Espanja

ELÄMYKSIÄ BARCELONASSA

sunnuntai, tammikuu 27, 2019

Antoni Gaudí – hullu vai nero?

Vuoden 2015 syksyllä tieni vei Barcelonaan, tuohon Välimeren rannalla sijaitsevaan yhteen Espanjan suurimmista kaupungeista. Barcelonaa värittää vahvasti Antoni Gaudín arkkitehtuuri ja itselleni kaupunki jäi mieleen Gaudín omalaatuisen taiteen kehtona.

Gaudín suvun miehet olivat olleet peltiseppiä, mutta nuori Antoni Gaudí lähti 17 vuotiaana Barcelonaan opiskelemaan arkkitehtuuria. Gaudí valmistui arkkitehdiksi vuonna 1878 koulun johtajan lausumilla saatesanoilla: ” Olemme antaneet todistuksen joko hullulle tai nerolle, aika näyttää!” Aika näytti, että Gaudísta tuli aikansa ikimuistettavin arkkitehti, jonka luomukset sekä ihastuttavat että kummastuttavat vielä tänäkin päivänä Barcelonaan matkaavaa.

Persoonallisten luomusten takana on persoonallinen mies, jonka tiedettiin jo lapsesta asti sairastaneen vaikeaa reumaa, jonka vuoksi hän oli ajoittain jopa liikuntakyvytön. Uskottiin, että sairaus olisi herkistänyt hänet tavallista taitavammaksi luonnon ja ympäristön tarkkailijaksi ja tämä näkyi myös hänen luomuksissaan. Gaudín ensimmäinen itsenäinen työ heti valmistuttuaan oli suunnitella Barcelonan kaupungille katulyhdyt. Sen jälkeen taiteilijan kädenjälki on näkynyt ympäri Barcelonaa. Hänen kuuluisimpia töitään on yhä vieläkin kesken oleva Sagrada Famílian kirkko, jonka kryptaan arkkitehti haudattiin hänen kuoltuaan jäädessään raitiovaunun alle vuonna 1926.

 

IMG_6520

Sagrada Família kirkko, jonka suunnittelun Antoni Gaudí aloitti vuonna 1884 ja jonka rakentaminen on edelleen kesken, lienee Gaudín tunnetuin työ.

 

Antoni Gaudín luomuksia

Sagrada Famílian lisäksi Barcelona tarjoaa Gaudín taiteen ystäville muutakin nähtävää. Opiskellessaan arkkitehtuuria Gaudí tutustui Eusebi Güelliin, joka palkkasi nuoren arkkitehdin rakentamaan perheelleen kaupunkikodin La Ramblalle. Näin kaupungin kuuluisimman kadun kupeeseen nousi Palau Güell ja Güellin puisto rakentui Muntanya Peladan kukkulalle, jonne oli tarkoitus nousta 60 tontin asuinalue. Asuinalue jäi haaveeksi, sillä tonteista saatiin myydyksi vain muutama. Nykyään sekä puisto että Güellin palatsi ovat yksi kaupungin kiehtovimmista nähtävyyksistä.

Casa Batllón Gaudí suunnitteli alunperin  hyvätuloiselle perheelle. Talo on rakennettu 1877 ja sitä on uudistettu sen jälkeen. Casa Batllóa kutsutaan myös luutaloksi, koska sen joidenkin osien ja muotojen on sanottu muistuttavan luurankoa. Gaudí suunnitteli talon myös keramiikkataiteilija Manuel Vicensille. Casa Vicensin rakentaminen aloitettiin 1883. Sitä on vuosikymmenien aikana remontoitu useampaan kertaan, viimeksi juuri tuolloin 2015, kun vierailin Barcelonassa ja talo oli suljettu remontin vuoksi.

Casa Milà löytyy samasta kaupunginosasta Casa Batllón kanssa. Casa Milà erottuu katukuvasta aaltomaisen julkisivunsa ansiosta ja sitä pidetäänkin modernin arkkitehtuurin merkkiteoksena, mutta valmistuessaan Gaudín aikakaudella, se sai osakseen pilkkaa ja sitä kutsuttiin nimellä ”kivilouhos”.

 

IMG_6700

Güellin puisto sijaitsee korkealla kukkulalla.

 

IMG_6712

Casa Batlló

IMG_6708

Casa Milà

 

Barcelona on muutakin kuin Gaudín töitä

Vaikka Gaudí puskee Barcelonassa vastaan hiukan joka puolella ja jo kaupungista puhuttaessa törmää varmasti taiteilijan nimeen, on Barcelonalla tarjota kulkijalle paljon muutakin kuin omintakeista arkkitehtuuria. Kaupungin kuuluisin katu La Rambla sykkii elämää ja jos jonkinlaista kojua, mistä ostaa sekä ruokaa että turistien rahojen menoksi tarkoitettua enemmän ja vähemmän tarpeellista matkamuistoa. Rahoistaan saattaa La Ramblalla (niinkuin varmasti monessa muussakin paikassa) päästä, vaikka ei varsinaisesti ostaisi mitään, sillä katu on myös taskuvarkaiden paratiisi. Kadun välittömässä läheisyydessä on tunnettu aukio Plaça Reial, jossa on mukava pyörähtää aistimassa kaupungin tunnelmaa. Aukiolta löytyy ravintolaa joka lähtöön ja vaikka aukio ruokapaikkana täyttää varmasti kaikki ne kriteerit, mistä lukuisat tarinat agressiivisista sisäänheittäjistä, kalliista hinnoista ja kelvottomasta ruuasta varoittavat, onnistuimme me syömään siellä huippuedullisesti aivan hyvät lounaat.

La Rambla päättyy Port Vell -satamaan, jossa kannattaa ehdottomasti pyörähtää. Jos kaipaa vastapainoa kaupungilla talsimiselle, satamasta lähtee pieniä risteilyjä. Sellaisella mekin eräänä iltana kävimme. Myös auringonpalvojat löytävät paikkansa rannalta sataman läheisyydestä.

 

IMG_6724

Plaça Reial aukio

IMG_6791

Port Vell -satama illan hämyssä.

 

Sant Pau del Camp luostari

Sagrada Família ja Barcelonan katedraali ovat tunnettuja kirkkoja Barcelonassa, mutta näiden lisäksi kannattaa poiketa myös hiukan sivummalla keskustasta sijaitsevaan Sant Pau del Campin luostariin. Luostari on joidenkin lähteiden mukaan kaupungin vanhin kirkko. Ensimmäiset dokumentit siitä ovat 900 -luvulta. Historian saatossa hyvin säilynyt rakennus on nähnyt aikakausien vaihtuvan, sodat ja mellakat. Se on tarjonnut eri aikakausien ihmisille turvapaikkaa kirkkona, sairaalana ja kouluna.

Upean arkkitehtuurin luostarirakennus on pieni ja sympaattinen, oikea rauhan tyyssija. Turisteja täällä ei meidän vierailun aikana ollut tungokseksi asti, itse asiassa minä ja muutama reissukaveri olimme paikan ainoat vieraat. Sant Pau del Camp sijaitsee osoitteessa  Carrer de Sant Pau, 101, Barcelona.

 

IMG_6832

IMG_6820

IMG_6827

 

Sant Pau sairaala

Lähellä Sagrada Famílian kirkkoa sijaitseva Sant Pau sairaala on arkkitehti Lluís Domènech i Montanerin suunnittelema sairaalakompleksi. Sairaala tunnetaan myös nimellä Santa Creu. Sant Pau tulee rahoittajan mukaan, joka maksoi 1900 -luvulla sairaalan uudet rakennukset. Sairaala on perustettu 1400 -luvun alussa. Sairaala oli täysin toimiva 2009 vuoteen saakka, kunnes uusi sairaala rakennettiin aivan viereen. Vanha Sant Pau sairaalakomleksi jäi omaan pihapiiriinsä ja siitä restauroitiin museo ja kulttuurikeskus.

Täytyy sanoa, että rakennus on upea pihapiireineen ja rakennuksineen. Ellei se toimisi sairaalamuseona ja siellä olisi niin paljon sen ajan rekvisiittaa sairaalakäytöstä, ei ensimmäisenä tulisi mieleen, että kyseessä on vanha sairaala.

 

IMG_6582

IMG_6554

IMG_6584

IMG_6572

 

Harrasta päämäärätöntä haahuilua

Tämä neuvo pätee varmasti kaupunkiin kuin kaupunkiin. Päämäärätön haahuilu on ihan parasta. Silloin voi yllättäen löytää parhaat kuvakulmat, eksyä paikkoihin joihin ei muutoin olisi osannut mennä. Barcelonassa on paljon nähtävää, paljon sellaista mitä tässä ei ole mainittu, koska neljässä päivässä ehti vain rajallisen määrän asioita. Ehkä joskus myös Barcelona kuuluu niihin paikkoihin, joihin on palattava uudelleen, vaikka se ei ihan seuraavien kohteiden joukossa vielä olekaan.

 

IMG_6469

IMG_6626

IMG_6620

IMG_6630

 

Seuraa blogia: Facebook / Twitter / Instagram

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

18 Comments

  • Reply Piyya sunnuntai, tammikuu 27, 2019 at 21:58

    Oi Barcelona ! Niin monipuolinen kaupunkikohde. Olimme siellä tosiaan vain kaksi päivää ja yhden illan 2014 , joten uusintavisiitti olisi enemmän kuin tervetullut. Ihania kuvia ja tunnelmia jaoit, matkakuume iski taas.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, tammikuu 28, 2019 at 08:20

      Barcelona oli kyllä kiva kaupunki ja uusintavisiitti täytyy ehdottomasti joskus tehdä. Paljon jäi näkemättä, vaikka viivyttiin neljä päivää. Kiitos Piyya! 🙂

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas maanantai, tammikuu 28, 2019 at 21:17

    Barcelona on yksi kohteista, minne haluaisin matkustaa mutta kun se on niin täynnä turisteja. Olisikohan talvella paras aika? Toisaalta keväällä olisi lämpimämpää. Pitää palata tähän kun matka tulee eteen.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi maanantai, tammikuu 28, 2019 at 23:44

      Talvi olisi varmasti loistavaa aikaa matkustaa, olisi väljempää ja Välimeren ilmasto on kuitenkin leutoa myös talvilomailijalle. 🙂 Kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, tammikuu 29, 2019 at 20:25

    Kivasti, erilaisesta näkökulmasta kirjoitettu juttu Barcelonasta. Gaudistakin opin uutta 🙂 Barcelona on kiva ja monipuolinen kaupunki. Siinä saa kaupunki- ja rantaloman samaan hintaan. Pari kertaa olen käynyt eikä nyt suunnitelmissa lähiaikoina palata, mutta ehkäpä taas jossain vaiheessa.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, tammikuu 31, 2019 at 08:57

      Nämä kaupungit, joissa kaupunki- ja rantaloma yhdistyy, ovat minun mieleeni. Ja tekemistä, näkemistä Barcelonassa olisi vaikka miten, varmaan yksin senkin vuoksi täytyy joskus palata, että millään ei ehtinyt kaikkea muutamassa päivässä.
      Kiitos kommentistasi!

  • Reply Heidi / Delux-Retkiperhe keskiviikko, tammikuu 30, 2019 at 12:48

    Siis todella inspiroiva postaus. Onhan nuo Gaudin suunnittelemat kohteet aivan ällistyttävän hienoja. Jostain syystä en ole kauheasti Barcelonaan hinkunut, mutta menemme sinne yhdeksi yöksi ennen Välimeren risteilyä ja pakko käydä katsastamassa muutamat Gaudin kohteet. Majoitumme Gaudi Hotelliin joten oma annos tulee varmasti siellä.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, tammikuu 31, 2019 at 08:59

      Kannattaa ottaa Barcelonasta kaikki irti mitä tuossa ajassa ehtii! 🙂 Kiitos kommentistasi ja mukavaa lomaa teille! 🙂

  • Reply Inka keskiviikko, tammikuu 30, 2019 at 13:01

    Erinomainen kirjoitus, jossa käy hyvin ilmi mitä Barcelonassa kannattaa tehdä! Nuo Gaudin rakennukset ovat kyllä upeita kuvissa ja vielä upeampia ihan livenä paikanpäällä. Itse kotiuduin pari viikkoa sitten Barcelonasta ja kirjoittelinkin jo ensifiiliksiä sieltä blogiini. Vielä täytyisi tehdä tällainen ”Barcelona-tärpit” -postaus. 🙂

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, tammikuu 31, 2019 at 09:05

      Gaudin teokset ovat upeita ja hämmentäviä. 😀 Eikä niitä kyllä mitenkään saa kuviin vangittua sellaisina kuin mitä paikanpäällä. Kävinkin jo lukemassa Barcelonan kuulumisesi. 🙂 Kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply Emma keskiviikko, tammikuu 30, 2019 at 21:39

    Tuosta Sant Pausta ei todellakaan meinaa uskoa, että kyseessä on sairaala vaikka sen paikan päällä näkeekin! Niin hieno paikka 😍

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, tammikuu 31, 2019 at 09:12

      Sairaalasta voisi hyvin ulospäin luulla, että kyseessä on joku palatsi. Vasta sisätilat paljastaa sen sairaalaksi, vaikka upea se on sisältäkin. Tosi hieno paikka! 🙂 Kiitos kommentistasi!

  • Reply Rosa perjantai, helmikuu 1, 2019 at 13:40

    Kävin Barcelomassa yli 10 vuotta sitten. Turismin suosiosta ei silloin vielä puhuttu, mutta muistan, että kaikkiin nähtävyyksiin oli pitkät jonot jo toukokuussa ja jos olisi mielinyt sisälle kuuluisimpiin kohteisiin niin olisi pitänyt olla aikaisin liikkeellä.

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi sunnuntai, helmikuu 3, 2019 at 11:06

      Jonot oli moneen paikkaan pitkät ja ainakin Sagrada Familiaan ostimme liput etukäteen. Varmasti turismi on 10 vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti. Kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply Jenna / Citylights & Sunsets sunnuntai, helmikuu 3, 2019 at 22:41

    Voi että, en oo käynyt vielä Barcelonassa ollenkaan! Kauhea jonku tuli sinne tän postauksen myötä 🙂

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi tiistai, helmikuu 5, 2019 at 15:04

      Barcelona on mukava kaupunki ja tekemistä riittää! Ei muuta kuin lentoja varaamaan. 🙂 Kiitos kommentistasi! 🙂

  • Reply Suvi torstai, helmikuu 21, 2019 at 14:51

    Ihana Barcelona! Kävin siellä 1,5v sitten ja itku silmässä lähdin pois, koska heti iski ikävä. 13 päivän päästä pääsemme 17v tyttäreni kanssa takaisin tähän rakastamaamme kaupunkiin viikoksi.
    Barcelonassa on kaikkea: hyvää ruokaa, mahtavat nähtävyydet, hyvät ostosmahdollisuudet, ranta.. Mitäpä sitä muuta tarvitsee! Kävimme Roomassa lokakuussa ja sinne ei sydän jäänyt. Roomassa ahdisti turistien paljous, mikä taas Barcelonassa on mielestäni huomattavasti maltillisempaa. Barcelona on paras eli me encanta Barcelona!

    • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, helmikuu 21, 2019 at 18:17

      Barcelona on kyllä todella kiva kaupunki ja se on totta, että siellä on kaikkea. Jokaiselle jotain. Rantaa, shoppailua, hyvää ruokaa ja nähtävyyksiä, ihan niinkuin luettelit. Harvinaisen monipuolinen kaupunki.
      Oikein ihanaa matkaa teille! <3

    Leave a Reply