Kuluneen vuoden aikana olen saanut tehdä muutaman matkan aivan omassa seurassani. Pidän tätä melkoisena saavutuksena, sillä ne ovat olleet oikeastaan elämäni ensimmäiset soolomatkat, vaikka olen useassa eri yhteydessä puhunut siitä miten tykkään matkustaa yksin. Tähän asti olen matkustanut lähinnä tyttärieni kanssa ja myös muuta perhettä tai ystäviä on ollut suurinpiirtein jokaisella tekemälläni matkalla mukana. Ne matkat ovat olleet ihania ja toivon todella, että samanlaisia matkoja olisi tulevaisuudessa vielä monta edessä, vaikka meillä kaikilla onkin omat kiireemme töiden ja opiskeluiden yhteensovittamisessa. Kaikelle on aikansa, näin uskon.
Tähän postaukseen päätin kerätä niitä ajatuksia, joita yksinmatkailu minussa näiden parin reissun jälkeen on herättänyt. Monta kertaa ihminen luo asioiden ylle erilaisia odotuksia ja illuusioita, jotka eivät välttämättä sitten kuitenkaan vastaa ihan sitä mitä asia todellisuudessa on. Miten kävi minun yksinmatkailun? Oliko se sitä mitä odotin ja ajattelin?
Koko kylpyhuone vain minulle!
Kevättalvella kävin Tallinnassa ja tällä reissulla oikeastaan havahduin siihen, että tämähän on minun ensimmäinen soolomatkani! Viivyin kaksi yötä Tallinnassa ja jos yksinmatkailu olisi ollut minulle jonkinlainen kynnys, niin sanoisin, että parista päivästä on hyvä aloittaa. Kuin myös tutusta ja helposta kohteesta. Nämä eivät kuitenkaan olleet minun syitäni vaan parin päivän Tallinnan reissun valitsin ihan käytettävissä olevan budjetin ja ajan puitteissa.
Tuo matka oli loistava ja minun yksinmatkailulle se oli sama kuin olisi kaatanut bensaa nuotioon. Sitä iloitsi aivan hassuista asioista. Kuten vaikka siitä, että ensimmäistä kertaa hotellihuoneen pesuhuone oli varattu vain minun purkeille ja purnukoille. Sain levittää kosmetiikkalaukun sisällön lavuaarin reunoille ajattelematta, että jonkun toisenkin purnukoiden pitäisi mahtua siihen! Joissakin hotelleissa siihen vain on uskomattoman vähän tilaa!
Ensimmäistä kertaa sain myös levittää matkalaukkuni sille varatulle tasolle. Oletteko huomanneet, että niitä on yleensä hotellihuoneissa vain yksi? Sain myös huoletta valvoa ja katsoa läppäriltä Netflixiä niin myöhäälle kuin halusin pelkäämättä, että häiritsen jonkun yöunia. Ja soolomatkailijan aamuissa on se hyvä puoli, että saa nukkua jos nukuttaa tai pompata aamulenkille vaikka kuudelta pelkäämättä herättävänsä muita. Ai että minä nautin!
Lasteni neuvo: ”Jos mielit matkalle äitin kanssa, hanki ainakin kuukautta ennen salikortti! Ihan varmuuden vuoksi!”
Seuraava matkakohteeni ihan vain itseni kanssa oli kesäinen Italia ja Amalfin rannikko. On varmaan sanomattakin selvää, että tälläisessä reissukohteessa korostuu se, onko yksin vai matkaseurueen kanssa. Jokaisella on omat mieltymyksensä miten haluaa lomansa viettää. Yksi haluaa kierrellä nähtävyyksiä, toinen makoilla lokoisasti rannalla. Olin onnellinen, että lähdin Amalfin rannikolle yksin. Olen ihan varma siitä, että minun vauhtisokeuteni toinen toistaan hurmaavimpien maisemien, kaupunkien ja kylien bongailussa olisi tehnyt monesta hermoraunion. Ja minusta olisi tullut hermoraunio jos minun olisi pitänyt maata rannalla tai istua baarissa sen sijaan, että kävelin jalkani kipeiksi kipittäessäni ympäri Amalfin rannikon kyliä yhteensä lähes sadan kilometrin edestä viikon aikana. Se oli sellainen loma. Yhtä hyvin jollain toisella matkalla voin ottaa rennommin. Maata siellä rannalla, käydä shoppailemassa ja katsella nähtävyyksiä vain vähän. Yksin ollessa voin itse päättää olenko löhölomalla vai jollain ”korkean paikan leiriä” muistuttavalla teholomalla.
Yksin syömään – mitäs kummallista siinä voi olla?
Matkabloggaajissa on paljon yksin matkustavia ja olen mielenkiinnolla ahminut heidän tarinoitaan ja fiiliksiään miltä se yksin reissussa oleminen tuntuu. Useamman kerran olen törmännyt siihen, että moni kokee yksin syömisen jotenkin vaivaannuttavana. Olen ajatellut, että mitäs ihmeellistä siinä voi olla. Sen kun marssii sisään ravintolaan ja tilaa ruuan. Kyllä minä nyt ymmärrän mikä siinä voi tuntua vaivaannuttavalta. Myönnän, että parina ensimmäisenä iltana Sorrentossa ruokapaikkaa etsiessäni tunsin itseni vähän orvoksi. Kävelin ravintolan ovelta toiselle pysähtyen tutkimaan ulkopuolella nähtävillä olevia ruokalistoja. Joinakin iltoina tunsin itseni näkymättömäksi. Joko täällä ei oltu sisäänheitto systeemistä kuultukaan tai sitten minua ei haluttu ravintolaan. Veisinhän kahden ihmisen pöydän. Tämä voi olla minun omaa kuvitelmaa ja normaalisti kierrän sisäänheittäjät kaukaa, mutta Sorrentossa tosiaan sai ihan rauhassa katsella ruokalistoja ja seistä ravintolan ovella odottamassa, että joku kiskaisee sinut pöytään istumaan. Loppuviikosta sujui jo paremmin. Mukavan ravintolan löydettyäni istahdin pöytään ja kappas, hyvin äkkiä minulle tuotiin ruokalista. Myönnän, että parina iltana ostin syömistä hotellihuoneeseen, mutta silloin palasin niin myöhään retkiltäni etten olisi enää jaksanut lähteä etsimään sopivaa ravintolaa missä haukata iltapalaa.
Oliko yksinmatkailu odotusten arvoinen kokemus?
Kyllä minä itseni niin hyvin tunnen, että tiesin jo ennen näitä kokemuksia yksinmatkailun olevan mun juttu. Tottakai haluan matkustaa myös ystävien ja lasteni kanssa, se on päivänselvää! Mutta yhtälailla päivänselvää on, että kaikkien aikataulujen, lomien, rahatilanteen ja ylipäänsä kaiken mikä vaikuttaa kenenkin päätökseen lähteä matkalle, yhteensovittaminen monen ihmisen kesken on varsin työlästä, joskus jopa mahdotonta! Silloin olen äärettömän onnellinen siitä, että minulle ei ole mikään ongelma lähteä reissuun yksin.
Haluan sanoa jokaiselle, joka haluaisi lähteä matkalle, mutta ei ole ketään kenen kanssa lähteä, että mene hyvä ihminen! Yleensä matkoilla on aina myös muita, jotka ovat reissussa yksin. Hyvässä lykyssä heistä voi saada seuraa. Suosittelen myös ostamaan jonkun järjestetyn retken esim. matkanjärjestäjältä. Ja vaikka olisit omatoimimatkalla, monet matkanjärjestäjät myyvät retkiään myös ulkopuolisille. Olen osallistunut lähes jokaisella matkallani ainakin yhdelle matkanjärjestäjän retkelle ja niillä on aina omalla tavallaan sellainen ryhmähenki. Usein retkiin kuuluu lounas tai päivällinen ja se syödään yleensä yhteisen pöydän äärellä.
Kuulin matkalle lähtiessäni myös ihmettelyä siitä miten uskallan lähteä yksin. Entä jos jotain sattuu? On hyvä olla varovainen, ihan missä tahansa sitten liikkuukaan. Omassa kotikaupungissakin. Terve maalaisjärki mukaan matkalle, sillä selviää hyvin pitkälle.
Jokainen tarvitsee omaa aikaa. Joku enemmän, toinen vähemmän. Minä tarvitsen paljon omaa aikaa. Ellen saa olla riittävän paljon yksin, minusta tulee ärtyisä. Joskus kun koti on täynnä teinejä tai oma aika on muuten kortilla, on kiva käydä vilkaisemassa matkavarausta ja ajatella, että tuolloin saan olla kokonaisen viikon yksin. Yksin omien ajatusten kanssa. Yksinmatkailu on tavallaan myös matka omaan sisimpään. Yksin reissussa oppii uusia asioita itsestään. Joihinkin mieltä painaneisiin tilanteisiin voi saada uuden näkökulman, kun saa asioihin etäisyyttä ja yksin ollessa on aikaa miettiä. En antaisi yksinmatkailun mahdollisuutta pois mistään hinnasta.
Seuraa blogia: Facebook / Twitter / Instagram
Hyvät pointit yksin matkaamisen puolesta. Muuten ollaan ja ihmetelty, miksi huoneissa on vain yksi matkalaukkuteline. Aina pitää toisen etsiä vaihtoehtoja.
Tykkään matkustaa niin yksin kuin yhdessä. Ihan samoista syistä
Se on ärsyttävää, kun ei saa omaa laukkuaan oikein mihinkään, kun niitä matkalaukkutelineitä on tosiaan usein vain se yksi / huone.
Yksinmatkailussa on monia hyviä puolia. Tuntuu, että sain tähän listattua vain joitakin. 😀 Ne päällimmäiset fiilikset. Kiitos kommentistasi! 🙂
Kylläpä oli samaistuttava kirjoitus. ❤️
Minäkin olen tänä vuonna tehnyt muutamia soolomatkoja (Venetsia, Pariisi, Japani, Oman) piiiiitkästä aikaa, ja vitsit miten jännältä se on tuntunut.
Ihanalta, mutta ajoittain kyllä kieltämättä myös yksinäiseltä. Ja juuri nuo ruokailut yksin tuntuvat mielestäni omituiselta, kun on tottunut vaihtamaan ajatuksia aterioilla muiden kanssa. Ja hei sama täällä, olen tilannut iltaisin ruokaa myös huonepalvelusta kun en ole jaksanut yksin lähteä ravintolaan istumaan!
Toisaalta ympäristöä on tullut aistittua ihan eri tavalla yksin kuin vaikka perheen kanssa matkustaessa. Ja olen oppinut itsestäni uusia asioita myös, pitkästä aikaa. Kun ei ole ollut tukijoukkoja mukana.
Kyllä, ympäristöä havainnoi aivan toisella tavalla silloin kun on yksin matkassa. Sulla mukavia soolomatkoja takana, wau! Jokaisen pitäisi tehdä elämässään ainakin yksi soolomatka. 🙂 Kiitos kommentistasi! 🙂
Minulla on samanlaisia kokemuksia. Hyviä ja huonoja puolia on yksin matkustamisessa. Itse huomasin kuitenkin kaipaavani niin paljon jotakin, jonka kanssa saan jakaa kokemukset, että tulin siihen tulokseen, ettei yksin matkailu ole minua varten. Ja todellakin koin, ravintolassa illalla istumisen jotenkin vaivaannuttavana. Sitten kerran otin kirjan mukaan, ja sen myötä unohdin olla vaivaantunut. Nykyään kai sitä voisi räplätä puhelinta. Työmatkat ja sellaiset on sitten jotenkin eri asia, ja silloin kyllä nautin siitä kun saan koko huoneen itselleni ym.
Jännä juttu miten tuo yksin syöminen on monelle se asia, jota vähän sooloreissuilla vierastaa. Mutta toisaalta, harvemmin kotonakaan lähden yksin ulos syömään. Ennemmin haen jotain noutoruokaa tai kokkaan jotain hyvää.
Kiitos kommentista! 🙂
Vai niin, että salikortti vaaditaan. Minulla taas on asia päinvastoin, sillä minulla on polvikipu ja muutenkin hengästyn nopeasti kävellessä. Vihaan koko kävelyä. Suurin osa matkoistani on yksinmatkoja. Pakko kuitenkin myöntää, että geokätköillessä useammasta silmäparista on hyötyä. Olen kuitenkin yötä hostellissa, joten minun täytyy ottaa muut huomioon siinä, kuinka täytän tilan. Minä olen vähän jakautunut tässä asiassa, koska elämässä on muutenkin paljon yksin olemista, niin täytyy varta vasten suunnitella tilanteita, joissa on sosiaalinen.
Hostelli voisi muuten olla mainio majoitusmuoto myös sellaiselle yksinmatkaajalle joka haluaa/joutuu matkustaa yksin, mutta kaipaisi kuitenkin seuraa esim. kokemusten jakamiseen jne.
Mitä kävelyyn tulee, itse kävelen mielummin kuin vaikka pyöräilen. Olen aina tykännyt kävellä.
Kiitos kommentistasi!
Kiva lukea fiiliksiä yksinmatkailusta, sillä se on omakin haave ja tavoite lähitulevaisuudessa. Kohde ja kesto ovat vielä mietinnässä, mutta jotain spesiaalia aion keksiä oman pääni menoksi. Etukäteen epäilen, että kokemusten jakamista saattaisin kaivata eniten, mutta onhan puhelin sitten olemassa, että voi pirauttaa tai viestitellä jonnekin, jos ei malta pitää sisällään asioita 🙂
Kyllä itsekin tuli viestiteltyä ja laiteltua kuvia missä oli tullut päivän aikana seikkailtua. Yksinmatkailu on mukavaa ja oman pään menoksi on jälleen täälläkin suunnitteilla uusia retkiä! 🙂
Kiitos kommentistasi!
Minulla on yksi soolomatka takana, mutta sen perusteella voisin lähteä uudestaankin jonnekin. Aloitin helposta kohteesta eli Vilnasta. Mieli teki reissuun ja kun miehellä ei ollut matkakuumetta, päätin että nyt voisi olla aika korkata soolomatkailu. Tein päätöksen niin nopealla aikataululla etten viitsinyt alkaa kyselemään kavereista seuraa. Tuskin kukaan olisi kahden viikon varoitusajalla mukaan päässytkään. Minulle jäi pelkästään positiivisia fiiliksiä. Toki jos matkoja tekee enemmän ja pidempiä kuin viikonloppu, voi jotain negaakin tarttua mukaan. Parempi soolomatka, kun ei reissuun ollenkaan 🙂
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että parempi reissuun yksinään kuin ei ollenkaan. Ja helpot lähikohteet on varmasti mukavia pidemmän päälle yksin reissatessa. Siinä ei ehdi niin miettimään sitä, ettei ketään reissukaveria ole mukana. Pieni irtiotto arjesta ja omaa aikaa on ainakin itselleni pelkkää luksusta!
Kiitos kommentistasi!
Soolomatkoissa on myös se hyvää, että jotenkin näkee asioita paremmin. Ei keskity matkakumppaniin vaan ympäristöön. Olen huomannut, että parhaat valokuvat tulee otettua juuri yksin reissatessa. Ihania kuvia muuten sulla 🙂
Tämäkin on täysin totta! Toki riippuu paljon matkaseurasta, esim. ystävän kanssa reissatessa olen kyllä varmasti nähnyt yhtä paljon kuin jos olisin ollut yksin, mutta ystävän kanssa ollaankin hyvin samanlaisia reissunaisia. Itse olen innokas valokuvaaja ja yksin reissatessa olen kyllä kieltämättä nauttinut siitä, että voin rauhassa pysähtyä kuvaamaan ja tuhlata aikaa erilaisten kuvakulmien etsimiseen. Seurassa sitä kuitenkin tulee mietittyä, että kauankohan tuo reissukaveri vielä jaksaa odottaa, kun minä lymyän täällä pusikossa metsästämässä täydellistä maisemaa. 😀
Kiitos kommentistasi!
Yksinmatkailu on ihanaa! Tarvitsen myös todella paljon omaa aikaa, ja sitä kyllä saankin ihan kiitettävästi, koska meidän talouteen kuuluu vain minä ja mies. Mies ei tykkää oikein matkustella, joten pääsen monesti yksin reissuun. Joskus olen matkannut äitin ja pikkuveljen kanssa, joskus reppureissulla on mukaan tarttunut pariksi viikoksi joku toinen reissaaja, mutta se alkaa olla jo maksimiaika, mitä jaksaa toisen kanssa viettää 😀 Tottakai joskus kaipaa matkaseuraa ja etenkin reissujen jälkeen monesti miettii, että olisi kiva, jos voisi muistella jonkun kanssa kokemuksia. Mutta noin niinkun muuten minua ei haittaa yhtään yksin syöminen tai muukaan sellainen. Tykkään siitä, että saan päättää yksin aikataulusta ja menoista.
Totta, yksinmatkailu on ihanaa ja varmasti sellainen joka tuntee vetoa yksinmatkailuun ja viihtyy hyvin yksin, myös tottuu nopeasti esim. yksin syömiseen. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Mä en ihan aina hiffaa tätä soolomatka -ideaa. Siis olenko mä soolomatkalla, jos matkaan esim. viikon yksin ja viikon miehen kanssa? Vai voiko soolomatkalla olla vain ihminen, jolla ei ole toista puoliskoa? En ole koskaan asiaa sen enempää esille tuonut blogissa, mutta aika paljon(kin) me mennään eritahtiin miehen kanssa ympäri palloa.
No kuitenkin nautin ihan suunnattomasti, kun koko sänky on vain minun, kun koko kylpyhuone on vain minun ja kun voin ihan itse päättää mihin esim. ajan syömään. Tässä tosiaan on tietty oletuksena se, että esim. vuokraa auton itselleen ongelmitta. Tiedän, että tämä on monelle naiselle hankalaa. Toisaalta tavallaan välillä ottaa päähän naisena vääntää jo kun taksarin kanssa maksusta/reitistä, olla yksin syömään tulevana hankala asiakas jne. Mutta sitähän tämä elämä on… pieniä hankaluuksia 😀
Soolomatkailla voivat mielestäni kaikki, riippumatta siitä onko toista puoliskoa olemassa jossain. Monethan tekevät soolomatkoja jos esim. puoliso ei niin piittaa matkailusta tai jos ei vaikkapa saa lomaa yhtä aikaa. Ja itse kyllä tykkäisin, että olet ollut soolomatkalla silloinkin, kun mies on jossain vaiheessa liittynyt matkaan mukaan. Kai ne on jollain tapaa yhdistettyjä soolo- / pariskuntareissuja. 🙂 Tosin ymmärrän senkin fiiliksen, että välttämättä silloin ei niin tunnu siltä kuin olisi matkalla yksin. Itsekin reissasin toissakesänä yksin Suomessa, mutta tapasin matkalla ystävän, pysähdyin hänen luokseen jne. niin ei sitä reissua niin kauheasti ajattele soolomatkana.
Mitä taas tulee esim. auton vuokraamiseen reissussa, niin edelleenkin se on niin paljon minun mukavuusalueen ulkopuolella, että no thanks! Tosin en liitä sitä soolomatkailuun, vaan ylipäänsä siihen etten halua stessaantua lomalla ajattelemalla että minun pitäisi ajella mahdollisesti hyvin erilaisessa ajokulttuurissa paikasta toiseen, palauttaa auto (ja itseni) ehjänä ym. 😀
Kiitos kommentistasi! 🙂
Yksin reissaaminen on niin erilainen ja jollain tavalla vapauttava kokemus. En itsekään pääsääntöisesti reissaa yksin, mutta silloin tällöin se on mukavaa vaihtelua. Enkä varmasti koskaan antaisi reissukaverin puutteen estää itseäni lähtemästä mihinkään. 🙂
Se mielestäni just on surullista, että aika paljon kuitenkin kuulee sitä, että joku ei lähde reissuun, koska ei ole kaveria kenen kanssa lähteä. Itse en liioin ikinä antaisi sen estää itseäni lähtemästä. 🙂
Kiitos kommentistasi!
Yksin reissaaminen on itselle myös henkireikä, vaikka kotonakaan ei ole muita kuin minä ja kissani. Jotenkin ulkomailla olo yksin on niin vapauttavaa, että kaikkien pitäisi kokea se vähintään kerran elämässään. Harvalla jää siihen ekaan kertan – kun tietyt pelot on selätetty, hommaan jää koukkuun.
Tuo on täysin totta, että mielestäni jokaisen pitäisi kokeilla yksinmatkailua edes kerran. Koukkuun siihen jää! 😀 Kiitos kommentistasi!