KARUN KAUNIS BERGÖ – AITOA SAARISTOTUNNELMAA

Toukokuinen sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena enteillen lämmintä alkukesän päivää. Mitä mainioin sää lähteä pienelle retkelle. Bergön saari sijaitsee Vaasassa Merenkurkun alueella, joka on Suomen ainoa Unescon luonnonperintökohde. Bergön saarta asuttaa noin 500 vakituista asukasta ja saaren pinta-ala on 33,8 km². Saaren pääkieli on ruotsi, vain noin 3% saaren asukkaista puhuu äidinkielenään suomea. Bergön saarelta ainoa liikenneyhteys mantereeseen on lossi. Lossimatka yhteen suuntaan kestää noin kymmenen minuuttia. Suurinpiirtein näillä tiedoilla minä ja ystäväni suuntasimme auton nokan kohti päivän seikkailua.

Vaikka asun vain reilun tunnin automatkan päässä Vaasasta, on kaupunki ja etenkin Merenkurkun alue jäänyt minulle vieraaksi. Niinpä en oikein osannut odottaa päivän retkikohteelta muuta kuin kauniita merimaisemia. Visit Vaasan mainospuheessa Bergön saarta luonnehditaan sanoilla:  ”melkein kuin menisi ulkomaille”. Tätä rohkenin epäillä, mutta jäin innolla odottamaan.

Saavumme lossirantaan ja joudumme hetkisen aikaa odotella lossin tuloa. Pian lossi lipuu rantaan ja tutustuminen Bergön saareen voi alkaa.

 

 

Ensikosketus Bergön saareen on kylätie, jonka varrella on kauniita pihoja asutuksineen. Tovin tietä ajettuamme sen laidalla kohoaa sympaattisen näköinen pieni puukirkko. Käännämme auton nokan tämän 1800-luvulla rakennetun kirkon pihaan. Kirkon ovet ovat lukossa joten tyydymme tutkimaan vain kirkon pihapiiriä. On sanomattakin selvää, että meri on näytellyt suurta osaa Bergön saaren asukkaiden elämässä kautta aikojen. Sen huomaa myös kirkon pihamaalla kulkiessa. Kirkon viereen on pystytetty maailman merille jääneiden muistomerkki. Meri on antanut ja meri on ottanut.

 

 

Matkamme jatkuu kapeaa kylätietä pitkin. Saavumme tienristeykseen, josta päätämme kääntyä oikealle. Hetken kuluttua tie päättyy kalasatamaan. Nousemme autosta ihailemaan merellistä näkymää. Seisomme ystäväni kanssa siinä kivikkoisella rantatörmällä, jota reunustavat pienet punaiset puuvajat. ”Kyllä tälläiseen elämään pitää syntyä, että täällä voi asua”, ystäväni sanoo, kun mietimme millaista olisi asua täällä meren ja tuulen ympäröimänä.

Kaunistahan täällä on. Luonto ja meri on läsnä kaikkialla. Katsoipa mihin vain, voi ikuistaa postikorttimaiseman.

 

 

Hyppäämme jälleen autoon ja ajamme takaisin tulosuuntaan. Taktiikkamme on, että käännymme sellaisille teille, joita emme ole vielä ajaneet ja jotka näyttävät siltä, että niiden varrella voisi olla jotain nähtävää. Välillä pysähdymme kuvaamaan ja ihmettelemään tätä rauhan tyyssijaa. Etsimme jotain paikkaa, joka olisi auki ja jossa voisimme juoda kupilliset kahvia. Löydämme kyläkaupan ja kahvilan.  Valitettavasti kaikki putiikit ovat kiinni. Kyläkaupan aukioloajat nostattavat huulille pienen hymyn ja saavat mielen nostalgiseksi. Aivan kuin olisimme pudonneet 80-luvulle, lapsuuden kyläkaupan portaille, joka suljettiin lauantaisin klo 13 ja sen jälkeen se oli avoinna seuraavan kerran maanantaina.

 

 

Saari on pieni ja suhteellisen nopeasti olemme ajaneet sen leveyssuunnassa päästä päähän. Omaleimainen Bergön saari on kiehtova vierailukohde. Karun kaunis luontokohde. Kauniit merimaisemat tervehtivät kulkijaa lähes joka suunnasta. Kesäisin tänne tuovat oman värinsä kesälomalaiset, joita uskon saarella olevan mökeillään.

Itselleni Bergön saari on sopiva juuri päiväkohteena. Rakastan idyllisiä pieniä kyliä. Bergön aito ja alkukantainen tunnelma teki vaikutuksen. Epäilemättä täällä vakituisesti asuvista jokainen tuntee toisensa. Kylätiellä liikkui väkeä harvakseltaan, mutta ne jotka vastaan tulivat, nostivat iloisesti kättä. Jopa pappi, joka virkapuvussaan käveli vastaan kirkon lähellä olevalla hiekkatiellä, heilutti hymy huulillaan kättään kun karautimme ohi hiekka pöllyten.

Bergön saarelta löytyy myös vaellusreitti, joka ehkä joskus täytyy lähteä kiertämään. Tämä ensivisiitti saarelle oli hyvä juuri näin, ajella autolla saaren kapeita teitä ristiin rastiin ja pystähtyä kuvaamaan, kun näkyi kaunista katsottavaa. Melko usein saimme pysähtyä.

 

 

Jos jokin jäi harmittamaan niin se, että mikään paikka ei ollut auki. Kuinka kiva olisi ollut juoda kahvit vanhassa kahvilarakennuksessa. Ostaa evästä jostain pienestä kyläkioskista. Poiketa pikku putiikeissa. Kotimaan kohteiden sesonki ei tietenkään ollut vielä toukokuun lopussa alkanut, eikä saarella tainnut olla muita turisteja kuin minä ja ystäväni.

Seuraa blogia:  Facebook / Instagram