Browsing Tag

NORDKAPP

Asuntoauto Eurooppa Kotimaa Suomen lappi

Käsivarren kautta kotiin & Saanan huiputus

sunnuntai, 13 syyskuun, 2020

Tämä postaus on jatkoa elokuussa julkaistulle kesälomareissun ekalle osalle, jonka pääset lukemaan tästä.

Lähdimme maanantaiaamuna 27.7. Nordkappissa vietetyn yön jälkeen ajamaan kohti Altaa, joka on isoin matkan varrelle sattunut kaupunki. Matkan päämäärä, Nordkapp, oli nyt saavutettu ja reissu kääntyi kotimatkan puolelle. Norkdappiin vie vain yksi tie, joten mantereen puolelle ajoimme samaa reittiä jota olimme edellispäivänä ajaneet Nordkappiin. Johtuen Nordkappin 12 tunnin parkkeerausaikarajasta, siirryimme aamupalalle edellisenä päivänä bongatulle levähdyspaikalle, jonka oli maanantai-aamuna moni muukin löytänyt. Levähdyspaikan puisella penkillä ja pöydällä nukkui saksalaisia motoristeja hyvin makuupusseihin kääriytyneinä. Mikä jottei, kun yökin oli lämmin ottaen huomioon, että olimme Manner-Euroopan oikeastaan pohjoisimmassa kolkassa.

Alta River Camping

Altassa menimme yöksi Alta River Campingiin, joka on suomalaisten omistama. Soitimme jo matkalla River Campingiin kysyäksemme voimmeko varata paikan, mutta varaumahdollisuutta ei ollut vaan  paikat täytettiin saapumisjärjestyksessä. Respasta ehdotettiin, että tulisimme heti ensin käymään campingissa ja veisimme jotain tavaraa paikalle merkiksi, että se on varattu. Kävimme maksamassa leirinnän ja viemässä ulkokalusteet valitsemallemme paikalle, sillä halusimme käydä vielä tutustumassa Altan keskustaan. Altassa on noin 20 000 asukasta ja keskusta on suhteellisen pieni, tosin aivan normaalin pienen kaupungin keskustan kokoinen. Oli kiva päästä käymään muutamassa kaupassa ja mm. ostamaan vähän kevyempää vaatetta (olin pakannut aika lämmintä vaatetta mukaan). Meitä nimittäin kelit suosi, lämpötila oli reilussa kahdessakymmenessä oikeastaan koko reissun ajan.

Alta River Campingissa meidän auton keulaa vastaapäätä olevalalle paikalle tuotiin illalla hinurilla eräiden suomalaisten asuntoauto, joka oli mennyt rikki kesken reissun. Kuulemma asuntoauton korjausaikaa olisi ollut aivan mahdoton saada tuleville päiville Altan alueella, kesälomien ja muun vuoksi. Viimeinen lopputulema jonka me kuulimme oli sellainen, että joku heidän tuttavansa lähti Porvoosta asti rekalla hakemaan heitä kotiin, kun autoa ei saatu korjattua. Auts! Tämä toimi hyvänä muistutuksena vakuutusten tärkeydestä, sillä hinaus oli kuulemma maksanut paljon.

Nämä kivikasat, joita näkyi lähes jokaisella levikkeellä, eivät ole meidän tekemiä. 🙂

Altassa vietetyn yön jälkeen ajoimme reissun ehkä kauneimman osuuden, Altasta Skibotniin eli Yykeanperälle, josta on enää muutamakymmen kilometriä Suomen puolelle. Suurin osa reitistä kulkee aivan vuonon reunalla. Olimme yötä Skibotn Camping -nimisellä leirintäalueella, jossa näytti asuvan enemmän kausipaikkalaisia kuin aiemmilla leirintäalueilla – monen asuntovaunun kyljessä oli aivan oikeaa, pientä mökkiä muistuttava ”lisäsiipi”. En tosin ihmettele vaikka siellä joku viihtyisi pidempäänkin, sillä leirintäalue sijaitsee ihan rannalla ja maisemat olivat mitä upeimmat – katsokaa vaikka alla olevaa kahta kuvaa, jotka on otettu samasta kohdasta leirintäalueen rannalla! Voi kun näin hienoja vuoria löytyisi myös Suomesta.

Yykeänperältä teimme myös pienen retken luontoon, Lulledalenin metsäpolulle. Metsäpolku löytyy Yykeanperältä  noin 15 minuutin ajomatkan verran käsivarteen päin. Mitään henkeäsalpaavia maisemia ei tältä reitiltä löytynyt, mutta polku oli hyvä kulkea (tosin ei liikuntarajoitteisille) ja matkan varrella oli lappuja, joissa oli ympäröivään luontoon liittyvää tietoa. Laput oli myös suomennettu ja lähes jokaisessa suomennoksessa oli hassuja virheitä. 🙂 Reitti päättyy laavulle jossa olisi voinut vaikka paistaa makkaraa. Tämän polun käveleminen toimi hyvänä alkulämmittelynä seuraavan päivän Saanan retkeä ajatellen.

Saanan huiputus

Toinen tämän kesälomareissun ”pääkohde” oli Saana. Minä en ollut ikinä huiputtanut mitään tunturia tai vuorta, joten tämä oli minulle aivan ensimmäinen kerta. Reitin alkupistettä vastapäätä toisella puolella tietä on parkkipaikka, joka oli jo lähes täynnä klo 11 jälkeen aamulla. Huiputukseen varustauduin vaelluskengillä, juoksuhousuilla, urheilupaidalla ja pitkähihaisella ja reppuun pakkasin vielä tuulitakin. Otin myös mukaan hieman evästä sekä vettä, sillä netin mukaan reitille olisi hyvä varata aikaa noin 4 tuntia. Tässä kantapään kautta opittu vinkki: ota paljon vettä mukaan (vaikka 1,5 litraa).

Minulla on hyviä uutisia jokaiselle Saanan huiputuksesta haaveilevalle – reitin rankin osuus on heti alussa! Uskon, että jos et ole harrastanut paljoa liikuntaa viime aikoina, voi alku tuntua raskaalta, sillä reitti alkaa aika pitkällä ja aika jyrkällä nousulla ilman portaita. Huipulla näkyi kuitenkin retkeilijöitä aivan pienistä lapsista vanhuksiin asti. Ehkäpä jyrkin kohta onneksi taitetaan portaita pitkin, jonka jälkeen reitti muuttuukin kivisemmäksi ja tarkka polku loppuu, mutta merkkikeppejä ja muita retkeilijöitä seuraamalla löytää huipulle asti. Oli huikeaa huomata, kuinka korkealle täällä meidän maastoltaan tasaisena pidetyssä Suomessakin voi päästä – huipulla oli ihan erilainen keli kuin alhaalla! Sieltä myös näkee kolmen eri maan puolelle (ainakin me päättelimme niin).Alkureitti näyttää tältä

Mun paras (ja ainoa) reissuposeeraus näkyy tässäkin kuvassa. Tadaa! Kuvanottohetkellä selkäni takaa puhalsi aivan todella kova tuuli.

Reitin alussa oli lämmin, mutta huipulla kylmä ja kova tuuli, joten älä anna lähtöpisteen lämpötilan huijata sinua vaan ota lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta mukaan. Huipulla tuuli niin paljon, että tuuleen pystyi lähestulkoon nojaamaan! Meiltä Saanan huipulla käymiseen meni taukoineen kaikkineen kolme tuntia ja muutama minuutti.

Näin kauan meni Saanan huiputukseen.

Viimeisen yön olimme Lapin lomamökit & Camping -nimisellä leirintäalueella Enontekiön ja Muonion rajalla. Paikan omistaja oli hyvin sympaattinen nainen, joka seisoi sisäänajon luona antamassa ohjeita yöpyjille ja nimitti itseään ”käveleväksi respaksi”. Leirintäalue sijaitsee joen varressa joten Ruotsi näkyi vain muutamankymmenen metrin päässä joen toisella puolella.

Aamulla meillä alkoi satojen kilometrien ajomatka takaisin lähtöpisteeseen, Ylivieskaan. Meidän reissu oli kaikin puolin onnistunut – kesäloman ensimmäiset vesisateetkin sattui kohdalle vasta Torniossa! Nukuimme viikon auton ”patissa”, eli tuolla ohjaamon päällä olevalla parvella. Matkatavarat meillä oli koreissa jalkopäässä rajallisen säilytystilan vuoksi, joten jouduimme vielä hieman tinkimään jalkatilasta yöllä. Viikko ”patissa” sujui ihan hyvin, mutta en ehkä muuttaisi sinne asumaan. 😉

Viimeinen yö rauhallisella ja suojaisalla paikalla,  tasaisella ja hyvällä alustalla. Täydellistä!

Tässä toinen ja viimeinen osio minun tämän vuoden ainoasta ulkomaanreissusta. 🙂 Reissu oli erilaisempi kuin viime vuosien muut reissut, mutta kuitenkin todella hyvä ja se tuli todella tarpeeseen. Haaveilen kyllä edelleen matkasta jonnekin kauemmas, mutta harmillisesti kukaan ei voi tällä hetkellä ennustaa milloin pääsemme taas matkustamaan ”normaalisti”, tai mikä se ”uusi normaali” tapa matkustaa tämän pandemian jälkeen sitten edes onkaan – toivon, että vuoden päästä syksyllä matkustaminen olisi mahdollista, sillä silloin olisi tiedossa yksi erittäin ainutkertainen matka.. 🙂

Asuntoauto Eurooppa Suomen lappi

1042 kilometriä asuntoautolla Nordkappiin

maanantai, 17 elokuun, 2020

Hei vain pitkästä aikaa! 🙂

Kiire iski vasten kasvoja ja lujaa heti, kun loma loppui vajaa kolme viikkoa sitten. Kaksi työtä ja kiireisen syksyn suunnittelua sekä paljon sovittuja menoja viikonloppuina on vaatinut veronsa ja blogin puolelle tuli tahaton tauko. Tarkoitukseni oli palata kesälomapostausten merkeissä jo pari viikkoa sitten, mutta kiireen keskellä tämä ensimmäinen reissupostaus jäi muiden luonnosten sekaan. Tässä se kuitenkin vihdoin on, vain kolme viikkoa loman jälkeen:

Kesälomamatka Suomen Lappiin & Nordkappiin – osa 1/2 (matka Nordkappiin asti).

Lähdimme matkaan perjantaina 24.7. ja ensimmäisen yön olimme (suunnitelmasta poiketen) Ranualla tuttavien pihassa. Tämä yöpaikka tarjosikin meille mm. SUP-lautailua Ranuajärvellä sekä saunomista – ei ollenkaan huono loman aloitus! Alunperin tarkoitus oli ajaa Rovaniemen hujakoille, mutta noh, aina tulee pieniä vastoinkäymisiä ja tiivistettynä perjantaina jo tunnin ajon jälkeen huomasimme, että auton renkaat tarvitsevat tasapainotusta – koitappa saada renkaiden tasapainotus vielä perjantai-illalle klo 17 jälkeen tai lauantaiaamulle! Saimme kuitenkin tasapainotuksen Ranualle lauantaiaamulle, joten tiemme vei perjantaina Raunalle.

Lauantaina lähdimme matkaan aamusta heti rengashuollon jälkeen ja ajoimme Kaamaselle asti, mutta matkalla poikkesimme ensinnäkin Saariselän kohdalla Kaunispään päälle – ja sieltä avautuikin upeat maisemat! Tällaisia maisemia en ollut ikinä ennen nähnyt Suomessa. Suosittelen poikkeamaan Kaunispäällä, sillä siitä tulee vain noin 15 minuutin koukkaus matkaan. Inarissa kävimme vielä suunnitelmien mukaisesti Saamelaismuseo Siidassa, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen. Hävettää myöntää, mutta en tiennyt juuri mitään saamelaisista tai saamelaisuudesta, en edes muista mitä niistä on opetettu aikoinaan koulussa, mutta nyt tunnen olevani taas hieman viisaampi. Tämän on siis oikea paikka sinulle, jolla on samanlainen aukko sivistyksessä kuin minulla! Siidan jälkeen kävimme vielä katsomassa Jäniskosken riippusillan, jonka alla virtasi mahtavan voimakas koski.

Poroja Kaunispäällä
Jäniskosken riippusilta

Sunnuntaita vasten yölle olin varannut etukäteen sähköpostilla asuntoautolle paikan Lomakylä Jokitörmästä Kaamasesta, joka on Inarista noin 30 km pohjoiseen. Periaatteessa asuntoautopaikkaa ei olisi mikään pakko varata etukäteen, mutta koska tänä kesänä leirintäalueet ovat olleet poikkeuksellisen suosittuja, varasin paikan varmuuden vuoksi jo etukäteen. Sain Jokitörmästä nopean ja ystävällisen vastauksen tiedusteluuni. Loppujen lopuksi paikan päällä olisi ollut hyvin tilaa vielä, mutta parempi ottaa varman päälle!

Karavaanari on kaikkien kaveri. 🙂 Meidän käyttämä asuntoauto on Fiatin alustalla ja sillä on todella hyvä ajaa.

Vinkki: Jos ajelet Lapissa, suosittelen lataamaan Porokello -sovelluksen, joka varoittaa korkeasta porokolaririskistä matkan varrella. Sovellus on ilmainen ja se kilisee kun olet ajamassa kohti aluetta, jossa on tehty lähiaikoina porohavaintoja sovelluksen muiden käyttäjien toimesta. Porojen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä vaikka ne eivät syöksy yllättäen ojasta tielle niin kuin hirvet, eivät ne myöskään väistä autoja.

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, ylitimme Norjan rajan Utsjoen Karigasniemellä. Karigasniemellä on vielä rajan tuntumassa K-Market, jossa teimme viimeiset ostokset Suomen puolella. Meitä ei pysäytetty rajalla ollenkaan (en edes nähnyt rajavirkailijoita), mutta aika-ajoin myös Karigasniemen rajalla pysäytellään autoja. Suomalaiselle riittäisi kuitenkin, että mukana on ajokortti, mikäli henkilöllisyys pitää todistaa rajalla.

Alkumatka Norjan puolella oli hieman tylsä, mutta meren lähestyessä maisemat vaihtuivat vakuuttavan näköisiksi ja sellaisiksi, joita ei Suomessa näe. Reitille mahtuu mutkien lisäksi monta tunnelia sekä paljon jyrkkiä nousuja ja laskuja, myös tunnelien sisällä. Matkan varrella on myös paljon hyviä pysähdyspaikkoja asuntoautossa syömistä sekä kuvien ottamista varten – tässä muutama kuva matkan varrelta.

Ennen varsinaiseen päämääräämme, Nordkappiin, saapumista kävimme Nordkappin kunnan (Nordkapp on siis myös kunnan eikä vaan sen Euroopan mantereen pohjoisimman paikan, johon turistit menevät, nimi) keskustaajamassa Honningsvågissa. Honningsvåg oli aivan oikean taajaman kokoinen taajaama kauppoineen kaikkineen. Nordkappiin on noin 35 kilometriä Honningsvågenista.

Vinkki: Norjassa ylinopeudesta saa mojovat sakot! Me emme nähneet kertaakaan poliiseja valvomassa nopeuksia, mutta nopeusrajoituksia kannattaa tietenkin noudattaa – ja Norjan mutkaisilla teillä ne on asetettu varmasti täysin aiheellisesti! Facebookin Norja-ryhmissä useat ovat kertoneet saaneensa sakot, suurimmat jotka olen nähnyt olivat 8500 NOK eli lähes 850 euroa. 

Honningsvåg

Nordkappiin, eli sinne maapallon luo, saavuimme noin klo 20:30 ja ostimme pakollisen pääsylipun, joka on ajoneuvokohtainen. Pääsylipulla alueella saa olla 12 tuntia, joten monet saapuvatkin illalla ja hyödyntävät sen yöpymiseen – niin kuin mekin. Nordkappissa yöpyminen on tosin ikään kuin puskaparkitusta, koska siellä ei saa sähköä eikä siellä ole mitään leirintäalueen palveluita pois lukien WC:t.

Kun saavuimme klo 20:30 aikaan, oli paikalla jo useita asuntoautoja, mutta saimme kuitenkin ns. eturivipaikan parkkipaikan reunalta. Aamulla kun teimme 12 tunnin viipymisen jälkeen lähtöä, oli suurin osa niistä asuntoautoista jotka olivat tulleet meitä ennen vielä paikallaan. Tuota 12 tunnin noudattamista ei varmaan juurikaan valvottu. Me lähdimme herättyämme tekemään aamupalaa edellisenä päivänä matkan varrelta bongatulle levähdyspaikalle. Karavaanin yöpaikka Nordkappissa, päästiin eturiviin.
Nordkappissa on myös ns. visitor center, Nordkapphallen, johon voi halutessaan ostaa pääsylipun, ja me päädyimme ostamaan ne korkeasta hinnasta huolimatta – ja positiivisena yllätyksenä ystävällinen virkailija antoikin meille tuntuvan alennuksen lipuista (saimme perhelipun). Nordkapphallen on 15.6-15.8. joka päivä auki klo 01 asti, joten sinne kerkesi vielä hyvin vaikka tulimmekin Nordkappiin vasta illalla. Aikaa kiertämiseen kannattaa varata noin 1,5 h. Nordkapphallenista löytyy ainakin ”kuninkaallinen” näköalatasanne, huone jossa on ”valoshow”, Nordkappin historiasta kertova huone, elokuvateatteri jossa esitettiin hyvin mielenkiintoinen ja vaikuttava noin vartin pituinen video elämästä Nordkappissa eri vuodenaikoina, ravintola ja suuri matkamuistokauppa – sekä tämä vaaleanpunainen erikoisuus. Arvaatko, mistä tässä huoneessa on kyse?

No en olisi minäkään uskonut tällaista löytäväni Nordkappista, mutta kyseessä on erään Thaimaan edellisen kuninkaan, Chulalongkornin, kunniaksi perustettu museohuone. Tarina meni jotenkin niin, että hän on matkustanut muutaman kerran 1800-1900 lukujen taitteessa Pohjoismaihin ja mm. Nordkappiin ja viettänyt pidemmän aikaa siellä, minkä kunniaksi Nordkapphallenissa on hänelle omistettu museohuone. Tuo museo on kuulemma tärkeä Thaimaalaisille, sillä kuningas oli erittäin pidetty aikanaan.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – Nordkappin yö oli 26.7. edelleen yötön. 

Seuraavana päivänä matka jatkui Altan kautta kohti käsivartta ja Saanaa. Tunnelmia matkalta Nordkappista takaisin kotiin päin voit lukea seuraavasta blogitekstistä. Muistathan seurata minua myös Instagramissa, @hannamarihenrikatravel!

Asuntoauto Eurooppa Kotimaa Matkojen suunnittelu

Asuntoauto on kesän sana!

maanantai, 22 kesäkuun, 2020

Kuvat Kalajoen Top Campingista

Reilu viikko sitten minä sekä monet muut suomalaiset saimme erittäin iloisia uutisia – Norjaan pääsee taas ilman kahden viikon karanteenia kotimaassa!

Olin odottanut tätä uutista kuin ”kuuta nousevaa”, sillä olemme koko korona-ajan haaveilleet siitä, että Norjaan pääsisi matkustamaan maanteitse ja ilman karanteenin tarvetta Norjassa ja Suomessa. Koronan takia ”jouduin” pitämään suurimman osan kesälomista eli ekat kolme viikkoa jo toukokuussa, nämä viikot vietin tekemällä gradua, mutta säästin kuitenkin yhden viikon vielä heinäkuun lopulle ja niinpä 24.7. klo 16 me käännämme asuntoauton nokan kohti Nordkappia! Tähän väliin paljastan, että en ole ikinä käynyt Leviä pohjoisemmassa. Tiedossa on viikon reissu, jonka aikana ajamme Inarin kautta Nordkappiin ja takaisin tulemme Kilpisjärven ja käsivarren kautta. Reissulle on aikaa viikko siksi, että seuraavan viikon lauantaina meidän pitää Teemun kanssa olla häissä Helsingissä – tuo tulee olemaan myöskin meidän ensimmäinen Helsingin vierailu sitten tammikuun matkamessujen. Asuntoautolla matkustamisessa on monia plussapuolia varsinkin tällaisena aikana, sillä asuntoautolla matkustaessa ”ylimääräisiä” kontakteja on erittäin helppo välttää jos niin haluaa, ruokaostoksetkin kannattaa tehdä Suomen puolella. Meidän alustava reittisuunnitelma on esitelty alla ja jokainen piste pl. lähtöpiste esittää yhtä yötä – tosin Kilpisjärven sijaan haluaisin olla toiseksi viimeisen yön Norjan puolella ja Alta on vain suurinpiirteinen sijainti Nordkappin jälkeiselle yölle.

Kuva Google Mapsista

Tähän mennessä ainoat varmat suunnitelmat ovat Nordkappissa käyminen ja kotiin päin tullessa Saanan huiputus, minkä vuoksi haluamme ajaa edellisenä päivänä jo lähelle Kilpisjärveä, lisäksi saatamme käydä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidassa Inarissa heti reissuun lähtöä seuraavana päivänä. Meitä on matkassa neljä ajokortillista aikuista, joten ajamme helposti pidemmänkin matkan yhden päivän aikana. Nyt kun olen esitellyt meidän alustavan matkasuunnitelman ylempänä, niin olisi mukava kuulla vinkkejä kyseisen reitin varrelle! Erityisesti kaipaan vinkkejä leirintäalueista Norjan puolella Nordkapp-Alta -akselilta, sekä Norjan puolelta läheltä Kilpisjärveä (max. 2h ajomatka). 

Kokemukseni asuntoautoilusta

Kävimme ”totuttelemassa” asuntoautoelämään juhannuksena Kalajoella. Olimme pe-su yötä Kalajoen Top Campingissa, josta olimme varanneet etukäteen hieman kalliimman, mutta kaikista upeimmalla sijainnilla olevan Sea Side -karavaanipaikan. Nämä ovat myös ainoita paikkoja joita pystyy varaamaan etukäteen, muut paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Minun edellinen asuntoautoreissuni oli niinkin kaukaa kuin kesältä 2014, jolloin olimme perheeni kanssa Keski-Euroopassa. Tuolloin perheelläni oli vielä nykyistä edellinen, hieman retrompi mutta aivan toimiva vuoden 1989 asuntoauto – nykyinen taas on hieman modernimpi, neljälle rekisteröity vuoden 2007 Bürstner Levanto A580 Fiat Ducaton alustalla. Kesän 2014 jälkeen olin ollut tasan yhden yön uudessa asuntoautossa, joten en siis osannut toimia uuden asuntoauton kanssa ja esimerkiksi kemiallisen WC:n ja harmaanveden tyhjentämisestä minulla ei ollut mitään tietoa (en ollut näitä kyllä tehnyt myöskään vanhan asuntoauton aikana), joten näitä oli hyvä opetella jonkun asiasta ymmärtävän eli äitini opastuksella sunnuntaina. Olin aiemmin jo opetellut kaasupullon vaihtamisen ja ajanut uudella asuntoautolla muutamaan otteeseen.

Minua, tosin kuin uskoakseni montaa muuta, ei ainoastaan korona ajanut kokeilemaan asuntoautoilua. Sen lisäksi että olen tehnyt yhden pidemmän reissun aiemmin asuntoautolla, olen oikeasti haaveillut jo usean vuoden ajan Keski-Euroopan tai vaikka Norjan reissusta asuntoautolla ja olimmekin alustavasti jo viime vuoden puolella suunnitelleet tälle kesälle Keski-Euroopan reissua asuntoautolla. Oma kokemattomuus on kuitenkin hieman rajoittanut lähtemistä, sillä minun mielestäni sekä reissun sujuvuuden, että oman turvallisuudentunteen vuoksi ensin tarvitaan hieman käytännön kokemusta asuntoautolla matkustamisesta ja sitä saa parhaiten ”harjoittelemalla” matkustamista jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka on matkustanut enemmän asuntoautolla. Asuntoauto matkustusmuotona sopii myös minulle erittäin hyvin: tykkään matkustaa autolla ja ajaa, olen mukavuudenhaluinen (ja mielestäni asuntoauto, omat lakanat ja muut rojut asuntoauton kaapeissa ovat mukavuutta), ja tykkään vaihtaa maisemaa nopeastikin ja nähdä mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja.

Kuuluuko asuntoautoilu sinun kesän suunnitelmiin? Vaikuttiko korona suunnitelmiin, vai olisitko mahdollisesti lähtenyt muutenkin kesällä reissuun asuntoautolla (tai vaunulla)? 🙂