On kylmä talvipäivä, sääennusteet ovat luvanneet kiristyvää pakkasta ja sitten taas lauhtuvaa säätä sakean lumisateen kera. Ulkona tuuli viuhuu nurkissa kovan viiman merkiksi. Eletään joulun välipäiviä ja minulle on tullut yllättävä vapaapäivä. Näpyttelen ystävälleni viestin. Se on nopeasti sovittu, illansuussa lähtisimme ajelemaan kohti Kristiinankaupunkia. Katselen välillä huolestuneena säätiedotteita. Merenrantakaupunki, pakkanen ja viima saavat minut varaamaan matkaan monta kerrosta vaatteita. Välillä mielessä käy pitäisikö retki vain jättää toiseen kertaan, mutta ei, tuo viehättävä kaupunki kummituksineen kiehtoo minua.
Tämä kaupunki ja sen kummitustarinat ovat kiehtoneet myös Natalia Kalevaa, joka on vihkiytynyt kaupungin menneisyyteen, siellä eläneiden ihmisten tarinoihin, outoihin sattumuksiin ja välillä niin surullisiin kohtaloihin. Natalia järjestää säännöllisesti Kristiinankaupungin kapeilla kujilla kummituskävelyjä ja kertoilee tarinoita, joita hän on kuullut haastatellessaan lukuisia kaupungin asukkaita, jotka taas ovat kuulleet tarinat omilta jo edesmenneiltä läheisiltään.
Tämänkertainen kävelykierros kummituskaupungissa keskittyy jouluikkunoiden ihailuun. Kaupungin asukkaat ovat koristelleet kotiensa pihat ja ikkunat ja tämä pieni puutalokaupunki on idyllisen kaunis. Ainoastaan hyytävä sää ja tarinat menneisyydestä laskevat kaupungin ylle salaperäisyyden verhon.
Sää oli itseasiassa aika otollinen kummituskävelylle.
Ilman kummituskävelyäkin tämän 370 vuotta vanhan puutalokaupungin kadut kuiskivat tarinoita menneisyydestä. Merellinen sijainti lähellä länsinaapuriamme on antanut Kristiinankaupungille vahvan ruotsalaisuuden leiman. 1300 -luvulla Ruotsista tulleet siirtolaiset asettuivat kaupunkiin ja vuodesta 1651 kaupunki on kantanut nykyistä nimeään, jonka sille antoi Pietari Brahe kuningatar Kristiinan mukaan. Tosin monet ajattelevat, että nimen takana on Pietari Brahen vaimo Kristina, joka oli kuollut vuotta aikaisemmin.
Vahvasti ruotsalaishenkisessä kaupungissa on vuosisatojen kuluessa tarvittu sitkeää toimintaa suomalaisuuden puolesta. Yksi muisto tästä sitkeästä toiminnasta on edelleen kaupungin katukuvassa vahvana. Pysähdymme 123 vuotta vanhan Suupohjan Sanomien toimituksen ikkunan alle. Lehti on maakunnan vanhin suomenkielinen paikallislehti.
Seurueemme jatkaa kulkuaan hyisessä joulukuun illassa läpi ikivanhojen puutalokortteleiden. Merenrantakaupungeissa on aikanaan elänyt paljon merimiehiä perheineen. Niin myös Kristiinankaupungissa. Miehet ovat olleet merillä ja naiset hoitaneet kodin ja lapset. Nämä ikivanhat kapeat kadut pitävät sisällään varmasti monta kaihoisaa tarinaa, jossa vaimo odottaa miestään meriltä kotiin. Pysähdymme erään ikkunan luona ja Natalia kertoo meille surullisen tarinan. Talossa asui aikanaan nuori nainen. Hänen sulhasensa oli merimies. Nuoripari ehti saada pienen vauvan, jota nainen hoiti yksin, koska mies oli merillä. Ajat olivat huonot ja arki raskasta. Vauva kuoli. Nainen oli onneton. Hän suri vauvaa ja ikävöi miestään. Joka ilta hän kävi sytyttämässä lyhdyt polun varteen, joka johti merenrannasta hänen asunnolleen, jotta mies osaisi kotiin. Sitten hän istui ikkunan ääreen odottamaan. Siinä hän istui päivä- ja yökaudet. Tarina kertoo naisen kuolleen ikkunan ääreen hänen odottaessa miestään, joka ei koskaan palannut.
Tämän ikkunan taakse kätkeytyy surullinen tarina naisesta, joka istui ikkunan äärellä odottamassa miestään kotiin meriltä.
Harvoin tulemme ajatelleeksi miten lukemattomia tarinoita ja ihmiskohtaloita kirkkojen pihapiiriin on haudattuna. Suuntaamme kulkumme kohti Ulrika Eleonoran kirkkoa ja sen vieressä olevaa Tullitupaa, joka on seissyt paikallaan vuodesta 1720 saakka. Tämä ikivanha rakennus on nähnyt varmasti monenlaista kulkijaa. Entisaikoina kun joku saapui kaupunkiin, häneltä perittiin tullimaksu.
Ulrika Eleonoran kirkko on valmistunut vuonna 1700 joten se on ehtinyt nähdä sen ajan, kun ihmisiä haudattiin kirkon alle. Tästä aiheesta Natalialla on tiedossaan selkäpiitä karmivia kertomuksia miten kirkkojen kellarit ovat kiinnostaneet entisajan nuoria ja vähän vanhempiakin. Miten siellä on tunnettu erilaisia tuntemuksia haamuista, varjoista, äänistä ja mitä ikinä kukin onkaan kokenut mennessään uteliaisuuttaan tutkimusmatkalle kirkon alle. Yhteistä tarinoille taitaa olla se, että sieltä on poistuttu juosten, säikähtänyt ilme kasvoilla.
Seisomme kirkon läheisyydessä, tuuli vihmoo kasvoja ja sää on kieltämättä karmaiseva, mutta ehkä hyvinkin otollinen kummitustarinoille. Minä luulen, että kummitukset pitävät juuri tälläisestä säästä. Ihmiset ovat hautautuneet takkatulien äärelle olohuoneisiinsa. Vain pari kourallista meitä kummitusten ystäviä kulkee pitkin näitä autioita katuja. Vai kulkiko meidän vanavedessä sittenkin muitakin? Niitä, joita silmä ei näe.
Ulrika Eleonoran kaunis puukirkko. Näetkö sinäkin kuvassa enkelin?
Kristiinankaupungin raatihuone sijaitsee Ulrika Eleonooran kirkon vieressä.
Autioilla kaduilla liikkui vain pari kourallista kummitustarinoiden ystäviä. Vai paljastaako katuvalo kameran linssille jonkun muunkin kulkijan?
Kierroksemme näillä puolityhjillä kaduilla kestää reilut kaksi tuntia. Välillä on hyisen kylmä ja lunta tuiskuttaa vaakasuorassa. Toisessa hetkessä on aivan suojaisaa ja rauhallista, lumisadekin tuntuu taukoavan, kunnes taas käännytään seuraavaan kadunkulmaan ja tuisku iskee vasten kasvoja.
Kun pari kesää sitten olin ensimmäisen kerran Kristiinankaupungissa kummituskävelyllä, mieleen jäi tarina vanhasta talosta, jonka vintiltä kuului naisen itkua. Pysähdymme jälleen tuon talon luona ja kuulemme tarinan naisesta, jonka vauva katosi mystisesti. Ehkä itkevä nainen talon vintillä on tämä lapsensa kadottanut nainen.
Muistan ensimmäiseltä käynniltä myös merimiehen talon. Kerrotaan, että edelleenkin merimies vierailisi talossa säännöllisesti. Miksi? Kierroksella on mukana nainen, jonka sukulaisia asuu nykyään tuossa talossa. Hän raottaa salaisuuden verhoa. Ehkä merimieheltä on jäänyt taloon jotain. Jotain mikä on suljettuna kamariin, jonne pääsy on estetty. Kuulenko kenties seuraavalla vierailullani mitä kamarista löytyi?
Lue myös ensimmäisestä vierailustani tässä kummitusten kaupungissa: Kummituksia ja puutaloidylliä – kuvankaunis Kristiinankaupunki
Jos sinä haluat kummituskävelylle Kristiinankaupunkiin, seuraa Natalian sivuja. Sinne tulee tieto tulossa olevista kävelyistä.
Kristiinankaupunki on kiehtonut myös muita matkabloggaajia.
Tämä matka -blogi: Kristiinankaupunki – hyvin säilynyt 370-vuotias
Lähtöportti -blogi: Hidasta elämää Kristiinankaupungissa
Seuraa blogia: Facebook / Instagram
19 Comments
Eipä ole tullut Kristiinankaupungissa käytyä. Pitäisi kyllä, koska näyttää hienolta. Todellakin olet jotain hienoa saanut osumaan kameraasi.
Kristiinankaupunki on kyllä tunnelmallinen kaupunki. Kesällä etenkin tosi kaunis. Heh, kummitukset olivat liikkeellä tuona iltana! 😉 Kiitos kommentistasi!
Hienoa kun kertomukset jollakin lailla jatkuu ja sait jatkumoa edelliselle ja odotusta jopa seuraavalle kerralle. Hienosti on kamera onnistunut vangitsemaan tarinaan sopivia otoksia. Totta vai sattumaa, sitä voidaan jokainen miettiä 😉
Kertomukset ovat aika mielenkiintoisia ja totta, niihin sekä kameran vangitsemiin otoksiin voi jokainen suhtautua haluamallaan tavalla. 🙂 Kiitos kommentista! 🙂
Kummitusjutut ovat parhaita ja vapun ohella Halloween on noussut minun suosikikseni. Minä olen täynnä kaikkea paranormaalia, mutta nyttemmin sattuu harvemmin mitään selittämätöntä. Helsingissä olen osallistunut qmmituskävelylle ja Hangossa pimeään viikonloppuun. Istuin myös Villa Tellinassa pitkän tovin kylmällä vintillä odottamassa qmmittelua, mitä ei sitten tullut. Siellä oli toisessa kerroksessa valaistu torso ja alhaalla kuulin, että talossa käytettiin ajastimia. Sanoin, että niin joo, kun viimeksi yövyin talossa, niin yön aikana torson valo oli sammutettu ja ajattelin, että se oli tietysti ajastimella. Pensionaatin omistaja sanoi, ettei ollut mitään ajastinta. Sanoin, että jos se oli se, joka yöpyi alakerrassa, kun hän oli puhunut, että jonkun olisi pitänyt siellä yöpyä ja kuulinkin jotain kolinoita siellä. Hän sanoi, että olin ollut siellä ihan yksin.
Kristiinankaupungissa olen ollut vain yhden nopean kätkön ajan ja tekisi mieli tutustua kaupunkiin oikein hyvällä ajalla, ehkä niihin kuolleisiinkin. Vaikka mistä tietää, että juuri ne ovat kuolleet. Mitäpä, jos heidän maailmassaan he ovat elossa ja me olemme kuolleita. Näin kuollut exäni selitti minulle, kun olin nukkumassa ja hän ilmestyi minulle.
Hienot kuvat, muuten.
Hui, onneksi kuulit vasta aamulla, että yövyt siellä yksin 😀 Ja mielenkiintoinen näkökulma tuo mitä exäsi sanoi, harvoin varmasti tulee ajateltua asia noin päin. 🙂 Kiitos kivasta kommentista!
Olen aikoinaan kesäaikaan käynyt muutamaankin otteeseen Kristiinankaupungissa ja se oli oikein idyllinen paikka. Hauskoja nämä historiantäyteiset postaukset, aivan uutta asiaa itselleni. Myös kummituskävely on konseptina uusi tuttavuus mutta kuulostaa hyvältä ajanvietteeltä!
Kiitos linkityksestä!
Luinkin näistä kummituskävelyistä kun kävin Kristiinankaupungissa. Luulin, että niitä järjestetään vain kesäisin. Aika kunnioitettavaa omistautumista asialle sekä oppaalta että vierailta tuollaisessa ilmassa kierroksella olo.
Ilma oli kyllä aivan kamala. Ja vielä autolla mennen tullen 150 kilsaa 😀 Kotona olin pitkästi yli puolen yön huonon ajokelin tähe, mutta tulipa vaan reissu tehtyä! 😀
Kiitos kommentista!
Huh. Aikamoinen matka ja vielä talvella. Kuulostaa kiinnostavalta kierrokselta, mutta taidan mennä kesällä. Kuvista välittyy kuvailemasi kylmyys.
Kesällä Kristiinankaupunki on parhaimmillaan! 🙂
Yövyin viimekesäisellä venematkalla Kristiinankaupungissa. Pidän kovasti puutaloalueesta ja kapeista kujista, Kissanpiiskaajankuja taisi olla kapein kujista. Lieneekö kaupungissa asunut myös kissanvihaajia.
Kissanpiiskaajankuja taitaa olla tosiaan se kaupungin kuuluisin ”katu”. Mekin se ohitettiin tällä kävelyllä, mutta en saanut siellä pimeässä siitä oikein hyvää kuvaa. 🙂
Kiitos kommentistasi!
Kummituskierrokset on aina kivoja. Olen ollut muutamalla, tosin vain Helsingissä. Voin kuvitella, että noihin puutaloihin kätkeytyy jos vaikka mitä tarinoita. Kurja sää varmasti toimi paremmin kuin kesäinen auringonpaiste. Minä olen ollut näillä kierroksilla lähinnä kesällä. Auringon paistaessa tunnelmaan on vähän hankala päästä.
Tälläiselle kummituskävelylle sää oli kyllä omiaan. Toki kaupunki sitten muuten on kesällä kauneimmillaan! 🙂 Nämä kummituskävelyt on kyllä kivoja, pitäisi tutustua muidenkin kaupunkien ”kummitustarjontaan”. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Kyllä oli osuva keli kummituskierrokselle! Hienoja kyllä nuo Kristiinankaupungin puutalot ja ihania nuo jouluiset ikkunat.
Kaupunki oli oikein tunnelmallinen jouluvaloissaan, lukuunottamatta tuota hirveää säätä. 😀 Mutta ehkä kummitukset ajatteli, että nyt laitetaan kunnon myräkkä päälle. 😀 Kiitos kommentistasi!
Onpa hyisen tunnelmallisen näköistä tammikuussa! Itse olen käynyt vain kesällä, mutta kun tilanne seuraavan kerran aukeaa, niin täytyypä käydä Kristiinankaupungissa myös talvella.
Tuona iltana sää oli tosi hyinen ja kylmä. Kyllä ihan käymisen arvoinen paikka talvellakin, joskin kesällä monin verroin kauniimpi. 🙂 Kiitos kommentistasi!