Kristiinankaupunki on pieni, sympaattinen merenrantakaupunki Pohjanmaalla. Aina kun Pohjanmaalla liikutaan länsirannikon tuntumassa, vaihtuu kieli hyvin monesti suomesta ruotsiin. Näin on myös Kristiinankaupungissa, joka on saanut vahvoja vaikutteita länsinaapuristamme.
Lähden ajelemaan kohti Kristiinankaupunkia perjantai-iltana työpäivän päätteeksi. Mukaan olen pyytänyt hyvän ystäväni. Meillä oli jo viime kesänä tapana seikkailla Suomen suvessa ja etsiä kappaletta kauneinta Suomea lähimatkailun merkeissä. Päätettiin jatkaa tätä samaa perinnettä myös tänä kesänä. Syy miksi nyt olimme illan tullen matkalla Kristiinankaupunkiin oli, että siellä vietettiin Avoimet portit-viikonloppua. Kaupunki on yksi Suomen parhaiten säilyneitä puutalokaupunkeja ja kerran kesässä kaupunkilaiset avaavat puutarhoittensa portit vieraille, jotka pääsevät kurkistamaan niitä upeita pihoja mitä nuo puiset portit ja aidat kätkevät taakseen.
Minulla oli edessäni työviikonloppu ja olin kovasti harmissani, että Avoimet portit-tapahtuma on sellaiseen aikaan, että en mitenkään työaikataulultani sinne ehdi. Sitten huomasin ohjelmassa perjantai-illalle merkityn kaupunkikävelyn, jota myös kummituskävelyksi kutsuttiin. Illan hämärtyessä kulkisimme läpi puutalokortteleiden, kurkistaisimme muutamalle aidatulle pihamaalle ja pääsisimme jopa johonkin taloon sisällekin. Samalla kuulisimme tarinoita entisiltä ajoilta, ketä näissä ikivanhoissa taloissa ja niiden pihapiirissä on asunut vuosisatoja sitten ja mitä heille on tapahtunut.
Kaupunki täynnä mennyttä aikaa
Ensimmäisen yllätyksen kaupunkiin saapuessani koin, kun huomasin että koko kaupunki on yhtä vanhaakaupunkia! Ihania puutalokortteleita, vanhoja rakennuksia ja merellistä maisemaa täynnä koko pieni keskusta! Olimme ystäväni kanssa hiukan etuajassa ja kävimme juomassa kahvit ihanassa merenrannassa olevassa kahvilassa. Joka puolella oli niin kaunista! Tämä kaupunki kiilasi kerralla suosikkilistani kärkeen Suomi-kohteiden osalta.
Kävelykierros, jota varten olimme kaupunkiin tulleet alkoi iltayhdeksältä. Sitä luotsasi venäläissyntyinen Natalia, joka oli rakkauden perässä muuttanut Moskovasta Pohjanmaalle jo vuosia sitten. Kummitusjuttujen hän kertoo olleen aina lähellä sydäntään. Tietonsa Kristiinankaupungin entisajan elämästä ja ihmisistä näissä puisissa kortteleissa hän on kerännyt haastattelemalla kaupungin vanhimpia ihmisiä, jotka muistivat asioita vuosikymmenien takaa ja olivat kuulleet niitä ehkä omilta vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Ja kun asioille oikein vihkiytyy, löytyy myös asiakirjoja, valokuvia ja muuta mielenkiintoista tutkittavaa.
Kristiinankaupungissa on helppoa aistia mennyttä aikaa. Kuvitella itsensä kävelemään näitä katuja parisataa vuotta ajassa taaksepäin. Rakennukset ovat uskomattoman hyvin säilyneitä ja siihenkin miksi näin on, kuultiin vastaus illan kävelykierroksella. Uskaltaisin väittää, että aika monella on kokemus hetkestä, kun kuuli aivan selvästi narahduksen jostain, vaikka on aivan varma ettei ketään muita ole paikalla. Tai näki ihan varmasti jonkun hahmon tulevan huoneeseen ja kun kääntyy tervehtiäkseen, ei ketään näy. Sen lisäksi, että kuulimme mielenkiintoisia tarinoita näissä vanhoissa taloissa aikanaan eläneistä ihmisistä ja heidä perheistään ja kohtaloistaan, kuulimme myös aika monta selkäpiitä karmivaa kummitusjuttua.
Kuka on se nainen, joka itkee tämän talon vintillä?
Ottaisitko huoneen yöksi tästä aitasta?
Oletko ikinä ajatellut mikä historian lehtien havina ja erilaisten kohtaloiden sekamelska lepää jokaisella kirkkomaalla?
Kierroksen aluksi pysähdymme valkoiseksi rapatun talon edustalle. Talo edustaa omaa tyyliään täällä keskellä värikästä puutalokorttelia ja aikanaan siellä on asunut taidemaalari, joka on maalannut käsin esimerkiksi talon tapetit. Talosta löytyy myös käsin maalattuja medaljongeja, jotka ovat kuin tauluja seinillä. Medaljongien keskellä komeilee ihastuttavia maisemia. Talolla on historian saatossa ollut useita omistajia ja joskus se on ollut Avoimet portit-tapahtumassa yksi niistä rakennuksista, joihin on päässyt kurkistamaan myös sisälle, mutta nykyään se on yksityisomistuksessa eikä taloon pääse tutustumiskäynnille. Tietenkin, kierroksen teemaan kuuluen, kuulemme tarinan miten vuosisatoja taaksepäin talossa asui perhe, jossa oli paljon lapsia. Jokin saattoi perheen häpeään eikä kaikki päättynyt onnellisesti. Sen jälkeen taloa asuttaneet ihmiset aistivat pitkään synkän, suorastaan hyytävän tunnelman joissakin talon huoneissa.
Kräpelin kartano oli kauppiaiden kartano
Seuraavaksi suuntaamme askeleemme Krepelin pihapiiriin. Päärakennus on peräisin 1800-luvulta. Taloon muuti asumaan Tukholmasta lähtöisin oleva kauppias Carl Wilhelm Kräpelin, joka avioitui ja pariskuntalle syntyi kaksi poikaa Casimir ja August. Varakkaana kauppiaana Kräpelin sijoitti varojaan laivayhtiöihin ja hankki jopa oman laivan, joka liikennöi aina 1900-luvulle saakka. Varmasti tätä kautta hänen poikansa Casimir kiinnostui laivoista ja hän työskenteli useissa laivoissa perämiehenä. Casimir tiedettiin komeaksi nuoreksi mieheksi, jolle kehittyi nopeasti naistenmiehen maine. Jopa siinä määrin, että tullessaan joskus kapteeniksi, oli hän varsin kehno laivan keulakuva, hän saattoi nimittäin lähteä öisille retkilleen ja jättää aluksen miehistöineen ilman valvontaa.
Krepelin talo on myöhemminkin saanut asukkaikseen kauppiasväkeä. 1960-luvulle saakka siinä toimi tukkuliike, jonka jälkeen talon otti haltuun Jyllin suku ja heillä se on vielä tänäkin päivänä. Nykyään Krepelin talo toimii hotellina ja olisihan varsin mielenkiintoista yöpyä tässä vahvan historian omaavassa pihapiirissä. Tarina kertoo että entisaikojen kauppias- ja laivanomistajaperheen miehet olivat niin kiireisiä liikemiehiä etteivät osaa levätä vielä tuonpuoleisessakaan. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Taidetta vanhassa raatimiehen talossa
Kristiinankaupungin kadut ovat hiljentyneet lämpimään alkukesän iltaan. Vain meidän iloinen joukko vaeltaa kohti seuraavaa pihapiiriä ilta-auringon heittäessä säteitään jo valmiiksi postikorttimaisen kauniin pikkukaupungin ylle. Saavumme raatimies Wendelinin talolle, joka nykyään toimii Taideyhdistys Spectran näyttely- ja kurssitilana.
Talo on 1800-luvulta ja entisöity talkootyönä entisajan elämisen jälkiä taitavasti kunnioittaen. Talo on hyvin salaperäinen ja ehkä vähän pelottavakin. Oppaamme näyttää talosta vanhaa valokuvaa, jossa talon pihapiiri on täynnä naisia, jotka ovat kuvaan kokoontuneet erilaisten askareittensa parista. Entisinä aikoina tälläisessä merenrantakaupungissa miehet ovat olleet merillä ja naiset hoitaneet talon ja lapset. Ilmeisesti tämän talon touhuissa on häärännyt paljon naisia ja illan kummitusjuttu kertoo, etteivät he kaikki ole vielä näin vuosisatoja myöhemminkään taloa jättäneet.
Kurkistamme rakennukseen sisälle ja näemme vanhat seinät, joita erilaiset taideteokset koristavat. Vanhat lattialankut narisevat askelten alla ja ullakolta löytyy piirrustus, joka esittää prinsessaa, mutta piirroksen kasvot kuuluvat kyllä ihan jollekin muulle kuin prinsessalle. Mielenkiintoinen paikka, joka ilmeisesti tarjoaa myös majoitusta, mutta jos nyt vain kaupungin muissa majataloissa on tilaa niin…
Oi kaunis pihamaa, minkä salaisuuden kätket puiden havinan, kukkien tuoksun ja linnun laulun taa?
Taideyhdistys Spectra toimii vanhassa raatimies Wendelinin talossa.
Ulrika Eleonoran kaunis kirkkomiljöö
Kello on hivuttautumassa myöhäisillan puolelle, kun askeleemme kääntyvät Ulrika Eleonoran kirkon pihamaalle. Sydämeni hypähtää riemusta, pääsemmekö sisälle kirkkoon! Valitettavasti emme pääse. Kirkko on 1700-luvulta ja se on yksi kaupungin merkittävimpiä nähtävyyksiä ja myöskin suosittu vihkikirkko kesäisin. Kirkko on nykyään enää kesäkäytössä.
Kirkon torni on silminnähden vinossa ja Kristiinalaiset kutsuvat sitä leikkimielisesti kaupungin omaksi Pisan torniksi. Siitä miksi torni on vinossa on olemassa kaksi eri tarinaa. Virallinen syy on rakennusvirhe, mutta jotkut uskovat taruun, jonka mukaan se rakennettiin tahallaan vinoon. Ensimmäinen kirkko tuhoutui aikanaan salaman iskettyä suoraan kirkontorniin sytyttäen tulipalon. Uudelleenrakennetun kirkon torni tehtiin sitten aavistuksen vinoon, ettei pääse salama iskemään enää suoraan torniin. Niin tai näin, tämä kirkko on kaunis ja haluan ehdottomasti nähdä sen joskus myös sisäpuolelta.
Merikapteenin pihan salaisuuksia
Matkamme jatkuu jo lähes uinuvan pikkukaupungin autioilla kaduilla kohti entisen merikapteenin pihaa. Merikapteenit saivat yleensä kaupungin parhaat asuinpaikat lähellä merenrantaa. Talo, jonka pihamaalle saavumme toimii nykyään yksityisasuntona. Talon emäntä on selvästi käsityöihminen ja taiteilijasielu. Ulkorakennuksessa hänellä on nukkemuseo, jonka asukkailla varmasti on jokaisella oma tarinansa. Pihamaalta, joka ennenmuinoin kuului merikapteenille, löytyy ihania pieniä yksityiskohtia.
Kapteeni avioitui itseään huomattavasti vanhemman naisen kanssa. Kapteeni oli merillä ja vaimo hoiti uskollisesti kodin. Kun ikää tuli vaimo kuoli paljon miestään aikaisemmin ja mies meni aikanaan uusiin naimisiin. Tarina kuitenkin kertoo, ettei kuollut vaimo oikein tykännyt tästä eikä malttanut jättää rauhaan kotiaan, joka oli vuosien aikana tullut hänelle kovin rakkaaksi.
” …Suojele kaupunkia tulipalolta… ”
Kierros alkaa olla lopuillaan ja aurinkoisen päivän jälkeinen sinipunertava hämärä laskeutuu kaupungin ylle. Meidän kulkumme suuntaa vielä Lebellin kauppiaantalolle, joka nykyään toimii museona. Talo oli aikanaan vaikutusvaltaisen ja äveriään perheen koti. Tarina alkaa siitä, kun puolalainen sotavanki Casimir Subkowski siirretään Tukholmasta Suomeen 1700-luvun alussa. Hän istuu tuomiotaan Kokkolassa, missä hän tapasi Kristiinalaisen Anna Enholmin. Tytön perhe oli vaikutusvaltainen ja pian päivät Kokkolan vankilassa vaihtuivat vapauteen ja elämään Kristiinankaupungissa. Nuoripari avioitui ja Casimir muutti nimensä Casper Lebelliksi. 1720 hän sai porvarisoikeudet ja ensimmäinen kauppiaantalo rakennettiin. Perhe eli vaurasta elämää ja vauraus vain lisääntyi Casper nuorimman otettua ohjat käsiinsä.
Casper nuorempi rakennutti nykyisen päärakennuksen, jonka erään huoneen katossa on maalaus ja ruotsinkielinen rukous. Tämä toimii aasinsiltana siihen miksi Kristiinankaupunki on vielä tänä päivänäkin yksi Suomen parhaiten säilyneitä puutalokaupunkeja, jossa on jäljella poikkeuksellisen paljon alkuperäisiä taloja 1700-1800 luvuilta. Yksiselitteinen syy on, että Kristiinankaupunki ei ole milloinkaan palanut kokonaan. Tuli on tuhonnut monia Suomen vanhimpia kaupunkeja. Ei tulipalot Kristiinaakaan kokonaan säästäneet. Paloihan esimerkiksi kirkon torni salaman iskiessä siihen. Vaikka tuli on vieraillut kaupungissa muutamia kertoja uhaten ihmisten koteja ja koko kaupunkia, aina ovat kuitenkin tuulet olleet suotuisat eikä tuli ole levinnyt kaupunkiin. Tuulen suunta on tulipalon sattuessa tärkeä juttu ja monet ajattelevat, että onpa ollut onnea matkassa. Jotkut taas uskovat, että syy kaupungin hyvään onneen piilee Lebellin talon katossa. Tuossa rukouksessa, joka kattoon on maalattu, pyydetään että kaupunkia varjeltaisiin kaikelta pahalta ja tulipalolta. Jokainen voi ajatella asian miten haluaa, mutta totuus on, että kaupunki on säästynyt tulipalolta.
Näin on myöhäinen iltakävely Kristiinankaupungin historiaa huokuvilla pienillä kaduilla ja pihoilla tullut päätökseensä. Kiitimme kauniisti tästä upeasta kierroksesta, jolla hintaa oli vaivaiset 10 euroa. Jos sinun mielesi halajaa kuulemaan kummitusjuttuja (tässä oli niistä vain pintaraapaisu) tai olet kiinnostunut tämän viehättävän pikkukaupungin historiasta, suosittelen lämpimästi vierailemaan kaupungissa. Ja aivan erityisesti kaupunki hivelee sellaisen mieltä ja sielua, joka on menettänyt sydämensä maailman vanhoille kaupungeille. Kristiinankaupungin idylli todella on kappale kauneinta Suomea!
Hyppää mukaan Hätälaskun uusiin seikkailuihin etsimään kappaletta kauneinta Suomea ja laita seurantaan blogin somekanavat!
18 Comments
Wow! Aivan ihana kertomus kotikaupungistani, Kristiinankaupunki! Ja kuvat ovat niin mahtavat! Kiitos tuhannesti ja tervetuloa uudelleen, vaikkapa asumaan täällä!
Kiitos Kerstin! Kristiinankaupunki on tosi kaunis! Aivan varmasti tulen uudelleen ihanaan kaupunkiinne! 🙂
No nyt kyllä heräsi mielenkiinto Kristiinankaupunkia kohtaan. Suloisen näköinen kaupunki ja kummitusjutut ovat salainen paheeni. 🙂
Kummitusjutut oli kyllä mielenkiintoinen näkökulma tutustua kaupunkiin! Mutta ehdottomasti kannattaa vierailu Kristiinankaupunkiin! 🙂 Kiitos kommentistasi!
Sääli, että olen saanut kauniista kaupungista vain pintaraapaisun.Myös Hangossa kummittelee niin, että tuntuu, että jokaisella huvilalla olisi oma kummitustarinansa. En ole vain nähnyt niitä kummituksia. Ennen minulle kummitukset näyttäytyivät, nyt eivät enää. Puutalot kyllä näyttäytyvät, mutta Kristiinankaupungissa näin niitä vain vähän ja sattui vielä satamaan taivaan täydeltä niin kuin Suomessa yleensä on ”kesällä” tapana.
No vesisade on huono ajankohta tutustua mihin tahansa kaupunkiin. Voi jestas, pitää lähteä joskus tutustumaan myös Hangon kummitustaloihin. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Juuri eilen juttelin tuttavan kanssa, että haaveenani on joskus ajella Suomen länsirannikko rauhassa läpi ja pysähdellä näissä pienissä, idyllisissä merenrantakaupungeissa, kuten Kristiinankaupuni ja Pietarsaari. Kokkola on minulle rakas, ja sinne onneksi pääsen sukuloimaan joka vuosi =)
Länsirannikolla on tosiaan paljon hienoja, idyllisiä kaupunkeja. Itsekin haluan tutustua niihin paremmin. Kokkola on hieno ja upea kesäkaupunki! Kiitos kommentistasi!
Kristiinankaupunki on niin söpö ja suloinen, että minulle ei tullut mieleenkään että siellä voisi olla noin paljon hyytäviä kummitusjuttuja! Mä oon myös heikkona rannikon pieniin kaupunkeihin ja jo monena vuotena haaveillut pääseväni tuonne Avoimet portit -tapahtumaan, mutta vielä ei ole aikataulut sopineet yhteen. Täytyy yrittää taas ensi vuonna, samoin kuin pitää mielessä tämä kummituskävely!
Juu Avoimet portit -tapahtuma jäi minullakin odottelemaan ensivuoteen, mutta onneksi oli sentään tämä kummituskävely! Suosottelen kovasti visiittiä Kristiinaan. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Pakko myöntää, etten ennen tätä postausta ollut uhrannut juuri ajatustakaan Kristiinankaupungille! Todella idyllisen pikkukaupunki täynnä historian havinaa. Oon vähän herkkä kummitusjutuille, vaikken niihin kaiken järjen mukaan uskokaan. Silti ne saa aikaan levottoman ja vainoharhaisen olon! Ehkä näin päiväsaikaan uskaltautuisin kummituskierrokselle kuitenkin 😀
Kristiinankaupungissa on pakko käydä fiilistelemässä joku kaunis kesäpäivä!
Meilläkin oli niin kaunis kesäilta kummituskävelyllä, mutta kyllä mietin, että voisi olla vähän toinen tunnelma jos olisi vaikka syksymyöhä. 😀 No jokatapauksessa Kristiinankaupunkiin kannattaa käydä tutustumassa jonain kauniina kesäpäivänä. 🙂 Kiitos kommentistasi!
Kummituskävelyt ovat parhaita! Hienoa, että vanhoja puutaloja löytyy edelleen ja niistä pidetään hyvää huolta, niin idyllisen näköistä!
Puutalokorttelit ovat kyllä tosi ihania, on hyvä että niitä edelleen löytyy ja hyväkuntoisina! Kiitos kommentistasi! 🙂
Ihania kuvia ja jänniä tarinoita! Rakastan puutaloja ja tällaisia idyllisiä kaupunkeja. Länsirannikko on vaan jäänyt tuntemattomammaksi. Meillä Haminassa on myös Linnoituksen Wanhat pihat -tapahtuma ja lähellä Loviisassa Loviisan Wanhat talot – vinkkinä, jos haluat joskus seikkailla Helsingistä itään päin rannikkokaupunkeihin. 😉
Hamina ja rannikkoseutu itään päin on taas minulle tuntematon! Kiitti vinkistä, pistetään korvan taa! 🙂
En ole kuullutkaan Kristiinankaupungin avoimista porteista, todella mielenkiintoinen tapahtuma! Täytyypä tarkkailla jatkossa. Itse oli juuri vastaavanlaisella kummituskävelyllä Helsingissä, mutta uskon että noiden vanhojen talojen myötä on ollut helpompi päästä tunnelmaan kuin perjantain iltapäivän ruuhkassa 🙂
Nämä Suomen vanhat rannikkojen puutalokaupungit ovat kivoja! Itse en ole Kristiinankaupungissa käynyt kuin pikaisesti, täytyisi ottaa ohjelmaan vähintään yhden yön tutustumisella. Tämä kesä on jo aika täyteen buukattu, niin voisi harkita ensi kesän ohjelmaan.