MINNE VIE TIE TÄNÄ KESÄNÄ?

Suomessa eletään tällä hetkellä vuoden parasta aikaa! On kesä ja monenlaiset kesäsuunnitelmat, retket ja hauskat hetket täyttävät kalenterin. Vaikka yleensä paljastan tulevia matkakohteita hyvin varovasti ja viime hetkellä, melkein toinen jalka jo lentokoneessa, nyt haluan kertoa mitä kesäsuunnitelmia olen saanut aikaan. Vielä matkasuunnitelmien paljastuspostauksiakin harvinaisempia blogissani ovat kuulumisten paljastukset.  Syynä tähän on todennäköisesti se, että elämäni on tasaisen tavallista arkea, joka soljuu eteenpäin omalla painollaan ja aika tuntuu kuluvan välillä turhankin nopeasti.

Hyvä esimerkki ajan kulumisesta on se, että kesäkuussa nuorin lapseni saavutti täysi-ikäisyyden. Meillä juhlittiin 18 vuotissynttäreitä. Kyllä siinä kohtaa piti oikeasti muutaman kerran pysähtyä miettimään mihin vuodet katosivat. Olen ollut yksin tyttöjen kanssa aivan heidän varhaislapsuudestaan asti. Joskus on tuntunut, että se päivä, kun he ovat aikuisia ei tule ikinä. Kun vanhin tuli täysi-ikäiseksi muutamia vuosia sitten, aloin toivomaan, että aikakone olisi keksitty. Että voisin siirtää aikaa taaksepäin. Palata niihin päiviin, kun tytöt olivat pieniä saparopäitä. Nyt nuorimman aikuistuttua osaan jo ottaa rennommin. Eihän mikään asia oikeastaan muutu. Minulta ei vaan enää kysytä kaikkea. Eikä varmasti olla kysytty tähänkään asti ihan kaikkea! Onneksi!

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

1914298_1148130462421_8372289_n

 

Siinäpä ne hurjat kuulumisten paljastukset. Töihin, kotiin, lenkille tai salille, joskus molempiin. Siinä minun arki. Matkahaaveilua unohtamatta. Näin kesällä yksi lempiharrastuksiani on pienten päiväretkien tekeminen sellaisiin kohteisiin, jotka ovat sen verran lähellä, että illaksi voi tulla kotiin. Olen harrastanut tätä jo useampana kesänä. Tälle on olemassa myös hieno nimi, staycation, ja se on viimeaikoina noussut suosituksi retkeilymuodoksi. En ihmettele sitä ollenkaan, onhan se näppärää, helppoa ja halpaa. Tälle kesälle on vielä monta sellaista paikkaa mietittynä, jossa haluaisin päiväretkeillä. Tulossa on ainakin retki Petäjäveden vanhaan kirkkoon, joka on yksi Suomen Unescon maailmanperintökohteista. Ajatuksissa on myös toinen Unescon kohde, retki Merenkurkun saaristoon.

Aikaisempina kesinä olen tehnyt lähimatkaretken mm. Uusikaarlepyyn Kuddnäsiin ja Vanhan Vaasan raunioille. Tänä kesänä olen ehtinyt piipahtaa laulaja Anne Mattilan Taidekahvilassa Karvialla ja ystävien kesken käytiin Iisalmessa. Iisalmi ei tosin minulla mene lähimatkailun piikkiin. Tuolla reissulla olimme yön yli. Saimme silti tuolle yhden yön reissulle mahdutettua kolme kaupunkia. Iisalmen, Kuopion ja Jyväskylän, jonka kautta ajelimme kotiin.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
IMG_1953

Kuddnäs on Sakari Topeliuksen synnyinkoti Uusikaarlepyyssä.

IMG_0243

Vanhan Vaasan rauniot ovat muistona entisajan kaupungista.

IMG_3501

Alkukesän suvi kauneimmillaan. 

IMG_3516

Matkalla jossain Suomessa.

 

Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, sydämeni halajaa seikkailemaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Ja nyt seuraa se paljastus minne tänä kesänä lähden toteuttamaan tuota sydämeni paloa. Voi kunpa tähän kohtaan saisi rumpujen pärinää. Kyseessä on sellainen kohde, joka on ollut to do -listallani erityisen korkealla niin kauan kuin muistan. Tästä postauksen julkaisuhetkestä noin kuukauden kuluttua seikkailen Amalfin rannikolla Italiassa! Voisiko tyttö olla onnellisempi ja enempää innoissaan! Ei voisi!

Suuri ikäväni Italiaan saa vihdoin vastakaikua. Siitä onkin jo aivan liian kauan kun viimeksi kohdattiin! Kyseessä on ihan ehta pakettimatka. Finnairin siivin Napoliin ja sieltä Sorrentoon, joka on tukikohtani viikon ajan. Päässäni käy melkoinen surina, kun mietin missä kaikkialla haluan käydä. Jo tässä vaiheessa tiedän, että en mitenkään tule ehtimään joka paikkaan minne haluaisin. Reissussa ollessakin olen melkoinen haaveilija ja nautin siitä, että ei ole kiire minnekään. En halua tehdä mitään aikataulua, jonka mukaan juoksisin koko viikon kello kaulassa. Ei. Minulla on lista paikoista, jotka haluaisin nähdä ja tuon listan kaivan esille siinä vaiheessa, kun haluan tehdä jotain, mennä jonnekin. Jos tuntuu siltä, että haluan kuunnella kuinka meri lyö kallioihin ja nauttia auringon lämmittävistä säteistä, etsin siihen sopivan paikan. Jos haluan kävellä tutkien uusia paikkoja, kyliä ja polkuja, sitä varmasti saan tuossa kohteessa tehdä sydämeni kyllyydestä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos nyt joitakin asioita nostan esiin tuolta loputtoman pitkältä listalta, mitä Amalfin rannikolla haluaisin nähdä ja kokea. Pompeji ja Vesuvius ovat jo varmuudella lukkoon lyötyjä. Ja tottakai Amalfin rannikon kylät ja kaupungit. Positano, Amalfi ja Ravello. Napolissa on pakko päästä pyörähtämään, unohtamatta Caprin kaunista saarta. Hiukan olen miettinyt ehtisinkö piipahtaa myös Salernossa. Patikkapolku Path of Gods kiehtoo todella paljon.

Siinähän sitä on jo melkoinen lista. Tiedän, että alue on täyteen tumpattu turisteja tuohon aikaan. Ja todennäköisesti kuuma kuin pätsi. Se minun täytyy vain nyt kestää. Kaikenlaisia vinkkejä otan vastaan enemmän kuin mielelläni. Kommenttiboxi laulamaan, kerro omat suosikkisi alueelle, ravintolavinkit, pienet ja suuret asiat, jotka ovat mielestäsi näkemisen arvoisia. Ja jos sinulla on kokemuksia ja ajatuksia noista mainitsemistani paikoista, niistäkin kuulisin erittäin mielelläni.

Ja ai niin, arvatkaa mitä! Tällä kertaa en ole värvännyt mukaani kymmentä työkaveria, puolta sukua tai ketään muutakaan. Saan nauttia kokonaisen viikon omasta seurastani. Lähden matkaan siis yksin. Tästähän olen haaveillut. Mutta siihen asti kunnes Italian kanssa nähdään, nautin Suomen suvesta, yritän ehtiä etsimään lähimatkailun helmiä ja jakaa niitä tänne blogiin teidän iloksi. Pysyhän siis kuulolla!

 

IMG_3787

IMG_3774

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Seuraa blogia: Facebook / Twitter / Instagram

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

40 Comments

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas tiistai, 25 kesäkuun, 2019 at 19:30

    Onnittelut 18 – vuotiaalle! Niin se vaan aika kuluu nopsaa. Hyvältä kuulostaa kesälomasuunnitelmasi. Amalfi ja Italia. Voiko olla hienompaa ja varsinkin, kun on reissua jo odottanut pitkään. Täällä yksi mukana reissuasi seuraamassa. Rentouttavaa kesälomaa!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 25 kesäkuun, 2019 at 23:14

      Kiitos Sari! Aika tosiaan menee kuin siivillä, kun ajattelee lasten kasvua jne. mutta nyt juuri tällä hetkellä odottavan aika on pitkä! 😀 Italiaa ja Amalfia odotan erittäin suurella innolla. Sieltä varmasti riittää muistoja jaettavaksi pitkäksi aikaa! 🙂

  • Reply Piyya tiistai, 25 kesäkuun, 2019 at 21:56

    Oi Oi Oi 😊 Näistä suunnitelmistahan ei voi olla tykkäämättä. Erityisesti tietenkin tuo Amalfin rannikko pistää minullakin sukat pyörimään jaloissa. Itsellä vielä kokematta mitta odotan jo kivasti pääsyä niihin maisemiin sinun kauttasi.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 25 kesäkuun, 2019 at 23:15

      Kiitos Piyya! Täällä sukat pyörii jaloissa aina kun ajatukset karkaa tuleviin lomasuunnitelmiin! Minäpä koitan jakaa reissun parhaat palat blogissa ja eri somekanavilla! 🙂

  • Reply Inka / Ollaanko jo perillä? torstai, 27 kesäkuun, 2019 at 23:16

    Kuulostaa niin hyvältä nuo sinun reissusuunnitelmasi! 🙂 Voi kun itsekin pääsisi tänä kesänä Italiaan, mutta omat reissusuunnitelmat kohdistuvat tällä hetkellä Berliiniin ja Kreikkaan – Kotimaa matkailua unohtamatta.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi perjantai, 28 kesäkuun, 2019 at 17:55

      Italia on kyllä ihana, mutta haaveilen itseasiassa myös etenkin Kreikasta, mutta myös Berliinin reissusta joten hyvältä kuulostavat sinunkin suunnitelmat! Kiitos kommentistasi!

  • Reply Teija / Lähdetään Taas perjantai, 28 kesäkuun, 2019 at 09:21

    Oi, Amalfi on ihana. Me oltiin siellä ystäväni kanssa viime kesänä. Capri jäi aikataulun puitteissa välistä, mutta onneksi sinne pääsee niin helposti takaisin 🙂
    Yksin matkaaminen on kyllä ihanaa! Saa keskittyä vain omiin ajatuksiin ja mennä miten lystää.

    Minäkin välillä toivon, että aika kuluisi nopeaan ja tytär kasvaisi, ja sitten taas välillä toivon, ettei aika kuluisi niin nopeaan. Kun nyt vaan osaisin nauttia joka hetkestä.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi perjantai, 28 kesäkuun, 2019 at 17:59

      Se hetkestä nauttimisen jalo taito on välillä niin vaikeaa 😀 Äkkiä ne lapset kasvaa!
      Uskon, että Amalfi on ihana! Nyt meinaa aika kulua hitaasti, kun odotan reissua. 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, 28 kesäkuun, 2019 at 10:15

    Meikäläisen toistaiseksi ainoa kosketus Napoliin ja lähiseutuihin jo jostain 40 vuoden takaa, joten ehkä pitäisi tuokin kulma maailmasta laittaa ”kertauslistalle” 🙂 – upeaa matkaa Sinulle!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi perjantai, 28 kesäkuun, 2019 at 20:20

      Kiitos Pirkko! En malttaisi odottaa matkaa. 🙂

  • Reply Stacy Siivonen sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 09:43

    Minä olen ihan samanlainen, etten tykkää hehkuttaa etukäteen, koska mitäpä jos ei toteudukaan. Minulla, tosin, on niin paljon reissusuunnitelmia, ettei kaikkea voi mitenkään toteuttaa nyt ja välittömästi.
    Petäjävedellä keskeistä oli oppaiden selostus, sillä ilman heitä se olisi ollut pelkkä vanha kirkko minulle ja niitähän olen nähnyt, yli 200.
    Merenkurkussa on myöskin kirkko. Raippaluodon kirkko on vino. Raippaluoto on kiva paikka ja kerran yövyin siellä laavulla.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 13:56

      Täytyy työllistää oppaat sitten kun Petäjävedelle vihdoin pääsen. 🙂 Ja tuo Merenkurkku keikkuu myös listalla josko sinne ehtisi. Työt haittaa harrastuksia. 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Merja / Merjan matkassa sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 16:54

    Onnea nuorimmaiselle! 🙂 Minulla on tuo sama tunne, että nyt kun lapset ovat isoja, mietin haikeana niitä aikoja kun he olivat pieniä. Ja silloin mietti monesti, että voikun he olisivat jo isoja kun ei olisi sitä vaipparumbaa jaksanut. Mutta täytyy nyt nauttia tästä elämänvaiheesta, joka on myös mukava. Oih, Amalfin rannikko on minullakin haaveissa. Sinulle tulee upea reissu. Jään kuulolle 🙂

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 20:47

      Kyllähän sitä kiitollinen on tästä hetkestä, että selvisi pikkulapsi-arjesta jne. 😀 Nyt voi tehdä kaikkea paljon vapaammin, kuten vaikka lähteä Italiaan ihan vain itsensä kanssa! 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Jenna / Huge passion for life sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 18:41

    Sorrentosta pääsee seikkailemaan vaikka minne! Mulla on tosi paljon blogissa vinkkejä noille nurkille. Itsekin lähden Italiaan taas ensi viikolla. Tosin tällä kertaa suunnataan kaakkoon tutkimaan Pugliaa.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 30 kesäkuun, 2019 at 20:48

      Kiitos vinkistä, kävin heti lukemassa parit postaukset tuolta Amalfin rannikolta sinun blogistasi! Kiitos niistä!

  • Reply Emma maanantai, 1 heinäkuun, 2019 at 17:38

    Amalfin rannikko kuulostaa ihan mahtavalta! Itsekin olin joskus miljoona vuotta sitten pakettimatkalla Ischian saarella, mutta silloin reissukaverini ei ollut innostunut paljon kiertelemään, joten paljon jäi näkemättä. Ymmärrän siis, että sullakin on pitkä lista nähtävää valmiina!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 2 heinäkuun, 2019 at 11:10

      Olen kuullut Ichian saaresta paljon kehuja ja tuolta Amalfin rannikoltakin olisi mahdollisuus käydä Ichialla, mutta tokkopa aikani riittää. Kun nimenomaan on se pitkä lista kaikesta mitä haluaisi kokea ja nähdä. 🙂 Katsotaan mihin aika riittää. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY maanantai, 1 heinäkuun, 2019 at 17:54

    Kivoja suunnitelmia sulle! Napoli ja Amalfi kelpaisivat kyllä mullekin, ja itse asiassa nuo Unesco-kohteet Suomessakin! Lähimatkailu on mahtavaa. 🙂 Itse en ole tuolla pääin Italiaa käynyt, mutta olen matkannut sinne Elena Ferranten Napoli-kirjan matkassa. Ehdoton lukusuositus sulle tähän kesään. 😉 Siitä opin esimerkiksi Ischian, joka on ilmeisesti varsin kiva saari Napolin lähellä.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, 2 heinäkuun, 2019 at 11:11

      Kiitos kirjasuosituksesta. Italia on ihana maa, siellä on paljon alueita jotka haluaisin päästä näkemään. 🙂

  • Reply Terhi tiistai, 2 heinäkuun, 2019 at 23:57

    Kivoja seutuja ja hyvät kohteet. Eihän sitä viikossa paljon enempää ehdikään. Vesuvius ja Pompeiji tietysti ykköskohteita, mutta Capri kannattaa ilman muuta kokeaja nuo muutkin saaret. Hyvää lomaa sinulle!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi perjantai, 5 heinäkuun, 2019 at 14:24

      Kiitos Terhi! Joo Pompeji ja Vesuvius on ehkä sellaiset must see-kohteet tuolla. Loput nähtävyydet, kylät, kaupungit jne. menen sitten fiiliksen mukaan. 🙂

  • Reply Noora / Seikkailumielellä keskiviikko, 3 heinäkuun, 2019 at 20:24

    Noille nurkille Italiaa kutkuttaisi itseäkin lähteä, etenkin Pompejia ja Vesuviusta katsomaan. Varmasti kiva reissu tulossa! Ja voi mitä muistoja Vanhan Vaasan rauniot herättivätkään, vakiolenkkini kulki nimittäin tuosta ohi, kun pari vuotta sitten asuin töiden vuoksi muutaman kuukauden Vaasassa 🙂 Sinnekin täytyy kyllä tehdä jokakesäinen muisteluretki vielä loppukesästä.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 11:36

      Vanhan Vaasan rauniot on kyllä hieno paikka ja muutenkin kiva se alue. Ja kyllä odotan Italiaa aivan malttamattomana! Kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää torstai, 4 heinäkuun, 2019 at 23:31

    Ihania kuvia! Tuo Petäjäveden vanha kirkko on muuten aivan ihastuttava paikka, ja 100% käymisen arvoinen. Italian reissu kuulostaa ihan mahtavalta. Kunpa itsekin pääsisin enemmän reissaamaan Euroopassa.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 11:38

      Italia on jäänyt minulla viime vuosina väliin, koska on niin paljon maita ja paikkoja joissa haluan käydä. Nyt olen niin onnellinen tästä tulevasta reissusta. Voi täytyy nyt kyllä tuonne Petäjävedelle koittaa saada itsensä ennen Italiaa. 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, 5 heinäkuun, 2019 at 01:21

    Yksin matkustaminen on ihanaa!
    Kaikin puolin mainion kuuloiset kesäsuunnitelmat.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 11:38

      Yksinmatkailu on niin ihanaa. Odotan paljon! 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi perjantai, 5 heinäkuun, 2019 at 05:41

    Oi Amalfin rannikko ja Italia, ihana matkakohde luvassa. Italia on ehdottomasti suosikkikohteita Euroopassa.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, 8 heinäkuun, 2019 at 10:05

      Italia on kyllä ihana ja totta puhuakseni minulle kelpaisi mikä vain paikka Italiassa. Amalfilta odotan kyllä paljon! 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 02:02

    Ihanat suunnitelmat! 🙂 tuo amalfin rannikko olisi todella upeaa nähdä ja toivottavasti joku päivä näenkin. 🙂 minulla tulee tälle vuodelle nyt toinen reissu Italiaan, kun lähden maanantaina Venetsiaan! Itseänikin vähän jännittää väen paljous 😅 ja miten siellä seassa osaan luovia.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, 8 heinäkuun, 2019 at 10:06

      Väen paljous on kyllä varmasti tähän aikaan vuodesta melkoinen näissä suosituimmissa kohteissa. No ei auta kuin yrittää luovia eteenpäin! 😀 Kivaa reissua sulle!

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 11:14

    Varmaan hassu tunne, kun lapsi täyttää 18-vuotta. Oon jo vähän etukäteen surullinen siitä, että V ei halua reissata meidän kanssa loputtomiin. Mutta nautitaan nyt tästä ajasta 😍 Nyt ollaan matkalla Oulun Hoploppiin, ollaan ajettu Lofooteilta kotiin päin. V on ollut niin reipas, että ansaitsee päästä Hoploppiin 😁

    Sun Italian matka kuulostaa ihanalta! Itsekin voisin lähteä Italiaan ihan milloin vain ja tuo Amalfin rannikko onkin vielä näkemättä 😍 Mä harrastan myös staycationeita, kivaa piristystä arkeen!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, 8 heinäkuun, 2019 at 10:08

      Onhan se jotenkin hullua, kun tavallaan on odottanut sitä, että lapset on aikuisia ja itsellä on enempi vapautta. Sitten kun on, niin on aivan murheen murtama 😀 Ehkä tämä tästä!
      Teidän V on kyllä mainio reissutyttö, oon instassa seurannut teidän matkaa! Kiitos kommentistasi!

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 21:00

    Amalfin rannikko o ihana. Itse ehkäpä skippaisin Vesuviuksen, ja Pompeikin on hiinä ja hiinä. Mutta jos aikaa on, niin mikäs niillä on käydä.

    Mulla vanhempi poika on 17. Vuoden kuluttua jo täysikäinen. Mihin se aika menee?

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, 8 heinäkuun, 2019 at 10:12

      Siis totta puhuakseni olen miettinyt tuota Vesuviusta ja Pompejia että onko ne minun kohteita vai onko ne vain paljon hehkutettuja must see -kohteita, joita ei voi missata. No, ehkä käyn ne tsekkaamassa. Aikaa on varmasti liian vähän, mutta asennidun jo siihen, että kaikkea ei ehdi viikon aikana näkemään. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Rosa lauantai, 6 heinäkuun, 2019 at 22:47

    Oi mä niin tiedän tuon tunteen kun pääsee pitkään haaveilemaansa paikkaan. Mä pääsin tänä kesänä peräti kahteen tällaiseen paikkaan. Kumpikaan ei ollut pettymys, vaikka odotukset oli korkealla. En ole tuollapäin Italiaa käynyt, joten vinkkejä en osaa antaa.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, 8 heinäkuun, 2019 at 10:14

      On kyllä mahtava tunne, kun on haaveillut reissusta pitkään ja sitten yhtäkkiä se on siinä parin viikon päässä. Epätodellista! Hienoa että olet päässyt toteuttamaan reissu-unelmia! 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Anne perjantai, 2 elokuun, 2019 at 17:46

    Alkoi kiinnostaa kovastikin tuo Amalfin rannikko!! Olen aivan unohtanut koko Italian ja pörrännyt etupäässä Brittein saarilla. Kiitos, kun muistutit sen olemassa olosta!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, 4 elokuun, 2019 at 12:50

      Italia on ihana! Itselläkin ollut muutaman vuoden tauko, etten siellä ole käynyt, mutta nyt kun siellä viikon olin, niin voi että. Pakko käydä useammin! Kiitos kommentistasi!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    SEURAA FACEBOOKISSA