Suomen suurin matkablogiyhteisö
Eurooppa

Autolla ja bussilla liikkuminen Balkanilla

keskiviikko, 17 elokuun, 2022

Lähdimme mieheni kanssa juhannusaattona noin viikon kestäneelle Balkanin kiertomatkalle. Kerroin edellisessä blogitekstissäni, joka käsitteli Montenegron Kotoria, että lensimme Dubrovnikiin josta siirryimme bussilla Montenegron puolelle Kotoriin. Tässä tekstissä käsittelen bussilla ja autolla liikkumista Kroatiassa, Montenegrossa ja Albaniassa.

Bussilla liikkuminen Balkanilla

Kokemukseni mukaan Balkanilla on hyvät bussiyhteydet. Esimerkiksi Dubrovnikista menee useampi vuoro päivässä Montenegroon, niin Kotoriin kuin muihinkin kaupunkeihin. Kotorista taas olisi päässyt bussilla edelleen muihin Montenegron kaupunkeihin sekä naapurimaihin, esimerkiksi Sarajevoon asti.

Hyvä tietää Balkanilla bussilla liikkumisesta:

  • Ainakaan meidän bussilippujen hintaan ei kuulunut bussin ruumaan laitettava matkalaukku. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää maksaa kuljettajalle euro per matkalaukku, jonka haluat laittaa bussin ruumatilaan. Olimme lukeneet tästä jo etukäteen jostain toisesta blogista, joten asia ei tullut kuitenkaan yllätyksenä.
  • En tiedä onko tämä yleinen käytäntö, mutta Kotorin bussiasemalla mahdollinen netistä (esim. GetByBusista) ostettu lippu pitää käydä vaihtamassa tiskillä platform ticketiin, hintaan 2 €/hlö. Meille tästä kerrottiin vasta siinä vaiheessa, kun yritimme näyttää laiturin porttia vahtineelle työntekijälle lippuja. Onneksi jo valmiiksi myöhässä ollut bussi odotti sen aikaa, kun kävimme vaihtamassa liput.
  • Suosittelen ostamaan bussiliput etukäteen, sillä jo kesäkuussa ennen pahinta turistisesonkia Dubrovnikista Kotoriin mennessä bussi oli lähes täynnä. Toiseen suuntaan mentäessä bussissa oli enemmän tilaa.

Entä sitten turvallisuus? Bussikuskien toiminnassa ei ole moitittavaa, mitä nyt bussit kulkivat hieman aikataulusta jäljessä. Arvelimme jo etukäteen, että rajan ylitykseen menee varmasti enemmän aikaa, kuin mitä aikataulussa on otettu huomioon. Lisäksi meitä mietitytti etukäteen hieman Kotorista Dubrovnikiin varaamamme bussivuoron huonot arvostelut GetByBusissa, mutta kaikki sujui kohdallamme hyvin. Huonot arvostelut johtuivat enimmäkseen matkalaukusta peritystä euron maksusta, vuoron myöhästymisestä, bussikuskien kaahailusta sekä kuskien tylystä asiakaspalveluasenteesta. Meidän kohdallemme sattui hyvät bussikuskit.

Dubrovnikin lentokenttäbussi

Välillä Dubrovnikin lentokenttä – Dubrovnik kulkee shuttle bus, johon voi ostaa Dubrovnikiin saapuessa  lipun lentokentältä. Shuttle bus lentokentältä kulkee jokaisen saapuneen lennon jälkeen. Lentokentällä lippuja ostaessa meille kerrottiin, että seuraava bussi lähtee 20 minuutin päästä, mutta lopulta bussi tuli vasta noin 40 minuutin odottelun jälkeen. En ole täysin varma, missasimmeko kenties ensimmäisen bussin vessakäynnin takia, vai oliko tuo oikeasti ensimmäinen bussi lentomme jälkeen. Lentokentän shuttle bus pysähtyy ensin vanhankaupungin porteilla, ja sen jälkeen Dubrovnikin linja-autoasemalla, jonne me jäimme.

Lentokentälle takaisin mennessä lipun voi ostaa Dubrovnikin linja-autoasemalta, muutamasta muusta lipunmyyntipisteestä kaupungissa, tai netistä tämän linkin takaa. Linja-autoaseman lipunmyynnissä on iltapäivällä tauko, joka sattui juuri siihen ajankohtaan, kun me saavuimme linja-autoasemalle ja olisimme halunneet ostaa liput. Onneksi lipun pystyi ostamaan netistä (tähän tarvitsee luottokortin) ja sen sai heti sähköpostiin.

Autolla Balkanilla

Auton vuokraaminen Montenegrossa

Liikuimme bussilla välit Dubrovnikin lentokenttä – Dubrovnik, ja Dubrovnik – Kotor, sekä sama toiseen suuntaan. Montenegron ja Albanian välillä liikuimme vuokra-autolla. Vuokrasimme auton Montenegrosta, DAX rent a car -nimiseltä paikalliselta yritykseltä, jolla oli erinomaiset arvostelut Googlessa. Päädyimme DAXiin erinomaisten arvostelujen lisäksi siksi, että hinnat olivat kohtalaiset, ja ulkomaille auton viennistä tai mistään muustakaan (esim. navigaattori, toinen kuljettaja) ei veloitettu lisämaksua, vaan kaikki sisältyi hintaan.

Voimme suositella auton vuokrausta DAXilta, sillä niin palvelu kuin vuokraamamme autokin (Hyundai i20) toimivat erinomaisesti. Vuokraamon pääpiste oli reilun 10 kilometrin päässä Tivatin kaupungissa, joten noudosta ja palautuksesta Kotoriin tuli lisämaksua yhteensä 20 euroa. Autoa luovuttaessa meille annettiin pieni asiakirjalompakko, jossa oli kaikki tarvittavat paperit (mm. Green Card ja vuokrasopimus). DAXin edustaja kertoi, että mikäli rajalla tai poliisin toimesta kysytään jotain autoon liittyvää, voimme ojentaa suoraan koko lompakon. Kävimme myös yhdessä firman edustajan kanssa auton pienet lommot läpi, niin kuin asiaan kuuluu.

Vuokra-auto parkissa sivukujalla Durrësissa

Montenegron ja Albanian liikennekulttuuri

Erityisesti Albanian liikennekulttuurista varoitellaan paljon, ja siksi olimme varautuneet jopa pahempaan kuin mitä todellisuus oli. Kokemuksemme mukaan sekä Montenegron että Albanian puolella tulee noudattaa erityistä varovaisuutta erityisesti liikenneympyröissä, sillä liikenneympyrät olivat aikamoinen villi länsi. Väistämissäännöistä ei juuri välitetty ja kaistoja vaihdeltiin vaarallisesti. Myös vilkkujen käyttö oli aika harvinaista ja autot tööttäilevät paljon. Montenegrossa näimme myös paljon poliisiautoja ja ainakin yhden tutkan tien varressa, eli sakot voivat hyvinkin olla mahdolliset, jos ajat ylinopeutta.

Albanian Durrësissa näimme yhden pienen peltikolarin. Pysähdyimme noin 40 metrin päähän odottamaan tiellä peruuttavaa autoa, joka oli ajanut risteyksen ohi. Yllättäen kuski lähti peruuttamaan aivan liian lujaa – ja sen sijaan, että hän olisi peruuttanut suoraa linjaa, hän käänsi rattia ja peruutti suoraan kadunvarteen pysäköidyn auton kylkeen. Tuo kolari ehkä tiivistää ajokulttuurin Albaniassa, enkä ihmettele, miksi joka toinen auto oli ruttuinen ja naarmuinen. Tämän tapauksen jälkeen meitä hieman jännitti jättää vuokra-auto tienvarsiparkkiin, mutta onneksi saimme auton parkkiin Airbnb:lle menevälle sivukujalle. Näin ollen meidän ei tarvinnut parkkeerata vilkkaalle kadulle, joka oli myös kertomani kolarin tapahtumapaikka.

Liikenneympyröiden lisäksi yksi yksittäinen vaaratilanne meinasi syntyä heti, kun saavuimme Albaniaan. Alkumatka Albanian puolella taittuu maalaiskylän läpi, ja ehkä noin kilometri rajan jälkeen lehmä juoksi puskan takaa tielle. Kerkesin onneksi jarruttaa vielä hyvin, eikä vahinkoa sattunut.

Rajojen ylitys Balkanilla

Teimme yhteensä neljä rajanylitystä: Kroatiasta Montenegroon, Montenegrosta Albaniaa, Albaniasta Montenegroon ja Montenegrosta Kroatiaan. Etukäteen meitä hieman jännitti, kuinka hidasta Kroatian ja Montenegron välisen rajan ylittäminen on bussilla, sillä olin kuullut, että siinä voi kestää jopa tuntikausia. Olimme kuitenkin liikenteessä kesäkuussa, mikä ei ole vielä sitä kuuminta turistisesonkia Balkanilla. Tuntien jonotukseen rajalla kannattaa varautua myöhemmin kesällä, ja kovimmat ruuhkat sattuvat yleensä elokuulle.

Kroatian ja Montenegron raja

Kroatian ja Montenegron rajalla aikaa meni molemmilla kerroilla noin 20-30 minuuttia. Käytännössä rajanylitys bussilla toimi niin, että kuskin pyytäessä hypättiin pois bussista rajan kohdalla, jonotettiin näyttämään jokainen vuorollaan passi rajavirkailijalle, minkä jälkeen piti kävellä hieman edemmäs odottamaan. Kroatian ja Montenegron rajalla tämä toistettiin kaksi kertaa, ensin toisen maan, ja sitten toisen maan rajalla. Kun koko porukka oli käynyt ensin ensimmäisen maan puolella näyttämässä passia, ajoimme rajojen välisen matkan bussilla ja kävimme näyttämässä passit seuraavalla rajalla.

Kroatian puolella katsottiin vain passi, Montenegron puolella passiin sai lisäksi leiman. Ensimmäisellä rajanylityksellä Kroatian puolella rajavirkailijat hieman hermostuivat muutamalle bussiseurueeseemme kuuluneelle henkilölle, kun he seisoskelivat väärässä paikassa passin tarkastusta odottaessa, eivätkä jonossa. Oletettavasti virkailijat halusivat nähdä selkeästi, ketkä ovat jo käyneet passintarkastuksessa, ja ketkä vielä jonottavat sinne.

Montenegron ja Albanian raja

Montenegrosta Albaniaan matkustimme vuokra-autolla. Vuokra-autosta pitää löytyä tietenkin green card, minkä lisäksi vuokrasopimus on tärkeä. Montenegron puolella meiltä kysyttiin heti, olemmeko liikkeellä vuokra-autolla, ja onko meillä vuokrasopimus. Albanian raja oli heti muutama metri Montenegron rajan jälkeen, eli molemmat rajat hoitui samalla ikkunan avauksella, kun vain ajoi muutaman metrin edemmäs. Albanian rajavirkailijalle riitti pelkät passit, joita hän ei kyllä kovin  tarkkaan katsonut, ehkä 10 sekunnin ajan.

Aikaa Montenegrosta Albaniaan mennessä rajan ylitykseen meni noin 5 minuuttia, josta eniten aikaa meni siihen, kun Montenegron rajavirkailija yritti etsiä vuokrasopimusta ojentamastani pienestä asiakirjalompakosta. Lopulta pyysin saada lompakon takaisin, otin vuokrasopimuksen itse esille, ja ojensin virkailijalle. Albaniasta takaisin Montenegroon tullessa rajalla oli hieman jonoa, jonka vuoksi rajanylitykseen meni hieman pidempään, noin 20-30 minuuttia.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin keskiviikko, 17 elokuun, 2022 at 12:59

    Bussilla tulee kyllä todella harvoin matkustettua ulkomailla. Itsellä käytännössä kulkuvälinäänä on joko vuokra-auto tai lentokone. Kerran muistan ylittäneeni Argentiinan ja Chilen rajan bussilla ja juuri noinhan se pitkälti menee. Omalla autolla olen tainnut ylittää rajan vain EU-maasta toiseen ja silloin ei juuri mitään kysellä.

    • Reply Hannamari Männistö-Lätti keskiviikko, 31 elokuun, 2022 at 21:35

      Bussilla kieltämättä on tullut itselläkin harvoin ulkomailla matkustettua, ja autolla enimmäkseen juuri EU-maissa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa kun liikkuu maasta toiseen, niin hyvä että huomaa koko rajaa. 😀

    Leave a Reply