Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Mies heräsi aamulla reippaasti ennen kukonlaulua ja lähti kohti lentokenttää. Lapset nukkuivat muutamia unihuudahteluja lukuunottamatta ihan hyvin, ja ehdittiin aamulla ajoissa kerholle. Aamupuuron keitto oli astetta hitaampaa mihin on ehtinyt tottua, kun meillä oli kotona induktioliesi, jossa vesi kiehuu än yy tee nyt! Täällä Muumilaaksossa on sellainen perinteinen hella, jonka levyt kuumenevat hartaudella ja viilenevät hitaasti. Muistin taas myös yläasteen köksänopen vinkit jälkilämmön hyödyntämisestä!

Kun omat ajatukset tuntuu olevan vaikea pitää kasassa, voin vain kuvitella mikä sekamelska lasten päässä on. Sunnuntaina kun pakkailtiin vielä kotona, ja sain jatkuvasti vastata kysymyksiin ”Tuleeko tämä pöytä mukaan? Missä minä nukun ensi yönä, jos minun sänkyä ei oteta mukaan?”. Sitten oli aika puhaltaa hetkeksi peli poikki, istahtaa alas ja käydä vielä kerran koko paletti läpi. Tekee muuten todella hyvää keskustella asioista 3,5-vuotiaan kanssa. Joutuu ihan todella miettimään, mikä on se asian ”pihvi”, miten asia saadaan perille mahdollisimman selkeästi ilman rönsyjä, ja erityisesti MIKSI. ”Miksi äiti?” kysytään niin monta kertaa peräkkäin, että vastaus on lopulta tyydyttävä. Voisin lainata tätä poikaa erilaisiin poliittisiin neuvotteluihin tai konsulttijargonin uhreiksi joutuneille.

Päätin kokeilla ratkaisua asiaan piirroksen kautta. Myös likinäköiset lukijat huomaavat tässä vaiheessa, että suuria taiteellisia lahjoja ei minulle ole suotu, mutta onnekseni olen edelleen maailman paras piirtäjä poikani mielestä.

IMG_0442

Kuvassa on tarkoitus selventää, kuinka perheemme lähtee kodista matkalaukkujen, lentolaukun ja läppärilaukun kanssa väliaikaisesti ”Muumilaaksoon”, ja sieltä jatkamme lentokoneella Saksaan. Perillä ollaan yksi yö asunnossa, jossa lapsilla on kerrossänky (ekaa kertaa, iso juttu!), ja sen jälkeen pääsemme omaan uuteen ihanaan kotiin. Samaan aikaan meidän TV, pinnasänky, sohvat yms kulkeutuvat rekalla sinne samaan uuteen kotiin. Ta-daa! So simple as that! Kuvaan on palattu useasti jo näin lyhyessä ajassa, joten tämä taisikin olla aika hyvä keino hahmottaa monimutkaista asiaa, jossa tapahtuu eri juttuja samaan aikaan. Nyt Armin osaa itsekin kuvaa katsomalla selostaa muille, miten tämä muutto toimii.

Otettiin tänne mukaan muutama tuttu satukirja, ja tottahan toki mukaan pääsi myös Jason muuttaa maasta, josta kerroinkin hieman jo aiemmin. Pyysin Arminia valitsemaan tänään iltasadun, ja hän nappasi tuon kirjan ja sanoi ”Hei, mekin muutetaan maasta! Tämä on tosi hyvä satu.” Ollaan siis luettu tuota satunnaisesti viimeisen reilun kuukauden ajan, mutta jotenkin tällä kertaa kirja tuntui herättävän mielenkiintoa ja kysymyksiä ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Kirjassa puhutaan siitä, kuinka Jason muuttaa toiseen maahan äitinsä jouduttua työttömäksi. Maata ei nimetä missään vaiheessa, joten kirja sopii oikein passelisti maahan kuin maahan. Erityisesti jos uudessa maassa on eri kieli. Kirja keskittyykin ehkä eniten kielen merkitykseen ihmisten välisissä suhteissa, kielimuuriin ja sen selättämiseen. Sadussa leikki-ikäinen Jason aloittaa päiväkodin, muttei ymmärrä mitä ikäisensä lapset puhuvat, ja jää aluksi yksin. Sitten hän hoksaa mennä päiväkodin pienten lasten puolelle, jossa täkäläiset vasta opettelevat puhumaan. Pienet osoittelevat eri asioita, ja aikuiset vastaavat aina samasta asiasta samalla tavalla. Jason alkaa tehdä samaa, osoitella asioita, ja saa näin ikäisensä lapset kiinnostuneiksi itsestään ja halustaan oppia kieltä. Tästä rohkaistuneena myös Jasonin äiti innostuu kielen oppimisesta.

Tarina oli aluksi mielestäni jotenkin melankolinen, erityisesti kun normaalisti pienten lasten saduissa kaikki linnut laulaa ja aurinko se vaan paistaa aina. Nyt kun on itse koko ajan lähempänä ja lähempänä tätä samaa tarinaa, ei se tunnukaan enää niin melankoliselta tai jopa ahdistavalta. Kirja on yksi harvoja (onko edes muita?) teoksia, jotka käsittelevät maastamuuttoa lapsen näkökulmasta. Löysin kirjaa hienosti käsittelevän kirjoituksen mielenkiintoisesta Suomea ja Norjaa käsittelevästä Les! Lue! -blogista, vahva lukusuositus jutulle, jos aihe kiinnostaa enemmän.

Huomenna on taas tiukka päivä edessä viimeistellessä kotia muuttomiehiä varten. Madalsinkin nyt omaa aitaa ruuanlaiton saralla seuraavaksi pariksi viiikoksi. Koska kokkailu täällä minikeittiössä ei oikein innosta, hain lounaan mulle ja lapsille suoraan S-marketin palvelutiskiltä, hyvää oli kinkkukiusaus. Päivällisestä vastasi oma äiti, joka toi ison kulhon itsetehtyä makaronilaatikkoa. Ja iltapalamannapuuro tuli syötyä leikkitreffeillä kaverin luona, aivan täydellistä. Isot kiitokset asianosaisille!

***

Blogini löydät myös FacebookistaInstagramistaBloglovinista ja Blogit.fi:stä

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply