Ps. Erityisviesti Suomeen varsin erityisille ihmisille: Ihanaa raikulia mun tytöille! Ootte rakkaita!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply