Browsing Tag

LUONTOKOHTEET

Kotimaa

Matkan peruuntuminen ja vinkkejä Kuopion alueelle

keskiviikko, 18 maaliskuun, 2020

Meillä piti olla Pietarin matka pääsiäisenä. No, lienee sanomattakin selvää, että se matka on heitetty roskakoriin. Ironista oli se, että maanantaina vain noin tunti ennen hallituksen tiedotustilaisuutta minulle tuli tekstiviesti ”passinne ja viisuminne ovat saapuneet”. Vielä kaksi viikkoa sitten kun tilasimme viisumit tilanne näytti paremmalta. Noh, matkatoimiston ystävällinen virkailija kertoi että emme olleet suinkaan ainoat joille kävi näin, vaan että matkatoimiston laatikoissa odottaa monta passia ja viisumia joita ei ole nyt kiire hakea. Se lohdutti vähäsen.

Tämän hetkisen tiedon mukaan rajat ovat kiinni ainakin 13.4. asti, minkä piti olla se päivä kun tulemme takaisin Suomeen. Viisumit meillä olisi voimassa 15.4. saakka. Siirrämme matkan nyt kuitenkin suosiolla jonnekin hamaan tulevaisuuteen. VR antaa siirtää kotimaan junaliput ilmaiseksi uuteen ajankohtaan ja ymmärtääkseni Allegro-liput voi ainakin peruuttaa täysin ilmaiseksi, eli ilman edes sitä pientä 10 € peruutusmaksua. Otimme siis case koronan vuoksi takkiin viisumien verran, mikä tekee noin 100 € henkilöltä. Ihmisten terveys menee tietenkin etusijalle ja maailma ei kaadu tuon kokoiseen summaan, vaikka kieltämättä hieman harmittaa. Mahdollista matkan peruuntumista ja taloudellista tappiota käsittelinkin jo edellisessä blogipostauksessani, mutta tuossa tekstissä en huomioinut jo hankittujen viisumien hintaa, toisaalta junalipuista emme näillä näkyminen jääkään ollenkaan tappiolle.

Nyt on siis syytä jäädyttää ulkomaanmatkat useammaksi kuukaudeksi, me tuskin uskallamme uutta Pietarin matkaa varata vielä hetkeen, vaan odottelemme ainakin elokuuhun. Kesällä voi tehdä sen sijaan matkoja lähialueelle ja erityisesti luontoon, joten jaan muutaman vinkin Kuopion seudulla (tai Itä-Suomessa) asuville. Seuraavaksi muutama vinkki luontokohteista, joissa voi käydä päiväseltään esimerkiksi Kuopiosta käsin!

Seinävuoren rotkolaakso, Tuusniemi

Kävimme viime kesänä Tuusniemellä Seinävuoren rotkolaaksossa, jonne on Kuopiosta noin 45 minuutin ajomatka. Rotkolaaksossa on nimensä mukaisesti rotko eli kallionhalkeama, joka on syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana. Rotko on noin 500 metriä pitkä, 20-40 metriä leveä ja parhaimmillaan 25 metriä syvä. Lisää tietoa löydät Tuusniemen kunnan sivuilta.

Rotkolaaksossa pystyi kiertämään lenkin, joka kulki ensin rotkon reunaa pitkin, laskeutui rotkoon ja nousi takaisin ylös toiselle puolelle, josta lenkki taas jatkui rotkon reunaa pitkin. Matka oli noin 2,5 kilometriä, eli ei mikään kovin pitkä, mutta välillä hieman vaativa, eli ei huonojalkaisille sopiva.

Korkeakosken luonnonsuojelualue, Maaninka (Kuopio)

Lokakuussa taas kävimme Kuopioon kuluvalla Maaningalla Korkeakosken luonnonsuojelualueella, jonne on myöskin Kuopiosta noin 45 min ajomatka. Lokakuussa oli jo hieman liian syksyistä ja polut liukkaita, joten emme lähteneet kävelemään mitään lenkkiä, vaan kävelimme parkkipaikalta alas rotkoon ja takaisin ylös. Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski, joka oli hienon näköinen myös lokakuussa, mutta Kuopion kaupungin sivuilla kerrotaan että se on hienoimmillaan keväällä lumien sulattua. Lisätietoja kohteesta saat Kuopion kaupungin sivuilta.

Molemmat paikat olivat erittäin kauniita ja lähden mielelläni käymään niissä uudelleen tänä kesänä!

Kolin kansallispuisto, Lieksa

Kolmas vinkkini on upea Kolin kansallispuisto, jossa kävimme myös viime kesänä pariin otteeseen. Kolille olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet pidempää, ehkä kokonaisen päivän mittaista retkeä. Kolilla reittivaihtoehtoja on useita, tai sitten voit vain mennä huipulle ihastelemaan kansallismaisemia. Huipulle pääsee kävelemällä portaat tai ottamalla maisemahissin Sokos Hotelin pihaan, josta on vielä pieni kävelymatka näköalapaikoille. Kolille on Kuopiosta jo hieman pidempi matka, mutta mikä jottei sinne voisi lähteä vaikka kokonaiseksi viikonlopuksi, sillä Kolilla on paljon muutakin tekemistä. Lisätietoa Kolista saat Kolin omilta kotisivuilta.

Joko olet tutustunut näihin luontokohteisiin? Mitä Itä-Suomen luontokohteita itse suosittelet? 🙂