Joulukortti matkaan jo käy

Tein sen! Sain kuin sainkin myös tänä vuonna pakerrettua joulukortit kasaan, vaikka vielä viikko sitten en ollut tästä lainkaan varma.

Minulla – meillä – on ollut lähettää joulukortteja jo aikana ennen omia lapsia. Muistan, kun Miehen kanssa sielloin vähän naureskeltiin, että no me nyt ei sit ainakaan laiteta joskus tulevaisuudessa sellaisia ”tässä meidän Pirkko-Petteri joulutonttuna”  kuvakortteja, joita meille oli alkanut muutamia jouluisin tippua. Never say never, ihan jokaikinen joulu ollaan otettu omista lapsista tonttukuvat ja lähetetty niitä surutta mummeille, kummeille ja hyvä ettei kaimoillekin. Että näin.

Ideasta kuvaksi – jos kuvattavat suovat

Joinain vuosina olen muistanut aktivoitua korttiprojektiin jo pitkälti marraskuun alussa. Tänä vuonna aktivoiduin projektiin viime viikolla, vaikka asia kyllä on pyörinyt mielessä tasaisella rotaatiolla. Kaava on yleensä aina sama. Mietin kovasti jotain kuvausideaa, ja sitten se heureka iskee ihan yllättäen. Sitten vain pitäisi saada nämä arvaamattomat kuvattavat samaan juoneen mukaan.

Viime vuonna homma meni loistavasti, kun eläydyin oikeaksi jouluvalokuvaajaksi.  Olin laittanut hieman taustarekvisiittaa talviterassille ja ostanut uudet vaatteet lapsille. Ne menivät päälle hämmästyttävän nopeasti ja sitten aloitin roolini:

”Hyvää iltapäivää, minä olen valokuvaaja!”  sanoin hieman erilaisella äänellä ja laitoin jouluvalokuvaajan tonttulakin  päähäni. ”Täällä oli varattu kuvausaika Arminille ja Reetalle – onkohan Armin paikalla?”

”M-m-minä olen, täällä! Ja tässä on minun pikkusiskoni Reetta”, esitteli selvästi hämmentyneen oloinen lapsi ja huomasin roolini uponneen kuin veitsi sulaan voihin.

Seuraavan vartin ajan sain asetella, opastaa ja kuvata lapsia sydämeni kyllyydestä – mutta tietenkään tällainen jouluntaika ei kestä ikuisesti ja illuusio alkoi pirstaloitua. Kuvista tuli kuitenkin kivoja ja kokemuksena sesssio jäi mieleen ihan erityisellä tavalla.

Mattimyöhäisen pelastaa nopea posti

Tänä vuonna suuria inspiraatioita kuvista ei syntynyt vaikka yritin. Ensimmäisen kuvausrupeaman lopputuloksena oli hyvin yrmeitä tonttuja. Joulukalenterin luukkuja oli joka aamu vähemmän ja tiesin että pian tulee kiire, jos mielii saada kortteja matkaan. Viimeisen kapulan rattaisiin heitti virus nimeltä noro, joka pisti edellisviikon vähäisetkin suunnitelmat uusiksi.

Mutta, joulu on ihmeiden aikaa ja nyt postissa on matkalla viitisenkymmentä korttia ystäville ja sukulaisille! Kiitos Saksan Ifolorille korttien nopeasta kehityksestä ja DHL:lle korttien toimituksesta suoraan kotiovelle. Kiitos itselleni, että olen jaksanut jo vuosien ajan tallentaa kaikkien läheisten osoitteet puhelimeen – ja päivittää niitä. Nopeuttaa aika huomattavasti proseduuria, kun ei tarvitse muuta kuin vuoden sisään muuttaneiden osoitteet kysellä.

Ja kiitos Saksan postille, ettei näiden korttien lähettäminen vie konkurssiin. Kortit matkaavat täältä Suomeen normaalihinnalla eli 0,90 eurolla. Katsahdin juuri kauhuissani, että Suomen joulumerkki  maksaa 1,05 euroa! Eihän tuo hintaero nyt valtava ole, mutta kun niin tuoreessa muistissa on vielä 0,60 euron joulumerkit, nyyh. Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla Posti toivoo kortteja lähetettävän enemmän kun hintoja nostetaan samalla? En ihmettele, että niin moni vaihtaa korttien lähetyksen digiversion jakamiseen tai tietyn summan lahjoittamiseen vaikka hyväntekeväisyyteen.

Lähetätkö itse kortteja? Entä saatko kortteja?

Kesäkelkkarata Saksan ja Itävallan rajalla

Tämä juttusarja käsittelee elokuussa 2018 tehtyä roadtripiämme Euroopassa. Tarkempaan reittikuvaukseen voit tutustua täällä.

Kaikenlaista tekemistä sitä tulee perheelle keksittyä! Hitlerin alppimajan ja sen huikeiden näkymien jälkeen oli ajatus keksiä loppupäiväksi jotain vähän leppoisampaa tekemistä kuin holokaustin tumman varjon sävyttämien kohteiden tutkimista. Oli aika tehdä jotain ihan muuta.

Olin syynännyt etukäteen Google Mapsistä, että mitäs kaikkea mielenkiintoista Etelä-Saksassa, lähellä Itävallan rajaa oleva Kehlsteinhausin ympäristö oikein tarjoaa. Vaihtoehtoina oli mm. vierailu suolakaivoksella tai kesäkelkkarata. Päädyttiin näistä jälkimmäiseen. Kesäkelkkaratoja oli lähistöllä useampia, ja me mentiin Keltenblitzille, jonka parkkipaikka oli juuri ja juuri Itävallan puolella.

Lipunmyynnistä sai ilman mitään jonotuksia tiketit koko perheelle (yht. 35€) ja sitten meidät vaan ohjattiin kohti jatkuvasti liikkuvaa tuolihissiä.

Talviurheilemattomuus kostautuu

Tässä kohtaa täytyy ottaa pieni stoppi kerrontaan ja taustoittaa hieman omia kokemuksiani tuolihisseistä.

Niitä ei ole.

Noin, taustoitus tehty.

Eli en siis ole koskaan lasketellut (jos ei lasketa lasten pikakurssia Kirkkonummen Peuramaalla tai sitten heti sitä seuraavaa uhkarohkeaa kertaa yläasteen talviliikuntapäivänä…) enkä näin ollen ole joutunut tilanteeseen, jossa minun pitäisi solahtaa tuolihissin kyytiin. Nyt minun piti tämä tehdä huolehtien samalla että 5-vuotias Armin pääsisi viereeni istumaan turvallisesti… voi apua!

Onneksi sentään oli kesä, joten vaatetuksen puolesta liikkuminen oli helppoa. Sukset jalassa en olisi varmaan kyydissä vieläkään. Mies hyppäsi ensin kyytiin 3-vuotiaan Reetan kanssa. Todettiin etukäteen, että tämä aikuinen-lapsi -jako oli toimivin. Itse siirtymistilanne lipunmyynniltä tuolihissin kyytiin oli aivan hetkessä oli, joten hädintuskin ehdin sitä tuolloin jännittää. Kun sain istuttua paikalleni ja varmistin vielä, että Armin on hyvin vieressäni, Mies huuteli sieltä edellä menevästä kopperosta että ”Vedä se suojakaide alas!!”.

Rystyset valkoisina ylöspäin

Kevyissä kesähepenissä tämä suojakaide ei varsinaisesti tuonut mahtavaa turvallisuuden tunnetta, mutta oli parempi kuin ei mitään. Alla vilisti kirkkaan vihreä maa ja välillä vähän kivikkoa. Talvellahan tässä olisi pehmeä hanki, mutta nyt maa näytti karulta allamme. Lapsi olisi voinut sujahtaa kaiteiden välistä vierestäni maahan koska vaan (tai ainakin kuvittelin näin) ja sain sätkyn aina, kun Armin huitoi ympäriinsä, aivan innoissaan ”Äiti katso! Äiti katso tuonne!”.

Onneksi hän osasi myös huomata, että äitiä nyt vähän jännittää. ”Ei mitään hätää äiti! Sä voit oksentaa tästä alas jos tulee paha olo.”  Kiitos.

Tuolihissi nihkutti tasaiseen tahtiin rinnettä ylöspäin ja katselin että tuossahan se päätepysäkki jo taitaakin olla. Olin väärässä. Siitä kohtaa oli vielä reippaasti jyrkempi nousu, todella reippaasti korkeammalle kuin miltä aikaisemmin näytti. Huippu oli vain ensimmäisen hieman tasaisemman kohdan takana piilossa ja lopulta matka korkeuksiin kesti noin vartin.

Korkeutta Zinkenkogel-nimisellä vuorella oli 1336m eli samaa kaliiperia Suomen korkeimman kohdan kanssa. Näillä leveyksillä kyseessä on kuitenkin aika keskiverto nyppylä. Kesäkelkkarata lähtee aivan huipulta ja sinne kuljetaan paikalla sijaitsevan ravintolan läpi. Harmi ettei ollut silloin minkään sortin ruoka-aika, muuten olisi voinut jäädä ihailemaan maisemat lounaan lomassa. Mutta ainakin mulla oli myös polte päästä vaan eteenpäin, kun olin rystyset valkoisina nauttinut matkasta ylöspäin.

Poistuminen tuolihissistä sujui ihmeen hyvin, Mies huuteli taas ohjeitaan ja molemmat lapset olivat reippaina kuin mitkä. Nössö-äiti voi olla vain ylpeä!

Salzburgin pisin kesäkelkkarata

Keltenblitzin rataa mainostetaaan Salzburgin alueen pisimpänä ratana, kokonaisuutena 2,2 kilometriä. Huippunopeus on 40km/h ja jyrkkiä mutkia sekä syöksyjä alaspäin riittää nostattamaan adrenaliinia.

Kelkkaradan lähtöpaikalla ei hommasta huolehtinut mies turhia ohjeita ladellut. Meillä oli pienessä jonossa aikaa syynätä erilaiset info- ja kieltokyltit, mutta siinäpä se. Aikuinen istui kelkkaan ensin, vyö kiinni, sitten lapsi syliin ja toinen vyö kiinni. Laukku siihen samaan syliin vielä – onneksi ei ollut enempää tavaraa mukana – ja hyvää matkaa alaspäin!

Se oli hurjaa! Se oli todella hurjaa ja olin ehkä turhankin hanakasti kiinni jarrukahvassa, koska meidän jälkeemme tullut kelkka saavutti meidät jo hyvissä ajoin ennen paluupaikkaa. Mutta ai että, menisin kyllä uudestaan!

Mies tykkäsi myös kun oli tarpeeksi vauhtia ja lapsethan nyt oli ihan innosta soikeana. Ostettiin lopuksi automaatista radan loppuvaiheilta napatut kuvat muistoksi (en yleensä näitä osta, mutta nyt oli pakko!) ja mietittiin hetki, oltaisiinko menty heti uusiksi, mutta tässä kohtaa hotelli kutsui jo lepäämään pitkän päivän jälkeen.

Vahva suositus!

***

Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, olisimme…

  • tehneet koko jutun uudelleen
  • jolloin olisin nautiskellut enemmän maisemista matkalla tuolihissillä ylös
  • ja olisin uskaltanut mennä radan tasaisemmilla kohdilla täysiä ja jarruttaa lähinnä mutkiin ja alamäkiin

***

Roadtrip-juttusarjan edelliset osat:

Koblenz – kun kahdesta tulee yksi

Blautopf – salainen sininen suppilo Saksassa

Ravensburger Spieleland – huvipuisto lapsille

Mainaun kukkaissaari Bodenseella Etelä-Saksassa

Liechtensteinin ruhtinaskunnan juhlapäivä

Saksan Legoland

Kehlsteinhaus – ei mikä tahansa alppimaja

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Luukku 2: Ulkosuomalaisen joululeivontaa

Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria.

Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!
Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018

Kyllä onnistuneeseen joulutunnelmaan liittyy perinteisten jouluherkkujen leipominen. Tai jos haluaa päästä hieman helpommalla, niin kaikenhan saa myös puolivalmiina. Aidan matalin kohta on valmiiden leivonnaisten kohdalla, kaupasta vaan piparit, joulutortut, pullat, laatikot ja mitä näitä nyt on. Tai näin homma toimii Suomessa, mutta ei tarvitse lähteä kuin Saksaan saakka ja jo ne puolivalmiitkin vaihtoehdot vähenevät – valmiista puhumattakaan.

Erilaiset jouluherkut

Lähikaupan jouluherkkuvalikoima onkin ihan erilainen, mihin on tottunut. Nyt hyllyt notkuvat Stolleneita  (joulukakku), Spekulatiuksia  (vähän kuin pipareita), Lebkucheneita  (mausteisia leivonnaisia) ja Dominosteineja  (Lebkuchen- tai marsipaanitäytteisiä suklaakuutioita). Glögin tilalla on Glühweinia,  joka on kyllä hyvää, mutta ei kuitenkaan sama asia, kuin tuttu suomalainen glögi.

Vaikka muuten omaksunkin ihan mielellään uusia makuja ja täkäläisen maan tapoja, liittyy jouluun sen verran vahvoja muistijälkiä koko elämän ajalta, ettei niitä niin vaan heivatakaan sivuun uusien tieltä. Lisäksi tietysti haluan tarjota omille lapsille suomalaista jouluperinnettä jo täällä, vaikka itse pyhiksi Suomeen menemmekin.

Operaatio piparkakkutaikina

Ulkosuomalaisen ensimmäinen jouluvalmistelujen helpotuksen keidas on Ikea, josta saa ainakin piparkakkutaikinaa. Viime vuosi oli ensimmäinen, kun vietin joulunalusaikaa Saksassa ja samalla ensimmäinen, kun silmäni avautuivat sille oikealle suomalaiselle joululle. Toiveikkaana ladoin Ikean ruokaosastolta muutamat (jääkaapista myytävät!) piparkakkutaikinapaketit kotiin ja ajattelin, että nythän me lasten kanssa pistetään joulu pystyyn.

Vaan ei, minusta ei tullut kavereita Ikean taikinan kanssa. Sen koostumus oli hermoja raastavaa, kun taikina repeili jatkuvasti eikä leipomisesta meinannut tulla mitään. Surkuttelin tätä toiselle Saksassa asuvalle suomalaiselle, ja sain linkin Marttojen ohjeeseen Paraisten Piparkakuista. Ohje vaikutti aika simppeliltä ja oikaisin vielä yhdistämällä mausteet suoraan piparkakkumausteeksi. Niin, sellaistakin saa Suomesta valmiina maustehyllystä, mutta onneksi posti kulkee ja olin saanut maustelähetyksen kirjeellä Suomesta.

Seuraava kompastinkivi matkalla kohti suussasulavia piparkakkuja olikin sitten siirappi. Tummaa siirappia saa täältäkin, mutta kun sekään ei ole sama. Goldsaftin  siirappia käyttämällä saa kuulemma ihan hyvää, mutta pääsin tekemään makuvertailun Dansukkerin tumman siirapin kanssa ja noh, ei se vaan tosiaan ole sama. Nirso mikä nirso.

Suomi-koululla äidit diilaavat välillä mitä ihmeellisempiä asioita, ja viime joulun alla meillä kiersi suomalainen siirappipurkki, jonka joku oli saanut ujutettua mukaansa. Piparit pelastettu!

En ollut siis koskaan aiemmin tehnyt piparkakkutaikinaa itse, joten oltiin (taas kerran) ihan uuden asian äärellä. Tänä vuonna sitten olinkin jo toistamiseen piparitalkoissa alusta alkaen itse. Ajoitin taikinan teon aamupäivälle, kun lapset olivat hoidossa, jotta päästäisiin illalla sitten leipomaan. Osa taikinaa syötiin, osa leivottiin vapaalla tyylillä ja lasten nukkumaanmenon jälkeen jatkoin sitten taikinanlopun kanssa tavoitteenani tehdä mahdollisimman kauniita ja tasalaatuisia pipareita Düsseldorfin suomalaisiin joulumyyjäisiin.

Jauhekirjeitä Saksaan

Samassa kirjekuoressa piparkakkumausteen kanssa tuli mukana jotain, mitä en olisi olettanut kaipaavani ulkomailla: kardemummaa. Nimenomaan karkeaksi jauhettua kardemummaa. Saksalainen  mausteosasto tarjoilee kardemummaa vain hienona jauheena tai kokonaisina siemeninä, enkä innostunut ajatuksesta lähteä koluamaan erinäisiä etnisiä kauppoja oikean version toivossa. Pullataikina pelastettu suomalaisella kardemummalla!

Tästä pullataikinasta tuli pitkän kohotusajan ansiosta aikasta onnistunut, vaikka nyt itse sanonkin. Pitkä kohotusaika taas johtui muutamasta 3- ja 5-vuotiaasta, jotka niin sanotusti hieman pitkittivät äidin leipomisprojektia tavalla sun toisella. Mutta lopputulos näytti tältä:

Wanted: valumaton luumuhillo

Viime vuonna jonain herkkänä hetkenä olin lupautunut väsäämään joulumyyjäisiin lisäksi joulutorttuja. Mielikuvani joulutorttuja teosta oli vaan turhan ruusuinen: taikinapaketti pakkasesta, luumupurkki hyllyltä ja yksi muna voiteluun, avot. Nein,  sanoo saksalainen ja pistää suomalaisen väsäämään torttunsa lähes alusta alkaen itse.

Hyvät ja edulliset ainekset

Kiertelin ja kaartelin suurinpiirtein pientä Prismaa vastaavassa Realissa pakastealtaita ja päädyin postamaan hätähuudon Saksan suomalaisten Facebook-ryhmään, että mahtaako löytämäni valmistaikina soveltua joulutorttuihin. Kuulemma joo, mutta vastaavaa lehtitaikinaa löytyisi myös isompana rullana kylmähyllystä. Valmiiden pizzataikinoiden vierestä löysin lupaavan näköisen rullan ja sitten puuttui enää se luumuhillo.

Joitain luumuhilloja tai marmeladeja on tarjolla, mutta kun ei niitäkään taas ole täysin suunniteltu tähän tarkoitukseen. Ne eivät nimittäin kestä kuumennusta vaan leviävät herkästi. Googlasin ”helppo luumuhillo” ja täytyy sanoa, että kerrankin meni putkeen. Ostin pussillisen meheviä kuivattuja luumuja ja keittelin niistä vesitilkan kanssa ehkäpä maailman parhaan luumuhillon – ilman järkyttävää määrää ylimääräistä sokeria ja pienellä kanelihumpsaksella, aijai! Paistamiseen soveltuva hillo oli tehty todella pienellä vaivalla. Joulutortut pelastettu!

Harmi vaan, että se valmis lehtitaikina ei sekään ollut sama (tiedätte jo mitä tarkoitan!), ja lopputuloksena oli pieniä ja kuivahkoja torttuja hyvällä hillolla.

Vuosi vuodelta helpompaa?

Kun viime vuonna oli selvittänyt nämä ensimmäiset kompastuskivet ja saanut vähän lisää itseluottamusta omiin leivontataitoihin, tämä vuosi menikin sitten jo astetta helpommin. Itseasiassa oikein odotin, milloin pääsen tekemään sitä piparitaikinaa.  Mausteet odottivat valmiina, iskemätön siirappipurkki oli saatu loppukesän vieraiden mukana Suomesta ja muutama uusi Muumi-muotti odotti käyttöönottoa. Teinkin sitten samantien kaksi annosta.

Tartuin vielä uudelleen hieman mieltä kaivelemaan jääneeseen joulutorttuprojektiin, ja päätin tällä kertaa tehdä myös sen taikinan itse. Valitsin reseptiksi rahka-voiversion ja lopputulos yllätti – tai ei yllättänyt, miten sen nyt ottaa – se kun oli monin verroin parempaa kuin kaupan taikina.

Tämän vuoden suomalaiset joulumyyjäiset vedettiin eilen onnistuneesti pakettiin ja tapahtuma oli kerrassaan mahtava. Tämä Onnin monelle se ainoa tilaisuus ostaa niitä valmiita leivonnaisia, jotka nekin siis jonkun itsetekemiä.

Haluan tätäkin kauttaa kiittää kaikkia järjestelyyn ja toteutukseen tavalla tai toisella osallistuneita! Oli huippua nähdä paljon tuttuja kasvoja ja tutustua uusiin ihmisiin, kiva kun tulitte juttelemaan.

Onko sinulla leivonnaisia, joita ilman joulu ei tule? Jos asut ulkomailla, millaisia leivontakikkoja olet käyttänyt?

***

Tässä kaikki ulkosuomalaisten joulukalenteriin osallistuvat blogit, pyrin päivittämään linkit suoraan kyseiseen luukkuun sitä mukaan, kun ne avautuvat. Ihastuttavia lukuhetkiä ja aivan mahtavaa, että tulit tänne H niin kuin Hausfraun  pariin myös!

Luukku 1: Anniinankulma / Italia

Luukku 2: H niin kuin Hausfrau / Saksa

Luukku 3: Viinilaaksonviemää / USA

Luukku 4: Maurelita / Ranska

Luukku 5: Hollanninhippiäinen / Hollanti

Luukku 6: Suomalainen im Allgäu /Saksa

Luukku 7: Alla kaalipuun / Uusi-Seelanti

Luukku 8: Kappelikukkulan kuulumisia / USA

Luukku 9: Viisikymppiä lasissa / Luxemburg

Luukku 10: Viherjuuria / Saksa

Luukku 11: Hollanninsuomalainen/ Hollanti

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA

Luukku 13: Matkani tuntemattomaan /Ruotsi

Luukku 14: Melkein tropiikissa / Espanja

Luukku 15: Vihreän saaren emäntä / Irlanti

Luukku 16: Oh,wie nordisch! / Saksa sekä Nordic Days/ Saksa

Luukku 17: The Unknown And Beyond / USA

Luukku 18: One with Alpenglow / Saksa ja Unkari

Luukku 19: Ruovesiblogi / Itävalta ja Unkari

Luukku 20: Wonderworld of Noora / Viro

Luukku 21: Heidin Italia / Italia

Luukku 22: À la Helvetia / Sveitsi

Luukku 23: One glass of milk, please / USA

Luukku 24: Life in English / Australia sekä Konalla / Hawaii,USA

***

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä

Joulua siellä ja joulua täällä

Lähiaikoina ei ole käynyt epäselväksi, mikä on se seuraava suuri juhlapyhä, jota erityisesti meillä perheen pienimmät odottavat kuin kuuta nousevaa. Joulun tuloa ei voi estää ja jo näin marraskuun puolella ollaan ehditty jo tehdä vaikka mitä jouluun liittyvää.

  • Kaivoin Spotifyn uumenista vanhan klassikon, Pikkuoravien joululaulun  ja se iski Arminin ja Reetan musiikkihermoon kerrasta. Hauskahan se on, ja kestänyt hämmästyttävän hyvin aikaa. Intterwebsi kertoi, että kappale on vuodelta 1959 – oma äitini on ollut tuolloin 4-vuotias!
  • Lapset päättivät rakentaa makuuhuoneeseensa jotain, jota en tässä muodossa tiennyt olevankaan: joulualttarin. Meillä ei ole koskaan ollut mitään seimiasetelmaa, joten sellaisesta ei ole tällä kertaa kyse, mutta ehkäpä kuukausittainen pyhäkoulu täällä on tehnyt tehtävänsä ja lapset halusivat tosiaan rakentaa alttarin. Se koostuu Ikean rahista ja nurinpäin käännetystä pehmolelukorista, ja niiden päälle on kerätty jouluaiheisia kirjoja, muutama koriste ja lasten yhteinen joulukalenteri.

  • Yhteinen joulukalenteri? Khyllä! Vähän taustaa: mulla ja Miehellä on ollut yhteinen joulukalenteri niin kauan kuin muistan, eli jonkun 12 vuotta, ja luukkujen arpominen on aina ehdoton joulualusvalmisteluiden kohokohta. Lapset saavat lisäksi omat Partiolaisten Adventtikalenterit, mutta koska kyllähän suklaakalenteri kuitenkin on se juttu jonka itsekin lapsuudesta muistaa, niin sovittiin että saavat Kinder-kalenterin. Mutta ei omia, tässä voidaan samalla harjoitella taas vähän jakamista, malttia, vuorottelua ja mitä kaikkea nyt sitten. Toistaiseksi homma on hanskassa ja kovasti odotetaan, milloin ekan luukun saa avata. Eka luukku taisi osua Arminille tällä kertaa, mutta onneksi Reetalle arpoutui heti seuraava päivä.
  • Joulupukille pitäisi muistaa kirjoittaa. Suomen Postin kautta saa muuten tilattua Joulupukin kirjeen lapselle (tai miksei vaikka itselle?) useammalla eri kielellä. Tilasin nämä viime vuonna ja mukana tuli mm. kiltteysdiplomi. Lue lisää täältä.

  • Joulukorttien lähetystä pohdin myös. Olen suurinpiirtein joka vuosi korttirumban jälkeen miettinyt, jaksaako tätä enää ensi vuonna, mutta joka vuosi kortit ovat kuitenkin saatu matkaan. Lähetyslistalla on meillä n. 60-70 korttia, joten ihan muutamasta kappaleesta ei ole kyse. Kun lähetetään, niin lähetetään sitten kunnolla! Nyt pitäisi vaan saada lapset yhteistyöhaluisiksi, koska haluaisin kuitenkin sellaisen jonkun tonttukuvan heistä. Mentäisiinkö tänä vuonna kiristyksellä, uhkailulla vai lahjonnalla? Heh, eiköhän me jotain keksitä.
  • Ensi lauantaina eli joulukuun ensimmäisenä päivänä on taas perinteiset joulumyyjäiset Düsseldorfissa. Tapahtuman suunnittelu aloitettiin suurinpiirtein edellisen vuoden myyjäisten suljettua ovensa, ja tänä vuonna onkin luvassa hieman uusia juttuja. Viime vuoden tunnelmiin voit palata täällä ja tämän vuoden myyjäisistä kirjoittelen ihan varmasti myös sitten myöhemmin. Ensi viikko onkin sitten omistettu leipomiselle ja kaikenlaiselle muulle viime hetken suunnittelulle, odotan jo innolla!

  • Joulumarkkinat ovat avanneet kojunsa ja Glühwein virtaa. Toreja on ympäri kaupunkia; isoja, pieniä, perinteisiä, tunnelmallisia. On luistelumahdollisuuksia, karusellejä, maailmanpyöriä, joulukuusia, koristeita, musiikkia ja valoja. Viime vuonna pikaiset kipaisut Düsseldorfin vanhankaupungin markkinoilla eivät jääneet kovin hehkeinä mieleen, koska ihmisiä oli turhan tungokseen saakka ja Reetan rattaita oli todella hankalaa saada kulkemaan niin, ettei jatkuvasti osuisi jonkun jaloille. Nyt viikonloppuna samoilla markkinoilla oli huomattavasti väljempää ja näin ollen paljon mukavampaa myös. Lapsetkin ovat taas vuoden vanhempia, mikä ihan oikeasti helpottaa ehkä noin miljoonaa käytännön asiaa tällaisissa tilanteissa. Kuviakin oli miellyttävämpi napsia, kun oli tilaa ympärillä.

Kaikenlaisia joulujuttuja siis luvassa, ja sitten on tietysti vielä jouluisen Suomen reissun aika. Armin ja Reetta ovat olleet viimeksi Suomessa viime jouluna.

Yhtenä iltana meidän lukiessa Tatun ja Patun Suomi -kirjaa, kävi ilmi ettei Armin enää muistanut mitä viili on. Apua, näinkö se Suomi pyyhkiytyy vaivihkaa pienestä mielestä? Pieni kouraisu käväisi äidin rinnassa ja alankin valmistella näin ollen listaa, mitä kaikkea meidän pitää ehtia Suomessa kokea ja maistaa.

***

Kurkkaa Düsseldorfin suomalaiset joulumyyjäiset Facebookissa ja tule ihmeessä moikkaamaan, jos pääset paikalle!

***

Blogini löydät myös Facebookista, Instagramista, Bloglovinista ja Blogit.fi:stä