Kindergarten – hoitopaikka haussa

Suomessa päivähoidosta, varhaiskasvatuksesta, on puhuttu lähiaikoina paljon. Jatkuvat määrärahojen leikkaukset, ryhmäkokojen kasvattamiset ja henkilökunnan jaksaminen äärirajoilla saavat aikaan minussa ahdistusta, voimattomuutta ja suurta huolta erityisesti pienimpien ja herkimpien päivähoitolasten puolesta. Voi kunpa päiväkodeissa henkilöstöllä olisi oikeasti aikaa, jaksamista ja resursseja luoda lapsille turvallinen, lämmin ja kiireetön ympäristö, jossa ei vain tapeta aikaa pakosta vanhempien töiden ajan, vaan oikeasti opetellaan elämää ja olemista muiden lasten ja aikuisten kanssa.

IMG_0803

Armin aloitti päivähoidon Suomessa 1v 4kk ikäisenä, kun minä palasin töihin. Pienen pieni natiainen, mutta kovin reippaasti hän uuteen tilanteeseen sopeutui. Samaan aikaan tapahtui muutenkin paljon: meillä oli muutto alla, uuden asunnon remonttia, evakkoasumista appivanhemmilla ja saimme myös samassa rytäkässä tietää, että seuraavana keväänä syntyisi perheeseemme toivottu pikkusisko. Ehdin olla tasan puoli vuotta töissä ennen äitiysloman alkua, ja koska Arminilla oli mennyt päiväkodissa hyvin, jatkoimme sitä, joskin vähemmillä ja lyhyemmillä päivillä. Reetta syntyi, ja jonkin aikaa sen jälkeen sain päiväkodista viestiä, että Armin olisi muuttunut hieman hiljaisemmaksi, tutut hoitajat huomasivat muutoksen pojan olemuksessa. Pohdiskeltiin tilannetta ja vaihtoehtoja aikamme, ja kun Reettakin vaikutti olevan ns. helppo vauva, ilmoitettiin Arminin päiväkotiin hoidon keskeytyksestä, joka voi kestää maksimissaan kaksi vuotta (näin ainakin Helsingissä).

Kesä oltiinkin sitten ihan kotioloissa, ja syksyllä Armin aloitti parhaista parhaan Luonto-liikuntakerhon eli Metsäkerhon, kuten me kotona puhumme. Ikää aloittaessa oli 2,5v ja pienten kerholaisten ryhmä kokoontui kahdesti viikossa muutamaksi tunniksi kerrallaan. Kerholla ei ole käytössään sisätiloja lainkaan, vaan lähtö tapahtui läheisen päiväkodin edustalta, josta ohjaajat veivät lapset lähialueen metsiin leikkimään, laulamaan, syömään eväitä ja hämmästelemään luontoa. Tätä minä kutsuisin varhaiskasvatukseksi! Joulujuhlan aikaan ei ollut lunta tänä vuonna, mutta piparit maistuivat silti.

metsäkerho

Täällä Saksassa on nyt ollut lähinnä isoja kysymysmerkkejä päivähoidon, mahdollisten kerhojen ja muiden hoitojärjestelyjen suhteen. Onneksi niiden järjestymisellä ei tietenkään ole ollut hengenhätä, koska olen kotona käytettävissä 24/7 (kuinka kätevää!). Koko ajan on kuitenkin ollut puhetta siitä, että lapsille olisi kiva löytää joku osa-aikainen hoitopaikka, erityisesti siksi, että he oppisivat kieltä ja saisivat uusia kavereita. Korvaamattoman käteväksi avuksi tässäkin asiassa on noussut ihana relocation agencymme, joka laittoi kaikkiin asuinalueemme päiväkoteihin hakemuksen hoitopaikasta molemmille lapsille.

Mitään yhteistä hakujärjestelmää ei ole, vaan päiväkoteihin haetaan kaikkiin erikseen. Lisäksi niitä on paljon erilaisia; katolisia, evankelisia, montessorilaisia… On niitä tavallisia kaupungin päiväkotejakin toki. Mutta pakko myöntää, ettei minulle ole tullut vielä sen tarkempaa käsitystä näistä, koska käytännössä en ole tehnyt muuta kuin odotellut lisätietoja yhteyshenkilöltämme.

IMG_0828

Tänään sitten saatiin niitä lisätietoja. Kaikki kunnalliset päivähoitopaikat millä tahansa hoitoajoilla ovat todella, todella kiven alla. Parasta, mitä yhteyshenkilömme pystyi tarjoamaan, oli yksi ainoa paikka päiväkodista, jonne olisi meiltä 20 minuutin ajomatka. Autolla. Totesin ystävällisesti, ettemme mitenkään voi ottaa tällaista paikkaa vastaan, koska meillä on tällä hetkellä käytössä vain yksi auto, jota Mies tarvitsee työmatkoihinsa. He olivat tiedustelleet myös kaikki kaupungin yksityiset päiväkodit läpi (huh, mikä homma siinä on mahtanut olla!), ja sieltä saattaisi irrota joku paikka, mutta hinta olisi ”quite expensive” eli 400-800€/kk. Siis jopa melkein tonnin kuussa! Kieltäydyin sitten tästäkin kohteliaasti ja googlasin seuraavaksi, miten Saksassa voi lotota.

Ehdotin vastineeksi, että hakisimme paikkaa vasta kesälomien jälkeen ja silloinkin vain Arminille. Ja sitten kun Reetta hieman kasvaa, yritettäisiin saada hänet samaan päiväkotiin. Luulisi, että täälläkin otettaisiin sisarukset jotenkin erityisesti huomioon paikkoja jaettaessa? Tiedä häntä, mutta nämä hakemukset syksylle onkin kuulemma jo tehty, ja suurella todennäköisyydellä tulemme saamaan hylsyn ensimmäiseltä paikkojenjakokierrokselta. Miksi näin, ei ole minulle ihan selvillä, mutta oletan sen johtuvan siitä, että olemme näin ”myöhään” liikkeellä. Olen kuullut huhuja hoitopaikan kärkkymisen aloittamisesta jo raskausaikana, joten siitä vähän perspektiiviä asiaan. Mutta tosiaan, jos ja kun tällainen hylkäyskirje kotiin saapuu, toimitamme sen pikapikaa relocation agencyn edustajalle, joka kirjailee sitten asiallisen valituksen aiheesta ja pyrkii saamaan ainakin Arminille hoitopaikan sitten kakkoskierrokselta. Pidetään peukkuja!

En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen tällaisesta palvelusta!

IMG_0774

Kerroin myös, että voisimme mielellämme etsiä jonkun harrasteryhmän, jos säännöllisen hoitopaikan saaminen on näinkin kinkkinen juttu. Joku jalkapalloryhmä, liikuntakerho, mitä tahansa. Saimmekin muutaman hyvän ehdotuksen, ja nyt viikonlopun aikana olisi tarkoitus hieman googlailla ja vertailla näitä, ja sitten – arvatkaas – ilmoitetaan mielenkiinnon kohteesta tälle yhteyshenkilölle, joka ottaa yhteyttä urheiluseuraan tai vastaavaan ja hoitaa paikkavaraukset!

Uudestaan: En voi sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen tällaisesta palvelusta!

Lisäksi ystävällinen yhteyshenkilömme huomautti, että (nyt on pakko lainata tähän suoraan koko lause):

”As soon as it will be a bit warmer outside, I would take the kids to playgrounds, so that they can meet other kids and find some friends.”

”Kunhan ulkona lämpenee, veisin lapset leikkipuistoon, jossa he voisivat tavata muita lapsia ja löytää kavereita.”

Niin. Nämä +10c säät eivät selvästi ole vielä lämmittäneet saksalaisia tarpeeksi, koska ollaan tosissaan aika keskenämme saatu olla tuolla leikkipuistoissa. Jutun kuvituksena näitä meidän yksinäisiä suomalaislapsia, joilla on päällään ”special outdoor equipment”, kuten yksi saksalaisäiti minulle asian ilmaisi.

Suomessa kutsumme näitä kummallisia erikoisvarusteita ulkovaatteiksi.

IMG_0729

Ulkoilusta päiväkodissa tekisi vielä mieli kirjoittaa erikseen, mutta lyhyesti sanottuna lukeudun täysin niihin, joiden mielestä lasten kuuluu saada ulkoilla joka päivä ja säässä kuin säässä. Sää on pukeutumiskysymys, ja asenteet siihen, onko sää hyvä vai huono lähtevät aikuisilta. En ole itse mikään superulkoilija tai liikuntahirmu, mutta en myöskään tehty sokerista.

Mutta sitten: Saimme kuin saimmekin Arminille ja Reetalle paikat aamupäiväkerhoon tai vastaavaan kerran viikossa, alkaen ensi viikosta. Parempi kuin ei mitään, ja jos ihan rehellisiä ollaan, ehkä tällainen pikkuhiljaa jonkinlaiseen hoitoon hivuttautuminen voi olla vähemmän shokeeraavaa kuin suoraan 5 x vko meininki – sekä äidille että lapsille.

Lisää saksalaisesta päivähoidosta voi lukea ainakin Lempipaikkojani-blogista, siellä on muutenkin todella monta hyvää juttua lapsiperheen arjesta Saksassa, kannattaa tutustua!

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply