SORRENTO, MINÄ PALAJAN VIELÄ!

Olen ennenkin kertonut, että minulla on joitakin sellaisia paikkoja, joissa en ole käynyt, mutta jotka tunnen omakseni pelkästään kuullessani paikan nimen. Sorrento on yksi tälläinen paikka. Olen haaveillut pitkään lomailusta Amalfin rannikolla ja tiennyt, että tukikohdakseni valitsisin ehdottomasti Sorrenton. Ja näin myös tein.

Olin lukenut Sorrentosta etukäteen kirjoituksia puolesta ja vastaan. Jotkut sanoivat, että Sorrento oli heille pettymys. Rumaksikin kuulin tätä mielikuvissani ihanaa kaupunkia sanottavan. Toki kuulin myös ihan päinvastaista. Tyylikäs, monipuolinen ja hyvä tukikohta Napolinlahdella lomailuun. Viikon aikana kuljin Sorrenton kadut ristiin rastiin moneen kertaan. Kuvasin, katselin ja ihmettelin. Paljon jäi vielä näkemättä, mutta sen perusteella mitä näin, ymmärsin kaikkea etukäteen kuulemaani. Jostain luin, että Sorrento on jollain tavalla sieluton. Ehkä niinkin. Sorrentoa ei pidä verrata Amalfin rannikon somiin pikkukyliin. Ne ovat oma lukunsa. Sorrento on itsenäinen ja erilainen. On totta, että se on mainio tukikohta lomailla Napolinlahdella. Sieltä on helppoa lähteä lähes joka paikkaan tällä alueella. Voit valita haluatko matkustaa lautalla vai bussilla. Junatkin kulkee. Minä pidin Sorrentosta. Tunsin sen omakseni. Intuitioni ei ollut pettänyt.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

IMG_4280

IMG_3866

IMG_4297

IMG_4296

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sorrentossa on kaksi satamaa, joiden nimet ovat ehkä vähän hassusti nurinkuriset. Marina Grande, eli ”suuri satama” on kalasatama. Siellä ei pieniä kalastusveneitä suurempia aluksia ankkuroidu. Sataman alue on kyllä vilkas ja etenkin iltaisin suosittu ruokapaikka monine ravintoloineen. Läheinen Marina Piccolo eli ”pieni satama” on puolestaan varattu suuremmille lautoille, joilla pääsee liikkumaan lähisaarille kuten Caprille ja Ischialle, Amalfin rannikon kyliin sekä Napoliin. Satamien väliin jää ranta-alue, joka on varattu auringonpalvojille ja rantaelämästä nauttiville. Tämä ranta-alue satamien välissä on rakennettu laitureille, koska kaupunki kohoaa jyrkkinä kallioina suoraan merestä ja näin ollen perinteistä hiekkarantaa ei täältä löydy. Laitureilla on pukukopit ja siellä vuokrataan aurinkotuoleja.

 

IMG_4292

Marina Grande.

IMG_4293

IMG_4317

Marina Piccolosta pääsee kätevästi lautalla esim. Caprille tai Napoliin.

IMG_4377

Rantaelämästä nauttivat pulahtavat uimaan isoilta rantalaitureilta.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sorrenton pääkatu Corso Italia kulkee kävelykatuna läpi pienen ydinkeskustan, jonka varrella sijaitsee mm. Villa Fiorentino sekä Sorrenton katedraali ja kellotorni. Villa Fiorentino on valkoinen, amerikkalaistyylinen huvila, joka valmistui 1930-luvulla Fiorentinon pariskunnan asuinpaikaksi. Nykyään huvilassa järjestetään vaihtuvia taidenäyttelyitä. Itse en huvilassa vieraillut, vaikka sen kaunis ulkomuoto kieltämättä houkutti astumaan peremmälle.

Sorrenton katedraalissa vierailin sunnuntaina, jolloin aamu valkeni hiukan sateisena. Ulkopuolelta rakennus on melko tavallinen ja ilman kaunista kellotornia voisi melkein kävellä katedraalin ohi huomaamatta ollenkaan, että siinä on kirkko. Sisältä katedraali toki on hulppea. Katedraali on valmistunut 1200-luvulla ja se on rakennettu uudelleen 1500-luvulla. Kaupungin tunnetuin kansalainen, runoilija Torquato Tasso on kastettu tässä katedraalissa. Hän syntyi Sorrentossa 1544. Tällä samalla herralla on Corso Italialla oma aukio ja näköispatsas.

 

IMG_3849

Corso Italian kävelykatu.

IMG_4349

Villa Fiorentino.

IMG_4310

Sorrenton katedraali.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
IMG_4338

Katedraalin kaunis kellotorni.

IMG_3851

Piazza Tasso.

 

Corso Italian kävelykadulta lähtee pieniä sivukatuja, jotka johtavat Sorrenton vanhankaupungin kujille. Ihanat, kapeat, sokkeloiset kujat risteilevät ristiin rastiin vanhankaupungin alueella. Kujat ovat täyttyneet pienistä putiikeista, matkamuistomyymälöistä ja ravintoloista. Osa ravintoloiden pöydistä on ulkopuolella ravintolan seinustalla ja käytännössä kävelykujilla. Muutamana iltana istahdin tälläiseen pieneen somaan pöytään syömään. Pöytä ja tuoli keikkuivat epätasaisella katukivetyksellä, mutta ruoka ja palvelu oli ihanaa.

 

IMG_4351

IMG_4343

IMG_4367

IMG_4339

 

Merenrannassa sijaitsee Vittorian aukio ja näköalapaikka, joka täyttyi iltaisin auringonlaskua ihailevista ihmisistä. Tasanne on kalliolla, rantalaitureiden yläpuolella. Näillä kallioilla, näissä maisemissa sai alkunsa maailmankuulu laulu, kaunis  Torna a Surriento eli Palaja Sorrentoon. Kerrotaan, että laulu sävellettiin täällä vuonna 1902, kun silloinen Sorrenton pormestari Guglielmo Tramontano pyysi ystäväänsä Giambattista De Curtisia kirjoittamaan laulun pääministeri Giuseppe Zanardellille, joka lomaili merenrantahotelli Imperial Tramontanossa. Laulun tarkoitusperästä on olemassa kaksi tarinaa. Toinen tarinoista kertoo, että laululla haluttiin kunnioittaa Zanardellin oleskelua Sorrentossa. Toisen tarinan mukaan sävelmällä haluttiin vedota Zanardelliin ja hänen lupaukseensa auttaa köyhää Sorrentoa. Laulu kuvastaa Sorrenton ainutlaatuista ympäristöä ja sen ihmisten intohimoista luonnetta ja rakkautta kotikaupunkiinsa.

 

IMG_4272

IMG_4375

IMG_3871

IMG_3868

 

Kaupungissa paukkui ja jyskyi harva se ilta. Täällä on tapana juhlia näyttävästi (ja kuuluvasti) olipa sitten häät tai ristiäiset. Pyhimyksiä on täkäläisessä uskonnossa paljon ja myös niitä juhlitaan samalla tavalla. Viimeisenä iltana olin juuri päässyt makoisaan uneen, kun heräsin railakkaaseen ilotulitukseen. Minulla ei ollut mitään tietoa, ketä silloin juhlittiin, mutta liityin toki mukaan yöpaitasillani parvekkeella.

Viikon aikana Sorrento sai minut ihastumaan itseensä. En sano, että joka paikassa olisi ollut kaunista. Ei toki. Jotkut ydinkeskustan ulkopuoliset alueet olivat ehkä jopa vähän rumia. Mutta sitten tuli taas jokin kaunis maisema ja rumuus unohtui. Tälläinen oli minun Sorrentoni, jonne joku päivä varmasti palajan.

Seuraa blogia: Facebook / Twitter / Instagram 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas sunnuntai, 18 elokuun, 2019 at 21:51

    Sorrento on jo nimeltään sellainen paikka, että en jättäisi väliin. Ja ainakin noiden auringonlaskukuvien vuoksi matka isin sinne vai heti.
    Ja hyvät yhteydet paikasta tuntuu olevan vaikka päiväretken tekijälle.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 20 elokuun, 2019 at 08:06

      Sorrento on ihana ja tosi helppoa käydä vaikka päiväretkellä, samoin kuin Sorrentosta pääsee päiväretkeilemään vaikka mihin. 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply elamanmakuisiamatkoja maanantai, 19 elokuun, 2019 at 06:38

    Kiitos, ihania kuvia ja tunnelmia! Hyvä kuulla, että Sorrento on mukava tukikohta Amalfin rannikon tutkimiseen. Sinne sitten sopivan tilaisuuden tullen, . 😊

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 20 elokuun, 2019 at 08:08

      Kiitos! Itse tykkäsin kyllä Sorrentosta, mutta toki koko Amalfin rannikko on ihana! 🙂

  • Reply Sanna // From Lapland To South maanantai, 19 elokuun, 2019 at 22:21

    Ihana kirjoitus ja kauniita kuvia. Itse pidän paikoista missä on tavallaan sitä kaunista ja rumaa hyvässä suhteessa ja ehkä eniten kaupungeista missä on kaikki hyvällä tavalla vähän rempallaan, tuo aina oman tunnelmansa. Seuraavan kerran kun suunta osoittaa Italiaan (jos tulevaa Sardinian reissua ei lasketa), luultavasti vuorossa olisi Sorrento ja Amalfin rannikko.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 20 elokuun, 2019 at 08:12

      Kiitos Sanna! Tuokin on ihan totta, hyvällä tavalla rempallaan oleva paikka on oikeastaan viehättävä! Oi sulla tulossa Sardinian reissu. Siellä en ole käynyt, mutta okihan mieli halajaa sinnekin. Ehkä joskus. 🙂

  • Reply Martina tiistai, 20 elokuun, 2019 at 11:39

    On hauska miten jotkut paikat tosiaan kokee omakseen jo ennen kuin siellä on käynyt. Toisaalta joskus saattaa myös yllättyä, kun paikka joka ei etukäteen ole erityisemmin kiinnostanut, tuntuukin heti ihan kodilta. Minulle on käynyt näin monesti. Muun muassa Roomasta ja Lissabonista tiesin pitäväni ennen kuin kävin kummassakaan ja olin oikeassa. Sitten taas esimerkiksi Trier oli sellainen paikka, jossa ajattelin vain käyväni nukkumassa Saksan reissullamme, mutta tykästyinkin siihen heti ja kuvittelin jo itseni asumassa siellä. Sorrentossa en ole vielä käynyt, mutta haluaisin käydä, ja jotenkin minullakin on sellainen intuitio, että pidän siitä kovasti.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 25 elokuun, 2019 at 12:26

      Lissabonista uskoisin myös piäväni, vaikka en siellä vielä ole käynyt. Yleensä tälläiset mutu-tuntumat eivät petä, se on jännä. Sorrento oli ihana, ja ainakin Amalfin rannikko viimeistään hurmaa jokaisen sydämen. 🙂
      Kiitos kommentistasi!

  • Reply Anna K. lauantai, 24 elokuun, 2019 at 21:56

    Sorrento ei jättänyt mulle kaipuuta palata takaisin. Toki siellä oli kaunista, mutta se ei vaan sytyttänyt tarpeeksi, että palaisin. Siellä luonnonmaisemat olivat upeammat, kuin kaupungin arkkitehtuuri. Ja onhan se toki upealla paikalla, kallion jyrkänteellä. Merimaisemia oli kyllä huikeaa tuijotella, välillä näkyi Vesuviuskin.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 25 elokuun, 2019 at 12:28

      Maisemat tuolla seudulla ovat kyllä vertaansa vailla. Iltaisin oli mukava katsella auringonlaskua jyrkänteiltä ja tunnelma tuolla on jotenkin vaan niin ihana. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Aino lauantai, 25 tammikuun, 2020 at 17:17

    menen ens kesänä Sorrentoon, kirjoituksesi lisäsi innostusta

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, 25 tammikuun, 2020 at 23:31

      Kiitos Aino, mukava kuulla että kirjoitukseni lisäsi innostusta! Sorrento on ihana! Mukavaa matkan odotusta ja ennenkaikkea ihanaa matkaa sitten kun kesä ja matka koittaa! 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    SEURAA FACEBOOKISSA