Vaikka Suomessa ollaan viime viikot oltu takatalven kourissa, uskallan silti haaveilla tulevasta kesästä ja uusista seikkailuista, joita toivon mukaan on luvassa paljon. Ennen uusia seikkailuja käänsin katseeni viime kesään ja kaivoin kuva-albumien…
Browsing Category
Kappale kauneinta Suomea
-
-
Ahvenanmaa on houkutellut minua puoleensa pitkään. Tuo pieni saariryhmä, jonka ohi ruotsinlaivalla on seilattu monta kertaa. Ihailtu laivan kannelta Maarianhaminaa astumatta kuitenkaan maihin. Kunnes tuli kesä 2021 ja vihdoin oli aika astua…
-
Toukokuinen sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena enteillen lämmintä alkukesän päivää. Mitä mainioin sää lähteä pienelle retkelle. Bergön saari sijaitsee Vaasassa Merenkurkun alueella, joka on Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohde. Bergön saarta asuttaa noin 500 vakituista…
-
”Maailman kaunein on tämä maa, sinisen taivaan alla. Kesä kun saapuu ei kauniimpaa olla voi maailmalla.” …