Jos koronasta haluaa jotain hyviä puolia löytää, yksi on varmasti se, että ihmiset ovat liikkuneet tavallista enemmän luonnossa. Itse tunnustaudun luontoihmiseksi ja etäkoulu sekä osittain itse suunniteltu päiväjärjestys ovat mahdollistaneet sen, että aikaa ulkona liikkumiseen on löytynyt normaaliolosuhteita enemmän. Viikon sisällä olen käynyt jo kaksi kertaa Seinäjoen Paukanevalla. Se on kaunis luontoreitti, jonka historia ulottuu 1700-luvun kydön- ja tervanpolton ajoille.
Paukaneva on nimensä mukaisesti suoalue. Sen ympärillä olevat viljelysmaat ovat niin ikään olleet aikoinaan suoalueita, jotka on poltettu viljelysmaaksi. Ensimmäiset pitkospuut ovat halkoneet Paukanevan maisemaa jo 1700-luvun alkupuolella. Silloin rakennettiin Nurmon kirkkoa ja pitkospuut tehtiin oikotieksi kirkolle. Nuo pitkospuut paloivat suuressa metsäpalossa 1752. Metsäpalon kerrotaan ulottuneen Paukanevalle Ikaalisista saakka.
Pitkospuiden sijaan Paukanevalle suunniteltiin aikoinaan rakennettavan nevaa halkova tie. Elettiin 1800-luvun puoliväliä ja neva olisi pitänyt tien rakentamista varten kuivata käsivoimin. Ajatusta pidettiin liian työläänä ja siitä luovuttiin. Päätettiin kuitenkin rakentaa suora tieyhteys Nurmosta Kiikkuun. Konstit oli monet tuohon aikaan suoran tien saamiseksi. Paikallinen isäntä oli luvannut rakentaa tien edulliseen hintaan ja suoran tieyhteyden hahmottamiseksi hän pyysi Kiikussa asuvaa isäntää sytyttämään iltasella ison nuotion palamaan. Kun taivaalle alkoi tupruta savua, asetteli Nurmon isäntä apujoukkoineen seipäät suorassa linjassa kohti Kiikun isännän palavaa olkikasaa ja näin saatiin vedettyä suora tieyhteys Nurmosta Kiikkuun.
Paukaneva koostuu eri suotyypeistä. On nevaa, rämettä ja korpea. Paukanevalla törmää useisiin eri kasvi- ja eläinlajeihin. Rahkasammal, erilaiset varvut ja heinät, ihastuttava suopursu ja tupasvilla värittävät Paukanevan maastoa. Lintujen kevätmuuton aikaan Paukanevalla voi nähdä eri muutolintulajeja. Kauniilla ja kuivalla säällä kulkijan on syytä varoa pitkospuiden välissä lymyävää kyykäärmettä.
Paukanevalta löytyy hyvät opasteet. Reittien varrella on opastaulut ja taulut, joissa kerrotaan Paukanevan luonnosta ja historiasta. Alueella on laavu, jossa voi lepuuttaa jalkoja patikoinnin lomassa ja syödä eväitä. Lintujen bongailua varten reitin varrella on lintutorni ja erillinen lintujen bongailuun tehty lava, joka on suhteellisen lähellä reitin alkupäätä ja sinne on esteetön kulku. Alueen kuivakäymälä sijaitsee myös esteettömän reitin varrella. Talviaikaan Paukanevalla ei ole huollettuja latuja, mutta alue soveltuu hyvin esimerkiksi lumikenkäilyyn.
Paukaneva sijaitsee valtatie 18 pohjoisen ohikulkutien laidalla ja tienvarressa on levähdysalue, joka toimii Paukanevan parkkipaikkana. Tämä on mielestäni helpoin tapa sekä saapua että neuvoa reitti Paukanevalle.
Omasta mielestäni paras aika Paukanevalla vierailuun on ehdottomasti alkukesä. Tajuntaani on piirtynyt lähtemättömästi se näky, kun kävelee pitkospuita kauniissa alkukesän illassa ja ympärillä kukkivat suopursut ja tupasvillat. Tähän loppuun pari kuvaa tuosta kesäisestä hetkestä.
Seuraa blogia: Facebook / Instagram
19 Comments
Luonto todella huutaa kovaa kutsutaan näinä aikoina. Miten onnekkaita olemmekaan kun meillä on mahdollisuus ulkoilla vapaasti ja turvavälit toteutuu ilman ajatusta ! Nyt Suomen koko verrattuna väkilukuun on kuin lottovoitto.
Suomessa on kyllä paljon ihania luontokohteita! Toivottavasti myös tämän ajan jälkeen jatkuisi tämä ulkoiluteema! 🙂 Kiitos Piyya kommentistasi!
Olipa kiva lukea juttu Paukanevasta. Se on meillä listalla kohteista, missä olisi mukavaa päästä käymään. En ollutkaan tajunnut, että siellä on myös korpea ja rämettä. On onni, ettei Paukanevaa ryhdytty aikoinaan kuivaamaan. Sen kohtalonhan moni suoalue on Suomessa kokenut.
Juuri tuota myös ajattelin, että onpa onni ettei Paukanevaa aikanaan kuivattu viljelysmaaksi. On hieno luontokohde, ehdottomasti käymisen arvoinen! Kiitos kommentistasi!
Onneksi tämän kurjan virus pandemian keskellä on sentään kevät. Voi nauttia luonnon heräämisestä.
Noi alkukesän kuvat näyttää upeilta. Tuohon ajankohtaan ei suolla olekaan tullut käytyä. Enemmän syksyllä. Nyt pitää korjata tilanne.
Alkukesä Paukanevalla on kyllä kaunista, varmaan myös muilla suoalueilla, joissa suopursut ja tupasvillat kukkivat kilpaa. Kiitos kommentistasi!
Ompa kauniita maisemia Paukanevalla. Ihania pitkospuita! 🙂 Itsekin olen viettänyt luonnossa ulkoillen huomattavasti normaalia enemmän aikaa. Toivon, että saan sen pidettyä tämän tilanteen jälkeenkin.
Pitkospuut antavat kyllä maisemalle aivan oman leimansa! Itse myös toivon, että tämä luonnossa liikkuminen jatkuu ja siihen löytää aikaa poikkeustilan jälkeenkin. Kiitos kommentistasi! 🙂
Kivan näköistä, vaikken uusimaalaisena sinne nyt pääsekään! Myös pitkospuut ovat polkumuotona haasteellinen aikana, jolloin pitäisi pitää etäisyyttä ihmisistä – mutta ehkä taas jonain päivänä kaikki on toisin …
Toivotaan todella, että kaikki jonain päivänä on jälleen toisin. Aika paljonhan tuolla pitkospuilla on näin korona aikaan porukkaa liikuskellut, varmasti välillä vähän kiperiä ”ohitustilanteita” syntyy. Kiitos kommentistasi!
Olen itsekin kulkenut pitkospuita pitkin Pohjanmaalla ja pysähtynyt leiritulen ääreen. Ihana kokemus, jos hyttysiä ei lasketa!
Hyttyset on kyllä oikeasti Suomen kesässä kaikkein kurjinta. Mutta leiritulet ja pitkospuut, ne on jotenkin vain niin ihanat! Kiitos kommentista!
Retkeilyhän on aina mukavaa, mutta juuri nyt se on todellinen henkireikä kaiken keskellä.
Hauska tuo suoran yhteyden mittaamisoperaatio.
On todellinen henkireikä ollut, kun on välillä voinut lähteä retkeilemään kaiken etäopiskelun ja kotona kököttämisen vastapainoksi! Toivottavasti ihmiset ovat saaneet nyt kipinän luonnossa liikkumiseen, joka jatkuisi poikkeusajan jälkeenkin. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Juu. Aikainen kesä, kun ei ole vielä itikoita. Tupasvilloissa on kyllä jotain maagista. Ne on niin nättejä.
Hieno on ollut tuo oivallus tien linjaamisesta. Kyllä kansa keinot keksi!
Nuo itikat kyllä vie vähän hohtoa retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta. Mutta totta, tupasvillat on hienoja, se on vain pieni aika kun niitä bongailee.
Vähän kyllä huvitti tuo tien linjaaminen, mutta hätä keinot keksii! 😀 Kiitos kommentistasi.
Piti tulla katsomaan, että ootko Kurikasta, kun Vaasan vierailun bloggaukseen olit kommentoinut ’70-80km’, mutta onhan se sama matka tosiaan Sjoellekin. 😊 Sielläkin on tullut usein käytyä, äitee ja veli asuu siä.
Paukanevan reitin oon tainnut kävellä pari kertaa, mutta viime kerrasta on jo aikaa. Mukava kierros.
Asun Lapualla ja kotoisin olen Alahärmästä eli koko ikäni on Vaasaan minulla ollut tuollainen 70-80 kilsaa matkaa 😀
Mutta tosiaan Seinäjoki on kyllä hyvinkin tuttu kaupunki itsellekin, opiskelukaupunki ja onpa siellä töissäkin tullut kuljettua monta vuotta. Sopivan lähellä tätä Lapuaa kun on. 🙂
Oon itte siis Vaasas, mutta Sjoki tuttu nuoruuden disco-reissuilta Kurikasta, nykyään äiteen luona käymisestä ja kulttuurista: https://www.instagram.com/p/Bz3YUT9AdxF/ 😊 Mutta mukava huomata, että matkailijaporukkaa on täälä pohojanmaallakin. 👍🏻